Hyvä threadi Ukrainan äärioikeistosta ja Azovista, josta on tälläkin palstalla keskusteltu. Laittaa asioita kontekstiin hyvin.
Saksan toiminta saa aiheellista kritiikkiä.
“Krugman vertaa tilannetta siihen, millaisia uhrauksia Saksa vaati muilta mailta eurokriisissä noin vuosikymmen sitten. Etelä-Euroopan mailta vaadittiin tuolloin äärimmäisiä säästötoimia. Niiden myötä Kreikan talous supistui vuosina 2009–2013 noin 21 prosenttia ja maan työttömyysaste nousi 27 prosenttiin.”
Risto Murto: Jää maku, että moraali koskee velkaa ja rahaa, mutta ei sotaa ja ihmisuhreja.”
Venäjä tehnyt ohjusiskun rautatieasemalle, joka oli täynnä siviilejä:
Kun Ukrainan sotaretki on saatu tavalla tai toisella päätökseen, Venäjän huomio kiinnittyy Suomeen. Saatamme nähdä vahvaa informaatiovaikuttamista Natoon liittymistä vastaan, ehkä jopa sotilaallisten operaatioiden valmistelua.
Jo kuukausia ennen helmikuun hyökkäystä Venäjä ujutti Ukrainan kriittisiin järjestelmiin haittaohjelmia, jotka jäivät odottamaan aseellisen operaation alkamista. Länsimaisten tietoturvayhtiöiden ansiosta useimmat kyberaseet saatiin purettua nipin napin ajoissa.
On mahdollista, että parhaillaan on käynnissä samanlainen operaatio Suomea vastaan – ihan vaan kaiken varalta. Olemmeko nyt oikeasti hereillä?
Oli pollean näköisiä kansanedustajia kuvissa, kun Zelenskyi kehaisi Suomea nopeasta ja historiallisesti poikkeuksellisesta reagoinnista Venäjän hyökkäykseen toimittamalla aseita Ukrainaan ja tukiessaan etujoukoissa sanktioita Venäjää vastaan. Suomi on Zelenskyin mukaan “moral leader” EU:n joukoissa.
Onneksi tuo päätös ja myös jatkopäätökset saatiin lopulta nopeasti aikaiseksi, vaikka muutaman tulikivenkatkuisen sanasen ehdin itsekin aiheesta aikoinaan kirjoittaa.
Kaikkinensa oikein vaikuttava ja tasapainoinen puhe Ukrainan presidentiltä.
Tässä on tämä Krugmanin artikkeli. Ehdottomasti lukemisen arvoinen.
The ECONtribute analysis offers a range of estimates, but their worst-case number is that an embargo on Russian gas would temporarily reduce Germany’s real G.D.P. by 2.1 percent.
Now, German industrialists refuse to accept economists’ estimates, insisting that a gas embargo would indeed be catastrophic. But they would say that, wouldn’t they? Industrial leaders everywhere always claim that any proposed restriction on their activities would be an economic disaster.
For example, back in 1990 U.S. industry groups issued dire warnings against policies to reduce acid rain, insisting that they would cost hundreds of billions and even lead to “the potential destruction of the Midwest economy.” None of that happened; in fact, the new rules produced large public health benefits at modest financial cost.
Tuskin. Julkkari elää budjettitaloudessa, jossa rahaa ei tipu etukäteen kuin roposia. Teknistä velkaa on roppakaupalla ja ne korjataan vasta kun SHIT HITS THE FAN. Valtionhallinnon sisälläkin pitää leikkiä markkinataloutta ja ostaa tietoturvapalveluita paloina Valtorilta, eikä niitä leivota kuin minimit peruspalveluihin. Sotilastiedustelulaki, joka mahdollistaa käytännössä kybersodankäynnin/puolustamisen puolustusvoimien osalta valmistui vasta pari vuotta sitten. En tiedä millaista kyvykkyyttä ollaan saatu tehtyä parissa vuodessa, mutta kovin kypsää se tuskin on.
Venäjän mukaan se on ukrainalaisten ampuma.
OK, siinä tapauksessa se on varmasti venäläisten ampuma.
Etsin pitkään aiemmin näkemääni ilmakuvaa Venäjän panssarivarastosta; silmänkantamattomiin erilaisia rynnäkkö- ja taistelupanssareita, jo pintaruosteessa. Onko öljyt ja tiivisteet vaihdettu puhumattakaan muista lukuisista tärkeistä huolloista? Tuskin. En löytänyt kuvasarjaa.
Koska @Verneri_Pulkkinen foorumin auktoriteettina linkitti tutkivaa historijoitsijaa, joudun rivimiehenä tyytymään historian ja yhteiskuntaopin opettajaan . Kirjoittaa mielestäni asiaa, selvästi perehtynyt Venäjään. Voi olla, että minulla on tiedostamaton ennakkoasenne koska olen marinoitunut 30 vuotta upseeriveljen vaikutuspiirissä.
Olen siis samaa mieltä kuin @Pohjolan_Eka .
“Hyvät uutiset” ensin. Huomioikaa, että ensimmäinen kirjoitus on ennen hyökkäystä.
“Joka ikinen Neuvostoliitosta perintönä saatu varuste rynnäkkökivääristä lentotukialukseen on minimissään 31 vuotta vanha. Sinänsä useiden sotavarusteiden, vaikkapa laivojen, lentokoneiden ja panssarivaunujen, elinkaarta voidaan jatkaa ylläpidolla ja päivityksillä mutta nämä on pitänyt maksaa ihan oikealla rahalla. Ukrainan sodassa nähtyjen esimerkkien perusteella usein jopa modernin kaluston ylläpito on ollut haastavaa. Ei ole luultavaa että Siperiasta löytyy tuhansien panssarivaunujen armadaa ainakaan ilman pitkäaikaista modernisointiprosessia.”
