Ei tarvita uutista. Graafia katsomalla selviää että piensijoittajat on FOMOttaneet kurssin kolmosen tuntumaan ja nyt smart money työntää sen takaisin tasolle josta likviditeettiä kunnolla löytyy.
Kurssi nousi vajaassa kuukaudessa peräti 60% parhaimmilllaan, ei kai tässä muuta syytä tarvita kuin että hype laantui. Tuosta 60% noususta ei oltu huolissaan ollenkaan…
Edelleen ollaan 20% plussalla kuukaudessa, joten eipä siellä sen kummempaa tietoa taida olla kuin niillä ostajillakaan. Tämän viikon tiedotteetkin hieman epämääräisiä…
Varmasti odotettiin tarkempia tietoja, CR-prosentteja jne tähän väliin. Itsekin odotin, että olisi julkaistu. Myydäänkö, koska ajatellaan että tulokset on huonoja eikä siksi julkaistu nyt? Itse en ole myynyt lappuakaan
Lisätietoa tarvittaisiin tuloksista, että osaa tehdä järkeviä päätelmiä. Kaikki 3 analyytikkoa piti topline-dataa riskiä vähentävinä ja 2/3 nosti tavoitehintaa. 600 miljardin dollarin salkkua hallinnoiva rahoittaja piti 60% orr-tasoa riittävänä tehdä sijoitus, jonka kiinnostavuus perustuu kurssin nousuun yli 3 euroon ja tason pysymiseen enemmän kuin piikkinä. Tuntuisi hätiköidyltä myydä pitämällä kurssilaskua osoituksena siitä, että tulokset eivät olleet riittävät.
Tämä selittää hyvin eilisen ja tänään aamupäivällä nähdyn myyntipaineen. Tunti sitten lappuja alettiin kuitenkin kaatamaan laitaan hinnasta välittämättä, jota ei aiemmin nähty.
e: tuo nousu 2,3 tasoilta ei ollut edes piensijoittajista johtuvaa, siellä oli isojakin ostajia mukana Carnegien seurannan alkamisen jälkeen.
Onko mahdollista, että liittyy Nordean palveluissa olleeseen häiriöön, toimeksiantojen välittymisessä ollut viivettä. Ennen kaupankäynnin alkua olleet myyntitoimeksiannot saatu prosessiin vasta siinä vaiheessa?
Aletaan olla markkinasentimentissä jossa kaikki kysyvät “mitä iso myyjä tietää” ja vetäytyvät alemmas. Kohta kukaan ei osta millään hinnalla.
Tullaanko näkemään ykkösellä alkavia hintoja, vielä tänään?
Fundamentit olivat hyviä, riski väheni lääkekehitysprojektissa.
Erikoisia ovat välillä pörssin touhut, ja yleensä kun ei itse ymmärrä turpaan tulee
Näin on, mutta tässä keskustelu tuntuu vellovan nyt sen kysymyksen ympärillä onko kurssilasku syytä eilisestä faasi II topline tiedotteesta, vai onko taustalla omistajateknisiä tai yrityksen ja partneriehdokkaiden stratgisia tai taktisia puliveivauksia, joten ainakin mielestäni parempi että nyt kun tässä rauta on hetiken kuumaa saisi se olla kootusti tässä yhtiöketjussa.
On siis tavallaan tämän tyyppisen yhtiön arvonluonnin ydinkysymyksissä kiinni, vaikka kurssiliike tietysti stimuloi vilkasta keskustelua.
Clarkilta Clark_kent toivoisin tarkennusta tuohon, että " Faronia kannattelee tutkimusasetelma, jossa AZA mukana". Varmaan tyhmä kysymys, mutta miksi Bexiä pitäisi tutkia ilman Azaa ,jos ne yhdessä tuovat korkeimman hoitovasteen? Jokatapauksessa näitä ymmärtääkseni tultaisiin käyttämään hoitoihin yhdessä. Aza ei yksinään ole antanut kovinkaan korkeata hoitovastetta, mutta yhdessä Bexin kanssa tehot huomattavat. Tämä ymmärtääkseni todistaa myös Bexin merkityksen.Vai onko niin, että faasi III saattaisi olla Faronin kompastuskivi näin ollen? Kiitos etukäteen vastauksesta ja saa muutkin viisaat vasta kuin Clark.Ps…Nyt ostohousut jalkaan, jos fyrkkaa ja riskinsietoa riittää…Niin teki Kettu63:kin
Minusta tämä vaikuttaa aggressiiviselta osakeostostrategialta (manipulaatiota), joita tietyt isot rahastot käyttävät mm. USA:ssa. He haluavat itselleen ison osakeposition Faronissa, mutteivät halua maksaa markkinahintaa. Sen vuoksi myyvät järjettömästi kurssia alaspäin ensin aiheuttaen paniikin ja sitten ostavat haluamansa position halvalla panikoituneilta piensijoittajilta. Ja selvästikin käyttävät robottia apuna. Ei taida olla aivan laillista, mutta sitä tapahtuu.
Tämä vain minun näkemykseni.
