Euroopan turvallisuustilanne ja Venäjän aggressiot (Osa 4)

Mistähän ihmeestä sinä tälle kaikelle löydät lähteesi? Varsinkaan tuolle Zelenskyn vaimon miljoonahuvilalle?

7 tykkäystä

Taisipa Putler laskea nyt hiukka väärin, tai sitten jollain alaisellaan ei oikein ole ymmärrystä tekojensa seurauksesta.

Trump on nimittäin vuosikymmenten aikana todistanut olevansa jokseenkin pitkävihainen herra. Saattaa muuttaa ajatuksensa Ukrainan sodasta ihan vaan sen perusteella, että nyt hänen perhettään on loukattu. Kosto tulee.

14 tykkäystä

Kumpi voittaa, jos asiaa katsotaan mustavalkoisesti?

Tässä on pitkälti vastassa Venäjän talous ja sotateollisuus sekä Ukrainan rintamalinjan vahvuus ja lännen antama tuki.

Tuntuu, että Venäjän romahtamisesta puhuvat unohtavat sen, että yksi iso murto itärintamalla voi yhtäkkiä viedä rintamaa 100km länteen. Näin ei ole vielä käynyt, mutta sota-analyytikkojen mukaan juoksuhaudat ovat käymässä varsin heikoiksi.

Lisäksi, jenkkien tuki on kuihtumassa kasaan. Näin ainakin Trump ja hänen lähipiirinsä kertoo.

2 tykkäystä

Tältä kuulostaa kun toive ja aate ajaa enemmän kuin tosiasiat tai asiantuntemus. Väitetään mitä tahansa soopaa.

Olisipa jännä tietää mikä näiden Ukrainan tappiota povaavien viestien lähde on. Tekstit ainakin ovat samankaltaisia ja “mielipiteet” tuntuvat ilmaantuvan tänne aina samoihin aikoihin. Lisäksi kiinnostaa miksi vaikuttaminen on kohdistettu juuri sijoittajafoorumille.

Tarkoitus on kuitenkin selvä: Kääntää mielipide Suomessa Ukrainan tukemisen kannalta “me ollaan hävitty tämä kuitenkin”-mentaliteettiin. Tappiosta tai edes merkittävästä rintamalinjojen muutoksesta ei kuitenkaan ole havaintoja kuin keskustelupalstoilta joten jaksetaanpa tukea oikeudettoman hyökkäyksen kohdetta.

Ps: Yksi iso murto voi viedä sitä rintamaa myös itään, tai ihan mihin tahansa ilmansuuntaan. Se onko sillä merkitystä mihinkään onkin sitten eri asia.

20 tykkäystä

Oikeastihan nyt lopputulosta ei tiedä kukaan, mutta ainakin nyt kuluvan vuoden ajan Ukrainan taktiikka on ollut maan vaihtaminen ruumiisiin. Koska ovat ihan oikein laskeneet että on järjetöntä yrittää torjua lihamassaa paikallaan seistessä. Jos vastapuoli ei kunnioita omien henkeä millään tavalla, niin parempi kuluttaa sitä mahdollisimman paljon ja pakittaa hitaasti. Tämä luonnollisesti on (myös) riskillinen taktiikka tuon takia että ne taaempana olevat asemat pitää valmistella ajoissa, ja Ukrainaa voi kritisoida paljonkin tästä. Mutta näissä karkeloissa mikään ei oikein ole varmaa.

Venäjähän perinteisesti ei koskaan ole niin vahva kuin antaa ymmärtää, eikä vastaavasti niin heikko kuin näyttää. Mutta jos katsoo tilastoja, mitä täälläkin ketjussa on jaettu aikaisemmin, niin käytännössä heidän kyky tuottaa materiaalia ei ole kasvanut samalla tavalla kuin lännessä, parempi korea ja iran tuottaa suhteettoman paljon ammusta ja ohjusta tällä hetkellä. Kun heidän hyvinvointirahastot ja muut valuuttalähteet ovat loppusuoralla, seuraavana vaiheena on perinteinen setelirahoitus. Tuo on tähän mennessä aina johtanut romahdukseen, ja pitää olla melkoinen seppä siellä rajan toisella puolella että saa tuon faktan muuttumaan muuksi. Lisäksi edellä mainitut henkilöstön saatavuuden haasteet yms. tulevat tekemään elämästä siellä puolella hyvin haastavaa. Kysymys on vain että milloin.

