Euroopan turvallisuustilanne ja Venäjän aggressiot (Osa 2)

Venäjä haluaa säästää panssarivaunujaan ja uhraa sen sijaan sotilaitaan. Juttuun on haastateltu Antti Parosta.

– Nyt kun panssarikalustoa yritetään säästää erityisesti Itä-Ukrainassa, käytetään sitä, mitä on eli elävää voimaa tekemään samanlaisia hyökkäyksiä, Paronen kertoi Radio Suomen Päivän haastattelussa keskiviikkona.

"Parosen mukaan taistelupanssarivaunuilla saataisiin merkittävä ylivoima venäläistä liikekannallepantua yksikköä vastaan.

– He olisivat jatkuvasti tulen alla ja hereillä. Mikään sotilasjoukkokaan ei kestäisi sitä kovin kauaa.

Parosen mukaan taistelupanssarivaunujen lahjoittaminen saattaisi olla sodan kannalta yhtä käänteentekevää kuin Ukrainan vastarinnan symboliksi nousseiden Himars-raketinheittimien toimittaminen maalle sodan alkupuolella."

Upeaa auttamista Koiviston Autolta. :slight_smile:

HELSINGISTÄ lähti jälleen keskiviikkoaamuna erä suomalaisia lahjoitusbusseja, jotka menevät Ukrainaan koulubusseiksi.

Länsisatamassa Viron-laivaan ajoi aamulla viisi bussia. Edellisen kerran saman verran busseja lähti joulukuun alussa ja seuraava viiden bussin erä lähtee ensi viikolla. Yhteisluku on siis viisitoista bussia.

39 tykkäystä

Ihmeellistä vänkäämistä noista Leopardeista. Toiset sanoo, että Saksa blokkaa. Toiset sanoo ettei Saksalle ole edes lähetetty pyyntöä luvalle lähettää niitä Ukrainaan ts. toiset eivät ole edes lähettämässä niitä. Mistään ei saa virallista tietoa mikä se tilanne sitten on.

4 tykkäystä

No tämä nyt on ihan sitä normaalia sodan ajan (dis)informaatiotulvaa. Yksi sanoo yhtä ja toinen toista, hämmentää osittain tahallaan, osittain “vahingossa” koska ei ole yhtenäistä linjaa. Rintamalle sitten menee tai ei mene esim. Puolalaisia, Tsekki, Slovakki tankkeja, muutama Pasikin, Himarseja yms yms.

3 tykkäystä

Edit:

46 tykkäystä

Eilen Archereita, tänään Leopardeja. Aivan loistavvoo!

Venäjän ydinaseuhkaus #1000 incoming in 5… 4…3…

18 tykkäystä

Kiinakin alkaa kääntää pulkkaa heti

24 tykkäystä

Martti J. Kari kertoo Soledarin kaivostunneleissa ja pohtii mm. mikä merkitys niillä on.

Suomalainen sota-asiantuntija, työelämäprofessorina Jyväskylän yliopistossa työskentelevä eversti (evp) Martti J. Kari ampuu kuitenkin alas tunneleiden strategisen merkityksen.

– Kyllähän vihollinenkin sen tietää, että niitä pitkin pääsee vastapuolen alueelle. Kyllä ne tunnelit varmaan blokataan. Kumpikaan osapuoli ei ole niin hölmö, että päästäisi vihollisen niitä kautta selustaan. Kärpäsestä on tehty härkänen, Kari tuhahtaa.

8 tykkäystä

Eli nyt sitten odotellaan, antaako Saksa luvan antaa näitä Ukrainalle. Varmasti se vakavasti harkitsee sitä, koska Venäjä lisää panoksia rintamalle. Saa nähdä eteneekö nyt panssarien toimitus.

4 tykkäystä

Surovikinin aika Venäjän Ukrainassa olevan armeijan johdossa on ohi, kolmisen kuukauttahan se kesti. Lähinnä siviilien ja infran pommituksessa “loisti”.

Putinin hyödytön luottoheila Gerasimovihan se sieltä tulee tilalle.

image

16 tykkäystä

Putinia kritisoidaan entistä kovemmin. Ei maksumuuria.

Venäjän hyökkäyssodan kovimpiin kriitikoihin kuuluva Igor Girkin on kritisoinut presidentti Vladimir Putinia rajummin kuin koskaan ennen, kertoo Ukrainan sodan tapahtumia seuraava amerikkalainen ajatushautomo ISW päivittäisessä raportissaan.

11 tykkäystä

USA lähettää dronentorjuntajärjestelmiä Ukrainaan. Ei maksumuuria.

Se ampuu raketteja, joiden maalinosoitus tehdään lasersensorilla. Dronentorjunnan lisäksi Vampirella voidaan vaikuttaa maanpinnalla oleviin kohteisiin.

15 tykkäystä

Venäjän sotakomennossa on vissiin kaikenlaista konfliktia. Ei maksumuuria.

VENÄJÄ vaihtaa jälleen hyökkäyssotansa komentajaa. Tällä kertaa vastuu joukoista Ukrainassa siirtyy Valeri Gerasimoville. Hän on Venäjän asevoimien pääesikunnan päällikkö ja maan varapuolustusministeri.

4 tykkäystä

Venäjän sotabloggaajat arvostelet yhä suoremmin maan johtoa. Juttua varten on haastateltu Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessoria Aki-Mauri Huhtista.

