Ensimmäinen viestini foorumille vuosien lurkkaamisen jälkeen, joten ensiksi kiittäisin ketjuun osallistuneita hyvästä analyyttisesta ja haastavasta keskustelusta!
En ole vielä osallistunut antiin, koska mietin sen onnistumista ja vaikutuksia täten kurssiin. Riskien takia olen pohtinut paljon oman position liudentumiselta suojaamisen mielekkyyttä, koska Faronin paino jo valmiiksi korkea. Odottelin, jos nyt aamulla olisi tullut tieto annin mahdollisesta jatkamisesta. Tiedotteen puuttuminen voidaan varmaan pitää positiivisena merkkinä, koska eikös jatkamisesta olisi tässä kohtaa pitänyt viimeistään ilmoittaa?
Ei tuossa taida olla mitään mahdollisuutta tai tarvetta jatkaa antia. 15M annista on jo alunperin turvattu ja IPF:n lainaehdot sanelee takarajan siihen mihin mennessä rahaa tulee olla kassassa. Alunperinhän IPF:n takaraja oli jo 11.6. mutta sitä siirrettiin eteenpäin. Lisäksi Lontoon säännöt myös sanelee miten anti voidaan toteuttaa. Tänään siis viimeinen päivä tuulipuvuilla osallistua antiin, huomenna aamulla instikkkojen takaraja ja torstaina pitäisi tulla tietoa annin tuloksesta.
Tämän luulisi jo kattavan sen 10M€ ehdon? Joten Ensiolta ihan validi pointti tuo, että tiedotusta ei ole tullut annin jatkamiseksi. Tai onko tähän muita mielipiteitä / parempaa tietoa?
Varmasti. Vaikka CD47 näytti lupaavalta hoitokohteelta alustavasti ja tutkimustietoa oli paljon. Katsoin huvikseni niin hakusanoilla “CD47 cancer” v. 2020 asti 779 osumaa PubMedissä. Vertailun vuoksi tällä hetkellä “clever-1 cancer” antaa 24 osumaa
Minusta on alkanut tuntua että Faronin anti kerää varoja sinne 20-25 m€ alalaitaan. Jotenkin tämän Inderes-kuplan ulkopuolella ei tunnu olevan juurikaan “pöhinää”.
Viimeisin verrokki: NextCell pharman anti tuli länsinaapurissa 151,7% merkityksi (tiedote tuli eilen), tosin oli jo etukäteen 100% taattu. Kurssi ei innostunut.
Niin tunnin kuluttua yleisöanti päättyy… Minusta tuntuu ettei yllätysten aika ole vielä ohi. Johto ja avainomistajat ovat taas kuukauden enemmän tietoisia P2 etenemisestä ja mahdollisesta menestymisestä. Firman kassassa on uskoakseni pian rahaa riittäväksi selkänojaksi lähes vuodeksi. Liputukset ja annin tulos (merkitsijöistä) saadaan pian julkisuuteen. Siitä alkaa todellinen peli Faronin partneridiiliin. Loppuvuodesta tiedämme todennäköisesti oliko tämä huti, huijaus vai megadiili. Miksi partneri odottaisi vielä vuoden, jos field test tulokset ovat (erittäin) hyviä. Tänä vuonna saa monta kertaa halvemmalla kuin ensi vuonna. On lisäksi tiedotettu ettei Faron tee P3 vaihetta ilman partneria, joten game is on huomisesta alkaen. Nautitaan matkasta / merkitty on…
Tuntuisi käsittämättömältä ettei joku asiasta syvällisesti ymmärtävä olisi avannut omaa peliään jo kolme viikkoa sitten, jos ymmärryksensä mukaan näyttää tosi hyvältä. Ymmärrys voi tietenkin piillä muuallakin BF:ssä - ehkä meissä palstan tuulipuvuissa.
