Kerrotko miten Faronia voi shortata? Tietääkseni ei mitenkään…
Brittipörssissä? Jos ei voi, niin käsi pystyyn virheen merkiksi.
Kai kaikkia osakkeita voi shortata, jos saat jonkun lainaamaan osakkeet. Voi kyllä näissä nakkikiskoissa vaatia enemmän vaivaa
Kohdassa 11:00 alkaa rahoituskommentit.
…Meillä on tällä hetkellä pöydällä globaalii diilii, alueellista diilii johonkin tiettyyn markkinaan, on antimahdollisuutta, on vaihtovelkakirjamahdollisuutta, on lainamahdollisuutta, meidän asema on totaalisesti muuttunut yhtiönä siitä mitä se oli…Ei ole ikänä ollut näin hieno ja me ollaan kuskin paikalla, kohtalo omissa käsissä.
Aika positiivista kommentointia Juholta. Suorastaan erikoista tuo markkinareaktio, kun tuota videota katselee.
Lääkekehitystä ja sen markkinoille saamista on tullut seurailtua aika läheltä yli 30 vuotta. Nyt tässä ryhmässä on paljon omiin toiveisiinsa pettyneitä ja heille tahdon sanoa. Ottakaa ihan rauhassa ja antakaa Faronille se aika, mikä lääkkeen myyntilupaan tarvitaan. Ei tämä hermoilemalla parane tai pahene. En sano, että loppuvuodesta tai ensi vuoden lopussa tiedetään. Homma on silloin valmis, kun myyntilupa on Faronin johtajan kädessä.
Juuri julkaistu Inderes haastattelu jonkinlaisena loppuhuipentumana alleviivaa että ASH joulukuussa 7-10.12. Kaliforniassa on seuraava tärkeä ajankohta, jolloin me sijoittajat saadaan taas lisäinfoa
Juho kommentoi tuossa haastattelussa, että keuhkosyövän ja melanooman kombinaatiokokeet tullaan tekemään Gildeadin PD-1 inhibiittorilla. Google antaa Gileadin PD-1 inhibiittoriksi yhdisteen GS-4224, joka on varsinaisesti PD-L1 inhibiittori. Tuo on mielenkiintoinen siinä mielessä, että se ei ole vasta-aine, kuten monet muut käytössä olevat PD-1/PD-L1 inhibiittorit, vaan pienimolekulaarinen yhdiste, joka on suunniteltu inhiboimaan PD-L1:tä: Oral PD-L1 inhibitor GS-4224 selectively engages PD-L1 high cells and elicits pharmacodynamic responses in patients with advanced solid tumors - PubMed.
Kuuntelin nyt itsekin jälkikäteen tuon videopätkän ja samaan hengen vetoon myös tuon Antin härmän kielellä tehdyn haastattelun. Pitänee varata itselleni aika neurologille, koska kärsin ilmeisesti erittäin pahoista hahmotushäiriöistä. Kaduilla lainehtivan veren sijaan itselleni piirtyi tilaisuudesta oikeinkin positiivinen kuva.
Harvoin omistaa sellaista osaketta, jossa potentiaali tuntuu kasvavan kuukausi kuukaudelta suuremmaksi ja suuremmaksi. Nyt puhutaan jo niin suurista summista, että maalaispoikana jään vaan pyörittelemään päätäni. Ja kyllä, tiedetään. Potentiaali ei riitä, jos sitä ei muunneta tavalla tai toiselle euroiksi kassaan. Tämä on totta ja sen kanssa tässä nyt oireillaankin.
Sijoittajat odottavat. On kiire. Sanottiin, että globaali diili piti tehdä heti, mutta ei tehty. Kärsivällisyyttä, mutta kun ei ole. TikTokin luoman kärsivällisyysvajeen myötä halutaan Faasi 3:nenkin pakettiin heti ja lääkkeet myyntiin. Mieluummin eilen. Rojaltit voi maksaa saman tien käteisenä tileillemme.
Se mitä CMD:ssä ei osattu ennakoida, oli markkinoiden kriittinen suhtautuminen edes teoreettiseen antimahdollisuuteen. Tämä olisi kyllä pitänyt osata haistaa etukäteen ja muotoilla tiedotetta hieman toisin.
Lisäksi epävarmuus partneroitumisen ajankohtaan aiheuttaa närää. On tietysti kompleksista, että pitäisi tehdä yksinoikeudella diili kaikkiin käyttöaihioihin jo nyt, mutta tuloksia on tulossa pikkuhiljaa vasta myöhemmin. Toisaalta jos diilissä lyödään kiinni 20 % rojaltit kaikista tulevista aihioista, niin siinä kohdassa allekirjoitusmaksut ovat pikkuhiluja. Eli siinä mielessä en tiedä, että mikä tässä on niin vaikeaa.
