Euroopan turvallisuustilanne ja Venäjän aggressiot (Osa 2)

Äläpä nyt. Kaikki menee suunnitelmien mukaan. Venäjän doktoriinista otettiin nyt poltetun maan taktiikka käyttöön(, kun edelliset taktiikat ei toimineet). Nyt vain odotellaan, että hyökkäys etenee Siberiasta Ukrainaan. Putin on nero, otti entisen puolustustaktiikan käyttöön hyökkäykseen.

24 tykkäystä

Ukraina on menestynyt parhaiten idässä, jossa puolustus on perustunut lähes kantalinnoitettuun linjapuolustukseen, jota tukee tietysti mobiili reservi.

Ei ole annettu kymmeniä tai satoja kilometrejä maata vain, jotta päästäisiin kuluttamaan vihollisen voimaa viivytystaistelussa. Jo 1. maailmansodassa käytettiin taktista syvyyttä osana puolustusta. Taistelun käyminen vapaaehtoisesti syvällä omalla maaperällä on kallista myös puolustajalle, mikä näkyy jo tuhotun infran määrässä.

Ukrainan onneksi Venäjä on niin huono kuin on, mutta se tuli suurimmalle osalle yllätyksenä.

2 tykkäystä

Strategia on käsitteenä lähtöisin sotatieteestä (strategos = sotapäällikkö, kenraali), ja sillä tarkoitetaan valtion resurssien käyttämistä sodan tavoitteiden saavuttamiseksi. Kyse on siis valinnoista, joiden kautta koko sota voitetaan.

Tämä on tärkeää ymmärtää myös yritysten strategisen ajattelun kannalta. Strategiaan liittyy aina kilpailullinen tilanne ja strategian päämäärä on kilpailussa voittaminen. Samoin valintojen tekeminen; itsestään selvyydet eivät ole strategiaa.

Strategia ei siis ole synonyymi pitkän aikavälin suunnitelmalle, vaikka termiä tällä tavalla alettiin sekoittaa joskus 90-luvun lopulla kun strateginen ajattelu yleistyi yritysmaailmasta kaikkia yhteiskunnan osa-alueita kattavaksi.

3 tykkäystä

Jep, strategia luo kehykset sodan voittamiseksi, taktiset ratkaisut luo toimintatavat strategian toteuttamiseksi.

Kertooko tuo melkoisen kielteinen suhtautuminen jotain myös Venäjän kyvystä. Kovin innostuneesti ei kutsuntoihin näköjään suhtauduta. Voi olla kyse protestista siihenkin, että asevelvollisia huijattiin Ukrainaan vastoin lainsäädäntöä.

13 tykkäystä

Suomi mainittu!

8 tykkäystä

Pidempi juttu Mariupolin puolustajista:

The 3,500-strong Ukrainian garrison, mainly the National Guards’ Azov Regiment and the 36th Marine Brigade, was facing nearly 14,000 Russian regular forces and Donbas collaborationists.

According to the garrison’s estimation, in the period between Feb. 24 and April 15, the Azov Regiment alone killed 2,500 Russian manpower in the city, wounded more 5,000, and also destroyed over 60 and damaged over 30 tanks. That’s not including fatalities scored by other Ukrainian formations.

According to the Ukrainian command, this continuing resistance forced Russia into keeping at least 10 battalion tactical groups away from other critical axes of attack against Ukraine – nearly 10% of the whole Russian force invading Ukraine.

The old Soviet industrial monster is a maze of tens of kilometers of catacombs, workshops, railways, and underground passages running at least eight meters below the ground.

Many consider it an ideal defensive ground.

But in reality, as the garrison soldiers say, this improvised fortress is far more vulnerable than many expect it to be. Those old walls of concrete just can’t sustain Russia’s weeks-long bombardment.

Civilians, medics, and the military have been dying every day as Russian bombers and warships methodically grind the Azovstal premises into dust.

Fires, explosions, and soot make it hard to breathe.

Sometimes, Russia does nearly 150 bombing sorties a day, including with the use of Tupolev Tu-22M strategic bombers.

In March, President Volodymyr Zelensky, in a direct conversation with commanders, suggested that the garrison tries and battles its way out of the city by itself.
But without an auxiliary strike upon Russians by main Ukrainian forces, that would be just suicidal, as the Mariupol force decided.

“We told the president we can’t go as our wounded need to be evacuated first,” Palamar said.

