Tässä keskustelussa ollaan nyt luiskahtamassa sellaiseen filosofiseen kuoppaan, josta ei ole yhtä oikeaa ulospääsyä.
Voiko rikoksen tekeminen olla joskus oikein? Rikoksen tekeminen on lain vastaista, ja jos emme demokratiassa noudata sääntöjämme, järjestelmältämme putoaa pohja pois. Demokratiassa lakeja muuteaan demokraattisen päätöksentekoprosessin kautta.
Voiko rikosen tekemisellä olla joskus hyviä ja/tai oikeudenmukaisia vaikutuksia? Ehkä. Suomalaiset muistamme historiasta Bobrikovin murhan, jonka jälkeen Venäjän kohtelu Suomea kohtaan muuttui siedettävämmäksi. Suomalaiset riemuitsivat, ja monet kohottivat Eugen Schaumanin kansallissankariksi. Oikeustieteen tohtori J.K. Paasikivi kirjoitti kuitenkin tuolloin Uusi suometar -lehden pääkirjoituksessa, että ”Rikos on aina rikos, mitkään tarkoitukset eivät voi sitä muuksi muuttaa – Suomen kansa haluaa rauhaa, sen pyrkimyksenä on päästä jälleen oloihin, joissa hallitsija ja kansa täydessä keskinäisessä ymmärtämyksessä työskentelevät samojen ja oikeiden päämäärien eteen. Sen vuoksi tahdomme tämän kansan päältä poistorjua osallisuuden siihen inhottavaan ja törkeään rikokseen, joka täällä eilen tapahtui –”. Muistelmissaan Paasikivi tosin totesi, että piti itsekin Bobrikovin murhaa urotekona ja että hän ymmärsi sen merkityksen Suomelle. Siitä huolimatta rikos on aina rikos, mikä karmea eettinen ristiriita myöhemmin Suomen presidentiksi nousseella oikeustieteen tohtorilla.
Vaikka rikoksen tekemisellä voi olla joskus myönteisiä vaikutuksia, lankeaa näistä silti maksu rikoksen tekijälle ja hänen symppaajilleen. Nelson Mandela toteaa vankila-ajan muistelmissaan: ”Toisen vapauden viejä on vihan vanki, hän on lukittuna omien ennakkoluulojensa ja kapeakatseisuutensa kalterien taakse. Yhtä lailla sortajalta kuin sorretultakin ryöstetään heidän ihmisyytensä.” Nelson Mandela ei halunnut menettää ihmisyyttään. Ennen vankilaan joutumistaan hän totesi puolustuspuheenvuorossaan: “Olen taistellut valkoisten ylivaltaa vastaan ja olen taistellut mustien ylivaltaa vastaan. Olen vaalinut ihannetta demokraattisesta ja vapaasta yhteiskunnasta, jossa kaikki ihmiset elävät yhdessä, yhtäläisten mahdollisuuksien harmoniassa. Se on ihanne, jonka vuoksi toivon eläväni ja jonka toivon näkeväni realisoituvan. Mutta jos sitä vaaditaan, se on ihanne, jonka vuoksi olen valmis kuolemaan.” Kun Mandela myöhemmin pääsi vankilasta ja nousi presidentiksi, hän ei suinkaan kostanut vastustajilleen, vaan todellakin pyrki toimimaan sanojensa mukaan. Hän totesi myöhemmin, että "Minua kutsuttiin eilen terroristiksi, mutta kun pääsin vankilasta, monet, mukaan lukien viholliseni, tukivat minua, ja tätä sanon yleensä ihmisille, jotka kutsuvat vapaudestaan taistelevia terroristeiksi. Sanon heille, että minäkin olin eilen terroristi, mutta tänään minua ihailevat ne, jotka noin sanoivat."
Venäjä näyttää tottelevan vain voimaa, joten en pysty tuomitsemaan vapaudestaan taistelevia ukrainalaisia, vaikka nämä rikkoisivatkin sääntöjä. On kuitenkin vaarallista sympatiseerata rikoksen tekijää, vaikka tämä olisikin hyvien puolella, sillä se vaikuttaa omaan ihmisyyteen sekä murtaa sitä perustaa, jolle sivistyneet oikeusvaltiot on rakennettu. Maailma ei muutu paremmaksi kostamalla, se muuttuu paremmaksi Nelson Mandelan kaltaisten ihmisten kautta.