Tuskimpa tuolla Soledarin tilanteella on kovin kummoista vaikutusta kokonaiskuvaan, ihan jo vain kun huomioi miten pieni alue se maantieteellisesti on.
Noista leopardeista hyvä muistaa sekin, että Ukrainallahan on Hersonin taistelun ajalta kuukausi-kaksi sitten omassa käytössään ihan valtava määrä sotakalustoa mitä se silloin venäjältä sai haltuunsa. Siellä oli taistelupanssarivaunujakin valtava läjä. Ainut käytännön ongelma lieni se, että kalusto oli niin huonossa kunnossa että käyttöönotto kestää tovin. Kyllä Ukraina vahvistuu päivä päivältä.
Ja siitä toisaalta päästään myös venäjän tilanteeseen. 500 000 uutta sotilasta, mutta ne on varmaan taas kadulta revittyjä ukkeleita kun eivät ole välttämättä edes armeijaa käyneet. Heille annetaan ehkä varusteet ja jos annetaan, todennäköisesti ihan surkeat. Kyllä tuossa venäjän touhussa keskimäärin kaikki pettää ja mikään ei ole niin vahvaa kuin miltä paperilla näytti. Uusia varusmiehiä sieltä tulee miljoonia, mutta ne on taas niitä 18v heppuja joille pitää valehdella missä he ovat. Ja heille annetaan rikkinäiset varusteet eikä yhtään ruokaa.
Tietty mikään ei ole varmaa ja kaikki voi muuttua, mutta oman näkemyksen mukaan tuo Soledar, tai mikään muukaan venäjän touhu, ei ole kyllä yhtään vahvemman näköistä kuin mitä tässä läpi sodan on ollut.
Tässä on Ylen kiinnostava juttu Wagnerin palkkasotilaista. Jutussa kerrotaan, miten heidä laitetaan tykinruoaksi ja miten Wagnerin johto on toistuvasti arvostellut sodanjohtoa.
Wagnerin perustaja ja johtaja Jevgeni Prigožin on toistuvasti arvostellut Venäjän sotilasjohtoa epäonnistumisesta Ukrainassa. Wagnerin joukot eivät ole Venäjän sodanjohdon suorassa kontrollissa.
– On mahdollista, että on asevoimien ja Wagnerin välillä on valtataistelua, Viitaniemi sanoo.
Menee ketjun aiheen viereen mutta pitää historian harrastajana hieman korjata, että Venäjän toisen maailman sodan “10x ylivoimalla ilman taitoa” on osoitettu myöhemmässä historian kirjoituksessa myytiksi. Tämän myytin syntymiseen auttoi suuresti saksalaiset kenraalit, jotka kirjoittivat historiikkeja ja muistelmia omia epäonnistumisiaan peitellen, eikä lännessä tietenkään ollut oikein pääsyä neuvostoliittolaisiin lähteisiin rautaesiripun laskeuduttua.
Itärintamalla vahvuuksien suhde akselivallat (ml. Suomi) vs. Neuvostoliitto muutamina päivämäärinä per Glantz (2015):
22.6.1941 1 (NL) vs. 1,44 (akselivallat)
1.12.1941 1,52 : 1
5.7.1942 2,1 : 1
2.2.1943 2,77 : 1
27.7.1943 2,2 : 1
1.7.1944 3,31 : 1
1.1.1945 3,3 : 1
Kriittisessä alkuvaiheessa suhdeluvut olivat kohtuullisen tasaiset (huom. ei sano sitä etteikö paikallisesti pysty järjestämään suurempaa ylivoimaa).
Neuvostoliitto kärsi myös järkyttävästä miesvajeesta sodan loppua kohden (20 miljoonan tappiot tekee melkoisen loven 200 miljoonan väestöön). Akselivaltojen miehittämä ja oma väestö taisi olla itseasiassa Neuvostoliittoa suurempi 1942.
