Energia-alan teknologinen kehitys ja sijoitusmahdollisuudet

Nähdäksi sosialisointia harrastavat tahot, jotka eivät omista maata eivätkä ole rahoittamassa investointeja. Nämä tahot vastustavat hankkeita. Tässä maassa maksetaan satanen jotta naapuri ei saa viittäkymppiä, pikkuhiljaa pitäisi nähdä yhteinen hyvä. Kansallinen regulaatio valtion suunnasta on perinteisempää sosialisointia. Jos rinnakkain on iso petolinnun pesäpuu ja 100 miljoonan tuulivoimahanke, niin hanke väistää. Parhaillaan valmistellaan moniin kohteisiin eri levyisiä suojavyöhykkeitä, joissa maanomistajalta kielletään lähes kaikki toiminta, korvauksia tästäkään sosialisoinnista ei makseta.

Jos ja kun maapalaselle sattuu moisen petolinnun pesäpuu kuten ilmeisesti itsellesi on käynyt niin ei voi mitään. Elämä on.
Se 100 miljoonan tuulivoimahanke tuskin sattuu vain ja ainoastaan maillesi?

1 tykkäys

Suomessa on 2 000 - 3 000 pesäpuuta. Katson asiaa koko Suomen kannalta, kuinka saamme uutta teollisuutta tuottamaan yhteistä hyvää. Yhtiöt toimivat varmuudella kaikkien säännösten mukaan, yhteistyötä ja joustoa tarvitaan muidenkin tahojen kanssa.

Vastustamalla kaikkea jäämme sutimaan lähtötelineisiin ja julkisen sektorin alijäämä paisuus entisestään. Verotuloja ei tule riittävästi, julkisen sektorin alijäämä on jo nyt 13 miljardia vuodessa. Tämä on suurin huolenaiheeni, en veronmaksajana seuraa tätä kehitystä todellakaan innoissani.

5 tykkäystä

"Suomessa on 2 000 - 3 000 pesäpuuta. Katson asiaa koko Suomen kannalta, kuinka saamme uutta teollisuutta tuottamaan yhteistä hyvää. Yhtiöt toimivat varmuudella kaikkien säännösten mukaan, yhteistyötä ja joustoa tarvitaan muidenkin tahojen kanssa.

Vastustamalla kaikkea jäämme sutimaan lähtötelineisiin ja julkisen sektorin alijäämä paisuus entisestään. Verotuloja ei tule riittävästi, julkisen sektorin alijäämä on jo nyt 13 miljardia vuodessa. Tämä on suurin huolenaiheeni, en veronmaksajana seuraa tätä kehitystä todellakaan innoissani"

Kyllä kyllä.
Yhteistä hyvää.
Yksityisen maille sijoittuvat tuulipuistot kuittaa julkisen sektorin alijäämän?
Et voi olla tosissasi?

2 tykkäystä

Dataa/todisteita, kiitos?

Meillä päin on viidessä vuodessa päästy nyt tuulenmittaus vaiheeseen. Helppo kuvitella, että kolme vuotta menee vielä ennen kuin päästään voimaloita pystyttämään. Tämä siis ilman valituksia.

6 tykkäystä

“Kyllä kyllä.
Yhteistä hyvää.
Yksityisen maille sijoittuvat tuulipuistot kuittaa julkisen sektorin alijäämän?
Et voi olla tosissasi?”

Tutki alkuun Suomen hiilidioksidin päästölähteet ja määrät. Sitten mietit miten vety ja puhdas sähkö voisivat liittyä yhtälöön. Kartalta voit tutkia lisää miten pisteet, sähkölinjat, tiet, rautatiet, satamat, mahdollinen vetyputki, datakeskukset sekä potentiaaliset aurinko - ja tuulivoima-alueet sijaitsevat kartalla. Lopuksi eteen tilastot ilmaston kehityksestä ja päätelmä pitääkö kenties tehdä jotain.

Se, että tänne Perähikiälle ulkomaiset yhtiöt haluavat investoida kymmeniä miljardeja on täysin poikkeuksellista. Se, tuplautuuko vai triplautuuko sähkön käyttö, ei tiedä vielä kukaan.

Tuulivoima on yksi olennainen pala tässä palapelissä.