Annin turvin voi toimia katveessa ja huomaamatta aika pitkälle. Eli onhan se peli voinut jo alkaa. Kurssi ei sitten ainakaan vielä käynyt eurossa (19 min to go)… Viittaa ylimerkintään ja siihen ettei eurossa käydäkään ennen kuin joku nega uutinen putkahtaa julkisuuteen. Putkahtaakohan?
Mustang Biolla (tikkeri MBIO) positiivisia faasi1/2 tuloksia aihiostaan verisyöpään liittyen. Osake hyppäsi äsken New Yorkissa 0,90 --> 1,30 , josta tipahti hieman takaisin. Asiantuntijat osaavat varmaan kommentoida, että miten asemoituu Faronin suuntaan mahdollisena kilpailijana.
No, jos ottaa huomioon, että viimeisen reilu vuoden ajan lääkeraporttien siivittämänä osakkeista on maksettu jopa 4,5 euroa ja tyypillisesti 3-4 euroa niin nyt rahoittajan uutisoidun varojen hetkelliden lukituksen tuloksena ihmiset hätääntyivät ja osake tippui epävarmuuden vuoksi ja.rajusti. Mikään muu ei sinällään ollut uutta tai yllättävää tai muuttunut. Lääkkeen ja asioiden eteneminen on ollut muuten kuten ennakoitua Tiedossa oli että anti tulee ja se tulikin, ainoa vain että rahoittaja älähti, että tili kävi sovittua alempana heidän sovittuun turvamarginaaliin nähden.
Miettiä, jos tuota pientä seikkaa ei olisi tapahtunut, niin osake saattaisi historiaan peilaten lillua edelleenkin jossain 2,9 ja 4 euron välillä ja annista olisi varmasti pyydetty enemmän kuin euron kipale.
Se, että osakkeenomistajat yhdessä päättivät dumpata osakkeet äkkiä ulos hinnalla millä hyvänsä ei oikeastaan ole tehnyt muuten lääkkeen onnistumiselle hallaa, mutta tietysti, koska yritys arvotetaan osakkeen mukaan, niin osa vähentäjistä ovat tällä paniikkitoimenoiteellään tehneet yrityksen varainhankinnalle hallaa pakottamalla arvon alas.
Tämä tietysti palvelee alhaalta poimijoita, mutta mikäli yrityksen anti onnistuu kuitenkin normaalisti, ja rahat on saatu käyttöön, niin en muista oliko tarkoitus ostaa rahoittaja ulos @Antti_Siltanen ? Vai muistanko väärin?
Sellainen tilanne, missä rahoittaja ei hengitä niskaan ja rahat riittää pidemmälle kuin yleensä, olisi omiaan hyvien tulosten jatkuessa nostamaan sijoittajien luottoa yrityksen jatkoon.
Arvelin että näin voisi käydä kun laskeskelin aiemmin annin kokoa ja cash burniä. Nyt ei minusta erityisesti näytä siltä että lainaa oltaisi maksamassa pois.
Antiesitteessä ei ainakaan suoraan sanota lainojen poismaksusta, mutta ei sitä toisaalta poiskaan suljeta. Esitteessä mainitaan alla olevassa lainauksessa lainan lyhennykset ja toisaalla taseen vahvistaminen. Pääpaino varojen käytössä on tutkimusohjelmassa ja tuotannon skaalauksessa.
"Nettovarojen loppuosa käytetään olemassa olevien rahoitussopimusten (IPF:n Lainasopimus, Business Finlandin lainasopimus ja Yhtiön vuokrasopimukset) mukaisiin rahoituskuluihin ja lyhennyksiin, yleisiin ja hallinnollisiin kuluihin, käyttöpääomaan ja Yhtiön yleisiin tarkoituksiin."
Itse asiassa hyvä kysymys, vaikka aluksi näytti siltä, että Waldenströmin tauti ei liity Bexiin mitenkään. Mutta se on B-solulymfooma ja tuon STAB1 eli clever-1 kartan mukaan B-solulymfoomista monet ilmentävät cleveriä. Ei ole tietoa, onko juuri tuota tautia pisteinä kartassa alla, 8 eri B-solulymfoomaa oli ainakin jossakin Pölösen vastaavassa datasetissä mukana.
