Lyhyt KL:n juttu Venäjän ja Valko-Venäjän sotaharjoituksista, jotka epäilyttävät hyvistä syistä Ukrainaa. Ei muuria.
Venäjä on käyttänyt Valko-Venäjää kauttakulkumaana hyökätessään Ukrainaan, ja Ukraina onkin nyt varoittanut uuden pohjoisesta Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyksen mahdollisuudesta. Asiasta kertoo muun muassa brittilehti The Guardian, jonka mukaan Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on kehottanut maataan valppauteen pohjoisella rajalla. Valko-Venäjä on koko sodan ajan kiistänyt itse osallistuvansa Venäjän hyökkäyssotaan.
Veikkaan, että monelle mun lisäksi on tullut yllätyksenä toiminnan laajuus. Siis olen kyllä ollut tietoinen, että sotiminen on brutaalia, sotarikoksia tapahtuu aina, Venäjällä armeija on ihan perseestä ja tekevät varmasti moninkertaisen määrän raakuuksia. Silti sellainen järjestelmällinen siviilien teurastus, siviilikohteiden pommitus ja että tuo tapahtuu koordinoidusti, on tullut itselleni yllätyksenä.
Eli siis on yksi juttu, että vaikka 100 000 ihmisen kaupungista valtaajat raiskaavat 100 ja ampuvat saman verran siviileitä, jotka eivät ole olleet erityisen mielissään valtaajien toimesta. Siihen päälle yhden käden sormilla laskettavissa olevia ääritapauksia, joissa on tehty poikkeuksellista raakuutta - tyyliin kohdistettu lapsiin tai kidutettu poikkeuksellisen julmasti hian vaan huvin vuoksi. Ja että ammutaan sotilaskohteita, tai epäiltyjä sotilaskohteita, mutta ei vaivauduta oikein varmistamaan, että oliko se nyt varmasti oikea kohde vai ei ja osuuko tämä ohjus tai tykistökeskitys varmasti kohteeseen vai vieressä olevalle asuinalueelle. Mikään tällainen ei olisi minua yllättänyt.
Se, että kaikki luvut saa moninkertaistaa ja pistää sen jälkeen nollan perään ja että siviilikohteita ammutaan ihan tarkoituksellisesti, järjestelmällisesti ja laajassa mittakaavassa, sai minut yllättymään.
Vähän mietityttää, onko tämä mediatemppu, kun noin pienellä määrällä ei kovin ihmeitä saada aikaan. Sama asia neljän Apachen lähettämisen kanssa, miten mahtaa olla huolto-organisaation kanssa. Kuinkahan paljon Leopardilla ja Challengerilla on yhteisiä komponentteja? Voi olla, ettei kovinkaan paljoa. Lännen pitäisi nyt valita yksi moderni tankkityyppi ja lähettää niitä suorastaan massoittain Ukrainalle, jotta saataisiin merkittävä vaikutus rintamalle, eikä logistiikkaongelmat korostuisi enää entisestään. Tuntuu vaan, että edelleenkin Eurooppa on jossain horroksessa, jossa uskotellaan itselle, ettei näin tarvitse tehdä, vaikka melkein vuosi on jo tässä mennyt. Neuvottelujen yrittäminen ei nyt vaikuta kovin käyvältä vaihtoehdolta, ellei haluta legitimoida Venäjän aggressioita, mutta tajutaanko Euroopassa kokonaisuudessa tätä vieläkään?
Lännellä ei taida löytyä mitään modernia vaunutyyppiä massoittain. Challengereja on olemassa noin 220kpl. Paljonko Leopard 2 vaunuja makaa varastoissa huoltamattomina?
Voi olla että tässä on ongelmana se ettei niitä kunnossa olevia vaunuja vaan riitä Ukrainaan ja tätä ei haluta myöntää niin tuloksena on varsinkin Saksan osalta tälläistä poliittista kiemurtelua ja ähkimistä.
Saksa on päästänyt armeijansa muutenkin aivan retuperälle mistä kertoo jo tuo 100 miljardin €:n rahoituspaketti. Nyt paniikissa kulisseissa on alettu sitten kunnostaa rautaa. Se valitettavasti kestää kauan.
Ylen haastattelemat asiantuntijat ovat sitä mieltä, että Venäjä ei pysty tekemään samanlaista suurhyökkäystä kuin viime vuoden helmikuussa.
Mitään viime helmikuussa nähdyn suurhyökkäyksen tapaista ei ole luvassa, Pihlajamaa uskoo. Silloin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan useasta suunnasta. Uusi ”suurhyökkäys” voisi sen sijaan tarkoittaa sodankäynnin kiihdyttämistä, joihin kuuluisivat myös ohjusiskut.
– Ohjuksetkin kyllä vähenevät koko ajan. Venäjällä on vaikeuksia säilyttää sellaista intensiteettiä, että se ampuisi satoja ohjuksia päivittäin, mutta yksittäisiä ”ohjuspäiviä” voidaan kyllä pitää, Pihlajamaa toteaa.