Markkinareaktio oli Juhon mukaan yllättävä. Kommentoi, että rahoitusvaihtoehdoista pöydällä on globaalia diiliä, alueellista diiliä, antia, vaihtovelkakirjaa, lainaa. Mutta itselleni jäi kuva, että vaihtoehtoja on nyt niin paljon enemmän, että en tuosta nyt ole huolissani.
Jos minulta itseltäni kysytään, niin alkuvuoden kaltaisen annin todennäköisyys on täysin nollaluokkaa. Sitähän tässä varmaan markkinoilla pelätään. Että tulee euron päivät. Ei tule. Jos antia ylipäänsä käytetään, niin tulee pieni (diluutioltaan) suunnattu. Arvaisin, että vieläpä jollekin sellaiselle toimijalle, joka voi tuoda muutakin lisäarvoa omistajana kuin rahaa. Tuon lisäksi mahdollisesti muita rahoitusinstrumentteja. Mutta en oikein usko tuohon suunnattuunkaan antiin. Maali on niin lähellä, että ei sisäpiirikään halua enää liudennella.
Antin sanoi haastattelussa, että joulukuun tulosten julkistus (ASH) lienee seuraava odotettava uutinen. Juho heitti, että “ne ja mahdollisesti jotain muuta, you never know.” Toivottavasti ei nyt ollut ihan pelkkää huumoria. Sitä siten kaikki lukee kirjaimellisesti ja jos ei kuulu diiliä, niin taas mennään.
Joka tapauksessa Juho kiteyttikin nykytilanteen näkemykseni haastattelussa:
“Ei oo ikinä ollut näi hianoo, sanoisin”
Voimia osakkeenomistajille. Jos laskupäivät ahdistavat, niin miettikää heitä, joille tässä lääkkeitä ollaan kehittämässä. Tulee vähän perspektiiviä länsimaalaisen ihmisen ahdinkoon …
Minusta markkinareaktio on aivan oikea. Älä välitä kurssiliuista. Katso upeaa volyymiä parin viime päivän ajalta. Erityisesti joukossa vilahtelevia isohkoja kauppaeriä, eli on hieman oltava pätäkkää ja määrätietoista harkintaa taustalla kun ostellaan 15…30k eriä. Se vanha herra amerikoista määritteli pörssin instituutioksi joka siirtää varallisuutta kärsimättömiltä kärsivällisille.
Minusta on huvittavaa, että kurssin tasolla n 2.60€ Faron jättää tarjouksia pöydälle, koska ne eivät ole tarpeeksi suuria. Nyt tänään alimmillaan n 1,87€ yrityksen arvo on tippunut n. 80-100M€.
Arvelen, että tämä yrityksen arvon ja pöydätyn tarjouksen luoma gappi yrityksen arvossa on satojen miljoonien luokkaa. Nyt sitä rahaa jaetaan pörssissä kun pelätään 15-30M€ osakeantia.
Voisi olla osakearvon ja reiluuden nimessä hyvä Faronin viheltää peli poikki ja ilmoittaa kuinka se raha tuodaan pöytään. Osake asettuisi ja voidaan keskittyä oleellisimpaan eli elämän- ja lisäarvon tuottamiseen.
Viileät miehet voittaa kuumat pelit… Juholle peukkua…
Edit lukuja korjattu. Osakkeiden määrä on n 104 mkpl
Mikä estäisi laskemasta jonkin kumppanin kanssa vaikkapa Japanin Bex-verisyöpämarkkinoiden koon olevan 5mrd€ markkinoille hyväksymisestä ensimmäisen 10 vuoden ajan yli laskettuna, tästä Faronin osuuden olevan 1mrd€, jollekin yksinoikeus myyntiin 10 vuodeksi ja mistä kilahtaisi Faronille nyt kassaan etappimaksuna vaikkapa 10% (100milj€). Tämä tietysti olisi sitten myöhemmin suuremmasta mahdollisesti paremmasta laajemmasta ja kattavammasta sopimuksesta pois, mutta olisi rahallisesti vain pisara kokonaisuudesta poista ja antaisi sekä selkeän indikaattorin muun lääketeollisuuden uskosta Bexmaksiin lääkkeenä, että omarahoitteisen (vrt annit, pankkilainat tms) mahdollisuuden jatkaa toimintaa. Tätä voi verrata vaikkapa kevään suureen talousmokaan ja mikä kävi vasta kalliiksi tulikin.
