Kolmen päivän sota eteen suunnitelman mukaan ja talouspakotteilla ei ole merkitystä:
Vielä kun tiede kehittäisi sääsken kokoisen härpäkkeen jonka myrkkysäiliö lastattu botuliinila. Kohde on kyllä kaikkien tiedossa.
Kerrassaan oivallisia “keksintöjä” ovat:
-
Ukrainan turvallisuuspalvelun SBU:n mukaan iskussa käytettiin 16:tta dronea, joista kolme ammuttiin alas.
-
Läpipääsyprosentti voi kertoa jotain Venäjän ilmatorjunnasta, mutta pääsyy on itse droneissa. Ne on tehty pahvista…
…Häiveominaisuuksia on pidetty korkean teknologian keksintöinä, mutta häive voi olla myös hyvin ”low tech”. Pahvi(=pinnaltaan vahattu) ei juurikaan heijasta tutkasäteitä…
Ukrainalta löytyy myös raskaamman(=kalliimman) sarjan “ideaalisia” vehkehiä:
-
Tietoja Sky Knightista julkaistiin Ukrainan puolustusministeriön Telegram-viestikanavalla. Kyseessä on kompaktin kokoinen dooni, jolla on neljä raajaa kuten lajisisarillaankin, mutta jokaisen raajan päässä on kaksi erillistä roottoria.
-
”Räjähdettä voidaan käyttää niin paikoillaan oleviin kuin liikkuviinkin maaleihin, mihin tahansa tankeista, panssariajoneuvoista, tykeistä ja muista asejärjestelmistä aina juoksuhaudassa liikkuvaan jalkaväkeen. Räjähteen pudottamisella voi olla järisyttävä vaikutus jalkaväkiyksiköitä vastaan, kuten olemme saaneet nähdä vastaavista nelikopterihyökkäysvideoista aiemmin”…
Tuossa mielenkiintoinen ja informatiivinen tviitti pitsalaatikosta. Pieni määrä räjähdeainetta , mutta helekutisti pientä sirpaletta. On kyllä häjyy peli, perskeles. Australialainen keksintö.
Pelkäänpä, että kohde on immuuni botuliinille vuosikausien Botox-kuurin jälkeen.
Ketju tästä hepusta, joka sai vuoden oleskeluluvan Suomeen koskapa rouvansa oli hyväksytty opiskelemaan Suomeen. 2 x miksi.
Paitsi että voimme päivitellä miten sekaisin jotkut voivat olla vuosikausien ajan Norjassa asumisesta huolimatta, myös varmaan mielellämme kuulisimme miten viranomaiset hoitavat taustaselvitykset jatkossa paremmin.
Yan Petrovsky AKA Voislav Torden AKA"Slavyan".
Wagner-kiinniotto | Epäilty on pakotelistalla syntymänimellään – tuli Suomeen uuden nimen ja vaimon opintojen avulla: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009811773.html
Tankkeja tuhottu kiitettävä määrä. Onko Venäjä yrittänyt vastahyökkäystä tai joku kolonna tuhottu tai yksikkö jäänyt mottiin, kuitenkin määrä on selvästi yli kaksinkertainen viime aikoihin verrattuna.
Twitterissä taisi tulla vastaan, että Ukrainan tehdessä hyökkäystä Venäjä on tehnyt täydennystä / rotaatiota eturintamaan.
Ukraina olisi noteerannut asian, ja onnistunut tuhoamaan tykistöllä ko täydennystä.
Siinä missä Venäjän miinoitteet hankaloittavat Ukrainan etenemistä, aiheuttavat ne myös Venäjän täydennysten kanavoitumista miinoittamattomille reiteille.
Juu, siitä oli jossain kohtaa uutinen (taisi olla ylempänä), että olivat siirtämässä vahvistuksia etelään ja Ukraina havaitsi sen, ja lähetti sinne lämpimät tuliaiset HIMARSin ja ohjusten kera.
E:
Tässä:
→
Volya-media kertoo useisiin lähteisiin viitaten, että eliittiyksikkönä pidetty 108. rykmentti olisi menettänyt kuljetuksen aikana kolmasosan tai jopa puolet sotilaistaan. Haavoittuneita ja kaatuneita olisi ollut 230–350, joiden mukana oli myös upseereita. Rykmentin väitetään olevan tällä hetkellä käytännössä toimintakyvytön.
Näin viikonlopun ratoksi, dokumentti siitä, kuinka historia… no, seurailee samanlaisia uomia diktaattoreiden valtioissa. Putinin puheenkirjoittaja lienee tutkinut vanhoja opuksia aikansa ratoksi. Ei se mitään, ihan hyvä näin.
Hyvä taustoitus etenemisestä ja sen valmisteluista Verboven suuntaan
Kuussa uusi kraatteri ja sienestyskausi parhaimmillaan.
Mr. Melnikov’s family told authorities that he picked the mushrooms in a forest near his home outside Moscow. He had been doing it for several years and had never suffered an incident of poisoning, according to Moskovskij Komsomolets. The newspaper said he boiled the mushrooms and ate them alone for dinner.
Alueiden valloitus käy Kiinalta vähän helpommin kuin venäjältä.
Kynä on mahtavampi kuin miekka
Kynällä vaan piirrellään uutta lääniä, sillä venäjä on hätää kärsimässä. Kartta toki on vain kartta, mutta jos venäjän mediassa asiasta kirjoitellaan, niin miten Kreml voi vaieta asiasta. Kaksi vaihtoehtoa: joko venäjä ei vaan voi mitään isommalle ja vahvemmalle tai sitten on jokin diili takana. venäjän tekoja jos katselee , epäilen ensimmäistä, mutta se on vain minun arvaukseni.
Oliko tällä Sarmatilla yhtään onnistunutta koetta takana, eikö tässä keväällä Sarmat testi epäonnistunut
Kyllähän nyt tollaisella paukulla luulis potkua olevan. Toimintavarmuus on varmastikkin kyseenalaisempaa.
Paitsi että iloahan siitä syntyisi jos papaatti possahtaa Venäläisten varpaille.
Sarmatit ja muut strategiset nuket ovat vain poliittisia aseita vailla sotilaallista arvoa ja siten niiden toimintavarmuus on vähemmän tärkeää kuin niiden käytön uhka, jolla taas pyritään estämään täysimittainen ydinsota. Good work, ihmiskunta
Lyhkäsiä juttuja, en kehtaa referoida.
Valko-Venäjä väittää Puolan sotilaskopterin ylittäneen Valko-Venäjän rajan. Ei maksumuuria.
Valkoisen talonkin mukaan Ukraina on edennyt huomattavasti etelässä. Ei maksumuuria.