F-Secure sijoituskohteena

Avataan nyt uudelle kuluttajatietoturvaan keskittyvälle F-Securelle oma foorumiketju.

Meidän seurannan aloitus -raportti yhtiöstä löytyy täältä:

Raportin keskeisiä teemoja videomuodossa pääsee katselemaan puolestaan täältä:

F-Securen toimitusjohtaja kävi myös ennen jakautumista Vernerin haastateltavana:

Tässä lisäksi kesäkuun alun pääomamarkkinapäivän esitysten jälkitallenne ja esityskalvot:

Tässä ei ole nyt kuin pari viikkoa väliä, kun päästään jo F-Securen ensimmäistä Q2-raporttia pureskelemaan 20.7. Tuolloin luvassa myös toimitusjohtajan videohaastattelua.

37 tykkäystä

Kiitos @Atte_Riikola hyvin avatusta sijoituscasesta analyysin, videon ja foorumin keinoin!

En ollut vielä tutustunut ollenkaan vanhaan F-Secureen, koska se ei jotenkin kiinnostanut alkuunkaan (aloitin sijoittamisen 01/2020, eikä kaikkia HEX yhtiöitä ole kerennyt vielä pureskella).

Nyt jakautumisen jälkeen on kaksi heti mielenkiinnon herättävää yhtiötä ja olen uusien raporttien myötä pureutunut yhtiöihin. Otin uutta F-Securea pienesti alkuun ja jos conviction kasvaa otan lisää.

Pari kysymystä viisaammille tähän liittyen.

  1. Jos inderes ennusteet pitävät, on osake nähdäkseni melko halpa. 7-8 % osinko + yksinumeroinen kasvu. Onko mahdollista, että tämän hetken IMO alhainen kurssitaso johtuu spin-off tilanteesta, jossa yhtiön jakautessa jotkut omistajat myyvät koska eivät halua olla spin-offissa mukana? (Muistan tällaista kuulleeni, nyt on arjessa kiirettä enkä oikein kerkeä perehtyä asiaan)
  2. Vai onko näin, että markkina odottaa vähemmän tulevaisuudelta kuin inderesin ennusteet? Onko tämä ns. arvoansa. Mitkä olisivat niitä riskejä, jotka jopa laskevat tulostasoa?
  3. Vai onko tämä vain kesän alhaisesta likviditeetistä johtuvaa painetta kurssissa, ja neutraali/hieman alhainen arvostus kypsälle yhtiölle?
  4. Näettekö yhtiön pienen taseen riskinä? Olisiko suuremmasta juuri mitään hyötyä? Yhtiöhän on kuitenkin nettovelaton. Perinteisellä grahams mittarilla eihän tämä halpa ole, mutta onko p/b mitenkään relevantti.

Pidän 1. jatkuvasta liikevaihtokannasta, 2. korkeasta kannattavuudesta ja 3. hyvästä kassavirtaprofiilista

Ahdistaa 1. suurimpien kumppaneiden osuus, olikohan 5 kpl/25 % liikevaihdosta, 2. pitkän aikavälin teknologia riskit / toimialan muutosnopeus ja 3. suuret kilpailijat.

8 tykkäystä
  1. Kurssi laskenut irtaantumisen jälkeen luultavasti yleisen markkinan mukana.
  2. Osakkeessa mielestäni aika pienet riskit. Suurin riski muutamat isot kumppanuudet, mutta mielestäni riski irtaantumiseen melko pieni.
  3. Eikös yhtiö kassavirta ole jatkuvaa ja vahvaa. Yhtiö jakaa suurimman osan tuloksestaan osinkoina, eikä näin tase voikaan olla ylisuuri. Yhtiö ei siis tarvitse isoa kassaa, kun ei tarvitse investoida suuria määriä esim. tuotekehitykseen/markkinointiin/tiloihin/yritys ostoihin ja näin tulos jaetaan omistajille.
2 tykkäystä