Rintaman romahdus: riski aina on olemassa, kumpaankin suuntaan. Käytännössä tilastot (löytyy em. asiaan perehtyineiltä foorumeilta) näyttää että erilaisten panssaroitujen kuljetusvälineiden käyttö on vähentynyt hyvin paljon tämän vuoden puolella ja vastaavasti henkilötappiot lisääntyneet asymptoottisesti, aivan odotusten mukaisesti - lihalla korvataan puuttuvaa kalustoa. Tuonlaisella armeijalla ei siirretä mitään rintamaa kymmeniä, saatikka satoja kilometrejä. Nykyinen hidas eteneminen on ainoa mitä pystyvät ylläpitämään koska etulinjan huolto hoidetan mopedeilla (taas löytyy videoita muualta).

Ja lopuksi vielä jenkkien tuesta: kyllä varmasti tulisi tuskainen aika, mutta euroopan tuki on suurempaa, ja erityisesti tykistön tuotantoa on koko ajan ajettu ylös tääll wanhallakin mantereella. Ei Ukraina tule siihen kaatumaan. Lisäksi siinä kohtaa kun amerikkalainen huomaa että heidän aseteollisuuden tilaukset kääntyykin laskuun, pitää olla melkoinen kompromaatti kremlin suunnalla että lähtee aktiivisesti estämään apua.

Eiköhän siellä ole perinteinen kauppamies liikkeellä, pistetään eurooppa maksamaan omat sotansa. Kyllä siellä raha kelpaa.

23 tykkäystä

Ja nämä kommentit taas haluavat ajaa suunnan realistisesta keskustelusta toiveiden suuntaan. Trolleja tai Venäjän ihannointia en ole havainnut ehkä kertaakaan. Vihollista ei koskaan pidä vähätellä.

4 tykkäystä

Eiköhän tässä(kin) ketjussa päde samat perusteet kuin muuallakin täällä foorumilla, jos heittää löysiä heittoja ilman perusteita niin niihin suhtaudutaan epäileväisesti. Realistiset kommentit ovat aina tervetulleita, niiden kanssa pitää kuitenkin olla jotain konkretiaa tai todisteita mukana. Tuo että rintama vähän romahtaa ja sitten siirtyy 100km ei oikein perustu muuhun kuin mutuiluun. → Kerää helposti syytöksiä trollailusta.

Täällä on joko trolleja, tai hyväuskoisia hölmöjä. Riippumatta tarkemmasta lajimäärityksestä, näihin kannattaa suhtatua varauksella niin kauan kun tuo itänaapuri tuossa aktiivisesti yrittää kaikkeen vaikuttaa.

EDIT: ja onhan tuo nyt melko huvittavaa että aikaisempaan viestiin mikä käsitteli informaatiovaikuttamista tulee heti perään jotain salaliittoteorioita / fsb:n infokampanjamateriaalia.

14 tykkäystä

Koska ollaan kuitenkin sijoitusfoorumilla, niin hyvä välillä vilkaista, mitä sijoittajat uskovat tapahtuvan. Viidettä pörssipäivää jatkuva sota-ETF -kurssinousu viittaa vahvasti sijoittajien uskovan aseiden menekin kiihtymiseen. Trumpin valinta näyttää vain kiihdyttäneen rallia. Toki aseteollisuuden tuotteiden kysyntä voi kasvaa muuallakin kuin Euroopassa.

Kuvissa viikkokynttilät.

