Euroopan turvallisuustilanne ja Venäjän aggressiot (Osa 1)

Pitkään keskustelua seuranneena muutamia ajatuksia tilanteesta:

Moni Euroopan poliitikoista/päättäjistä ei vieläkään varmaan ymmärrä miten vaarallinen Putin on. Ukrainaan tapahtunut hyökkäys ei ole mikään hetken mielijohde vaan osa isompaa suunnitelmaa. Putinin ja Hitlerin toiminnassa on paljon yhtäläisyyksiä. Molemmat ovat kokeneet, että oman valtion kokemat aikaisemmat nöyryytykset ja virheet on korjattava heidän vahtivuorollaan. Tätä varten on olemassa laajentumissuunnitelma joka yritetään toteuttaa jopa oman valtion tuhoutumisen uhalla ja kaikesta muusta välittämättä.

Euroopassa on varmaan myös ajeteltu, että Putinista päästään lopulta eroon, kun ikä tulee vastaan ja valta sitä kautta lopulta vaihtuu. Putin tuskin jää tätä odottamaan vaan haluaa, että hänet muistetaan historiankirjoissa henkilönä joka nosti Venäjän jälleen suurvallaksi. Ja kun vuosia vallassa ei ole paljoa jäljellä, on toimittava.

Venäjän armeijaa on vuosien satossa kehitetty määrätietoisesti suurvaltapyrkimyksiä varten. Putin tietää, että suurin pelote muita maita vastaan ovat ydinaseet ja niiden käyttömahdollisuutta testataan myös Ukrainassa, luultavasti ainakin sanallisesti mikäli muuta valtiot yrittävät sekaantua asiaan.

Ukrainassa panoksena ei ole pelkästään Ukraina vaan se on testi myös Putinin seuraaville askelille. Se on myös myös viesti muille demokratiaan pyrkiville maille. Mikäli Ukraina menetetään demokratian kehitys itäeuroopassa voidaan unohtaa pitkäksi aikaa.

Jatko Ukrainassa ei näytä hyvältä kenenkään kannalta. Putin ehkä kuvitteli nujertavansa Ukrainan nopeasti, mutta joutuu nyt miettimään asiaa uudestaan. Venäjällä on kuitenkin Ukrainaa suuremmat asevoimat jonka valikoimista löytyy varmasti tuhovoimaa jatkoa ajatellen. Ja jos Ukraina jää yksin, Venäjä tulee lopulta valtaamaan Ukrainan. Sitä seuraa näyttävät oikeudenkäynnit Ukrainan johtajille Venäjän tuomioistuimissa ja Ukrainan kohtalo tulee olemaan Venäjään liittäminen tai nukkehallituksen perustaminen.

Suomen kannalta tilanne on huono, koska Suomi muodostaa nyt uhan Venäjälle NATO:oon liittymissuunnitelmilla. Lisäksi Suomen maa-alueiden haltuunotto on varmaan ollut Putininkin haaveissa jo pitkään. Helppoa se ei toki tulisi olemaan.

Itse uskon, että tilanne tulee muuttumaan vasta kun valta Venäjällä vaihtuu ja siksi pakotteet ovat tärkeässä roolissa. Mielestäni Ukrainaa tulisi myös tukea aktiivisemmin nyt kun euroopalla on kansa joka taistelee hengellään demokratian ja maansa puolesta, esim ilmaiskuilla Venäjän joukkoja vastaan Ukrainassa. Myös rauhanneuvotteluihin tulisi pyrkiä aktiivisesti, vaikka Hitleriäkään ei pysäytetty nevotteluilla.

40 tykkäystä

Kuka Euroopan päättäjä ei mielestäsi vielä ymmärrä, kuinka vaarallinen Putin on?

7 tykkäystä



Hyvä kirjoitus Facebookista. Aloitus on nyt viimeisenä kuvana

11 tykkäystä

Kun Venäjän nuoriso on käynyt tyhjentämässä pankkiautomaatit kannattaa käväistä prosessorikaupoilla. Pikaisesti.

image

26 tykkäystä

Hyvä kirjoitus. Tätä olen itsekin pohtinut, että miten paljon rupla ja Moskovan pörssi rommaa maanantaina? 80%?

Toivottavasti Venäjä ajautuu täydelliseen sisäiseen kaaokseen ja eliminoi Putlerin tavalla tai toisella mahdollisimman pian!

