Euroopan turvallisuustilanne ja Venäjän aggressiot (Osa 2)

Koko sodan ajan leimallinen piirre on ollut, että Putin tekee periaatteessa paljon omien tavoitteidensa kannalta myös oikeita ja välttämättömiä ratkaisuja, mutta ne tulevat puoli vuotta myöhässä. Siinä on varmasti tiedonkulussa sekä viivettä että katkoksia ja vääristymiä ja ennen kaikkea oikeaa tietoa ei uskalleta lainkaan välittää. Putinin tavoitteiden kannalta kaikki vetäytymiset, mobilisoinnit, varustelu ym ym olisi pitänyt aloittaa viimeistään puoli vuotta sitten. Mieluummin toki jo ennen kuin mihinkään edes ryhdytään, mutta hätäratkaisunakin aina puoli vuotta aiemmin. Nyt Putin on kokoajan alakynnessä niin pahoin, että hätäratkaisut estävät vain totaalista romahtamista, mutta eivät enää riitä tavoitteiden saavuttamiseen. Tämä käy Venäjälle mittaamattoman kalliiksi, emmekä vielä osanne arvatakkaan, kuinka kalliiksi lopulta.

23 tykkäystä

Mielenkiintoinen haastateltava, mutta jäin hieman hämmentyneeseen tilaan otsikkoon otetun kysymyksen suhteen. Sitaatti jutusta siihen liittyen:

”Sotaa ei olisi syttynyt, jos oligarkeille olisi mahdollistettu ulospääsytie. Nyt päädyttiin tilanteeseen, jossa oligarkit päätyivät tukemaan Putinia, koska vaihtoehtoa ei ollut.”

Tähän olisin kaivannut jatkokysymystä toimittajalta. Osaako joku spekuloida, mitä hän mahtoi tarkemmin tuolla tarkoittaa? Käsittääkseni oligarkit ovat olleet Putinin eliitin ulkokehillä jo pidemmän aikaa.

6 tykkäystä

Käsittämätön heitto. Toi passiivi vielä pahentaa. Kenen olisi pitänyt jättää ulospääsy? Lännen? Ja mitä se olisi auttanut. Oligarkit olisi tulleet länteen ja sota olisi silti syttynyt.

11 tykkäystä

Christo Grozev ryhmineen on tehnyt hyvää työtä. Työ on ollut todellisten faktojen löytämistä jo tapahtuneista asioista. Ennustaminen ja jälkiviisastelu on täysin eri asiaa. Huolestuttavaa, jos onnistuminen jossakin pätevöittää (omasta mielestä) mihin tahansa.
Ennustaminen ja spekulointi on taiteenala, jossa joku voi olla enemmän väärässä, kuin oikeassa ja joku enemmän oikeassa kuin väärässä, mutta kukaan ei ole väärässä koko ajan tai oikeassa kaiken aikaa.
Sitten oma lajinsa on vielä klikkiotsikoiden tekeminen.

5 tykkäystä

Venäjällä on myös ilmavalvontakoneita, eli pelkkä klassinen tutkahorisontti ei anna idioottivarmaa suojaa. Luulen että Ukraina lentää moottoriteitä pitkin myös osin siksi, että ilmavalvontakoneella/hävittäjällä voi olla vaikeuksia erottaa rekkoja ja lentohärveleitä toisistaan.

7 tykkäystä

441328_poster_l

Eikö Albert Einstein jo 40-luvulla turhautunut sotimiseen. Että eri kansojen välinen sotiminen on ihmiskunnan kykyjen hukkaamista, aivotonta tuhlausta, kun pitäisi ratkaista suurempiakin ongelmia, kuin onko jokin rajalinja kilometri kumpaan suuntaan.

Ja nyt lähes 80 vuotta myöhemmin ollaan saman asian äärellä, tosin nyt Einsteinia tyhmemmätkin huomaavat saman älyttömyyden kuin Einstein silloin.

Tuntuu apinan tasoiselta älykkyydeltä sotia ja tappaa naapureita, koska rajalinjaa pitää siirtää. Tai polttaa maakaasua ilmaan, jotta muut ei saa sitä. Tai tuhota luontoa ja resursseja, jotta periaatteista saadaan pidettyä hetken kiinni.

Lisäksi kehittyneemmät kansat joutuvat hukkaamaan omia resurssejaan varautuessaan näiden apinavaltioiden uhkaan ja epävakauteen.

99 tykkäystä

Tunnelmat ovat hyytyneet Venäjälläkin sen jälkeen, kun maa aloitti liikekannallepanon.

Kansa voi olla pääosin aivopesty ja toisinajattelijat on hiljennetty tai vangittu, mutta epävarmuuden hiipiessä omaan elämään muuttuu kansan syvien rivien mieli.

Jutusta voisi päätellä, että moni siivoaa Z-krääsää kaapin perälle ja tuumailee vähitellen: “Ei tämä ollutkaan kovin hyvä ajatus”.

