En tiedä kuvittelenko vaan, mutta minusta tuntuisi sellaisten tunnelmien jossain taustalla väreilevän, että sota haluttaisiin oikeasti päättää ja/tai ainakin mahdollisten tulitaukoon johtavien tapahtumakulkujen mahdollisuus olisi lisääntynyt. Tämän täytyy olla kuvitelmaa, sillä kurssit mm. Ukrainan maataloudessa, jotka kyykkäsivät sodan alettua, tai rakennussektorilla joka on valmiina jälleenrakentamaan, eivät anna pientäkään vihjettä siitä, että kukaan muu olisi samaa mieltä.
Eilen luin Puolan mediasta, joka taas viittasi Zelenskyn uusimpaan haastatteluun BBC:llä, että Zelensky ei pidä menetettyjen alueiden takaisin saamista sodan “kuuman vaiheen” päättymisen edellytyksenä. Eli jonkinlainen Pohjois-Korea - Etelä-Korea tyylinen päättymätön sota ja kuitenkin defacto rauha olisi sittenkin mahdollinen myös Ukrainan puolesta. Tällaisen rauhan tai tulitauon, olkoot mikä on, aikana rintamalinjat varmasti saataisiin entisestäänkin lujemmin sementoitua niille sijoilleen.
Tänään Puolan media otsikoi “Trump puhui Zelenskin kanssa. Neuvottelut Putinin kanssa ovat vain ajan kysymys”
Paljon varmaan riippuu, voiko Ukrainan neuvotteluvoiman olettaa lisääntyvän vai vähentyvän seuraavissa vaiheissa. Varmasti pitäisi ainakin päästä iskemään rintamalinjojen taakse. Ja varsinkin pitäisi päästä hyökkäämään liitopommeja pudottelevia koneita vastaan, jotka ovat äskettäin ottaneet käyttöön 3000kg pommit, jotka aika tykkejä aiempiin verrattuna. Tämä on todellinen ongelma, jota vastaan ei ole pystytty puolustautumaan. Ukrainan saataville tulevien lentokoneiden määrää on pidetty liian vähäisenä. Saattaa olla, että mitään ratkaisua ei ole luvassa vaan nuo kolmen tonnin moukarit jauhavat kaiken silpuksi. Etulinjan kylät näyttäisivät häviävän kokonaan olemasta, eli siellä ei ole jäljellä mitään muuta kuin betonimurskaa. Joskus mieleen juolahtaa, laskeeko tämä entisen kotiseudun muuttuminen miinoitetuksi ongelmajätekaatopaikaksi maan haluttavuutta.
Kun olen seurannut raportointia sodasta jokaisen pommihyökkäyksen tarkkuudella, missä pommien määrää ja uhreja lasketaan, niin olen pannut merkille, että siviiuhria tulee ihan tauotta jokaisena kellonaikana vuorokaudesta. Venäjällä ei vastaavaa ongelmaa ole.
Trump tietysti esittäytyy varmana rauhan takuumiehenä ja sikäli kuin hän sellainen on, sen täytyy perustua johonkin epäreiluun diplomaattiseen ratkaisuun, jossa Putin antaa sieluntoverilleen Trumpille vähän siimaa ja Ukraina todella paljon, eli juurikin käytännössä aluemenetyksistä puhuttaisiin ja varmaankin Naton suhteen jostain Suomen mallista ja nato-ovista ja ikkunoista ja optioista ja jopa takuista, mutta ei jäsenyydestä. Ja äkkiä sisään, kun Putinista aika jättää?
Lavrov puhuu Venäjän “vilpittömästä tahdosta” rauhansopimukseen ja hänellä tietysti sama agenda kuin Venäjällä muutenkin. Useampaa lähdettä kuulosteltuani uskon kuitenkin asiasta sen osuuden, että ehkä Venäjälläkin olisi tehty laskelmia, jotka osoittavat pienten aluevoittojen saamisen nyt olevan Venäjälle edullisempaa, kuin puskeminen tällä etenemisvauhdilla ja hinnalla eteenpäin.
Tämä nyt ihan tällaisena ajatusvirtana, mutta pointtini, jota ajan takaa, on silti keskeisen tärkeä. Jos aseet laskettaisiin, tällä on seurauksia sijoittajan kannalta. Vaikka rauha olisikin väliaikainen, näennäinen, kylmä sota, pelkkä tauko tai mitä tahansa.