Finnair - Uudelleenrakentaminen koronakriisin jälkeen

Finnair on lisäksi lyhentänyt joulukuussa 600 miljoonan euron TyEL-takaisinlainaansa aiemmin suunnitellun 100 miljoonan euron maksuerän lisäksi 120 miljoonaa euroa. Joulukuun maksuerä on korkoineen yhteensä noin 230 miljoonaa euroa, ja sen jälkeen lainaa on jäljellä 280 miljoonaa

Pitäisikö jäljellä olevan lainan määrän olla 380 miljoonaa vai häviääkö tuossa jotain lainasummaan laskettuja korkokuluja 90-100 miljoonan edestä?

Oliskohan vaan niin, että tuo 600 MEUR on alkuperäisen Tyel-lainan koko, ja sitä on jo joskus aiemmin lyhennetty X EUR, muutenhan matematiikka ei näytä täsmäävän.
Ei haittaisi vaikka yhtiö kertoisi asian tiedotteissaan suoraan.

Analyytikon raportista:

Finnair on lisäksi lyhentänyt joulukuussa 600 MEUR:n TyEL-takaisinlainaansa aiemmin suunnitellun 100 MEUR:n maksuerän lisäksi 120 MEUR. Joulukuun maksuerä on korkoineen yhteensä noin 230 MEUR. Sen jälkeen lainaa on jäljellä 280 MEUR, joka on tarkoitus maksaa takaisin viimeistään toukokuun 2025 aikana. Ylimääräisen 120 MEUR:n lainanlyhennyksen vaikutus tulokseen ennen veroja on pienempien nettokorkokustannusten muodossa noin 3 MEUR vuonna 2024.

Tällä hetkellä Finnairin markkina-arvo noin 750 miljoonaa, mikä näin maallikon silmiin

@Roope6 ja @Opa kuvio menee juuri niin kuin Opa arveleekin eli olemme lyhentäneet TyEL-lainaa 100 miljoonalla eurolla jo viime vuoden kesäkuussa. Myönnettäköön, että sen mainitsemisesta ei olisi tosiaan ollut haittaa.

Pahoittelut hieman hitaasta reagoinnista.

t. Erkka

6 tykkäystä

Uunituoreet joulukuun liikennetiedot löytyvät täältä.

Matkustajaliikenneluvut kasvoivat jälleen vuoden takaisesta sekä myös marraskuusta. Joulukuussa vallinneet talviset sääolosuhteet näkyivät saapumistäsmällisyydessä, joka oli vertailukauden tapaan normaalia heikompi. Myös rahtiluvut paranivat sekä vertailukaudesta että edelliskuukaudesta.

6 tykkäystä

Onko kukaan pohtinut, että mitä hyötyjä saisi Finnairin ja Norran liiketoimintojen yhdistämisestä? Tällä hetkellä äffä taitaa omistaa 40% Norrasta?
Itse näen:

  • management puolen synergia edut
  • suurempi suomalainen toimija ja yksi kokonaisuus > toimivampi kokonaisuus operatiivisessä mielessä
  • negatiivisena puolena se, että kysynnän vähentyessä omista ei pääse eroon niin helposti

Tässä on vielä Viljakaisen kommentit joulukuulta. :slight_smile:

Finnair julkisti perjantaina liikennetietoraporttinsa joulukuulta. Finnairin matkustajamäärä oli niukasti ennusteitamme korkeampi joulukuussa, mutta myydyn volyymin ja etenkin matkustajakäyttöasteen osalta data ei yltänyt ennusteisiimme. Näin ollen joulukuun kehitys oli jatkumoa marraskuulle ja lokakuulle, ja kokonaisuutena Finnairin liikennedatan kehitys oli Q4:llä ennusteitamme pehmeämpää. Päivitämme Finnairin ennusteemme tarvittaessa ennen yhtiön 14.2. julkistettavaa tilinpäätöstä.

4 tykkäystä

Turkka Kuusistosta uusi Finnairin toimitusjohtaja. Lisää aiheesta täällä.

5 tykkäystä

Hei!

Klikkasin tuota linkkiä ja tuli tällainen:

Nappasin tämän tuolta Inden “tiedotefeedistä” :slight_smile:

4 tykkäystä

Finnairin hallituksen puheenjohtaja Sanna Suvanto-Harsaae on myös Postin hallituksen puheenjohtaja eli kyseessä pitäisi ainakin olla hänelle tuttu mies.