Noh, tietysti maan ehkäpä mielikuvia paremmalla strategisella pärjäämisellä ei onneksi ole yhtymäkohtia nykypäivään. Toisin kuin kommunistinen Puna-armeija, Putinin semitotalitaristisen kleptokratian Vooruzhonnije Síly Rossíyskoj Federátsii ei näytä ottavan oppia mistään.
Tilanne ei onneksi ole ihan noin synkkä, muutamia ikäluokkia lukuunottamatta väkeä syntyy vain päälle miljoonan vuodessa. Venäjän väestörakenne per Wikipedia:
Lisäys. Tässä Venäjän väestöpyramidi 1946. Näkyy hyvin ensimmäinen ja toinen maailmansota sekä 30-luvun nälänhädät yms. ikäluokissa. Naisten yliosuus on järkyttävä myös.
Auttaa ehkä osaltaan ymmärtämään, miksi väestö on sellaista mitä on. Tuollainen sukupolven kestävä muilutus, trauma ja reikä demografiassa ei lähde välttämättä vuosisadassakaan pois.
Lyhyt juttu Soledarin tilanteesta ja sen merkityksestä sodassa. Juttu ei pidä sisällään mitään ihmeellistä uutta. Ei maksumuuria.
Yhdysvaltalaisviranomaiset puolestaan sanovat The Guardianin mukaan, että Soledarin tai edes Bah’mutin kaatumisella ”ei olisi strategista vaikutusta” sodan kokonaiskuvaan.
”Se ei varmasti pysäytä ukrainalaisia tai hidasta heitä”, Kansallisen turvallisuusneuvoston puhemies John Kirby sanoo.
Varoitus: Tässä ei ole mitään Ukrainassa käytävän terroristivaltio Venäjän aloittaman hyökkäyssodan tilanteesta.
Viereen menee nämäkin harrastelijan (ei edes harrastajan) väitteet. Liputelkaa ja poistelkaa, jos tulvaamiseni aiheuttaa korvien märkiintymistä.
Jos tarkastelussa on toinen maailmansota eikä venäläisittäin “suuri isänmaallinen sota”, niin voinee todeta kuitenkin 10x ylivoiman pitäneen paikkaansa talvisodassa, joka on ehkä toisen maailman sodan kaikista kovin sotilaallinen ihme. Vaikka miesylivoima talvisodassa ei ollut 10x, niin kalustossa se oli jopa 100x panssarivaunuissa ja lentokoneissa jopa reilusti tätäkin suurempi. Eikä talvisotaa pidä ajatella paikallisena järjestettynä ylivoimana tietenkään, vaikka Neuvostoliiton historiankirjoitus selitti sen “pienenä rajakahakkana”. Taistelukentällä Neuvostoliiton taistelijoiden menetykset koko toisessa maailmansodassa olivat lähes 2x verrattuna Saksaan, suuruusluokkana 10 miljoonaa neuvostosotilasta kaatui. Koko väestön kuolinluvut olivat yli kaksinkertaiset. Kaikkien muiden maiden rintamalla kaatuneiden määrät ovat eri kertaluokassa.
Jos mietitään sitä käyttikö Neuvostoliitto taistelutaktiikoita, jotka altistivat suurille miestappioille pelkkien taisteluvahvuuksien suhteiden lisäksi minusta huomioinarvoista on jo sekin, että Venäjän taistelijoiden lukumääräiset tappiot suuruusluokkana olivat jättimäiset eli 10 miljoonaa ja vuosittain tappioiden määrät olivat samansuuruisia vuosien 42-44 välillä, Saksan ja Neuvostoliiton välisessä sodassa ensimmäisenä vuonna 41 kaatui puolessa vuodessa reilusti yli 2 miljoonaa eli suuruusluokkana samanverran Neuvostoliittolaisia kuin kokonaisina vuosina 42-44. Samanaikaisesti koko Wermachtissa taisteli Wehrmacht | History, Branches, & Definition | Britannica mukaan kokonaisuudessaan eri aikoina 17 miljoonaa.