On mahdollista. Tässä tilanteessa tosin ei ole niin ilmiselviä syitä miksi tuollaista myyntiä tapahtuisi kuin ehkä monessa muussa tapauksessa. Karkeasti jaoteltunahan noita myyntejä juuri spin-off tilanteissa tapahtuu koska

  1. Irroitettu “uusi yhtiö” on markkina-arvoltaan niin pieni ettei se sovi esim. joidenkin rahastojen sijoituspolitiikkaan, jolloin näiden on pakko myydä saamansa osakkeet pois
  2. Uuden yhtiön liiketoiminta ei sovi esim. rahaston ESG-kriteereihin tms. “laadullisiin” kriteereihin, jolloin osakkeet myydään
  3. Sijoittajat eivät vain halua omistaa kyseistä liiketoimintaa itsenäisenä palasena, joten myydään

Näistä ensimmäinen tuskin on kovin relevantti peruste, koska tässähän syntyi kaksi markkina-arvoltaan melko samankokoista yhtiötä, jotka Suomen osakemarkkinoiden mittakaavassa ovat ihan hyvän kokoisia molemmat. Toinen syy taas… No jos tietoturvayhtiö jakautui yritys- ja kuluttajatietoturvayhtiöiksi niin siinä tuskin mitään kovin dramaattista muutosta tapahtui, vaan molemmat kestävät itsenäisinäkin oikein hyvin päivänvaloa. Jäljelle jää kolmas, minkä uskon olevan alun kovan myynti-innokkuuden suurin syy. Kuluttajatietoturva ei vain ole osalle tarpeeksi houkutteleva liiketoiminta omistettavaksi.

Itse olen ostanut pari erää ja tarkoitus on ottaa 20 sentin välein lisää vaikka nollaan asti, jos bisnes rullaa vanhaan malliin. :slight_smile: Minä näen tämän vähän jopa teleoperaattorimaisena liiketoimintana tasaisuuden ja tylsyyden puolesta. Kertoimet vaan liikkuvat hieman eri lukemissa ja siksipä omaankin salkkuun on päätynyt.

12 tykkäystä

Yksi mahdollinen syy irtautumisen jälkeiseen laskuun on, että yhdessä olisivat olleet todennäköisesti vahvempia vastaamaan mahdollisen taantuman aiheuttamiin ongelmiin (oma arvaus) ja toinen mahdollinen syy on tietenkin inflaation aiheuttama kuluttajien varallisuutta rouhentava vaikutus kun useat pakolliset elinkustannukset nousevat nyt huomattavasti (tärkeimpinä ehkäpä elintarvikkeet, energia ja sitä kautta myös asumiskustannukset), niin jostain sitä on kaiketi köyhän tingittävä kun käteen jää selvästi vähemmän kulutukseen kuin aiemmin ja kuluttajan tietoturva voi olla yksi niistä, joista tingitään pahojen päivien aikana ja tyydytään vaikkapa sitten mikkisoftan omaan tietoturvaan, näin esimerkkinä. Yritin vilkuilla WithSecuren käppyrää finassikriisin ajoilta mutta silloin lähes kaikki osakkeet olivat aika syvällä muutenkin, joten en tuosta käppyrästä pystynyt ainakaan itse tekemään kummoisia johtopäätöksia enkä jaksanut alkaa lukemaan tuon ajan tulosraportteja (asun laiskan linnassa). F-Securenkin lähiaikojen menestys riippuu paljon tietenkin siitä, kuinka huonoksi em. asiat kehittyvät jatkossa.

1 tykkäys

Harkitsen F:ää salkkuuni tällä hetkellä, mutta kasvun hitaus (tai ehkä jopa sen puute) vähän arvellututtaa. Tietoturva on kenttä mistä ns. ei hommat tulevaisuudessa lopu, mutta tällainen päätelaitteiden kuluttajaliiketoiminta voi olla haastavaa esim. Microsoftin ottaessa isompaa roolia?