“We just couldn’t do that, leaving the wounded behind, leaving civilians unprotected.”

“We’re going to keep fighting as long as we are alive,” Palamar says.

14 tykkäystä

Nyt on pakko tulla pilaamaan bileet, ettei joku pety yhtä pahasti kuin allekirjoittanut, kun aloin lukemaan juttua :joy:

Suomi mainittu, mutta vähemmän yllättäen, kun jutun on kirjoittanut kaksi MPKK:n hemulia. Varmasti asiantuntevia herrasmiehiä, mutta siis Suomi mainittu suomalaisten kirjoittamassa jutussa Suomesta :wink:

8 tykkäystä

Tuo ei heikennä jutun tietopohjaa lainkaan. Suomen armeija on varsin vahva melkein mihin tahansa eurooppalaisen valtion armeijaan verrattuna. Kun Suomen armeija pohjautuu varusmiespalvelukseen, niin se tuo moniin palkatusta poppoosta koostuvaan armeijaan nähden määrän lisäksi laatueroa. Sotilaan ammatti ei ole palkkaukseltaan mitenkään kärkipäässä, etenkään jos puhutaan ns. rivimiehistä, usein sotilaaksi hakeutuu sieltä sosioekonomiselta puolelta heikommasta päästä olevia. Ääripäässä tietysti tämä Venäjän armeija, jossa värvätyt sotilaat ovat niitä, jotka eivät muualta töitä ole saaneet. Suomessa varusmiehet esittävät varsin kattavan poikkileikkauksen koko väestöstä, kun esimerkiksi Venäjällä ainoastaan köyhimmät eivät onnistu välttämään varusmiespalvelusta.

6 tykkäystä

Tais vähän kopterikin kärähtää:

6 tykkäystä

Multa menee ihan pasmat sekaisin. Venäjän TV on huhujen mukaan kertonut jotain joka pitää paikkansa. Eli Suomi ja Ruotsi liittyvät NATOon koska pelkäävät Venäjää. Mitä ihmettä tästä pitäisi ajatella? Missä narratiivi siitä että Yhdysvaltojen natsit pakottavat meidät Natoon ja Venäjän pitää vapauttaa meidät?

4 tykkäystä

Strategia sopii terminä täysin hyvin molempiin tarkoituksiin. Kun puhutaan siitä, miten Ukraina käy sotaa, miten se käyttää koko maan laajuudessa sotilaallisia resurssejaan, mitä alueita se valitsee puolustaa ja missä se voi tehdä myönnytyksiä, on täysin oikein puhua Ukrainan sodankäynnin strategiasta. Ukrainalla voi tietysti valtiona olla laajempi strategia. Strategiaa alemmalla tasolla puhutaan operaatiotaidosta tai taktiikasta, mutta etenkin operaatiotaito -termiä näkee käytettävän melko vähän Maanpuolustuskorkeakoulun luokkahuoneiden ulkopuolella.

Yleensäkin termeistä ja käsitteistä. Tieteenalat määrittelevät termistönsä tietysti hyvin tarkasti. Silti eroavaisuuksia on - MPKK strategian luennolla strategia määritellään todennäköisesti eri tavalla kuin Tampereen yliopiston Johtamisen opinnoissa. Määritelmä ei myöskään kaikissa yhteyksissä aina täysin vastaa sitä todellisuutta vaan termien ja käsitteiden vakiintunut käyttö voi nykypäivänä olla jotain muuta kuin mitä vasta esimerkiksi 10 vuotta vanhassa oppikirjassa on määritelty. Tärkeintä kuitenkin lienee että keskustelijat ymmärrämme toisiamme :slight_smile:

11 tykkäystä

Harkovassa ollaan taas rajalla:

55 tykkäystä

Näin on tottakai asia. Ei kannata metriäkään luovuttaa ilmaiseksi. Mutta jos Venäjä toteuttaisi omaa ohjesääntöään hyökkäyksessä niin Ukrainalle tulisi huomattavia tappioita ilman joustavaa puolustusta. Onneksi sekoilevat mitä sekoilevat.

Tuollaiset peruskäsitteet kuten strategia ja taktiikka määritellään samalla tavalla. Liikkeenjohto on ottanut käsitteiden lisäksi myös muita asioita huomattavasti sodankäyntiin liittyvistä asioista. Esimerkiksi Sun Tsun kirja löytynee lähes kaikkien suurempien yritysten johtajien kirjahyllystä.