Miten muutoin julkisen sektorin valtavan alijäämän kasvu ja Suomen tuottavuuden nollalinja saadaan katkaistua? Nyt tarjotaan kiekko lapaan. Tai tarjottiin, muutama maa taisi meidät jo ohittaa.

2 tykkäystä

Nyt tarjotaan tuulimafialle valtion tukiaisia, tuotot menevät pääosin ulkomaille.

Kuten Ruotsi. Siellä muuten ollaankin melko lirissä noiden myllyjen kanssa. Kopioin tämän TVKY:n fäsäristä:

Ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia (KVA) antoi vuonna 2009 suosituksia siitä, miten suureksi tuulivoiman määrä ja osuus voi Ruotsissa kasvaa ilman vakavia seurauksia. Ruotsin hallitus ei kuunnellut näitä varoituksia, ja tänään kaikki akatemian ennusteet ovat toteutuneet. KVA arvioi tuolloin, että Ruotsin sähköjärjestelmään voitaisiin ottaa käyttöön 10 TWh tuulivoimaa, mikä vastaa seitsemää prosenttia Ruotsin sähköntuotannosta. Jos tämä volyymi ylittään, riski sähköverkon epävakaudelle kasvaa. Nyt Ruotsissa on tuulivoimaa kolme kertaa enemmän, kuin KVA suositteli. Sitä on niin paljon, että vesivoima ei enää riitä pitämään kokonaistuotantoa vakiona. Lisäksi tuulivoima kannibalisoi itseään. Ruotsissa kysytään, miten poliitikot ovat voineet olla niin tyhmiä, että he ovat sallineen tuulivoiman niin suuren lisärakentamisen, että tuulivoima on muuttunut kannattamattomaksi.

Laittaisitko vähän lähteitä näille heitoillesi? No et laita kuitenkaan, joten tässä:

ps @eL_Loskake, opettele lainaamaan kunnolla. Hiirellä voi maalata tekstiä yläpuolelta ja sitten “lainaa”.

3 tykkäystä

Juuri näin. Meillä päin tuli ensimmäinen hanke YVA-ohjelmavaiheeseen 2021. Ei ole sen jälkeen kuulunut mitään. Palaute oli erittäin tiukkaa, taisivat todeta että parempi mennä muualle :).

Muutama muu hanke on edennyt ELY-keskuksen perusteltuun päätelmään, joissa kaikissa sanottiin enemmän tai vähemmän, että sellaisenaan yksikään hankkeen vaihtoehto ei ole toteuttamiskelpoinen. Näihin ei ole tullut vielä yhdeltäkään firmalta vastinetta. Eli varsinaiset valitukset vielä tekemättä, vain lausuntoja annettu.

2 tykkäystä

Ps. mistä tietää, että tuulivoimaa on jo rakennettu liikaa?

Kirjaimellisesti pohjia kaavitaan, että verkko pysyisi pystyssä.

1 tykkäys

Mistä tuo 5v siis laskettu, eli mitä tapahtui 5v sitten?

Vuokrasopimukset allekirjoitettiin maanomistajien kanssa vuonna 2019.

3 tykkäystä

Juu, samoin Pohjois-Suomi on yhtä hyvä kuin Siperia, ei ongelmaa. Mitenkäs Portugal noin vertailukohtana? Suomi ei mahdu edes säteilykartalle, niin hyvä alue se on … lol.

3 tykkäystä

En ole aivan 100% varma oliko se tässä jaksossa vai jossain muussa areenan podcastissa, jossa sanottiin, että Suomi on yhtä hyvä maa aurinkopaneeleille kuin Intia. Juurikin viileyden vuoksi.

Kuuntele Yle Areenassa:

4 tykkäystä

Tervehdys!

On tullut ymmärrettävästi palautetta + toivetta jo muutamia kertoja tässä viime aikoina, että keskustelu on välillä mennyt hieman kireäksi sekä aika ajoin hieman vähemmän tasokkaaksi ja voisi olla hyvä, että keskityttäisiin enemmän asialliseen keskusteluun liittyen just näiden alojen mielenkiintoisiin ja ajankohtaisiin teemoihin, kuten energiateollisuuden teknologisiin innovaatioihin ja sijoitusmahdollisuuksiin, joista aloitusviestissäkin puhutaan + muihin aiheisiin, jotka sopivasti liippaavat näitä. Tämä ei ole nyt kenellekään erityisesti, mutta yleisesti, kun joskus keskustelu menee vähän väärään suuntaan. :blush:

Näistä ketjun aiheista on juteltu kyllä pääosin hyvin, mutta välillä joskus keskustelu tosiaan ajautuu ehkä turhan kireäksi väittelyksi, joka ei aina tuo lukijoille lisäarvoa. Hyviä ja asiallisia viestejä on paljon, eli kiitos niistä!

