Tää suomenkilinen videohaastattelu oli just se mitä tähän kohtaan kaipasin, kun ei tuo Lontoon ymmärtäminen ole ihan vaivatonta.
Juho sanoo haastattelun strategia osuudessa videon alussa näin: “mehän yritetään luoda mahdollisimman paljon arvoa osakkeenomistajalle dilutoitumatta, sehän on se ydinavain mitä me tehdään ja sitä voi tehdä järkevästi menemättä syöksymällä tekemään faasi kolmosia jotka on hyvin kalliita ja aikaa vieviä tutkimuksia vaan tehden fiksuja kustannustehokkaita faasi kakkosia eri indikaatioissa” eli johan tämä lause kertoo sen että rahaa käytetään harkitusti.
Välissä puhetta itse tutkimuksista.
Videon loppupuolella, viesti sijoittajille osiossa Juho sanoo näin: “me oltiin kyl viime keväänä ottavassa asemassa, me ei olla enää. Me ollaan hyvin rahoitettu, terve yhtiö jolla on paljo myös osakevaihtoa, osakevaihto mahdollistaa myös muita rahoituskeinoja kuin annin” “meidän asema yhtiönä on muuttunut totaalisesti siitä mitä se oli, meillä on iso joukko vaihtoehtoja jota me joudutaan tarkasti punnitsemaan mitä me tehdään, jotta me optimoidaan lopputulos, ei oo ikinä ollu näin hianoo sanosin ja me ollaan kuskin paikalla, meil on kohtalo omissa käsissä, ei se keväällä ollu omissa käsissä, kohtalo on nyt omissa käsissä ja me voidaan niinko nyt määrätä seuraavii askelia.”
Rohkenisitko itse toimarina tämmösiä sanoa, jos ei olis varma jostain mitä me ei voida VIELÄ saada tietoomme, mutta ehkä kohta saadaan?
Minähän en ymmärrä tästä lääketiede kielen cleverpositiivisetmädöfakinmakrofakit hepreasta mitään siksi olen tiettyjen palstalaisten kirjotusten ja analyytikon varassa ja yritän siitä tulkita onko tämä hyvä kohde sijoittaa vai ei.