Paha tiputtaa koneita jotka lentää tuhannen kilometrin päässä kohteesta ja Venäjän ilmatilassa. Noihin koneisiin ladataan risteilyohjuksia joilla on kantamaa 300km ylöspäin. Näytti pisin matka olevan 2500km.
Kymmenen kilometrin korkeudesta laukaistun ohjuksen kantama on paljon pidempi kuin maan tai meren pinnalta laukaistun. Lentokoneet lentävät turvallisesti kaukana ja ampuvat ohjukset sieltä.
Ei lisättävää.
Hyvää analyysiä miten torjua erilaisia ohjuksia.
Saa täällä Suomessakin tehdä pientä itsetutkiskelua. Onneksi sentään suomalaisiin on iskostettu terve epäluulo Venäjää ja venäläisiä kohtaan – ihan syystä. Sen ansiosta venäläisenergia ei meitä kaada, vaikka miljardeja tuleekin takkiin ja puolustuskin on kunnossa.
Nostan kuitenkin käden pystyyn ja tunnustan etten uskonut Venäjän hyökkäävän Eurooppalaiseen naapuriinsa. Olin väärässä. Se, että tiedän olleeni enemmistössä ei varsinaisesti helpota.
– Yritimme kertoa [Venäjästä] kumppaneillemme ja eri [maiden] johtajille jo useita vuosia sitten. Jotkut heistä tietysti ajattelivat, että olemme tyypillisiä skitsofreenisiä baltteja, jotka vain kiljuvat Venäjästä, Marran toteaa sarkastisesti.
Viro on avustanut Ukrainaa kokoonsa nähden valtavasti. Hän perustelee vahvaa tukea totutulla mantralla: jokainen Ukrainassa tuhottu venäläistankki on yksi tankki vähemmän, joka voisi joskus hyökätä Viroon.
Erdoganin vaali propagandaa, ottaa koko helvetin Hermannii koppaan.
Ukraina mukaan neuvotteluihin ja paikkana Kiova.
Tämänpäiväiset Venäjän kohdistamat iskut siviileihin ja siviiliinfrastruktuuriin sekä Valko-Venäjän integroiminen sotaan (spekulaatio) herättävät kysymyksiä tapahtumien motiiveista. Miksi?
-
Ukrainalaisten Krimille tehtyyn iskuun oli saatava vastaus kotiyleisöä katsoen. Krim on Venäjän helmi. Sen silta on sateenkaari aarteen luokse. Kreml:lle on suorastaan noloa, että “pieni ja piskuinen” Ukraina pystyy vaikuttamaan syvälle venäläisten arkeen ja tämä silta on reliikki Putinille. Se on myös rakkauden osoitus omalle kansalle. Tämän lisäksi heikkoa sotamenestystä on paikattava voimakkailla ja näyttävillä teoilla, jotka paikallisen narratiivin mukaan perustuivat erikoisoperaation tarpeellisuuteen. Sotamenestystä ei voida enää esittää kansalaisille suotuisalla tavalla sen heikon luonteen vuoksi. Voimankäytöstä ja tilanteen hallitsemiesta on viestitettävä maan mediaa seuraavalle yleisölle.
-
Voitollista ulospääsyä sodasta ei Venäjällä enää ole. Valko-Venäjän kortti on vielä käyttämättä ja sen joko uskotaan tai lähinnä toivotaan muuttavan sodan suuntaa alkuperäisten tavoitteiden mukaisesti. Kortti on ennen joukkotuhoaseita viimeinen oljenkorsi ellei rintamalle liity muita valtioita Venäjän rinnalle (onko sellaisia?). Venäjä ei halua kaatua yksin. Valko-Venäjän on oltava samalla puolella, jotta se ei lipsu myöhemmin osaksi Eurooppaa.
-
Venäjä ei voi hävitä vain Ukrainalle. Voittamattoman sodan vaihtoehtona on häviäminen NATO:lle eli länsimaille. Epäedullinen lopputulos on perusteltavissa sisäpoliittisesti siistimmin kuin häviäminen maalle, joka oli suunnitelmien mukaan kaadettavissa vain parissa päivässä. Länsimaiden osallistuttua sotaan Venäjä voi jatkossakin poteroitua ja demonisoida länttä haluamallaan tavalla. Kysymys on uskottavuuden ja kasvojen säilyttämisestä.