Sinänsä F-Securen tuotteista ei ole pahaa sanottavaa, mutta kun mietin omaa käyttöäni, en käytä esim. antivirusta missään laitteessa (Windows/macOS/Android). Esim. Bitwarden on oiva (ilmainen) salasanamanageri kaikille alustoille ja VPN-tarjoajiakin on useita. Suomalaisuus on plussaa, mutta tällaiset jutut saavat yhtiön näyttämään pahalta tällä kentällä:

No log policy olisi selkeämmin käyttäjän puolella.

Isot rahat pyörivät eittämättä yrityspuolella, koska siellä potentiaaliset vahingot ovat niin valtavia.

Redditistä kaivelin mielipiteitä F:n tuotteista, mutta samanlaista hyvä/huono-keskustelua löytyi muiltakin valmistajilta. Mitään tajunnanräjäyttävää tai showstopperia en löytänyt. Ehkä yhtiön tuotteilla on Euroopassa sellainen kohderyhmä, johon ne eniten vetoavat? Syvemmin perehtyneet harrastajat harvoin näitä tuotteita ehkä tarvitsevat.

Ja kuten ylläkin kommentoitiin; hidastuvassa taloudessa tietoturvasta voi olla hyvä karsia.

Tuo Sense -tuote itseäni henkilökohtaisesti kiinnostaa, mutta se ei oikein ole näyttänyt ottaneen vieläkään tuulta alleen.

Eli yhtiö siis kiinnostaa minua, mutta (osingon) kasvua ja kestävyyttä minun vaikea hahmottaa.

E: Pari lisäystä.

8 tykkäystä

Nythän se varmaan päästään näkemään onko näin, itse en jotenkin jaksa uskoa että kovin suuresti vaikuttaa. Nyt kun katson niin tuo F-Secure Total -paketti on tarjouksessa F-Securen omilla sivuilla 59,90€/1-3laitetta/2vuotta. Eli kuukausikulu on jotain 2,5 euroa. Ehkäpä se kokonaan uusien käyttäjien haalimista voi hidastaa mutta se että suuressa määrin ihmiset alkaisivat perumaan jo olemassaolevaa tietoturvaansa, siirtämään mahdollisia salasanamanagereitaan jne. säästääkseen muutaman euron kuussa… No voihan se olla, en väitä olevani mikään aiheen suuri asiantuntija.

Jotenkin vaan näppituntuma on sellainen että tietoturva on käyttäjälleen enemmänkin asia joka vain “on” siellä jossain taustalla, ei niinkään sellainen joka suuresti hyötyisi vahvasta taloudesta tai kärsisi heikosta siten, että ihmiset investoisivat siihen taloussyklien mukaisesti.

Mitään orgaanisesti raketoivaa kasvutarinaa tästä tuskin tulee, mutta on ihan mielenkiintoista nähdä saadaanko koneesta vielä enemmän irti nyt kun kuluttajatietoturva pääsee kukoistamaan itsenäisenä. Aikaisemminhan se on ollut vähän kuin rahoittajan ja lypsylehmän roolissa yritystietoturvalle. Laadullisesti tarkastellen F-Secure taitaa olla yksi Helsingin pörssin korkeinta liikevoittomarginaalia tekevä, nettovelaton ja hyvin korkeaa sijoitetun pääoman tuottoa jauhava kone. Ja jos jotain fiksua ostettavaa löytyisi, voitaisiin velkavipua näillä spekseillä ottaa varmaan 100 miljoonaa euroa. Omaan makuun tässä on ihan kiinnostavia mahdollisuuksia, ja suurempi downsidekin vaatisi jonkin aika dramaattisen muutoksen. Kuten aivan puihin mennevän yrityskaupan. :smiley:

17 tykkäystä

Hyvä kommentti. Luvut ovat kyllä vakuuttavia ja osinkotuotto ensi vuodelle toteutuessaan houkutteleva.