Luvut voivat heittää häränpyllyä, mutta kun kerran povaillaan niin mahtavia markkinoita, niin siitä jollain rajallisella alueella rajallisella ajalla voisi vaikka taloudellisesti vähän huonommallakin sopimuksella lohkaista jatkorahat seuraavan parin vuoden kuluihin.
Toivottavasti nuorempi Jalkanen ei ole liiaksi erilaisten peliteorioiden lumossa so yliyritä erilaisilla skenaariolla rahastaa liian suuria rahoja ja miksi tultaisiin näkemään ikävä loppu; en pidä tätä todennäköisenä, vaikka sekin nyt tuli mieleen näidenkin esitysten, puheiden ja vanhojen toteumien pohjalta. Ennen muinoin oli tapana sanaa, että Suomessa on loistavia insinöörejä, mutta jotka eivät osanneet myydä. On meillä loistavaa lääketutkimustakin (eli tässä Faron), muttei lääketieteen tohtorin hattu kylläkään pätevöitä suurten rahojen yritysjohtajapelaamiseen.
Kuinka paljon arvioisitte, että kiinteisiin syöpiin liittyvien tutkimusten vieminen toisen vaiheen loppuun maksaisi?
80-150 miljoonaa… 3 vuotta. Tämä on ihan hihasta vedetty, sisältäen siis kaikein toiminnan 3 vuoden aikana (2025-2027). Käsittääkseni noissa kuitenkin reilusti isommat otannat kuin tähän mennessä on ollut.
Juho osasi myydä eilen ja minä osasin ostaa aiemmin kevennettyjä hieman takaisin, vaikka annit ja rahahuolet saattavat jyskyttää joillakin takaraivossa. Väliin mahtuu kuitenkin pari datapistettä (ensimmäisenä ASH 7-10.12.2024 San Diegossa) ja juuri riittävästi aikaa käänteille, jotka usein tulevat lopulta puskista, kuten myös ne negatiiviset. Pörssiyhtiöiden yllättävistä käänteistä harvemmin kuulee ennalta sovituissa capital market day:ssa, mutta eilen maalattiin astetta isommalla pensselillä tulevaisuuden kuvaa kauniimmaksi ja laajemmaksi.
Kokonaisuutena olin innostuneen epäuskoisen tyytyväinen eiliseen antiin. Tapahtuma saattoi kiinnostavuudeltaan olla hyvinkin riittävä herättämään harkintaa myös niissä tahoissa, joiden syvien taskujen avulla säästytään merkittäviltä liudentavilta anneilta ja odotuksia nopeammin. Euron kansanantia ei ole enää tulossa ja jos olisi, niin melko katastrofaalisesti oltaisi peli tuolloin pelattu. Järkevillä ehdoilla ja hinnalla tehty vaihtovelkakirjalaina lienee järkevin useimmille osapuolille, jos tilanne menisi liian tiukaksi.
Se mikä tietysti mietityttää on Jalkasten halukkuus pitää tiukasti kiinni elämäntyöstään ja arvottaa se uskomuksiin kokonaisuuden potentiaalista, kun jätit katsovat etupäässä dataa. Maaliin pääsy voi näin ollen venyä tolkuttomasti.
Mitä alempaa osaketta on ostanut ja mitä myöhempään mukaan on tullut, niin sitä helpompi on kuitenkin holdailla näiden liikkeiden läpi. Toki itsellä on helppo näin sanoa, kun ratsastan euron osakkeilla ja riittävät voitot on jo kotiutettu moneen kertaan ja aamu tarjosi kivan dipin tukitasoille ja position lisäykselle.
Osakkeen liikkeeseen liittyy muutenkin paljon psykologiaa ja sentimentin äärimäisiä heilahteluja. 23.8.24 tuli FDA ilmoitus ja osake maksoi tuolloin 2,085€. Toisin sanoen tuosta hetkestä kyytiin astuneet ovat edelleen tappiolla ja todennäköisimpiä positiosta luopujia. Muutenkin sijoittajilla tulee yleensä kova tarve suojella pääomiaan ja syöksyn sattuessa lappuja lyödään laitaan, ettei positio valahda miinukselle. Toiseen suuntaan myyntiä esiintyy, jos ensin dipataan 2,00€->1,00€ ja noustaan takaisin 2,00€, jolloin ihmismielellä on usein pakottava tarve ottaa kiireesti omat pois. Selkeä syy laskulle on tietysti mahdollisen annin ennakointi, joka toimi euron hinnoilla ja firman ollessa totaalisessa pakkoraossa. Harvemmin sama kaava toimi toista kertaa, muuten tämä olisi liian helppoa. Tämä näin yleisesti, koska Faronin kurssiliikkeistä, price actionista ja order bookista voi päätellä melko paljon.