Tässä valkovenäläisten vastaus.
Pommittamalla venäläiset eivät saa ukrainalaisilta taistelutahtoa pois, vaan päinvastoin… taistelutahto kohoaa entisestään. Venäjällä on siis edessään entistä sitkeämpi vastus.
Nyt tehdyillä iskuilla pyritään vahingoittamaan myös Ukrainan energian siirtämiseen liittyvää infrastruktuuria, jotta siviiliväestön elinolosuhteet vaikeutuisivat.
Aaltola ei usko ukrainalaisten taistelutahdon vähentyvän terrorin myötä.
– En usko, että se toimii tässäkään tapauksessa. Se nostaa ukrainalaisten taistelutahtoa, hän sanoo.
Maanpuolustuskorkeakoulun erikoistutkija, evp majuri Jukka Viitaniemi on samaa mieltä.
– Väitän, että sillä on ukrainalaisten taistelutahtoa kohottava vaikutus, puhuttiin sitten sotilaista tai siviileistä, Viitaniemi sanoo.
Suomi mainittu!
Jatkoa samasta aiheesta.
Mark Hertling ohjuspuolustuksen vaikeudesta.
Tässä vielä Hertlingin ketjun loppuosa.
Hyvä juttu Venäjän eliitin sisäisestä riitelystä ja dynamiikasta:
Lisäys:
Tässä vuorostaan hyvä pätkä miten sota voisi loppua Venäjän sisäisiin valtataisteluihin:
Ja tässä hyvä lanka ydinaseiden käytön mahdollisuudesta:
Tuossa langassa on linkkejä muihin lankoihin ja tuolta löysin ylläolevat artikkelitkin.
Hyvä pointti muistaa, että Ukrainan sota alkoi (monelle) yllättäin ja vielä se joskus päättyy vaikka nyt sitä harva odottaa.
En kyllä oikein ymmärrä, miksi täällä moni tuntuu vieroksuvan neuvotteluja Venäjän ja muiden isojen maiden kesken. Kuinka moni sota on oikeasti ratkennut historiassa pelkästään sotimalla?
Historiaan ei voi suoraan verrata, mutta itseäni se ainakin helpottaa laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Kuinka moni esimerkiksi täällä palstalla olisi mielummin elänyt koko elämänsä sodan runtelemassa maassa ja joutunut kenties itsekin sotimaan rintamalla kuin luovuttanut Karjalan Venäjälle? Jokainen voi miettiä, että olisiko tämä pieni pohjoinen maa kasvanut sen kaltaiseksi sivistysvaltioksi ja menestystarinaksi mitä se on tänä päivänä, mikäli sota olisi jatkunut vuosikymmeniä (mikä ei toki Suomen tapauksessa olisi ollut edes mahdollista tuohon aikaan). Ukraina saattaa kuitenkin joutua halutessaan taistelemaan vielä jopa vuosikausia lännen tuen avulla.
Pointtini tässä siis vain se, että Ukrainan (ja koko meidän lännen) itsensäkin kannalta voi olla lopulta hyödyllisempää hyväksyä se, ettei sodassa ole pelkästään voittajia. Valitettavasti diplomaattinen ratkaisu tulee luultavasti siis vaatimaan Ukrainaltakin uhrauksia. Maa-alueiden luovuttaminen Venäjälle olisi Ukrainalta tietenkin periaatteessa täysin väärin, mutta se saattaa lopulta olla osa välttämätöntä ratkaisua tämän sodan päättämiseksi.
Sota ei kuitenkaan huomenna vielä lopu, eikä sen ehkä valitettavasti pidäkään. Pitkää viivytystaisteluahan tämä on, jossa tasapainoillaan ihmishenkien, itsenäisyyden, vapauden ja hyvin vaarallisten asioiden välillä. Jossain vaiheessa peli on vain pakko puhaltaa poikki ennen kuin sodan hinta käy liian tuhoisaksi joko Ukrainalle itselleen tai jopa koko maailmalle.