1 tykkäys

Kiinnostuin itse tästä uus-vanhasta F-Securesta juuri lukujen takia. Sopivan tylsä kohde, jolta odotetaan maltillista kasvua, arvostus ei hierrä. Erinomainen kassakone, jolla on mahdollisuudet käyttää rahaa viisaasti tai jakaa sitä omistajille vuolaasti. Nyt on toki vielä nähtävä kykeneekö johto tähän.

Muutama itseäni arvelluttava asia on se paljonko kuluja uudelle F-Securelle kertyy, nyt kun yhtiöiden välinen synergia loppui. Paljonko tuotekehitys vaatii resursseja ja paljonko johdon rakentaminen lisää kustannuksia.

Toisaalta tässä keississä on myös muutama kiinnostava positiivinen optio. Esimerkiksi mahdolliset sopimukset vakuutusyhtiöiden kanssa. Regulaatio voi mahdollistaa uusia kasvumahdollisuuksia.

Itse koen, että tässä maailman tilanteessa moni kuluttaja juuri olisi valmis panostamaan tietoturvaan. Se on vähän niin kuin vakuutus, monella ei ole varaa ottaa sitä riskiä että rahat varastetaan verkkopankista tai että jääkaappisi hakkeroidaan ja se alkaa vakoilemaan sinua… tai mitä nyt muita uhkakuvia media aktiivisesti on maalannut :smiley:.

2 tykkäystä

Vielä tuota Sensen ihmettelyä. Raportista ja F-securen omasta viestinnästä ymmärsin, että fyysisen tuotteen myynti on lopetettu ja tarkoitus olisi myydä operaattorien kautta laitteita asiakkaille, joihin tuo Sense integroidaan. Itse reititin oli ilmeisesti pieni floppi eikä juuri herättänyt suurta innostusta. Senseä nostettiin kuitenkin raportissa esiin mielestäni aika paljon siihen nähden minkälainen rooli sillä näyttäisi olevan? Vai onko sen merkitys oikeasti niin iso kuin raportti antaa ymmärtää?

Ainoan uutinen mikä Sensen integroinnista löytyi oli tämä tiedote Zyxelin kanssa. Lisäksi raportissa mainitaan, että ominaisuus on saatavilla 9 operaattorin kautta, kun kanavakumppaneita yhteensä on 170. Eli aika pientä mahtaa tuon tuotteen kanssa olla vielä.

2 tykkäystä

Elisan Q2 kommentista:

Lisäksi yhtiö sanoo geopoliittisen tilanteen lisänneen kyberturvallisuuspalvelujen kysyntää, mikä on linjassa IT-palveluyhtiöiltä kuulemiimme kommentteihin.

Voi olla hyvä myös F-Securea ajatellen?

8 tykkäystä

Minulla ollut sensen reititn käytössä jo vuosia. Harmitus oli suuri kun kuulin että lakkauttavat tuotteen. Reititin on ollut kuin panssarivaunu. Ei mömmön mömmöä sisäverkossa sen jälkeen kun aloitin sen käytön. Kaikki laitteet sen verkossa telkkareista lähtien. Eikä kaatuile tai jumita koskaan. Hyv laite.

4 tykkäystä

LUOMASSA VANKKAA PERUSTAA KASVULLE

KESKEISET TAPAHTUMAT HUHTI–KESÄKUUSSA (Q2)
• Liikevaihto kasvoi 4,3 prosenttia 27,5 miljoonaan euroon (26,3 milj. eur).
o Kumppanikanavan liikevaihto kasvoi 4,3 prosenttia 21,7 miljoonaan euroon (20,8 milj. eur).
o Suoramyyntikanavan liikevaihto kasvoi 4,1 prosenttia 5,7 miljoonaan euroon (5,5 milj. eur).
• Oikaistu EBITA laski 14,6 prosenttia 10,1 miljoonaan euroon (11,8 milj. eur) ja oli 36,7 prosenttia
liikevaihdosta (44,8 %).
• Oikaisut EBITA:an olivat -3,0 miljoonaa euroa (-2,4 milj. eur).
• Osakekohtainen tulos oli 0,03 euroa (0,04 eur).
• Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja oli 9,2 miljoonaa euroa (10,9 milj. eur)

Yllättävänkin yllätyksetön rapsa, ohjeistus toistettiin ja vähän jäätiin Aten ennusteista.