Osoittaahan tämä tankkiproblematiikka jotain aika olennaista mätää eurooppalaisessa puolustuspolitiikassa. Kaikilla isoilla mailla pitää olla omat tankkinsa ja muut härvelinsä, jotta osoitetaan omaa kyvykkyyttä kehittää aseita. Seurauksena kenellekään ei ole mitään sellaisia määriä, että yhteistä vihollista vastaan pärjättäisiin edes yhteisillä vehkeillä.
Ukrainalaissotilaat saapuivat Yhdysvaltoihin opettelemaan Patriot-systeemin käyttöä. Juttu ei ole muurin takana.
Patriot on osoittautunut tehokkaaksi Saudi-Arabiassa Jemenistä ammuttuja ja Iranin suunnittelemia ballistisia ohjuksia vastaan. Patriot kehitettiin alun perin pysäyttämään korkealla lentäviä lentokoneita. Järjestelmä on sen valmistajan Raytheonin mukaan torjunut taisteluissa yli 150 ballistista ohjusta vuodesta 2015 lähtien.
Kiovassa ja ympäri Ukrainaa alkaa olemaan entistä haastavampaa, kaikki erilainen apu on tarpeen. Ei maksumuuria.
“Ukrainassa on tällä hetkellä melko kylmä, joten eläminen ilman sähköä ja lämmitystä on lähes mahdotonta. Tilanne on kriittinen. Taistelemme selviytyäksemme.”
Britannia kannustaa Saksaa lähettämään Leopardeja Ukrainaan. Ei muuria.
“Yhdysvaltojen ja eurooppalaisten liittolaistemme kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen toivomme, että Ranskan ja meidän esimerkkimme ansiosta myös ne maat, joilla on Leopard-taistelupanssarivaunuja, voivat lahjoittaa niitä. Tiedän, että monet maat haluavat tehdä samoin – kukaan ei tule tekemään sitä yksin”, Wallace sanoi.
Puolan pääministerin mukaan Ukrainan häviö olisi alku kolmannelle maailmansodalle. Ei muuria.
“Ukrainan häviöstä voisi tulla alkusoittoa kolmannelle maailmansodalle, joten ei ole mitään syytä estää tukea Kiovalle ja lykätä asioita toistaiseksi. Vaadin Saksan hallitusta toimimaan päättäväisesti toimittamalla kaikenlaisia aseita Ukrainalle”, Morawiecki totesi twiitissään.
Varmaan lähinnä Ukrainan armeijan hyvyyttä, mutta on merkillistä miten ei oikeastaan koskaan tiedetä mihin Ukrainan armeija on keskitetty. Venäjän armeijasta taas ollaan paljon paremmin tiedossa minne ovat keskittymässä.
Nytkin ois taas paikka alkaa panikoimaan että romahtaako Ukraina, mutta ovat “yllättäneet” positiivisesti sen verran monesti että fiilis on notta jotain huttua siellä ollaan keittelemässä. Mutta taaskaan ei mitään hajua missä Ukrainan päävoimat sijaitsee vai onko tasaisesti jaettuna puolustukseen vain.
Kertonee ehkä tiedustelun tasosta; Ukrainan tiedusteluapuna on suunnilleen koko läntinen maailma. Ja rys…Venäjän tiedustelu…noh, tartteeko sitä kun roiskii vaan tyhmää ammusta menemään pitkin Ukrainaa niin maan perkuleesti…
Valko-Venäjän oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskaj uskoo ettei Valko-Venäjä lähetä joukkojaan Ukrainaan. Ei muuria.
”Lukašenka osallistuu jo täysin sotaan. Syy, että joukkojamme ei ole lähetetty Ukrainaan, ei johdu siitä, että Lukašenka ei sitä halua. Hän tietää, että valkovenäläiset eivät näe ukrainalaisia vihollisina”, Tsihanouskaja sanoi FT:lle.
”Mitä tapahtuisi, jos Lukašenka antaa käskyn osallistua tai edes julistaa liikekannallepanon? Valtavaa tottelemattomuutta, lakkoja ja pakenemista Valko-Venäjältä niin nopeasti kuin mahdollista. Siksi luulen, ettei Lukašenka ole antanut tätä käskyä.”
Suomikin on nähtävästi valmis toimittamaan Leopardeja Ukrainaan. EI maksumuuria.
”Keskustelu on käynnissä Leopard-taistelupanssarivaunuista. Toivon, että tämä päätös toteutuu, ja Suomi on ehdottomasti valmis tekemään oman osansa tässä tuessa”, Haavisto lisäsi.
Moni varmasti muistaa Pietarin “Nikin”. Mies julkaisi eilen pitkästä aikaa uuden videon Venäjän tilanteesta venäläisestä näkökulmasta. Niki on ollut ulkomailla jo kuukausia eikä ole myöskään paluuaikeissa Venäjälle.
Videolla kerrotaan mm. Putinin katteettomista lupauksista ja naureskellaan hänen uudenvuodenpuheelleen. Video itsessään palauttaa hieman uskoa venäläisiin, vaikka Nikin näkökulma asioihin on selvästi painottunutkin häneen omiin huoliinsa. Niki vastustaa avoimesti sotaa, mutta ei mainitse sanallakaan ukrainalaisten kohtaloa barbaarisen hyökkäyksen kohteena.