Venäläiset eivät näytä juuri nyt kaihoavan sen paremmin Neuvostoliittoa kuin loistavaa tulevaisuuttakaan. He kaipaavat aikaa ennen viime helmikuun 24. päivää. Sinä päivänä Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

22 tykkäystä

Katselin juuri eilen youtubesta tämän:

Missä sinänsä aihe on foorumille sopiva muttei suoraan liity Ukrainan sotaan muutoin kuin siltä kantilta, että nyt viimeistään tulisi nähdä tämä “huono talous = diktaattori valtaan” -ilmiö, joka ihmisten keskuudessa nyt vain sattuu pitävän paikkaansa.

Venäjästäkin voi ihmetellä yhtä ja toista, ihan aiheesta, mutta toisaalta jos kokeilee nähdä maailmaa venäläisen silmin niin onhan se pas****. Siellä on todella hedelmällistä maaperää tuollaisille putlereille heitellä propagandaa ja lupausta “luodaan taas vahva venäjä jota kaikki kumartaa, uraa!” -ajatuksille. Mitä huonommin siellä kansalla menee, sitä houkuttelevampia kaikki äärimmäiset ratkaisut ovat.

Sama pätee tosin myös täällä meillä.

Tämä koronasta ja sitä edeltävästä super-elvytyksestä käynnistynyt talouden täysituho leviää hyvin helposti köyhien ja ymmärtämättömien kansanosien kautta ääriliikkeiden kannatukseksi ja se on erittäin vaarallista. Kohta meillä on diktaattorit ja nationalistit (tai ensin nationalistit ja hups keikkaa pian diktaattori) vallassa ja sitten viimeistään voidaan sammuttaa ihmiskunnan valot.

7 tykkäystä

Wagner ilmeisesti yrittää värvätä lisää väkeä Venäjän ulkopuolelta:

18 tykkäystä

Onhan tässä ollut huhuja, että Afrikkaa myöten pyritty haalimaan porukkaa.

Toisaalla, lisävalaistusta siihen miksi Kadyrovien majoitus meni pieleen:

Toisaalla:

22 tykkäystä

Toverit meinas kokeilla tätä valmiiksi osittain saastuneella alueella…?

9 tykkäystä

Tommoinen tviitti vastauksissa… ehkäpä tarkoitus on tällä kertaa vain hämmentää. Toivotaan niin.

17 tykkäystä

75 tykkäystä
20 tykkäystä

Aika vahvasti tuo eri EU-maiden tukiosuus korreloi sen kanssa, että mitä lähempänä maat ovat Venäjää ja Ukrainaa, sitä enemmän tukea annetaan. Valitettavasti Suomi on tässä poikkeus.

Entäpä sitten Saksa, Ranska, Italia ja Espanja, jotka omasta mielestään lienevät EU:n ydintä? EU:sta lähtenyt UK näyttää yksin pesevän nuo neljä yhteensä.

14 tykkäystä

On ihan yleisesti tiedossa, että Suomi on lahjoittanut paljon enemmän, kuin mistä se on julkisuudessa tiedottanut. Ja ihan hyvä niin.

Tietty noissa graafeissa Suomi ei silloin näytä yhtä hyvältä, mutta onko sillä lopulta mitään väliä?

41 tykkäystä

Veikkaan kyllä, ettei olla lähelläkään esim. Puolan prosentteja, puhutaan sitten vertailusta maan puolustusbudjettiin tai BKT:een. Baltiasta puhumattakaan.

Graafeista viis, mutta Ukraina ei saa tällä hetkellä riittävästi apua.

14 tykkäystä

Lisäksi Suomi kertoo avustuksista summan mikä kertoo armeijalle uudelleen hankittavan kaluston arvon. Mikäli ei hankita, niin sille ei lasketa arvoa eli esimerkiksi kaikki Neuvostoliitolta hankittu tai siellä valmistettu kama on arvoltaan nolla. Lisäksi esimerkiksi Viro on lahjoittanut huomattavasti kalustoa, jonka Suomi on lahjoittanut Virolle. Ei tuo ihan yksioikoista ole.

25 tykkäystä

Mielenkiintoista, että tässä asemassa oleva henkilö vakuuttaa ettei Venäjä ole käyttämässä ydinasetta. Tuossa samaisessa haastattelussa kuitenkin syytti myös Ukrainaa likaisen pommin valmistelusta. Kovin on ristiriitaisen oloista puhetta. Ota näistä sitten selvää.

Juurikista on tullut olosuhteiden pakosta kremnologi.

Ensimmainen saanto on, etta jos haluat tehda jotain pahaa, jarjesta sille oikeutus syyttamalla siita samasta asiasta uhria. Se joka ensiksi syyttaa, on uhattu reppana, joka saa kaikkien sympatiat. Ainakin teoriassa.

Se mika ei toimi vapaan tiedonvalityksen maailmassa, toimii silti diktatuurissa. Ainakin tarpeellisessa maarin. Meita sorretaan -tarina toimii aina.

Onneksi Juurikki on huono kremnologi, joka ei erota taktista hamaysta totuuden paljastavasta toimiin johtavasta valheesta.

Asioita on kahdenlaisia. On asioita, joihin voi vaikuttaa. On myos asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Huolta voi kantaa vain asioista, joihin voi vaikuttaa. Muille asioille riittaa vastaukseksi nauru. Minne Putin pitaisi nauraa?

7 tykkäystä