Mielestäni ei ole liioiteltua puhua, että tämä sota ja sen toivottava päättyminen tulee olemaan suuri käännekohta koko maailmalle. Tässä olisi nyt ihan oikeasti mahdollisuus samassa yhteydessä sopia myös paljon isommista asioista kuin rauhasta Ukrainassa. Kuten ydinaseiden merkittävästä vähentämisestä tai jopa niiden täydellisestä riisunnasta.
Toisekseen (ehkä vieläkin tärkeämpänä) seikkana on jonkinlaisen demokraattisen järjestyksen rakentaminen maailmaan. Tällaista Putinin itselleen rakentamaa tilannetta ja asemaa ei olisi saanut koskaan päästä edes syntymään.
Oli kyseessä Erdogan tai ihan sitten kuka tahansa, niin mielestäni on arvostettavaa, että joku yrittää oikeasti löytää myös diplomaattista ratkaisua tälle sodalle. Valitettavasti tässä maailmassa paha ei saa aina täysin palkkaansa. Joskus jopa terroristin kanssa voi olla välttämätöntä neuvotella, mikäli se takaa pienemmän kärsimyksen ja menetyksen uhreille. Tässä tapauksessa siis Ukraina ja pahimmillaan koko muukin maailma.
Sodan loppuminen ei ole siis nähdäkseni pelkästään Putinista kiinni, vaan myös meistä lännestä. Haluammeko todella muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi diplomatian keinoin vai tyytyä ratkomaan ikuisesti maailmaa kohtaavat ongelmat pelkästään aseiden avulla? Mikäli asiat onnistutaan ratkomaan jollain ihmeen kaupalla jälleen lähinnä vain aseiden voimalla, on vain ajan kysymys milloin joku Putinin kaltainen henkilö on Venäjällä tai jossain muualla totalitäärisessä valtiossa jälleen uhkaavasti rellestämässä.
Tämä on ihmiskunnan näytön paikka. Nyt tai ei koskaan saattaa olla mahdollisuus oikeasti korjata maailma edes hitusen turvallisemmaksi ja paremmaksi paikaksi ihan pysyvästi. Ja kun sanon ”Nyt tai ei koskaan”, se saattaa valitettavasti olla täysin kirjaimellista.
Ylläolevasta olen samaa mieltä eri kontekstillä, muutoin en ole. Maailma on parempi paikka, kun Venäjän imperialistinen valtio on ajettu ahtaalle taloudellisesti ja riisuttu aseista. Nämä mainitut asiat sopisivat mihin tahansa muuhun valtioon, mutta eivät imperialistiseen Venäjään, jonka imperialismi ei lopu niinkauan, kuin sen asevoimat ja talous on tuhottu ja senkin jälkeen vain väliaikaisesti. Imperialismi ei Venäjästä lopu koskaan.
Venäjä ja sen edeltäjä NL on aina ollut imperialistinen valtio, ainakin toistatuhatta vuotta. Ei se yhtä-äkkiä vain lopeta saatuaan Ukrainalta alueluovutuksia. Se jatkaa terroriaan seuraaviin valtioihin. Venäjä ei koskaan lopeta, sen kyky tulee lopettaa. Venäjän täytyy kohdata vastavoima, jotta se ymmärtää, missä valtionrajat menevät. Venäjä ymmärtää vain voimaa, ei rauhansopimuksia. Venäjä on jo nyt luisumassa taloudelliseen vararikkoon, eristettynä, riisuttuna aseista ja se on rauhan edellytys, eivät sopimukset tai alueluovutukset. Heikko Venäjä on paras maailmanrauhan tae.
Jaloa ajattelua, mutta pessimistinä ajattelen ettei ihmislaji muutu eikä demokratia saavuta maailman jokaista kolkkaa. Valta houkuttelee ja turmelee. Valtaan liittyy usein myös raha ja status.
Tämä rauhan tavoitteleminen ei ole vaihtoehto. Hyväksymällä rauhan, jossa Venäjä saa edes pienen siivun Ukrainan maaperältä, on väärin. Tällä logiikalla Venäjä voi aina halutessaan aloittaa mielivaltaisen sodan, jolla se saavuttaa edes sen pienenkin maa-alueen. Milloin tämä tapahtuu uudestaan? Ehkä vuosikymmenien päästä? Hyväksymmekö tämän saman tapahtumaketjun uudelleen ihan vain rauhan vuoksi?
