Niin no tuo yleisöanti tuli niin nopeaa, että voi jäädä vajaaksi jos edes 9 miljoonaa. Kuitenkin rahat tulisivat nyt riittämään tärkeän faasi 2n viemiseen. Ainakaan jatkoa ei tullut joten kai sieltä nyt rahaa on saatu
No ihan se, kun 1€:n annin päättymisen vuoksi ostajat kalliimmalla hinnalla ovat tietysti vähissä. Kuka maksaa yli 1€, jos edellisenä päivänä sai 1€:lla.
Tästä johtuvasta syystä hinta kyllä korjaantuu ajan kanssa, mutta nousun rajoittimena mukaan sitten astuu osaketta 1€:lla ostaneiden tahto kotiuttaa voittoja; arvioisin, että kurssi nousee kuukaudessa 1.5-2€:n haarukkaan, jolloin 1€:n osaketta hankkineet lyhyen tähtäimen sijoittajat alkavat kotiuttaa voittojaan.
Faronin osakekurssissa en odota näkeväni liikettä fundista (=Bex kehityksestä tai muista aihioista) johtuvaa liikettä ennen kesän loppumista, elokuun loppua tai syyskuun alku. Siihen asti kaikki liike johtuu nopean kaupan spekuloijista.
“Tarjottavien Osakkeiden allokaatio on tehty Osakeannin ehtojen mukaisesti. Allokaatioetuoikeuden saaneiden sijoittajien (mukaan lukien täsmäytyspäivän osakkeenomistajien Yleisöannissa) tekemät merkinnät on hyväksytty ja katetaan täysimääräisesti, Osakeantia varten laaditussa esitteessä kuvattujen allokaatioetuoikeuksien mukaisesti. Uusille sijoittajille Tarjottavia Osakkeita on allokoitu osittain ja yhdenvertaisesti pro rata -perusteella.”
NICE! Sieltä tuli se 30.7 miljoonaa osaketta, mitä vähän odotettiinkin…
- Osakeannin arvo oli 30,7 miljoonaa euroa, ja se merkittiin täyteen.
- Bruttotuotot olivat noin 27 miljoonaa euroa, kun otetaan huomioon pääomalainojen konvertointi ja niihin liittyvät kulut.
- Institutionaaliset sijoittajat Euroopan talousalueella ja kansainvälisesti merkitsivät 16 676 648 osaketta.
→ eli retail otti noin 46% 14 miljoonaa osaketta - Timo Syrjälä merkitsi yhteensä 3 695 449 osaketta osakeannissa, joiden merkintäarvo oli noin 3 695 449 euroa.
→ positiivista
Yksityissijoittajille vähän vajaa 8 M osaketta, ei 14 M.
Huomasiko joku jossain mainintaa ylimerkinnän määrästä? Omaan silmään ei osumut muuta kuin että ylimerkittiin.
Sama kysymys itsellä. Kiinnostaisi kuinka paljon takaajat lopulta ottivat, 8,8M oli maksimi. Positiivista Faronille joka tapauksessa, ja Timppakin päätyi lyömään lisää kiinni.
Timpan merkittävä osallistuminen on mielestäni koko annin merkittävin asia. Suurimman omistajan jättäytyminen pois olisi ollut hyvin negatiivinen signaali. Seuraavat puoli vuotta tai vuosi tulevat olemaan jännittävää aikaa, koska nyt aletaan olla tulos tai ulos -tilanteessa.
Kiitos korjauksesta.
Sijoittajaryhmä | Osakkeet | % Osuus |
---|---|---|
Institutionaaliset sijoittajat Euroopan talousalueella ja kansainvälisesti | 16 676 648 | 54 % |
Konvertoitavat pääomalainat (”Pääomalainat”) | 3 709 056 | 12 % |
UK Open offer | 1 955 764 | 6 % |
REX Retail | 494 794 | 2 % |
Suomi retail | 7 863 738 | 26 % |
Yhteensä | 30 700 000 | 100 % |
Takaajat eivät saaneet mitään takauksien perusteella. Takaus tarkoitti, että he merkitsevät osakkeet ainoastaan, jos muut sijoittajat eivät niitä ensin merkitse. Nyt anti oli ylimerkitty, joten takaajille ei jäänyt yhtäkään osaketta.
Tiedotteessa mainittiin, että noin 308 000 ja risat osakkeista annettiin takaajille takauspalkkiona.
