Faron Pharmaceuticals - Innovatiivisia lääketieteen ratkaisuja

Jos veri- ja kiinteät syövät menevät samaan diiliin, kiinteiden puoli alkuun kärsinee ja kiinteiden ollessa suurempi, vähintään koko diilin etupainotteisuus kärsii. Onko siitä sitten vaaraa Faronille, jos muut maksaa lähes kaikki lystit jatkossa, on hyvä kysymys.

BP:n kiinteiden hyvin takapainoisen diilin perusteena voisi olla sinänsä vaatimaton, mutta olemassa oleva MATINS-näyttö pelkällä Bexillä eli monoterapiana kiinteistä. Kombonäyttöä PD-1 kanssa ei ole kliinisesti, mutta biologinen ”pitäisi toimia, kun Clever-1 on positiivinen ja IFN-gamma on matala eli tulehdusreaktio ei ole käynnissä”-peruste on olemassa, josta johtamalla on saatu ”20-30 % syövistä voisi olla Bexin markkina”. Mahdollisuus diiliin on jo keväällä 25.

Yleensä aikataulut ovat joustavia ja nimenomaan eteenpäin…poikkeus siihen olisi, jos Faron kiirehtisi r/r MDS myyntilupaneuvottelujen aloittamista FDA:n kanssa, jos tulee hyvät MDS-vasteet Q1 lopussa. Se on vielä spekulaatiota. Siten voi tietenkin olla, että Proof on Concept-näyttöä melanoomista ja NSCLC:stä saadaan luettua vasta 2026 alussa. Trialin on ilmoitettu valmistuvan Q425. Partneridiili kiinteistä menisi ehkä tammikuulle 26, ei voi tietää. Jos, niin rahaa pitäisi olla Q126 loppuun, koska kovenantit. Siis vuosi lisää rahoitusta, ehkä 30 MEUR.

Jos tuo määrä pitäisi hakea ulkopuolelta, esim. annilla, jota siis Juhon aiemmin lausuman mukaan yleisöantina ”ei enää ole tulossa”, olisi pitänyt mennä pieleen sekä r/r MDS että ensilinjan MDS, joiden molempien petettyä, partneridiiliä ei olisi saatu tehtyä eikä siten etumaksua ja faasi 3:n aloituksen etappimaksua olisi käytössä. Myöskään BP ei olisi ollut valmis tekemään edes takapainotteista kiinteiden diiliä (mitä Faron taatusti yrittäisi, jos MDS-partnerointia ei tulisi) nyt jo keväällä eli triplaepäonnistuminen. Kaikki on mahdollista mennä pieleen, mutta ei todennäköisin skenaario.

17 tykkäystä