Operaatio Barbarossassa natsit saivat vastaansa Stalinin ennen talvisotaa puhdistuksilla heikentämän mutta talvisodassa kovaa oppia saaneen puna-armeijan.
Alla animaatio, jonka taistelijamäärien laskentaa en allekirjoita tai en tiedä laskentapaa. Esim. Suomen talvisodan joukkojen määrä ei vastaa edes Suomen kannaksen joukkojen määrää, mutta sallitteko “viikonlopun viihteellisenä” videona tänne ? Karkeasti nuo taistelujoukkojen suhdeluvut taitavat olla samansuuruisia kuin Vernerin listaamat. Ymmärtääkseni armeijoiden koot olivat kuitenkin kokonaisuudessaan suurempia.
Tässä on uutinen siitä, kun Soledarissa ukrainalaiset tuhosivat rakennuksen, jossa oli melkoisesti venäläissotilaita. On tuossa uutisessa vähän muutakin asiaa. Ei maksumuuria.
" Ukrainan sodan keskipisteeksi viime päivinä nousseen Soledarin tilanne on yhä epäselvä. Venäjä ja erityisesti palkkasotilasryhmä Wagner ovat ilmoittaneet useaan otteeseen vallanneensa Soledarin kokonaan. Ukraina on kiistänyt väitteet. Ukrainan mukaan sen joukot sinnittelevät Soledarissa edelleen ja tilanne on heidän hallussaan.
Myös presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi perjantai-illan videopuheessaan, että Ukrainan joukot jatkavat Soledarissa taistelemista venäläisiä vastaan."
Britannia lähettää Challenger 2 -vaunuja Ukrainaan, kyse on mahdollisesti noin 12 kappaleesta. Ei muuria.
Itsessään 12 taistelupanssarivaunun merkitys ei ole käänteentekevä, mutta psykologinen merkitys voi olla suuri. Challanger 2 vastaa rooliltaan Euroopassa paljon puhuttaneita Leopard 2 panssarivaunuja.
Ohjuksia sataa jälleen ukrainalaisten niskaan ja tilanne on edelleen päällä. Monissa twiiteissä on mainittu ballististen ohjusten suuri osuus. Valitettavasti ballistisia ohjuksia vastaan kehitetty Patriot-ilmatorjuntajärjestelmä on vasta tulossa avuksi.
Epätoivoinen on Putin kun oikeasti varmaan halveksii tällaisia tyyppejä.” Vladimir Putin palkitsi vuosiksi vankilaan tuomitun vapaaottelijan – sai armahdukseen liityttyään kammottuun sotajoukkoon” https://www.is.fi/urheilu/art-2000009327193.html
Moldovan puolelta, läheltä Ukrainan rajaa on taas löytynyt ohjuksen palasia.
Ja miten ihmeessä näitä roistoja ei saada Haagiin kun vielä avoimesti myöntävät tehneensä rikoksia??:
”Moscow has admitted that Ukraine’s energy system is one of its primary targets. Due to integration with the Ukrainian electricity grid, Moldova also suffered from blackouts during a mass missile attack on Ukraine on Nov. 23”.
Helsingin Sanomien toimittaja on Ukrainassa ja on tehnyt näistä laajoista sekä kovista iskuista. Ei maksumuuria.
Ohjusiskuista on raportoitu pitkin päivää muun muassa pääkaupunki Kiovassa, miljoonakaupunki Harkovassa, Dniprossa ja Odessassa. Ainakin Lvivissä ja Harkovassa on tuhoutunut ukrainalaisviranomaisten mukaan kriittistä infrastruktuuria. Kiovan alueelle osuneissa iskuissa on tuhoutunut noin 18 taloa. Ainakin Dnipron iskuissa on kuollut ihmisiä.
Näitä nyt etulinjan yksiköihin jokaisen pellon laitaan, venäjä on näköjään unohtanut sen mitä ensimmäinen maailmansota opetti. No, oppii sitten uudelleen kantapään kautta.