Tapahtuma tarjoili oikeastaan sen, mitä tässä vaiheessa oli rationaalista odottaa ja extra tietoa oli se että vaihtoehtoja on ja tarjouksia on jo tehty, mutta ei riittävän suuria. Näin minäkin toki sanoisin Juhon tilanteessa, vaikka mitään ei olisi pöydällä. Kiinteiden jatkon esittely oli tarpeen, koska eteenpäin pitää mennä ja asioita valmistella hyvissä ajoin. Voisi melko varmuudella sanoa, että lähes jokainen Big Pharma rahoittaisi mielellään Faronia tällä hetkellä, mutta pilkkahinnalla ja huonoilla ehdoilla. Kysehän on etupäässä risk rewardista, niin meillä retaililla, kuin kasvottomilla lääkeyhtiöillä.
Alan kuitenkin hiljalleen tottua ajatukselle, että pikavoiton aika meni jo ohi ja nyt katsotaan onko, tästä oikeasti johonkin suurempaan. Jos mitta-asteikkona käytettäisiin pelkästään advisory boardin laatua, niin oltaisiin potentiaalisen blockbusterin lähimaastossa. Mutta koska en tunne alaa, enkä ole tottunut suomalaisfirmoissa Juhon kaltaisiin myyntimiehiin, niin omia oddseja on painettava väkisin alas. Joka tapauksessa virkistävä poikkeus tämä firma.
Onko se peksin annos nyt 3 vai 6 mg/kg millä mennään ph3?
Millä annoksella uudet frontline ph1 potilaat hoidetaan?
Onhan sekin mahdollista että joudutaan kuitenkin tekemään frontlineen vielä phase 2 jos paras annos ei selviä näillä pienehköillä määrillä.
Tai sitten ph3 menee kolmella ryhmällä. (Maksaa enemmän)
Bexmab täyteen rekrytty q1/25? Eli täysin valmis -26 puolella. Eihän sitä ph3 voi suunnitella ennen kuin on kunnon tiedot käytössä aiemmasta faasista.
Mun mielestä se maali ei ole ihan lähellä vielä. Voi kyllä laittaa sen kalenterihälyn reilu vuoden päähän tai yhtä hyvin lyödä osakkeet laitaan ja ostaa välissä muuta missä on parempi lyhyen aikavälin tuotto-odotus.
Onko muuten arviosi myyntiluvan saamisen todennäköisyydestä yhä se 10%, ja jos ei niin mikä on muuttanut kertoimia ja kuinka paljon?
Kysymys ei varsinaisesti liity tähän viimeisimpään postaukseesi mitenkään.
Tuo ph3 menee varmaan 6 mg/kg, mutta siihen tulle silti varmaan kolme ryhmää. Ainakin KOL:ien kommenttien mukaan olisi hyvä olla verrokkina AZA + Vene, jolloin ryhmät lienee AZA + Placebo, AZA + Vene ja AZA + BEX.
Elokuussa ph3 onnistuminen oli mun mielestä 5% eikä se ole siitä muuttunut kun uutta frontline dataa ei ole julkaistu. Palataan ASH päivityksen jälkeen
Agree. Tästä tulee ehkä vielä mielenkiintoinen firma omistaa sopivassa vaiheessa, kun potentiaalisia tukijalkoja on useampi. Mutta Clark-sedän salkkuun aika ei ole vielä kypsä. Myöhemmin hinta voi olla korkeampi, mutta riskit huomioiden tuotto-odotus parempi.
Voisikohan olla kyse tästä yhteistyöstä?
Arcuksella on zimberelimab, PD-1-estäjä. arcusbio.com/our-science/clinical-candidates/zimberelimab/ Gileadilla on ollut kova hinku makrofagiterapioihin, muistamme 4,9 miljardia magrolimabista, joka on mennyt puihin. Sitten heillä on ollut anti-TIGIT-lääke, myös makrofagien immuuniaktivaatioon, ainakin Rochen anti-TIGIT joutui varikolle. Gilead lopetti TIGIT-PD-1-kombinaationsa faasi 3:n keuhkosyöpään NSCLC…eli…jos kokeilisivat vielä kerran, vaikka Bexillä, kolmas kerta toden sanoo.