Pidetään siis ilmapiiri rakentavana ja keskitytään jakamaan tietoa ja perusteltuja näkemyksiä, kun niitä selvästi löytyy keskustelijoilta. Täällä on selvästi paljon osaamista ja kiinnostusta aiheeseen.

Kiitoksia ja rentoa lauantai-illan jatkoa! :blush:

29 tykkäystä

Erittäin hyvä kirjoitus. Poteroista vaan huudellaan uutisia tai vasta argumentteja oman agendan tueksi, mutta vinkkiä sijoittamisen tueksi tästä sotkusta ei saa.
Otsikon sijoitusmahdollisuudet voisi poistaa, joku sijoittamisesta kiinnostunut pettyy varmasti.

6 tykkäystä

Tässä olisi uusi kysymys: Mikä estää käyttämästä samaa maa-alaa sekä tuuli- että aurinkovoimaan?

Tuulimyllyjen väliin jää merkittävästi maata ja kuten ketjussa on useaan otteeseen todettu, vievät tiet ja myllyt viihtisyyttä alueelta. Eikö tuon maa-alan voisi käyttää samalla myös aurinkopaneelien paikkana? Maahan sidotulle pääomalle saataisiin tuplatuottoa, sähköntuotanto olisi astetta vakaampaa ja paikalle rakennettavalle energiavarastolle syntyisi skaalaetuja.

En itse ihan ensi hätään keksi syytä, miksi näin ei menetellä.

4 tykkäystä

Tuohan onkin kaikin puolin järkevää. Vielä kun hankkeen kohteeksi valittaisiin esim. käytöstä poistettuja turpeentuotantoalueita tai muita jo pilattuja ympäristöjä, eikä luonnontilaisia metsäalueita, niin olisipa hienoa.

Nopealla AI-haulla Suomessa on ollut yli 400 turpeennostoaluetta 2010-luvulla.

2 tykkäystä

Jos pitää hakea AI-buumin jälkeen seuraavaa teemaa, niin kyllä se on (kryptojen ohessa) ydinvoima. Alla kolme start-uppia:

NNE: YTD 833%, mcap $1.1B
OKLO: YTD 138%, mcap $3.1B
SMR: YTD 832%, mcap $7.7B

Jos haluaa haarukoida missä vaiheessa mahdollista kuplaa ollaan menossa, Plug Power kävi vuonna 2021 vetykiiman kliimaksissa $33B market capissa kurssin ollessa reilut $75.

Ei sijoitussuositus, mutta kyllä tätä treidata voi jos haluaa rikastua.

4 tykkäystä

Viime kesänä tuli lisättyä salkkuun Air Liquide lähtökohtaisesti ikuiseen holdiin, kuten suurin osa omistuksistani muutenkin. Kyseessähän on yksi maailman johtavista kaasujen valmistajista, jolla on historiaa jo vuodesta 1902. Viimeiset 30 vuotta firma on kasvattanut sekä liikevaihtoa, EPS:iä, kassavirtaa ja osinkoa tasaiseen tahtiin:

Air Liquide on myös laatusijoittamiseen fokusoituneen Seligsonin Phoebus-rahaston suurin omistus 8 % painolla. En löytänyt, milloin firma on ensimmäistä kertaa lisätty Phoebusin salkkuun, mutta Oldenburgin vanhimmat blogikirjoitukset, joissa AL mainitaan, ovat jo vuodelta 2006.

Itse näkisin, että yhtenä maailman suurimmista vedyn tuottajista (1,2 milj. tonnia vuosittain) yhtiö on erinomaisesti positioitunut, mikäli vetytalous ikinä lähtee kunnolla boomaamaan. Tämä oli kuitenkin vain mehukas optio osana sijoituspäätöstäni.

12 tykkäystä

Taas projektien perumisia vetyrintamalla

1 tykkäys

Vetytalouden merkitys Suomelle ja muita uutisia…

13 tykkäystä