Aamulehti: "Venäjän duuman puheenjohtaja Vjatšeslav Volodinin mukaan Venäjä kerää listaa ihmisistä, jotka haluavat poistua Venäjältä.
“Meillä on lista kaikista niistä, jotka ovat valmiita lähtemään nyt. Luuletko, että he vain lähtevät, eikä kukaan huomaa, kuka lähti ja miksi?” Volodin sanoi duuman kokouksessa keskiviikkona.“”.
Eli haluaisivat rangaista kaikkia pakenevia, mutta eivät pysty eikä ole mitään käryä kuka lähti ja mihin?
Jenkit lahjoittaa mm. 18 Himarsia lisää uusimmassa paketissa. Himarsien määrä nousee 34:n.
Arvioisin, että tällä määrällä on jo huomattavasti helpompaa hallita koko 1000km+ rintamaa. Tulee venäläisille hikiset paikat kun logistiikkaan isketään talvella koko leveydeltä.
Tasaisella matikalla koko rintamalle jaettuna yksi himars per 30km, kantaman ollessa paljon enemmän
Niistä putkista ei olisi ollut enää koskaan mitään hyötyä Putinille, joten miksi niitä ei voisi tuhota, jos sillä kääntää huomion pois Ukrainasta ja luo pelkoa Euroopassa?
Mistäs minä tiedän, ehkä venäläiset ilmoittavat että putkea aletaan korjaamaan ja venäjän laivasto suojaa alueen uusien vaurioiden estämiseksi. Sitten ilmoittavat että alle 10km päähän heidän sotalaivastaan saapuvia aluksia epäillään sabotööreiksi ja he tulevat upottamaan alukset.
Tai jotain tuollasita. Jos jokin on selvää niin Kremlistä ei lopu hullut ideat kesken…
Alla on Kauppalehden juttu, millaista aseistusta Yhdysvallat on vienyt Ukrainaan ja kuinka paljon. Jutun lopussa on todella pitkä luettelo lähetetyistä aseistuksista. Juttu ei ole maksumuurin takana.
Presidentti Joe Bidenin hallinto on investoinut Ukrainan puolustukseen noin 15,8 miljardia dollaria, josta 15,1 miljardia helmikuun 24. päivän jälkeen.
Tämä tekee Yhdysvalloista kirkkaasti suurimman ukrainalaisia aseistaneen tahon. USA:n arvion mukaan sen liittolaiset ja yhteistyökumppanit yhteensä ovat lahjoittaneet Ukrainaan noin 13 miljardin dollarin edestä aseita ja muuta puolustusteknologiaa.
Viimeaikaisista tapahtumista on kommentoitava, että kaasuputken räjäyttäminen oli melkoinen tapaus. Järkevimmältä selitykseltä vaikuttaa se, että Putin pelasi Kremlin sisäisiltä vastustajiltaan parhaan kortin pois kädestä. Sotaa vastustaville oligarkeille kaasuputki olisi ollut keskeinen neuvotteluvaltti länteen ja ylläpiti molemminpuolisia massiivisia taloudellisia intressejä lopettaa sota. Saksassa elätellään vieläkin toiveita kaasuputken korjaamisesta, mutta peli taitaa olla pelattu, sillä suolavesi hapettaa metallirakenteet.
Mobilisaatio näyttää olevan juuri niin surkuhupaisa operaatio kuin Kamil Galeev ja muut Venäjä-kommentaattorit osasivat ennustaa. Paperilla Venäjällä voi vielä olla kalustoa enemmän kuin Ukrainalla, mutta nyt niitä käyttää kasvavissa määrin varusmiehet, joista osa on viimeksi ollut armeijassa silloin kun punaisen tähden keskellä oli vielä sirppi ja vasara. Kaluston tuhoutumistahti luultavasti kasvaa aiempaa suuremmaksi, joka on jo melkoinen suoritus. Tällä hetkellä mennään täyttää laukkaa siihen tilanteeseen, jossa Putinin ainoa kortti on lisätä kierroksia ydinaseella pelotteluun.