2 tykkäystä

@Sijoittaja-alokas linkki toimii moitteetta ainakin minulla parissakin selaimessa.

t. Erkka

3 tykkäystä

Kiitos vastauksesta!

Okei, mä jätän varmuudeksi tuon oman linkkini/viestini tuohon, mutta jos ongelma on vain itselläni, niin otan sitten, vaikka tuon oman viestini pois tuosta. :slight_smile:

No, sieltähän sitä saatiin aimo annos asiakaspalveluhenkisyydestä tunnetuksi tulleesta yrityksestä lisää osaamista ja kokemusta. Tätähän Finnair on kaivannut.

4 tykkäystä

Jussi Halme on tehnyt videon Finnairista, joka kiinnostanee ketjun lukijoita. :slight_smile:

Richard Branson antoi 25 vuotta sitten neuvon miljonääriksi tulemisesta: aloita miljardöörinä ja perusta lentoyhtiö. Tämä neuvo näyttää soveltuvan myös meille suomalaisille piensijoittajille, jotka jaksamme uskoa valtion enemmistöomisteiseen Finnairiin.

Itse siis liityin tähän kerhoon myös nyt viimeisimmässä osakeannissa. Mutta onko Finnairiin sijoittamisessa mitään järkeä?

7 tykkäystä

Finnairin vastuullisuusjohtaja Eveliina Huurre kertoi Hesarin haastattelussa, että pian lentolippujen hinnat nousevat kiristyvien ilmastotoimien takia. Ei muuria.

EU LOPETTAA ilmaisten päästöoikeuksien jakamisen lentoliikenteelle lähes kokonaan vuonna 2026, mutta niiden vähentäminen alkoi jo tämän vuoden alusta.

Hallituksen tuoreessa päästökauppalain esityksessä arvioitiin, että Finnairin päästökauppakulut vuonna 2026 tulevat olemaan noin 100 miljoonaa euroa, kun ne viime vuonna olivat noin 38 miljoonaa euroa.

Kustannuksia nostaa myös kestäviä lentopolttoaineita koskeva EU-asetus. Se velvoittaa isoja lentoasemia jakelemaan tietyn osuuden kestävää polttoainetta, joka voi tarkoittaa esimerkiksi sertifioituja biopolttoaineita.

11 tykkäystä

Tammikuun liikennetiedot löytyvät täältä.

Matkustajaliikenneluvut kasvoivat hieman vuodentakaisesta, vaikka eri liikennealueiden välillä on eroja, sillä kasvu tuli Euroopasta ja Aasiasta. Rahdissa kasvu oli reilumpaa samoin Aasian ja Euroopan kasvaneen kapasiteetin myötä.

t. Erkka

8 tykkäystä

“Our EUR 0.04 (0.05) TP values Finnair at 8x EV/EBIT; our new rating is BUY (SELL).”

2 tykkäystä

Antti on tehnyt tuoreen yhtiöraportin Finnairista tuore. :slight_smile: :gem:

Finnair julkistaa Q4-raporttinsa keskiviikkona kello 9:00. Olemme nostaneet Finnairin tulosennusteitamme lähivuosille hieman loppuvuodesta tehdyn lentokonejärjestelyn, viime aikojen hieman odotuksiamme pehmeämmän liikennedatan ja hyvänä jatkuneen hinnoittelutilanteen nettovaikutuksena.

Rapsasta lainattua:

Odotamme Finnairilta lähivuosina hidasta 3-8 %:n oikaistun liikevoiton kasvua varovaisen myönteisesti kehittyvässä markkinassa. Ennusteemme vastaavat noin 6,5 %:n liikevoittomarginaalia, mikä on linjassa Finnairin yli 6 %:ssa vuodesta 2025 alkaen olevan kannattavuustavoitteen kansa. Pääriskejä ennusteillemme ovat kilpailu, polttoaineen hinta, valuutat, inflaatio, geopolitiikka ja regulaatio. Muistutamme myös, että Finnairin riskiprofiili on liiketoiminnan luonteen takia korkea, vaikka taseriski eliminointiinkin vuoden 2023 lopun merkintäoikeusannilla.

image


EDIT:

Niin ja tässä olisi vielä etkokommentit:

5 tykkäystä

Kauppalehdestä löydetty juttu.

Finnairin liikevoiton odotetaan nousseen vertailukaudesta – Osinkoa ei odoteta vielä tästä tuloksesta

Evlin aamukatsaus.

Koko raportti täältä:

7 tykkäystä