Riippumatta siitä, miten tällä viikolla käy, tämän kriisin jälkiä siivotaan talouden ja poliittisen vakauden osalta Euroopassa vielä vuosia. Pienten valtioiden mahdollisuus luottaa siihen, etteivät suuremmat tee niitä koskevia diilejä keskenään, ei vaikuta yhtä vankalta kuin aiemmin.
Pahimman mahdollisuuden skenaariokarttoja tuolla Twitterissä pyörii yllättävän paljon, esimerkiksi Brittien tuotanto on sisältänyt karttaan piirretyt nuolet Kiovan kaatamisesta. Periaatteessa isku Kiovaan ei olisi mahdoton. Epätodennäköinen se on, johtuen tarvittavan kaluston ja henkilöstön määrästä sekä ylitettävän alueen ilmeisestä vihamielisyydestä.
Mahdollisen Kiovaan kohdistuvan iskun tapauksessa on huomattava, että valtion hallinto kärsii, mikäli hallintorakennukset vaurioituvat käyttökelvottomiksi. Voisin siis jossain määrin hyväksyä hypoteesin siitä, että Venäjän tavoitteena on tuhota avainkohteita, joissa hallintoinfra ja päätöksenteon arkistot ovat. Ukrainan alueen pitämiseen Venäjän joukot ja kalusto tuskin riittävät, sillä hyökkääjältä vaadittavaa kolminkertaista ylivoimaa ei muodostu riittävän laajalle alueelle.
EU:n kannalta Ukrainan hallinnon horjuminen, ja mahdollinen hyökkäyskiila maata pitkin ovat ongelma vähintään kahdella tasolla: jos hallinto on hajallaan, yhteistyö vaikeutuu ja on pidettävä todennäköisenä, että hyökkäyksen etenemisen alta käynnistyisi jonkin näköinen siviililiikenne poispäin taistelualueesta. Koska ukrainalaisia on yli 44 miljoonaa, kovin ison prosenttiosuuden väestöstä ei tarvitse olla liikkeellä, että puhutaan suurien joukkojen maansisäisestä pakolaisuudesta, mikä jo itsessään on humanitäärisen huollon huomattava haaste, johon EU:lta odotettaisiin tukea.
Oma lukunsa olisi tilanne, jossa maasotaa käytäisiin niin laajalla alueella, että Ukrainaista alettaisiin paeta muihin maihin. EU:n pakolaispolitiikka on ollut hajanaista ja reaktiivista Välimerellä. On vaikea uskoa, että siitä tulisi proaktiivista ja joustavaa sillä, että pakolaiset olisivat eurooppalaisia, mutta eivät EU-kansalaisia. Tätä keskustelua seuraisivat tarkalla silmällä ne maat, jotka yhdessä EU:n kanssa ovat pyrkineet löytämään ratkaisuita Syyrian pakolaiskriisiin, jolloin tilanteen ulko- ja talouspoliittisista vaikutuksista muodostuisi entistä monitahoisempia.
Koska lievätkin aseelliset konfliktit ovat toteutuessaan kaameita, toivon rauhanomaista ratkaisua. Tässä vaiheessa en valitettavasti uskaltaisi enää lyödä sen puolesta vetoa, koska vaikuttaa siltä, ettei neuvotteluratkaisu kiinnosta Venäjän valtaapitäviä. Länsimaita uunotetaan neuvotteluoptiolla, jolloin pakotteiden käyttöönotto viivästyy. EU on ilmeisesti täysin kädetön niin kauan kuin Putin & co. jaksaa väittää, ettei mitään sotaa ole eikä taisteluita käydä. Taktiikka on toiminut Krimin valtauksesta tähän päivään, ja saattaa toimia jopa mahdollisen maaoperaation alussa, jos Venäjän omat tiedotusvälineet eivät edelleenkään uutisoi sodasta vaan väitetyistä sortotoimista aiemmin vallatuilla aluilla.