Sukupolvi tai kaksi, ja ihmiset ovat taas tottuneet uuteen normaaliin. Uusi sukupolvi ei enää ajattele aluemenetyksiä, koska niihin ei ole mitään kosketuspintaa. Mitä ajattelet nyt Suomessa syntyvän uuden sukupolven ajattelevan menetystä Karjalasta? Monelle se on varmasti vain osa Venäjää, jonka kyseinen maa otti haltuun ja kansallisti omalla kulttuurillaan. Sama tapahtuu nyt Ukrainassa.
Yksi neuvottelutekniikka on ensin päättää mitä tahtoo ja sen jälkeen ottaa sen itselleen hiljalleen pala kerrallaan. Muistaakseni tämän kaltaista tekniikkaa käytettiin Suomen itsenäisyyttä rakentaessa.
Putin kärjisti tilanteen Krimin sodan aikaan ja valloitti sen itselleen. Nyt on panoksena noin 15% Ukrainan pinta-alasta. Väitän, että jos Putinin Venäjälle annetaan yhtään siimaa, niin mikään ei muutu. Tilanne kärjistetään nyt äärimmilleen neuvotteluvoiton toivossa ja sen jälkeen rauhoitetaan tilanne, kunnes eskaloidaan taas tilanne muutamien vuosien päästä. Samalla vaikutetaan hybridivaikuttaen kaikkialla “vihamielisissä valtioissa” heikentäen niiden toimintaa.
Itse näen että tässä tapauksessa Venäjän kanssa voidaan neuvotella, mutta rauhan ehtoina tulisi olla että maa-alueet palautetaan kokonaisuudessaan, joukot vedetään pois, maksetaan sotakorvauksia ja Putin saapuu tuomioistuimen eteen vastaamaan teoistaan.
Näihin ei tietenkään Arvonsa Tietävä Putin suostu.
Aika syö Venäjän kansan syviä rivejä ja sodan jatkuminen heikentää Putinin ja sodan suosioita. Putin vaikuttaisi päättäneen niin sanotusti kotiuttavan voitot, jotta maan sisäinen tilanne rauhoittuu.
Eikös Zelenskiy juuri allekirjoittanut paperin (asetus?), jonka mukaan Putinin kanssa ei tulla neuvottelemaan. Se on ihan oikea valinta, kerran Ukraina on sotilaallisesti menossa niskan päälle.
Se niistä neuvotteluista Ukrainan osalta sitten…
Kieltämättä vaatii melko erikoisia kaukoputkia, jotta tuo neuvottelu - sikäli kun ajatuksiasi oikein tulkitsin - kävisi järkeen. Eikös me juuri nyt olla todistamassa näiden mainetsimiesi neuvottelujen esi-isien hedelmää? Minkälaisilla neuvotteluilla mielestäsi tässä hetkessä mainitsemasi käännekohta toteutuisi maailman eduksi pitkällä tähtäimellä? Olisiko Venäjä ehkä valmis luopumaan ydinaseistaan, sotarikollisistaan ja armeijastaan jos nuo pari maapalasta nyt luovutettaisiin yhdessätuumin Venäjälle todeten, että sattuuhan näitä?
Kaipaisin jotai lihaa näiden neuvotteluluiden ympärille, kun erityisesti juuri tänä päivänä on todella vaikea perustella itselle, miksi juuri nyt historia lakkaisikin toistamasta itseään.
Edit: Vielä täytyy antaa tunnustusta ajatuksesta. Hienoa, että jotkut vielä kykenevät näkemään asioita eri tavalla. Itse taidan olla jo henkisesti täydessä sotamaalissa ja kykenemätön näkemään muuta toivottavaa lopputulosta, kuin Venäjän sisäisen pilkkoutumisen pienempiin osiin.
Ehdotan: jos on Venäjän kansalainen muttei Suomen niin kuljetetaan suoraan itärajan itäpuolelle ja takaisin voi hakea täyttämällä viisumihakemuksen.