Yksi bloggaajista, entinen FSB:n upseeri Igor Girkin arvostelee presidentti Vladimir Putinia rajummin kuin koskaan ennen tuoreimmassa päivityksessään(siirryt toiseen palveluun).

Sotaa seuraavan yhdysvaltalaisen ajatushautomon ISW:n mukaan(siirryt toiseen palveluun) hän vihjailee, että Putinin olisi aika väistyä.

– Venäjä on sotilaallisen tappion partaalla ja vastuussa eivät ole vain kenraalit ja sotilaat, vaan ylipäällikkö, joka on heidät nimittänyt ja kieltäytyy vaihtamasta heitä, Girkin kirjoittaa.

4 tykkäystä

Wagnerilla on Stalinin ja NKVD:n opit käytössä. Berija olisi ylpeä. Aika näyttää, kokeeko Prigozhin myös Berijan kohtalon. Twitterin uutisvirta kertoo, että Wagnerin joukot hyökkäävät kovemmin kuin Venäläisen armeijan. Syy on selvä: Perääntyvä Wagnerin jäsen teloitetaan, kun armeijan sotilasta taas ei. Mikäli Venäjän armeija jatkaa vetäytymistä ja Putin tuntee olonsa vielä huonommaksi, otettaneen samat otteet käyttöön armeijassakin.

“Those who disobey are eliminated—and it’s done publicly,” Yevgeny Novikov, a former inmate recruited by Wagner, told Polygon Media and the independent outlet Mozhem Obyasnit in a new report out Tuesday.

Shelling began, one of the prisoners laid down and didn’t cover his own [men]. The shelling stopped, he went back, and the higher-up shouted to him: ‘Why didn’t you go forward?’ And they killed him. The higher-up is killed if his team deserts,” Novikov was quoted saying.

Ne jotka selviävät ensimmäisestä kierroksesta, laitetaan toiselle. Ja kolmannelle. Lopuksi, selviytymisen mahdollisuus sodasta on 0. Jos Ukraina ei tapa, niin sitten Wagner itse.

Ukrainian intelligence said back in September that they believe Russia will “eliminate all the prisoner-mercenaries in one way or another” once they finish their battlefield stints. Prigozhin has already made a show of sending off the first groups of inmates who completed their contracts with Wagner, though many of them said they intended to sign up for another round.

When the number of deserters began to skyrocket, a Telegram channel linked to Wagner released video footage of the brutal sledgehammer execution of former inmate Yevgeny Nuzhin, who went against the group after winding up in Ukrainian hands.

13 tykkäystä

Hyvä ketju tuon aina hieman poissaolevalta näyttävän Gerasimovin laittamisesta johtoon Ukrainassa (pesti Moskovassa säilyy myös).

25 tykkäystä

Haiskahtaa kyllä siltä, että Gerasimovista ollaan tekemässä syntipukkia.

Ja hyvä huomio tuosta tyhjästä katseesta. Toivottavasti tulevaisuuden historiankirjat kertoo, mitä Gerasimovin päässä on liikkunut sodan aikana. Jos elämänkerta tulee, niin ostan.

10 tykkäystä

Gerasimov taisi olla noista Venäjän hemmoista se ainoa, jolla on oikeaa armeijakokemusta. Ei ole ukko kovin paljoa naureskellut :smiley: Vaikka Putin saa suodatettua ja kaunisteltua tietoa, on Gerasimovilla varmaan ollut koko ajan oikeat tilanneraportit, eikä varmasti hymyilytä. Osannut varmaan jo arvata sodan lopputuloksen aikoja sitten, muttei voi sille itse mitään. Ainakin sellainen vaikutelma.

24 tykkäystä

Miten Soledar kytkeytyy Venäjän sisäiseen valtakamppailuun

Surovik kuvio

Ja näkemys toisesta kulmasta

Nöyryyttävän Herssonista vetäytymisen korvikkeeksi Putinille tarjottiin voittoja idässä, nämä eivät materialisoituneet.

14 tykkäystä

Voisiko keskustelulle siitä miten minun pitäisi suhtautua venäläisiin tehdä vaikka ihan oman ketjunsa?

26 tykkäystä

Jep, tai ei edes omaa ketjua koska voin kuvitella minkälainen rasistinen soopa siitä syntyy lopulta. Internetissä kun ne kannanotot harvoin pysyy missään rajoissa.

Kirjoittajien toivomusten mukaisesti siivoilen noita kommentteja pois, eivät liity suoraan ketjun aiheeseen. :slight_smile:

Lisäys: veikkaan, että enemmistö ihmisistä osaa suhtautua ihmisiin ihmisinä oli kansallisuus mikä hyvänsä. Täällä ymmärrän, että venäläisyys assosioituu sotaan ja asenteet käyvät siksi kuumina. En siltikään ymmärrä, mitä lisäarvoa se tuo kenellekään jos oma asenne heitä kohtaan pitää tuoda joka kohdassa esiin ja floodata tämä palsta.

Jos väkisin sitä haluaa, voi kirjoittaa tänne vaikkapa laadukkaita katsauksia joista on iloa kaikille ja yrittää piilottaa rivien väliin tällaista viestiä samalla. :smiley:

82 tykkäystä