Faron Pharmaceuticals - Innovatiivisia lääketieteen ratkaisuja

Faronin johdon talousosaaminen on surkeaa. Laitaan vaan osakkeet myyntiin.

Viime vuonnahan lisärahoituksen liikkellelähdössä myöhästyttiin ja minkä vanhat omistajat maksoimme kalliisti pakon edessä poskettoman alas vedetyllä antihinnalla.

Nyt tämän vuoden alkupuolella tarvittavaan lisärahoitusjärjestelyyn olisi ollut aikaa jo runsaasti, vaikkapa puolivuosittain aina varmistettaisiin rahoitus seuraavan 12kk:n syklille, mutta näköjään taas jätetään lisärahoitus viime metreille tai siitä jopa myöhästytään (toivottavasti ei). Tämä lisärahoituksen saatavuus ja tapa on yksi syistä, miksi osakkeen kurssi valuu ja siten mahdollisen annin muodossa tapahtuvan lisärahoituksen dilutointi on sitäkin suurempi.

Samaan aikaan Faron nostaa taas kulujaan palkaten uusia työntekijöitä ja ylin johto lentelee kaikkien takavuosien tapaan kaiken maailman kissanristiäiskonferensseissä mainostamassa itseään - kuten on tehnyt itseään tunnetuksi vastaavalla tavalla jo vuosia vuosia, muttei vaan tunnu mainostustarve koskaan loppuvan ja tuovan tulosta rahaa Faroniin likoon laittavan yhteistyökumppanien muodossa.

Kenen etu on antaa osakkeen hinnan hiljakseen pudota myös ratkaisemattomien rahoituskuvioiden vuoksi, kun lisärahoitustarve on ollut tiedossa jo pitkään ? Ja jos nyt sitten olisi jo kerätty lisärahoitus vaikkapa vuodeksi, ja nähtäisiin se ihme, että rahaa maksava partner löytyisi, niin olisiko tuolla jo muilla tavoilla kerätyllä lisärahoituksen määrällä merkitystä (velka tai osakeanti tms) kokonaiskuvassa.

Faronilaiset ovat hyviä lääkekehittäjiä, mutta umpisurkeita rahoituspuolella.

23 tykkäystä