19 tykkäystä

Emil Kastehelmeltä hyvää analyysia Ukrainan miespulasta. (Foorumin mielestä Emil on varmaan putinisti, kun kehtaa kirjoittaa negatiivisesti Ukrainasta?). @Pohjolan_Eka toki teilasi Iltalehden ja koko länsimaisen median, kun maailmaa ei katsota sinikeltaisten lasien läpi :sweat_smile:

Fakta lienee kuitenkin se, että Ukraina on käsittämättömän laiskasti mobilisoinut joukkojaan. Armeijan toiminta on pyörinyt tähän asti lähinnä vapaaehtoisten varassa (myös mobilisoinnissa tähän mennessä otetut ovat käytännössä vapaaehtoisia), kun samalla suurin osa kansasta lusmuilee turvallisesti kotisohvillaan. Se heille sallittakoon, sillä etulinjassa on ikävää ja vaarallista. Ei venäläistä keskiluokkaakaan sotiminen kiinnosta. Itse asiassa rintamalla tykinruokana ovat tätä nykyä vain ne, joilla ei ole oikein parempaakaan tekemistä elämässä.

Onneksi Suomessa ei ollut yhtä vetelää menoa 1939 kun NL alkoi käyttäytyä aggressiivisesti. Muuten olisimme Ukrainan tavoin entinen neuvostotasavalta.

23 tykkäystä

Mikä toive? Mikä aate?

Tämä on pikemminkin sinulta aikamoista trollailua, jos et asiallisempaan keskusteluun pysty. Keskustelun taso on kyllä kova, jos mainostetaan trolliksi tai miksi lie heti kun pohtii myös Ukrainaille negatiivista skenaariota. Herätkää tähän päivään, se on mahdollista, samoin kuin Venäjän talouden romahtaminen.

Samasta rintaman romahtamisen mahdollisuudesta puhuu esim Kastehelmi. En ole kaikesta hänen kanssaan samaa mieltä, mutta hänet mielletään Suomessa yhdeksi asiantuntijoista. Hänkin ilmeisesti trolli ja salaliittoteoreetikko… :man_shrugging:

Se, että nostaa negatiivisia skenaarioita esiin, ei tarkoita sitä, etten tukisi Ukrainaa.

4 tykkäystä

Heitetäänpä tähän mobilisointiin sellainen näkökanta, että edelleen on 14:sta prikaatista kymmenkunta varustamatta. Näkökulmaa vähän kärjistäen; voit mobilisoida vaikka koko 40 miljoonaisen kansan aseisiin vauvasta vaariin, mutta jos varusteeksi on tarjota on pelkkä terotettu leppäkeihäs niin se ei paljoa lämmitä nykyajan sodankäynnissä. Tarvitaan aivan jumalaton määrä tauhkaa ja tarvikkeita, ja jostain syystä sitä ei teollisesta euroopasta löydy ajallaan. Ruotsin armeijan ja Bundeswehrin ylijäämäkamatkin on aikaa sitten hapantuneita…

Siitä olen samaa mieltä, että vatulointi sodan uhan alla oli Ukrainalta suuri erhe, mutta se viisastelu ei enää auta.

9 tykkäystä

Tämä on aikamoista vähättelyä Ukrainan puolustajia kohtaan varsinkin kun omien sanojesi mukaan pääosa heistä on vapaaehtoisia. Sotivat siellä kotimaansa ja koko euroopan puolesta.

40 tykkäystä

Nämä kaksi asiaa eivät ole toisiaan poissulkevia. Ukrainan asevoimien keski-ikä on lehtitietojen mukaan reippaasti yli 40 vuotta. Vanhat ukot siellä pääasiassa taistelee. Eipä näytä nuorisoa kiinnostavan, kun ei ole pakko.

1 tykkäys

Yli 40 vuotiailla ei siis ole elämässä enää oikein parempaakaan tekemistä jäljellä?