Sitten huonommat uutiset. Ydinaseet saaneet suurimman huomion ja rahoituksen Venäjän ja etenkin Putinin aikana. Niillä kun ei sisäisiä vallankumouksia tehdä.
Yksi huomio kirjoittajalta: Kiinnostus Venäjällä väestönsuojeluun ja -suojiin sekä varmuusvarastoihin loppui Neuvostoliiton hajoamiseen. Putinia varmaan vielä vähemmän? Tässä langassakin oli kuvia venäläisistä nuorista ottamassa itsestään kuvia “Z”-paidat yllään. Ilkeämielisesti ajattelen, jospa heille saisi hakkeroitua tiedon retuperällä olevasta väestönsuojelusta ja pieni simultaatio keskikokoisen ydinlatauksen vaikutuksista (niin ettei tulipallo kosketa maata, emmehän halua turhia laskeumia?) Tätähän tositilanteessa tapahtuisi joka puolella maapalloa, mutta venäläiset ovat ainakin omien sanojensa mukaan rauhaa rakastava kansa (Pl. maan johto). Vaihtuisikohan ainakin osalla Z rauhankyyhkyyn, vai onko aivopesu jo liian pitkällä?
HUOMIO! Edelleen eskaloituminen ydinsodaksi on pieni, mutta suurempi kuin nolla. En halua pelotella, kylmän sodan lapsena tuli tuon kanssa vain elettyä vuosikymmeniä.
( Lähde S-300 | Missile Threat )
Vastuutonta spekulointia, mutta olisiko kohde voinut olla radan toisella puolella?
http://www.metallurgmash.ru/about/members/skmz.html
Starokramatorsk Machine-Building Plant (SKMZ) was founded in 1896 and is one of the most famous enterprises in Ukraine and the countries of the Commonwealth of Independent States, specializing in the production of adjusting, precision rolling and forging and pressing equipment.
OAO “Starokramatorsk Machine-Building Plant” [showed] a tank gun of its own production. The gun passed a full cycle of tests, withstood the firing of 700 sub-caliber shells with confirmation of all requirements. The plant declares its readiness to produce the entire line of artillery barrels from 125 to 155 mm, both smoothbore and rifled.
The KBA-3 gun presented at the exhibition [is intended for installation on the main battle tanks T-80UD, T-84, and BM “Oplot”. It is also used in the modernization of other tanks, in particular the T-64. It was she who was used on export combat vehicles BM “Oplot”]
Osumatarkkuus 70 kilometrin kantamalla on 160 metriä. Google mapsin mukaan etäisyys kuitenkin n. 300 metriä.
Myös hyvä muistaa että jenkit ja länsiliittoutuneethan lisäksi aseistivat ja tarjosivat kaikenlaista muuta apua neukuille vaikka kuinka Saksaa vastaan. Venäjän sotataidosta myös sen verran että taktiikka on aina perustunut lähinnä mies -ja kalustoylivoimaan niin että työnnetään tavaraa lihamyllyyn niin kauan kunnes vastustajalla loppuu ammukset tai hiljalleen saadaan tuotettua tappioita puolustajalle hirvittävien omien tappioiden kustannuksella. Nykyään tuota kalustoa ehkä riittää mutta nuoria rintamalle kykeneviä miehiä ei. Taisi se Hitlerkin tehdä joitakin ihan katastrofaalisia virheitä kun lähti sooloilemaan kenraaliensa yli ja vaikutti ratkaisesti Saksan suuriin tappioihin juuri kun oltaisiin saatu kriittisiä kaupunkeja ja alueita vallattua. Ei pidä aliarvioida ja suhtautua ylimielisesti, mutta realistisesti ei tuo venäjän sotakone ole enää läheskään mitä se oli joskus, harmillisesti nykyään heillä löytyy sitten niitä ydinaseita joita ei vielä toisen maailmansodan melskeissä ollut.
Iso läpy.
Eduard Heger = Slovakian pääministeri.
Kova homma. Slovakia on muuten NATO-maa, saa nähdä mitä Vladi sanoo
Ukrainalta hyvin tunteisiin vetoava video energiabannin puolesta. Olen itse valmis maksamaan osaltani tarvittavan hinnan, vaikka polttoaineen, lämmityksen ja sähkön hinta nousisi. Paksumpi lompakko ei kevennä omaatuntoa. Kysymys kuuluu: Onko Olaf Scholtz samaa mieltä?
Oli täällä jo, mutta hyvät saatesanat ja niin hyvä video, että katsoopa ton uudemmankin kerran.
Iltasanomien juttu perustuen Halla-ahon twiitteihin. En muista, että olisi ollut täällä.
“Halla-ahon mielestä Venäjä ei ole peitellyt aikeitaan Ukrainassa. Venäjän valtio-omisteinen media on tehnyt selväksi, että venäläiset suunnittelivat kansanmurhaa Ukrainassa. Tämä ei ole vain valloitussota, vaan tuhoamissota. Sen tavoite on ukrainalaisten kulttuurinen ja fyysinen tuhoaminen.”
“Sotilaallinen tappio on hänen mukaansa ainoa realistinen tapa kaataa Putin Venäjällä. Venäjän tyrannit eivät selviä sotilaallisesta tappiosta ja nöyryytyksestä, Halla-aho kirjoittaa.”
Kotirintamallakaan ei taida mennä hirveän hyvin.
Taitaa olla ns. deep fake?