Toki liikkeenjohto ja sodan johto poikkeavat toisistaan huomattavasti, mutta

Edelleen pohdintaa strategia-termistä. Otan esimerkiksi kaikkien tunteman Nokian epäonnistumisen älypuhelimissa. Moni varmasti ajattelee, Nokian strategian olleen (menemättä yksityiskohtiin) se, jonka Nokian nähtiin toteuttavan - ei se, jonka Nokian johto oli suunnitellut tai toivonut toteuttavansa. Samoin mekin katsomme Venäjän ja Ukrainan toimintaa, ja ajattelemme, että Venäjän toiminta noudattaa Venäjän strategiaa. Käytämme termiä kuvaamaan näkemäämme toteutusta. Suunnitelmaahan me emme tiedä, puhumattakaan resurssien käytöstä.

Puhumme siis intuitiivisesti emergentistä (toteutuneesta) strategiasta silloin, kun tarkkailemme toimintaa ulkopuolelta ja jälkikäteen. Oman toimintamme suhteen usein ajattelemme strategian olevan suunnitelma, jonka laadimme ennen toteutusta. Emergentin strategian koulukunnan mukaan tämä on harhaista ja strategia on nähtävissä vasta jälkikäteen: strategia on se toiminta joka toteutettiin, sellaisena kuin se toteutettiin, ei se joka suunniteltiin.

Ensinnäkin on syytä tehdä sellaiset ylätason suunnitelmat, joihin joukkojen kyvykkyyden, välineet ja kulttuuri riittävät. Nokian suunnitelmista ei koskaan tullut toteutunutta strategiaa, koska (menemättä yksityiskohtiin) sillä ei ollut riittäviä edellytyksiä toteutukseen. Siispä toteutus pitää nähdä myös strategian suunnittelun reunaehtona. Venäjällä tehtiin suunnitelma toteuttaa hyökkäys, mutta edellytykset sen onnistumiselle puuttuivat. Johdolla oli harhainen käsitys näistä edellytyksistä (esimerkiksi kaluston huono kunto, Ukrainalaisten puolustustahto).

Toiseksi, jotta toteutunut ja suunniteltu strategia olisivat mahdollisimman lähellä toisiaan, on syytä luopua kaikkivoivan etukäteissuunnittelun harhasta. Osa strategian suunnittelusta kannattaa jättää suosiolla sitä toteuttavalle joukolle ja varustaa heidät sellaisilla osaamisella, välineillä ja kulttuurilla, että he pystyvät tekemään hyviä valintoja kun heidän täytyy. Toteutus on siis joka tapauksessa osa strategian luomista eikä strategiasta irrallinen käsite, koska suuri osa päätöksistä tehdään toteutuksen aikana. Juuri tässä Venäjän armeija on huono. Sen organisaatio on jähmeä ja moniportainen, ja joukoilta puuttuu aloitteellisuus.

6 tykkäystä

Noh, strategian pitäisi perustua todelliseen tilanteeseen lähtökohdista, resursseista ja omasta asemasta. Mikäli Valkosipuli Jaska tai Vaakon Nakki loisivat nyt strategian päästä maailman suurimmaksi pikaruokaketjuksi viiden seuraavan vuoden aikana, niin se voisi olla aika lähellä Putinin laajenemisstrategiaa uudeksi Neuvostoliitoksi. Mikäli strategia laaditaan harhakuvien varassa omista resursseista, armeijan todellisesta kunnosta ja kuvitellaan valloitettavan maan toimivan omien toiveiden mukaisesti - samoin kuin kaikkien muidenkin valtioiden, niin lähtökohdat onnistumiselle ovat hyvin lähellä nollaa.

4 tykkäystä

Nyt kelpaa myös aiempi saapumiserä kunhan on joskus purkanut ja kasannut Kalashnikovin.

5 tykkäystä

Venäjä suorittaa puolivillaista, puolisalaista liikekannallepanoa. Kun ei voi sitä suoraan sanoa, niin haetaan tykinruokaa hiljaisesti. Ja nimenomaan tykinruokaa, ei todellisia taistelijoita…

11 tykkäystä

En oikein nyt tiedä tosta strategioista jauhamisesta, eikös noita strategioita voisi pähkäillä jossain toisessa ketjussa kuitenkin. Ei mun mielestä oikein liity kuitenkaan tämän ketjun teemaan, no ehkä etäisesti joo. :rofl:

60 tykkäystä