Tiedottamisesta juuri 7.4 ilmoitettiin että heti kun tuloksia saadaan niin suppeasti tiedotetaan, jotta saadaan kumppanineuvottelut kunnolla käyntiin. Varsinaiset tarkemmat tulokset esitellään sitten konferenssissa.
Tarkoitin näitä r/r potilaita joilla ”aza ei ole tehonnut”. Ongelma tulee siitä että osalla on vain 4-6 sykliä lääkettä alla ja tiedetään että azan vaste voi tulla myöhemminkin. Faron ei ole myöskään tarjonnut mekanistista selitystä miksi nämä 2 lääkettä on yhdessä enemmän. @jerej saattoi joskus antaa tähän oman arvauksensa mutta se menee 99% sijoittajilta yli hilseen. Ja siis KOL:ien osalta tätä myös kyselty.
Tuo seikka vaikeuttaa ainakin minun osaltani tämän tehon arviointia ja sitä varmaan partnerikin pähkäilee. Phase 3 sen meille kertoo.
Ensilinjassa bex monoterapia ei ole mahdollinen
Bexiä ei ole käsittääkseni enää tarkoitettukaan monoterapiaksi. Toimii vähän kuin tarkka-ampujan tähystäjä, näyttää ja auttaa kaveria tuhoamaan kohteen.
Jep. Siis AZA vaikuttaa DNA:n hypometylaation kautta ja BEX immunoregulaation kautta. Miten paljon tuo hypometylaatio vaikuttaa immuunivasteen muodostumiseen verisyöpää vastaan on avoin kysymys (oma veikkaukseni on mahdollinen neoantigeenien aktivaatio, mutta tämä on lähinnä veikkaus ei yleisesti hyväksytty fakta). Joten tuosta lähtökohdasta ei ole selvää linkkiä AZA:n ja BEX:in välillä mekanistisesti, vaan ne vaikuttavat kahteen eri reittiin. Joku BEX + anti-PD-1 kombo on paljon helpommin järkeiltävissä.
Tässä tapauksessa nähdäkseni tuo AZA +BEX kombinaatio perustuu puhtaasti siihen, että se mahdollistaa kliiniset kokeet ensilinjassa, jossa AZA on standard of care ja SoC:iä voidaan käyttää lumelääke olosuhteena kolmannessa faasissa. Pelkällä BEX:illä olisi hyvin vaikea rekrytoida potilaita.
Kiitos Clark Clark_kent selvennyksestä. Meikäläiseltä menee 99% yli hilseen , mutta tuon ymmärsin . Faasi 3 odotellessa.
Nyt tuli tuloksia ja tarkempia tietoja on luvattu toimittaa noin 1,5kk kuluttua.
Kysymys. Voiko yritys jakaa tarkempia tuloksia jo sopimusneuvotteluissa kun tiedot ei ole yleisesti markkinoilla tiedossa?
Onko näitä Faronin TOP100 omistajia spekuloitu täällä aiemmin, en jaksa lukea koko ketjua. Mielenkiintosia ostoja ja myyntejä.
Tom- Erik Lind myyny 1,9 miljoonaa osaketta, kolmanneksi isoin omistaja.
Lombard Odier Darier Hentsch & Cie - Private Clients lisännyt 1,2 miljoonaa osaketta.
Interactive Investor - Private Clients lisännyt 954 000 osaketta.
Bank Julius Baer - Private Clients lisännyt 233 000 osaketta.
Saxo Bank A/S - Private Clients lisännyt 217 000 osaketta.
IG Trading & Investments Limited - UK Client lisännyt 184 000 osaketta.
Mun mielestä katsoin 1.4 päivitettyä listaa ja näitä ei sillon ollut tai sitten muistan väärin. Eikö nää kuitenkin päivitetä kerran kuussa ?
Puhdas arvaus, mutta siellä taidetaan myydä näitä Lindin lappuja, eikä myynti vaikuta vapaaehtoiselta:
Maaliskuussa jo lähes 2 miljoonaa lappua myytynä.
MDS Congress 2025 on 7.5 - 10.5, saas nähä julkistetaanko jotain uutta silloin, IGW kriteerit yms. ?
Kyselin tekoälyltä ja nyt näyttää siltä että instituutiot alkaa haalimaan Faronin osakkeita. Tämä on positiivinen asia !
Instituutio | Osakkeet | Profiili & Huomiot |
---|---|---|
Lombard Odier – Private Clients | 1 200 000 | Sveitsiläinen varainhoitojätti, palvelee HNWI-asiakkaita ja family officeja. Erittäin harkitseva. |
Interactive Investor – Private Clients | 954 000 | Iso-Britannian suurimpia verkkoalustoja, myös instituutioasiakkaita. Tunnettu pitkän aikavälin fokuksesta. |
Bank Julius Baer – Private Clients | 233 000 | Yksi Sveitsin vanhimmista ja arvostetuimmista private bankeista. Erittäin selektiivinen. |
IG Trading & Investments Ltd – UK Client | 184 000 | Tunnettu aktiivisten HNW-sijoittajien ja analyytikoiden salkku. Tyypillisesti sijoitukset ennen tapahtumia. |