2 tykkäystä

Näinpä. Ainakaan vielä ei näkynyt että kuluttajat olisivat säästäneet tietoturvastaan epävarmuuden kasvaessa, vaan maltillinen kasvu jatkui. Tuo kulupuolihan on koko ajan viestitty normaalia korkeammaksi tälle ja ensi vuodelle, kun operoidaan osittain “tuplakuluilla” WithSecuren kanssa tehtyjen sitoumusten takia. Viimeistään 2024 alusta päästään sitten näkemään F-Securen iskukyky ihan “luomuna”. :slight_smile:

6 tykkäystä

Tässä ensipuraisu tuloksesta:

Isossa kuvassa pitkälti odotusten mukaista kehitystä, vaikka kulutaso nyt hieman ennusteitamme korkeampi olikin Q2:lla.

10 tykkäystä

Mitä mieltä muut sijoittajat olette tästä kasvavasta trendistä, että kyberturvaohjelmisto löytyy jo valmiiksi uusimmista tietokoneista ja täten tarvetta esimerkiksi f-securen viruksentorjunta ohjelmistolle ei ole? Uskotteko, että heikentää f-securen tulevaisuuden näkymiä?

Virustorjunta ja palomuuri hoituvat Windowsin puolesta oikein hyvin. Toisaalta F-Securen tuotteissa on lisänä muita hyödyllisiä ominaisuuksia, kuten VPN ja identiteetti­varkaustuki.
Vaikea arvata kuinka suuri osa tyytyy jatkossa ilmaiseen vaihtoehtoon.

Ja mitenkä tämä kumppanimyynti sitten? Sanooko se myyjä asiakkaalle, että: “Tässä on kuule Windowsin ilmaiset virustorjunnat ja palomuurit valmiina, joten niistä ei tarvitse huolehtia!”. Vai kaupataanko siihen jotain F-Securea kylkeen. F-Securessa myös aika näyttävä verkkopankin käytön suojaus tms., mitä olen joskus nähnyt niin tulee isot plakaatit, että nyt on turvallista asioida. Voihan se edelleen iäkkäämmälle väestölle olla jotenkin turvallisempaa ja tärkeää, että tietokoneessa on erillinen virustorjuntaohjelmisto.

Tätä minäkin mietin, että taitaa virustorjunta olla aika harvoin kilpailutettu asia. Jos jollain tarjouskytkyllä se on otettu, niin kyllähän vaihto koetaan kuitenkin hieman isommaksi asiaksi, kuin esim. sähkösopimus. Puhutaan kuitenkin tietoturvasta, joka pelkästään terminä on aika iso asia. Jos tietokoneen käyttö rajoittuu internetin käyttöön, voi ajatus toimivan ohjelmiston poistamisesta ja uuden asentamisesta tuntua hyvin vaikealta.

1 tykkäys

Laajassa raportissa puhuttiin myös esim. Windowsin omasta tietoturvasta ja siitä, että ei se näitä erillisiä tuotteita ole tappanut. Ajan kuluessa tämä voi muuttua. Esim. F-Securella voi olla mahdollisuus tehdä monipuolisempia tuotteita kuin Defender. Ja siksi varmaan tuota Totalia kaupataankin ensisijassa, jotta saadaan luotua lisäarvoa noilla muilla tuotteilla. Tuollaksen paketin ostaminen on tavan tallaajalle helpompaa kuin erillisten ratkaisujen miettiminen. Lisäksi tuoteperhe on olemassa cross platform; Defenderiä ei ole esim. Androidissa.

Tosiasiassa Windowsin palomuuri + Defender ja maalaisjärki riittää tolkun ihmiselle PC-maailmassa.

2 tykkäystä

Toimarille kelpaavat osakkeet:

5 tykkäystä