Mikä tästä lähteestä legitin tekee? Päinvastoin Ukrainan asevoimilla on Venäjän tavoin kaikki intressit käydä informaatiosotaa ja levittää mm. tämänkaltaisia videoita omien joukkojen moraalin nostattatamiseksi ja vastustajan heikentämiseksi.
Brittien sanomisia voisi bear-skenaariossa tulkita jopa WW3 mahdollisuudeksi. Saman suuntaista Blinken on puhellut viikolla, eli että Putin haluaa enemmän kuin Ukrainan. Toki olihan baltian maiden neutraalius Putinin listassa jo joulukuussa…
Mutta olisiko Putin valmis hyökkäämään heikompiakaan Nato maita vastaan…?
Anonymous on pitänyt tehnyt ihan hyvää jälkeä Venäjän hallinnon sivuilla. Olisi kuitenkin kiva jos sotkisivat rautatieliikenteen ja muutenkin logistiikan.
Ainakin väitetysti Anonymous oli kaapannut Tv-lähetyksiä Venäjällä. Minusta tämä oli enemmän kuin tavallisesti saavat aikaan. Tuohon porukkaanhan on voinut lähteä mukaan nyt vaikka entisiä NSA-toimijoita ja muita ihmisiä, jotka eivät ole ennen Anonymouksen nimissä toimineet.
Mitenköhän tämä Ukrainan operaatio on vaikuttanut Venäjän yleiseen hyökkäys-/puolustuskykyyn? Ei varmaan vielä kovin merkittävästi, mutta pidempään jatkuessaan tällaisen voisi kuvitella rajoittavan potentiaalista toimintaa muualla?
Tämä twiitti ennen tuon videon julkaisua(joka näyttää ruuhkasta päätellen olevan vahvasti tästä sodasta)
Erään Turkkilaisen nettikirjoittaman mukaan Venäjä luuli tuhonneensa TB2:t, mutta osui valemaaleihin.
Olisikohan tässä kriisissä hyvä “veruke” tai syntipukki myös taustalla muhineeseen lännen keskuspankkikriisiin? Nyt voidaan talouden luhistuminen laittaa kätevästi Putinin piikkiin.
Mielenkiintoista kyllä nähdä mitä kaikkea taikurin toinen käsi puuhaa taustalla kun kaikki huomio on akuutissa kriisissä…
Valkovenäjä liittyi tosissaan hyökkäykseen
Edit;
3-4 missile division. Ei kovin uskottavaa, että Ukraina repäisisi sellaista sotilasvoimaa rajalle.
Suomi ja Lahti, Salpausselän kisat.
https://twitter.com/nrkbiathlon/status/1497822278675054592?s=20&t=Rc_2tVEZp-u5l_4S4Yccag
Tällaiset syövät pahasti uskoa venäläisten inhimillisyyteen ja hyväntahtoisuuteen. Tällaiset urheilijat ulos kilpailuista ja heti. Menkööt jonottamaan pankkiautomaateille, kuten maanmiehensä kotona.
Edit. Onhan tämä Putinin mentaliteetti todella syvällä venäläisissä. Kyllä sen saa sanoa ääneen. Tämäkin kaveri on kakat housussa vaipoissaan kuunnellut samaa diktaattoria ja kuuntelee edelleen.
Edit. ylläpitääkseni ketjun keskustelun korkeaa tasoa korjasin huonosti harkitun ilmaisun “paskat housussa” sanoihin “kakat housussa”.
Nyt EU:n pitää laittaa Lukashenko ja Valko-Venäjä pakotelistalle. Samaan aikaan pitää luoda tukea Valko-Venäjän oppositiolle ja tukea heidän oppositiojohtajia.
Tämä onkin mielenkiintoista. Putin uhkailee ydinaseilla jos muut maat sekaantuvat sotaan. Samaan aikaan itse ei todellakaan olla sotimassa yksin.
Kauankohan menee, että NATOn on pakko puuttua ennen kuin koko homma leviää täysin käsiin.
Nyt pitäisi vähintään ilmoittaa, että yhdenkin termobaarisen pommin laukaisu aiheuttaa/voi aiheuttaa lännen osallistumisen aktiivisiin taistelutoimiin Ukrainan alueella.
Ketju tämänhetkisestä tilanteesta.
Pienenä mukavana eleenä Putler on erotettu Kansainvälisestä Judoliitosta kunniapuheenjohtajan paikalta:
Tukehtukoon pashaansa.
@Paapaa olisiko mahdollista poistaa viimeiset pari sanaa ettei kenekään tarvitse liputtaa? Sylettää touhu mutta pysytään ketjussa sivistyneinä sanankäytössä
E: kiitos!
En osaa poliitikoita tähän yksilöidä, mutta esim Saksan swift vitkuttelu vaikuttaa siltä. Toki tämän ymmärtää, kun tietää heidän riippuvuutensa Venäjän energiasta. Lisäksi EU-päättäjillä on ollut paljon tekemistä koronan ja ilmastotoimien takia ja siksi Venäjän uhka ehkä jäänyt vähemmälle huomiolle.
Jos aseistusta ja motivoituneita sotilaita riittäisi mielin määrin niin en epäilisi hetkeäkään. Viime päivinä on kuitenkin nähty, että Venäjä on liemessä “jopa” Ukrainaa vastaan, joten melko tuhnuksi tulisi jäämään sota Nato-maita vastaan. Todella ruma siitä toki tulisi ydinaseiden myötä, koska “normaalilla” sodankäynnillä Venäjällä ei olisi mitään palaa.
Kuten täältäkin voi päätellä (kiitokset kaikille aktiivisille) niin Venäjän rivit rakoilevat päivä päivältä. Protestit, pakotteet ynnä muut levittävät tietoa venäläisille ja motivaatio laskee entisestään. Miettikääpä kuinka heikolla pohjalla lähdetään liikkeelle kun suurimmalle osalle ei voi edes kertoa, että ollaan menossa sotimaan eikä tietenkään sitä minkä takia. Yksi iso riski Venäjän kannalta on ollut tämä, että muu maailma saa kerrottua faktaa sotilaille ja kotijoukoille.
Uskon, että Putin tulee kaatumaan tähän sotaan. Sota voi olla venäläisille pitkässä juoksussa hyväkin asia. Toivottavasti tässä saadaan diktaattori nujerrettua ja edes jonkinlaista demokratian siementä kylvettyä tuohon nykyajan natsi-Saksaan. Todella kalliiksi tulee, mutta tämän se näköjään vaatii.