Kilpailuasetelmaakaan ei tästä saisi vuosiin, jotkut leveät hartiat saattavat joskus vielä B- ja T-solulymfoomissa tutkiakin Bexiä, mutta toi tauti on hidas luonteeltaan ja siihen on hyviäkin lääkkeitä, joten ei ihan ekoja kohteita olisi.
Traumakinekään ei saa juurikaan siivitystä tosta linkkaamastasi Fred Hutchin CAR-T-tutkimuksesta, sen verran vähän tuli haittoja Eikä dramaattisen mahtaviakaan vaikutuksia, kuten hoidon hinnasta voisi odottaa, hyviä kylläkin.
Kyllä. Jollen väärin muista ,niin instojen merkkaus päättyi tänään klo. 10. Mitään annin jatkoilmoitusta en ole havainnut Faronin taholta eli huomenna pitäisi tulla ilmoitus, miten anti sujui.
No mikäs sitä Faronia tänään laski -10%? Eikö tutkimustuloksilla olekaan enää mitään arvoa? Market cap enää 85me ja puhutaan kuitenkin jaardien bisneksistä. Eikö tätä nyt ole paljon järkevämpi ostaa kuin syksyllä 4 euroon?
Tärkein nyt on, että on sitä pätäkkää vetää homma purkkiin. Lääkkeen mahdollinen potentiaali on mielestäni näytetty jo. Tästä on hyvä jatkaa faasi 2 ja sitä myötä partnerin hakemista.
Tämä on mielestäni tavallaan kysymys, joka ei kuuluisi yhtiöketjuun vaan enemmänkin kurssien heilahteluun.
Toisaalta tästä saa luotua ajatusleikin, mihin koko Faronin tarina käsittääkseni perustuu.
Itse maalaisjärjellä olen ymmärtänyt tämän keissin tiettyjen riskien kannalta.
Tuoteriski: Tärkein riski on lääkkeen toimivuus. Siihen on jotain näyttöjä, muttei vielä tarpeeksi.
Rahoitusriski: Onko johto/markkina kykenevä/halukas rahoittmaan tällaista tutkimusta.
Partenrointiriski: Liittyy myös johdon neuvottelutaitoihin, tutkimustuloksiin sekä markkinan halukkuuteen.
Myyntilupariski: Liittyy vahvasti kohtaan 1 sekä varmaankin ehkä myös hieman johdon neuvottelutaitoihin.
Hinnoitteluriski: Jos oletetaan, että vaiheet 1-4 läpäistään, pitää lääke vielä myydä. Siinä varman joudutaan pohtimaan hyöty/riski-suhdetta. Esim. mikä on oikea hinta sille, että lääke vähentää oireita x-määrän ja lisää odotettua elinikää y-määrän.
Koska näitä riskikohtia on näin paljon ja tällä hetkellä pyöritään listan alkupäässä, osakkeen volatiliteetti on mielestäni ymmärrettävää.
Tämä on siis kommentti yksityissijoittajalta, joka ei ole kovin syvällä lääketieteen kiemuroissa.
Merkittävä riski lienee sekin, että ennemmin tai myöhemmin putkahtaa parempi kilpaileva lääke. Voi tietenkin tulla myös uusi lääke, jonka kanssa yhdessä BEX on markkinoiden paras. Eli uusi lääke riski on kaksisuuntainen.
Onko? Vai indikoiko kurssilasku sitä, että tieto annin jäämisestä vajaaksi on vuotanut ja tietäjät lappaa lappua laitaan? No, tämä on vain vastuutonta spekulointia, mutta kun avasin salkun ja näin miinukset, niin olin varma että tiedote annin jäämisestä vajaaksi on annettu. Olin jopa yllättynyt, ettei näin (kai?) ole käynyt?