-Vaiko näin: Onko Putinin asema ja kunnia täysimittaisen ydinsodan arvoisia.
Itsensä mielestä varmasti on, mutta tuskin kenraaleiden.
-Vaiko kantaa vieraiden laukkuja kuten viimeksi kun hävinneen armeijan taistelijoita siirretiin suomeen 50 000.
Tulihan se sieltä
Harmi, jos silta ei tuhoutunut
Kun olemme ravintolassa tai ABC lla syömässä kaveri porukassa pihviä ja paheksumme nälkään kuolevien lapsien tai kuolemaa pelkäävien auttamista.
On inhimillistä valittaa, kun raha ei riitä kaikkien haaveiden toteuttamiseen, aina olisi jotain mitä meillä ei vielä ole.
Mutta kun oikeasti pysähdymme ajattelemaan, niin meillä on kaikki perustarpeet hyvin, meidän isovanhempamme on saanut tukea kun ovat olleet hätää kärsimässä, sen takia meillä on nyt kaikki hyvin.
Kyllä me pystymme ja autamme niitä, joilla ei ole käynyt tuuri syntyä vakaaseen länsimaalaiseen valtioon. Me emme omalla työllämme ole tätä hyvinvointi valtiota luoneet, tämän on luonut ihmiset ennen meitä ja täällä on ollut meidän helppo ja hyvä kasvaa ja jatkaa työtä näiden arvojen säilymisen puolesta
Lisää videoo, tie siis kans poikki
Toi juna on varmasti täynnä palavaa tavaraa, esim polttoainetta. Palaa iloisesti pitkään. Toivottavasti kunnon vaurioin
Jos siltaa ei ole tuhottu ohjuksilla on suoritus melkoisen hyvä. Luulisi, että siltaa vahditaan yötä päivää hyvin tiiviisti. (Ja on se hyvä suoritus silloinkin, jos raketeilla ollaan osuttu )
Kuvien perusteella ainakin yksi maantiesillan kansirakenne on tippunut mereen – mahdollisesti kaksi. Sen lisäksi säiliövaunuja tulessa rautatiesillalla ja useita odottamassa syttymistä tuleen.
Kuvan perusteella näyttää siltä, että maantien toinen puoli ei ole poikki. Jaa noh, koko ruudulle zoomatessa näkee, että maantiesillan toinenkin puoli lähinnä roikkuu paikallaan.
Venäläisjoukkojen huoltoyhteys Krimin kautta on joka tapauksessa muutaman päivän poikki. Rautatiesiltakin palaa niin iloisesti, että ei siitä junaa voi yli enää ajaa ilman, että rakenteita korjataan.
Edit 2.
Edit 3.
Edit 4. Kyse ei ole pelkästään Venäjän joukkojen huoltoyhteyksistä vaan reitistä, jota pitkin kuljetetaan käytännössä kaikki hyödykkeet Krimille. Kuvien perusteella korjaus vie pitkän tovin. Pieni kysymysmerkki vielä rautatiesillan kohdalla, mutta kuumuus on todennäköisesti vääntänyt sillan käyttökelvottomaksi.
(Rautatiesillalla ainakin viisi vaunua tulessa. Kuvan keskellä palavaa nestettä on valunut siltarakenteiden päälle ja sivuille)
Silta yritetään varmasti korjata nopeasti, mutta mikä estää vastaavan iskun jatkossa? Tämä on myös valtava symbolinen isku Venäjälle. Silta on Krimin miehityksen symboli ja koko kansan ylpeydenaihe.
Putinin synttärilahjan toimitus myöhästyi päivän.
Nyt kun Venäjä siirtänyt viimeisetkin vahvistuksensa Khersoniin ja Kerchin silta poikki(?), voisi olla paikka hetkeksi unohtaa Kherson ja aloittaa hyökkäys Zaporizzjasta Melitopolia kohti. Krimillä ja Khersonissa tulisi viimeistäänkin tukalat oltavat, jos kaikkien aikojen motti onnistuu edes sinnepäin.