2 tykkäystä

Selvennän vähän mitä tarkoitin aiemmalla kommentillani. Olen katsonut ja lukenut viimeisen parin vuoden aikana melkoisen määrän dokumentteja ja haastatteluita Ukrainan sodasta. Silloin kun joku rintamasotilas on avautunut henkilökohtaisesta elämästään ja taustoistaan, on käynyt usein ilmi, että armeijaan värväytymisen syynä on ollut esimerkiksi työttömyys, avioero tai yleinen elämän tarkoituksettomuus. Joskus jännityksen hakeminen ja seikkailunhalu. Äärimmäisen harvoin on kameran eteen sattunut onnellisia siviilityössä menestyneitä keskiluokkaisia perheenisiä, jotka olisivat jättäneet kaiken hyvän vain päästäkseen etulinjaan hengenvaaraan. Tämä on näkynyt niin ukrainalaisissa kuin vaikkapa suomalaisissa vapaaehtoisissa. Luultavasti ilmiö on tuttu kaikissa sodissa, joihin osallistuminen on edes jossain määrin vapaaehtoista.

Ukrainassa ei ole vielä toteutettu mobilisaatiota, jossa edes enemmistö kansasta joutuisi osallistumaan sotaponnistuksiin jollain tavalla. Nyt pieni vähemmistö on tosiaan taistellut muiden puolesta.

10 tykkäystä

Puola kyllä tuntuu olevan todella tärkeä tekijä EU:ssa, mitä nykyiseen Euroopan puolustuskykyyn tulee.

Ovat panostaneet jäätävästi rahaa varustautumiseen viime aikoina, ja näyttävät hyvää esimerkkiä. Toki, ei niin pientä ojaa, ettei sinne oma lehmä mahtuis, mutta kuitenkin toimivat ja ovat paitsi omalla, myös yhteisellä asialla. Sellaisen käsityksen olen mediasta ainakin saanut.

Kukaanhan ei tiedä onko Trumpin valta lopulta Ukrainalle uhka, vai mahdollisuus, koska sen verran oikukkaasta ja impulsiivisesta johtajasta on kyse. Onkin hienoa että Puola tekee aloitteita, joilla varaudutaan eri skenaarioihin, kuten jopa USA:n Ukraina-tuen loppumiseen.

Tuossa uutisessa myös mainitaan että EU on nyt tukenut Ukrainaa 125 miljardilla, ja USA 90 miljardilla.

29 tykkäystä

ISW:n raportti löytyy tuolta alta. Referoin sitä vähäsen, joten toistoa tulee tutuista tuoreista tapahtumista.

Marraskuun 9.–10. yönä ukrainalaiset suorittivat suuren drooni-iskun Venäjälle, kohteinaan venäläiset ammusvarastot Brjanskin alueella. Ukrainan mukaan iskussa osuttiin Venäjän sotilaslogistiikkakeskukseen, mikä aiheutti varastossa suuria räjähdyksiä ja tuhoa. Samoihin aikoihin julkaistut satelliittikuvat näyttivät suuria tulipaloja varaston läheisyydessä.

Samaan aikaan maiden välisillä rintamalinjoilla on nähty kiristyviä yhteenottoja etenkin Itä-Ukrainassa, missä molemmat osapuolet ovat lisänneet joukkojaan. Erityisesti Donetskin ja Luhanskin alueilla taistelut ovat lisääntyneet ja molemmat armeijat pyrkivät tekemään strategisia etenemisiä hankalassa maastossa sekä vähän haastavien talviolosuhteiden keskellä.

Molemmat maat ovat tiivistäneet toimiaan logistisilla rintamilla. Venäjä on keskittänyt joukkojaan Itä-Ukrainan alueelle, kun taas Ukraina on vahvistanut puolustustaan eteläisellä rintamalla. Molemmat osapuolet pyrkivät turvaamaan kuljetusreittinsä ja huoltokeskuksensa, mikä ennakoi tämänkin raportin mukaan sodan kovenemista tulevina kuukausina.

