Etteplan Oyj ja tulevaisuuden näkymät?

Taloudellisia tavoitteita ei juurikaan muuteta kesken strategiakauden, mikä on sinänsä ymmärrettävää kun strategia ja tavoitteet ovat lähtökohtaisesti sidoksissa. Päivitetään sitten molemmat kerralla, kun kausi päättyy ja uusi alkaa. Silloin hyvin kommunikoivat yhtiöt myös kertovat, miten suoriuduttiin suhteessa aiempiin tavoitteisiin ja selittävät poikkeamat. Se on rehellistä toimintaa.

Toisaalta monilla yhtiöillä on myös “strategisia” tai “keskipitkän aikavälin” tavoitteita, jotka eivät oikein koskaan liiku eikä niihin tunnu olevan selkeää polkua. Ne sitten kuvastaa enemmänkin sitä, missä yhtiö näkee oman potentiaalinsa. Ilman toimenpiteitä tai kehityspolkua tavoitteita kohti ne voidaan kuitenkin jättää kuriositeetiksi. Joskus sitten näkee sitäkin, että tavoitteet vain unohdetaan kun todetaan niiden olevan epärealistisia eikä jakseta enää selitellä. Se ei ole suositeltavaa toimintaa.

Kiitokset itsellesi, ja pahoittelen jos ymmärsin vähän väärin kysymyksesi. Moni tuntuu vaan laittavan vähän liikaa painoarvoa taloudellisille tavoitteille, minkä takia halusin varmuuden vuoksi paaluttaa tuota eroa.

3 tykkäystä