Kannattaa nyt muistaa että yllämainitut asiat eivät ole mikään taivaasta annettu ikuinen lahja ja loputon kaivo joka kestää mitä vain ja josta ei tarvitse aktiivisesti huolehtia. Olettaen nyt edes että tuo maailmaa halaileva väitteesi pitäisi paikkaansa. Mutta itse asiaan, valtionjohtomme pitäisi vuosittain osallistua skenaariotyöhön jossa näitä käytäisiin läpi niin että menee kulloisenkin ministerien ja johtavien virkamiesten kalloon. Viisumijupakka oli kuitenkin pieni hallinnollinen jupakka ja sekin munittiin täysin. Suomen turvallisuus pitäisi vihdoin asettaa aivan selväksi ykkösprioriteetiksi, sillä ihan kaikki mahdolliset varoitusmerkit on nyt annettu. Enää ei voi Heinäluomana sanoa kuten kaasuputkesta että ei silloin aikanaan olisi voinut arvata…
Taisin herättää vaimon. Nauroin tälle ääneen. Kerchin silta palaa iloisesti taustalla ja venäläissotilas sytyttää röökiä. Klassikon ainesta.
Kaveri sanoo: “Ale, Tolya, tulen myöhässä, lyhyesti sanottuna, silta on tulessa.”
… ja pistää röökiksi.
Oletan, että näiden kavereiden duuni on ollut vartioida siltaa. Toivovat varmasti, että kyseessä oli ohjus.
Tämä on myös valtava symbolinen isku Venäjälle. Silta on Krimin miehityksen symboli ja koko kansan ylpeydenaihe.
Haluan vielä lisätä pienenä anekdoottina, jota voimme muistella lämmöllä, että tapahtui Vladolf Putlerin 70-v syntymäpäivän huipentamiseksi.
edit: ei aina heti ymmärrä asioiden merkityksiä, joten pitää lisätä, että komea lopetus Krimin tämän vuoden turistikaudelle.
edit2
Venäjän virallinen tiedottaja on keventänyt venäläisten raskaahkoa tunnelmaa ja laulaa lurauttanut Putikan synttäreistä ja sillasta seuraavasti
Highwalker
“kuka tarvitsee maailmaa jos siinä ei ole Venäjää” loppukaneetti. Minusta kysymys on toisinpäin. Mihin maailma tarvitsee Venäjää?
Julia Davis
Upea aloitus aamulle herätä näihin uutisiin. Sopivasti tosiaan Vladin syntymäpäivähuipennukseksi valtava symbolinen isku Venäjälle.
Russian authorities (Anti-Terror Department):
“A fuel tank has been blown up the Kerch Bridge which ignited seven more fuel tanks of the train.”
Erikoinen polttoainesäiliön räjähdys. Kuvista näkee sirpaleiden aiheuttamia aukkoja useissa palavissa vaunuissa. Ja melko voimakaskin, jos viereisen sillan kansielementit ovat pompanneet piiloon mereen.
Krimillä väitetysti paniikin aineksia. Polttoainetta hamstrataan aamutuimaan.
Videota myös toiselta puolelta siltaa.
Giorgi Revishvili
Oisko, paha sanoa
Aktiediplomaten
Hyvin autenttiselta näyttää. Rekkako siinä räjähtää?
Jos katsoo videota kuva kuvalta näyttää siltä, että sillalle kovaa vauhtia ajava rekka räjähtäisi. Se selittäisi, miksi siltaelementtikin tipahtaa mereen (rekan kohdalta). Räjäytys junan kohdalla tekee tietenkin myös järkeä. Räjähdyksen sirpaleet sytyttävät useita vaunuja?
Edit. Rekka räjähtää (vahvistus):
Sources at Russia’s National Anti-Terrorism Committee told the news outlet RBC that a freight truck exploded initially, causing seven fuel tanks aboard a passing train to ignite.
Meduzalta hyvä päivitys →
Large explosion reported at bridge connecting Russia to Crimea as roadway...
A fire that started on October 8 on the bridge connecting Crimea and Russia has been mostly extinguished. The fire started after an apparent attack blew up a freight truck, which caused seven fuel tanks on a passing train to ignite. Though the fire...
HUOM! Meduzan jutussa uusimpia videoita.
На видео видно
Последствия взрыва на Крымском мосту Обрушено автомобильное полотно, цистерны выгорели, сейчас идёт обследование железнодорожного полотна.
En tiedä millaiset vaikutukset tuollaisella tulipalolla on noihin kantaviin rakenteisiin, mutta veikkaisin ettei ne ainakaan sillan kantokykyä paranna. Varmasti tälläkin palstalla joku tietää tai osaa esittää valistuneen arvauksen voiko tuota rautatiesiltaa käyttää ilman perusteellista remonttia.