Pidemmällä tähtäimellä Venäjän turvallisuuspoliittinen tilanne näyttää kaoottiselta ja Venäjän demilitarisointi konventionaalisista aseista ei ole pelkkä vitsi. Venäjän aseteollisus perustui pitkälti Neuvostoliiton aikana rakennetun kaluston modernisointiin länsikomponenteilla. Venäjähän ei ole massatuottanut yhtään uutta hävittäjää tai panssarivaunua Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Jenkkien turvallisuuspolitiikkaan keskittyvissä medioissa (mm. National Interest) puhuttiin jo paljon ennen sotaa, että Kiinan ja Venäjän syvenevä aseellinen yhteistyö (mainittiin jopa de facto -liittolaisuus) uhkaa Yhdysvaltojen sotilaallista hegemoniaa. Nyt Yhdysvallat saa hyvin pienellä taloudellisella uhrauksella avustettua sotitaalllisesti toiseksi suurimman kilpailijansa aseistariisuntaa. Inhimillisistä uhrauksista ja sotataidosta toki suurin kiitos kuuluu itseoikeutetusti Ukrainalle. Geopolitiikan mannerlaatat liikku ja niin edelleen. Alexander Stubb kysyi Twitterissä osuvasti geopolitiikan aikakausista: 1945-1989 oli kylmä sota (cold war), 1989-2022 oli kylmän sodan jälkeinen aika (post cold war), mutta miten nimetä aikakausi vuodesta 2022 eteenpäin?
Kaasuputken poksauttaja onnistui tavoitteessaan. Puheenaiheena ja huolena Ukraina jäi toiseksi. Taas kun Ukraina ensi viikolla palaa ykkösaiheeksi, taas joku tuntematon taho tekee jotakin.
Nyt kysytään uutisoijilta priorisointikykyä! Kaasuputki oli sentään vain aineellista menetystä. Putkia saa uusia, jos tarves on.
Tuossa tekstissä kuitenkin käytetään termiä “could”, eli voisi viedä. En ihmettelisi jos näitä löytyykin varastosta nopeammin, kuin 1-2v. esim junailemalla valmistajan kanssa, eri maiden hankintojen kanssa jne. Katsotaan
Tämä on naurettava väite. USA voi pelkillä pakotteilla estää asioita, ja pakotteisiin tuo Bidenin vanha lausunto viittasi. Sen sijaan sabotaasista olisi heille ainoastaan valtava riski, hyötyä ei nimeksikään, kaasuahan ei tuolta muutenkaan ole enää virrannut ja Euroopan tavoitetila on jo vahvadti “irti Venäläisestä kaasusta”. Tällaisten höpinöiden leviäminen voi hyvinkin olla yksi motivaatio Venäjälle tehdä sabotaasia, yhtenäinen länsi on Venäjälle myrkkyä, kaikenlainen epäilyksenkylväminen voitto jo sinänsä.
Ja kuten jo sanottua, tuonne kapeikkoon on aika turha mennä meritorjuntaohjusten ruoaksi venäjän lihaksilla. Esim. Ruotsi tekee niitä MTO:ita itsekin ihan myytäväksi asti. Sitäpaitsi, siinä kohtaa jos ihan oikeasti yrittäisivät liikennettä blokkailla, niin ollaan jo sotatoimissa ja viesti tulee olemaan ikoninen: russian warship, go f#¤k yourself*
“Venäjän presidentin Vladimir Putinin tiedottaja Dmitri Peskov väittää, että Nord Stream -putkien lähelle ei ole mahdollista päästä ilman, että ruotsalaiset ja tanskalaiset valvontalaitteet havaitsevat sen. Nyt hän kehottaa Ruotsia ja Tanskaa ilmoittamaan “onnettomuuden syistä”, raportoi hallinnolle uskollinen päivälehti Moskovskij Kosmolets.”
Muistetaan pitää katse Ukrainassa, mutta täytyyhän tätäkin asiaa tässä ketjussa puida. Epilogi Itämerellä on vasta aloitettu…
Niitä putkia menee muualtakin, esimerkiksi Ukrainan kautta. Muiden putkistoverkkojen kautta kaasua saataisiin kuljetettua todella suuret määrät. NS1’n ja NS2’n tavoitteena venäläisille oli pienentää Ukrainan merkitystä kaasun vientiin ja saada tiukemmin pitävä ruuvi Euroopan suuntaan.