Key Takeaways:

  • Ukrainian forces struck Russian ammunition warehouses in Bryansk Oblast during a large-scale Ukrainian drone strike against Russia on the night of November 9 and 10.
  • Ukrainian officials continue to report Russian executions of Ukrainian prisoners of war (POWs).
  • Russian forces recently advanced in the Pokrovsk direction.
12 tykkäystä

https://www.reuters.com/world/europe/russian-troops-trying-advance-kursk-region-ukraine-says-2024-11-11/

A Ukrainian military spokesperson told Reuters that Russia was also moving trained assault groups to forward positions in the southern Zaporizhzhia region and that they were preparing to attack.

The southern front has seen far less fighting since 2023 when Ukraine launched a major counteroffensive that failed to break through heavily defended and mined lands held by Russia.

“(The assaults) could begin in the near future, we’re not even talking about weeks, we’re expecting it to happen any day,” said Vladyslav Voloshyn, spokesperson for the southern military sector.

Although it was not clear if they would involve a single offensive push or separate assaults, intelligence assessed that Moscow’s troops planned to use armoured vehicles and a considerable number of drones, he said.

“They are preparing both armoured groups and light vehicles – buggies, motorcycles - to conduct these assault operations,” he added.

Russia has already carried out preliminary reconnaissance and stepped up air strikes in the south by around 30-40% in the last two-three weeks, using bombers and unguided air missiles, he added.

4 tykkäystä

Euroopassa on kuitenkin vastavoimia.

Norway’s Conservative Party proposes tripling aid to Ukraine for 2025, from $1.36 billion to $4.07 billion, to support Ukraine’s defense during the war. Party leader Erna Solberg stresses there is no alternative to aid Ukraine in this critical moment.

https://x.com/NOELreports/status/1856089919124549912?s=19

Emme ole vielä antautumassa Venäjän taloudeltaan 20x pienemmän alivoiman edessä, vaikka helppoa se ei ole. Ollaan me kuin Norja.

Lisäksi, eivät kaikki republikaanit ole Venäjän ystäviä.

Trump is expected to choose Marco Rubio Secretary of State and Michael Waltz as his National Security Advisor

Both are good news for Ukraine 1/

https://x.com/Mylovanov/status/1856178038565650773?s=19

Sitten mielenkiintoinen postaus. Lähteen oikeellisuudesta en tiedä, mutta jos pitää paikkansa…

Have you noticed that Russia with its population of 150 million suffers from a shortage of personnel no less than Ukraine with its population of 30 million? Do you know why? Because the real population of Russia is no more than 70 million. In 2019, the famous Russian sociologist Simon Kordonsky reported that, according to digitized documents from Russian civil registry offices, the confirmed population of Russia was about 90 million people. Another 60 million turned out to be just a number without any supporting documents. Is this surprising? Does this scare anyone? Or do you think the Kremlin doesn’t know about this? How else do you think Putin has been winning elections all this time? Yes - yes! “Dead souls” voted for Putin and his gang!

https://x.com/petite_michelle/status/1855954492371472618?s=19

Voisiko olla mahdollista, että Venäjä on huijannut kaikkia? Ei kai?

Edit. Taidan pitää Saksan uudesta kansleriehdokkaasta. :heart:

https://x.com/eeldenden/status/1856078007632322721?s=19

73 tykkäystä

Hei. Pikaisella googlailulla näyttäisi että nuo spekulaatiot Venäjän ”todellisella väkiluvulla” ovat juttuja, jotka ovat kiertäneet erilaisina versioina netissä mutupohjalta jo vuosia. Eli salaliittoteorian makua vahvasti tuossa. Eli joo ainahan monenlainen on ”epic if true”, mutta minusta, kannattaa olla ainakin useampi tosi hyvä lähde, ja argumentti, ennen kuin tuollaiseen kiukaaseen lisää löylyä täällä heitetään.

Tässä tilanteessa toki toivoisi, että väki on vähissä Venäjällä. Keskitason upseerit, eli ne jotka voi porukkaa rintamalle kouluttaa, ovat ainakin rajusti vähentyneet, sen luulisi vaikeuttavan hommia, mutta määristä, en tiedä niissäkään.

Ja ei siis mitään henk.kohtaista. Kommentointisi aiheeseen on muutoin hyvin asiapohjaista.

13 tykkäystä