69 tykkäystä

Huomenna on mielenkiintoinen päivä seurata, mitä Venäjän taloudessa, pörssissä ja suomalaisissa Venäjästä riippuvissa yhtiöissä tapahtuu. No tietysti myös miten tämä vaikuttaa läntisissä pörsseissä.

13 tykkäystä

Ei tainnut tulla tästäkään sitä “2 viikon” paraatimarssia?
Venäjän kalustatappiot näyttävät aika merkittäviltä, ja kaikki ei varmana ole päätynyt länsimedian esittelyyn vaikka kuinka tehokkaasti ukrainankin “propaganda” kone tätä yrittää meille tuutata.
(Tai siis onhan se ihan selvä että sekin käy tehokkaasti)

6 tykkäystä

Hero le battle du Vianor, Kharkiv

12 tykkäystä
20 tykkäystä
68 tykkäystä

Hyvä vaihtoehto. Valko-Venäjälle Zelenskyn ei pidä lähteä, koska v-venäjä ei ole puolueetonta maaperää.

36 tykkäystä

Hyvää analyysia miksi Putinin pitää myös katsoa peruutuspeiliin.

Suomeksi sanottuna tämä yhtälö tarkoittaa, että vaikka Putin näyttää yksinvaltiaalta, on hänen todellinen valtansa vähentynyt.”

" Putin alkaa muistuttaa Venäjän viimeisenä todellisena yksinvaltiaana pidettyä tsaari Nikolai I:stä. Hän kuoli Krimin sodan tappioiden jälkeen vuonna 1855. Vitutukseen."

26 tykkäystä
22 tykkäystä

Kyllä noita koptereitakin näköjään alas saa jos on jotain millä niitä ampua.
Samalla kanavalla taisi kanssa kierrellä video SU25 syömästä stingeristä. Vähän epäselväksi jäi että putosiko kyseinen kone.

11 tykkäystä

Löytyy sitä Ukrainallekin eliittijoukkoja

113 tykkäystä

Nykyinen Ukrainan presidentti Zelensky ja aiempi Poroshenko eivät ole tulleet lainkaan toimeen keskenään ja Porosenkoahan vastaan oli nostettu syytteitäkin. Molemmat ovat Kiovassa ja korostavat puolustustahtoa, on siellä sitä talvisodan henkeä.

43 tykkäystä

Spetznasit ryöstelemässä

20 tykkäystä

Vähän herkellä vissiin idän pojan liipasinsormi kun ampuvat sotamonumenttia tuollaisella innolla.
Noh kaipa sen ymmärtää noissa oloissa.

9 tykkäystä

https://twitter.com/PekkaVainio3/status/1497736973099974664?t=F8wRI0OJOUbNp5o0qkYSHg&s=19

The TOS-1 Buratino fires fuel-air ‘thermobaric’ rockets which, when they explode, consume all oxygen in the blast zone, killing everyone in the area.

Victims can appear to have no visible external injuries but will have suffered massive internal damage.

6 tykkäystä

Ukrainan lennokkien käytöstä ei ole paljon puhuttu, vaikka sotilasjohto on vakuuttanut niiden olevan toiminnassa. Kalustossa on ilmeisesti noin 20 Bayraktar TB2 -lennokkia. Nyt julkaistu ensimmäinen video:

https://twitter.com/ragipsoylu/status/1497856040544526338

Alkuperäinen lähde on Ukrainan asevoimat e̶l̶i̶ ̶p̶i̶t̶ä̶i̶s̶i̶ ̶o̶l̶l̶a̶ ̶l̶e̶g̶i̶t̶. Näitä käytettiin ensimmäisen kerran viime vuonna separatisteja vastaan: Venäjä valitti lennokki-iskusta - Ukrainalta jäätävä vastaus | Verkkouutiset

Edit. Lisätään vielä näiden tehokkuudesta sen verran, että Azerbaijanin n. 10 kpl näitä droneja onnistui tuhoamaan suunnilleen yli 500 kpl Armenian kalustoa vuoden 2020 sodassa.

Olen ihan samaa mieltä. Tarkoitin lähinnä, että lähteenä on joku virallinen taho eikä randomilla netistä löytynyt twiitti.

38 tykkäystä