Minua kiinnostaa eniten että mitä supermiehemme - Teräsmies teki.
Jos nyt löytyisi uusia molekyylejä, joista sitten tuo uudempi lääke valmistetaan, niin tie on yhtä pitkä ja kivinen kuin Faronillakin. 10 vuotta menee helposti valmiiksi lääkkeeksi.
Nyt kun anti ylimerkittiin, niin mahtavatko käyttää upsizing option? Silloin totaalilaimennus on rapsakat 41,371,666 uutta osaketta. Aika hinta siitä, että Joukahaisenkadulla syttyy valot loppuvuoden.
Tiedote on otsikoitu ”fully subscribed” mikä on eri asia kuin ”oversubscribed”. Tämä ymmärtääkseni tarkoittaa että jokin osuus takaajille (guarantors) on mennyt
Edit jaahas myöhemmin tiedotteessa käytetään oversubscribed sanaa. Tiedä sitten
Ylimerkinnälle tosiaan meni, mutta juuri niin kuin toivoin, että näin aiemmin osakkeettomallekin liikeni karvan yli puolet siitä mitä pyysin.
Markkina-arvon pitäisi nyt lähteä kaiken maalaisjärjen mukaan nousemaan, koska se rahoitusepävarmuus on siirretty keväälle -25 ja jos silloin tullaan pyytämään lisää rahaa, niin siinä on sitten kaiken järjen mukaan enemmän tuloksia näytettäväksi ja ainakin tämän kierroksen perusteella rahoittajilla on vielä intoa. Antaa tämä vähän parempaa selkänojaa niihin partnerointikeskusteluihin.
Tiedottamisessa kannattaisi olla tarkkana, mitä sanoja käyttää. Tässäkin on tiedotettu täyteen merkinnästä sekä ylimerkinnästä. Aiheuttaa turhaa spekulaatiota, kun jokaista sanaa kuitenkin tulkitaan tarkkaan. Tämä kuitenkin pikkujuttu onnistuneen annin rinnalla. Onnittelut siitä Faronille ja kaikille mukana olijoille, niin piensijoittajille kuin isommille. Hieno tulos, hieno päivä Faronille.
Tää meni täydellisesti! Nyt vaan odotellaan mitä seuraava 6 kk tuo mukanaan. Joku faasi 2 väliluenta olis ihan kiva, mutta nyt ei kiireellä kuten edellinen, kiitos.
Tässä ketjussa vähän aiemmin mainitut NextCell ja Mustang Bio. NextCell on tippunut listautumisesta 85 % ja Mustang Bio 99,5 %. Oon kirjoittanut jo moneen kertaan Hesulin mikkihiirimarkkinasta, mutta tosiaan jenkeissä on kaikki suurempaa. Nykyisestä markkina-arvosta (21 MUSD) laskettuna listautumisessa valuaatio on ollut 4,2 miljardia dollaria. Näin ei tietenkää ole, vaan sinne on varmasti mahtunut anteja matkan varrella, mutta joka tapauksessa vähän erit määrät taaloja tarjolla. Näihin nähden Faron on pärjännyt ihan hyvin. Jos nyt jotain positiivista yrittää etsiä. Ja nythän tämä osake lähtee tästä kohti inden suositushintaa, tuolloin olis omakin positio noin break-even.
Itse sain ilman etuoikeutta noin 52,9 prosenttia yleisöannissa
Koko pörssin vaihdetuin osake tällä hetkellä, yllätys, yllätys: Faron. 18,6 miljoonan vaihdolla. Toisena “joku” Neste noin 4 miljoonan vaihdolla. Onko kellään hyvää selitystä tuohon. Miltei 20% Faronin osakkeista lähti heti vaihtoon.
Eipä noilla termeillä ole merkitystä merkintätakausten osalta. Ehtona oli, että takaajat merkitsevät osakkeita ainoastaan siinä tilanteessa, mikäli muilta ei saada merkintöjä 15 Meuroon asti.
Nyt Faron sai reippaasti enemmän merkintöjä kuin tuo 15 Meuron raja, joten takaajat eivät saaneet takauksien perusteella osakkeita lainkaan.
Merkintätakaus tarkoittaa sitä, että mikäli muut eivät merkitse osakkeita, niin silloin takaajat merkitsevät ne ja ainoastaan siinä tilanteessa. Nyt Faronin osalta muut merkitsivät, joten takaajat jäivät ilman osakkeita. Kyllä se antiesitteessä mainittiin.