Fondia, se erilainen lakifirma

Huomenia!

Hankalaa oli aamulla 30 minuutissa saada tuosta Fondiasta edes lukuja selville, kun ensin on suppea Q3-raportti ja sitten tarkat H2’23-luvut. Q4-luvut kuitenkin nyt kiinnostaisi… Sitten osinko oli ensimmäisessä versiossa vielä pielessä, mutta korjattu nyt. Kova on juhlahumu osingossa.

Tämä kommentti nyt ei paljoa “analyysiä” sisällä, mutta siinä nyt on kuitenkin jotain:

Yritetään päivän aikana parantaa.

23 tykkäystä

Ymmärtääkseni lakitoimistoilta hankitaan kaikenlaista konsultointia ja tätä luultavasti on säästöjen vuoksi vähemmän. Yritysjärjestelyihin liittyvät toimeksiannot lienevät myös vähäisempiä. Joku muu voi tarkentaa tai korjata, jos nämä menivät ihan metsään.

Mitä tulee Fondian kehitykseen, niin mielestäni Harri on onnistunut Fondiaan tuomaan paljon kaivattua vakautta ja se on hyvä niin. Omassa mielikuvassani Fondian vauhti on Harrin kaudella hieman hidastunut, mutta se on mielestäni vain positiivista: nyt ei heiluta joka suuntaan, vaan toiminnassa tuntuu olevan hyvinkin pitkäjänteinen ote.

Henkilöstömäärä on lisääntynyt ja uskoisin, että maltillista kasvuakin saadaan aikaiseksi - se vain ottaa oman aikansa. Fondian kuitenkin defensiivinen liiketoiminta, kohtalainen (ja toivottavasti kasvava) osinko ja järjestelmällinen eteneminen parempaan sopivat omaan salkkuuni oikein mainiosti.

Mitään käsittämätöntä kurssirakettia en usko Fondiasta lähivuosina tulevan, mutta edellä mainitut seikat ovat minulle tärkeämpiä :slight_smile:

10 tykkäystä

12 tykkäystä

Inderesin rapsat ovat aina hyviä, mutta tämä oli poikkeuksellisen hyvä jotenkin. :slight_smile: Eikä tämä mielipiteeni nyt perustu siihen, että tuli osta-suositus ja tavoitehintaa nostettiin. :smiley: (en ole edes omistaja).

Eli alla olisi Juhan tuore yhtiöraportti Fondiasta. :gem: :slightly_smiling_face:

Fondian Q4-tulos oli olosuhteisiin nähden vahva ja näkymät vuodelle 2024 olivat hieman ennakoitua paremman kannattavuuden osalta. Nostimme ennusteitamme vajaat 10 % ja käytännössä samassa suhteessa myös tavoitehintaamme, mitä kautta osake on edelleen edullinen (2024e EV/EBITA 9x). Tämä yhdistetty lisäosingon tukemaan korkeaan osinkotuottoon (8 %) antaa osakkeelle erittäin houkuttelevan tuotto-odotuksen kohtuullisella riskillä.


EDIT:

Kommentit vielä:

13 tykkäystä

Sijoitustiedon puolella oli myös löydetty positiivista Fondiasta. Ei tosin pelkkää positiivista.

8 tykkäystä

Moi Foorumi!

Hiukan pisti silmään tästä artikkelista seuraava kohta “Yhtiön sijoittajapuhelu on kyllä valitettavan yksipuolinen, kun Q&A:ta ei järjestetä.” (kursiivi ja lihavointi minun lisäämät).

Sijoituspuhelumme 15.2.2024 oli Harrin alun lyhyttä katsausta lukuunottamatta käytännössä avoin kyselysessio, jossa kaikilla osallistujilla oli mahdollisuus lähettää ennakkoon screenaamattomia kysymyksiä livenä. Sama formaatti oli ensimmäisessä puhelussa viime vuoden puolella. Ainoa moderointi paikalla on meikäläinen ja kummallakaan kerralla yhtään kysymystä ei ole jätetty pois puhelusta.

Keskustelu erityisesti osakkeenomistajiemme kanssa on asia, jossa haluamme olla jatkuvasti parempia. Olemmeko missanneet jotain puheluformaatissamme ja voisimmeko tehdä jotain paremmin?

Kerro rohkeasti alle :point_down: En pysty lupaamaan, että kaikki toteutetaan, mutta kaikki varmasti luetaan.

Tämi

29 tykkäystä

Jos nyt jotain toivomuksia saa raportointiin esittää seuraavat asiat helpottaisi varmasti avoimuutta ja tiedottamista:

  • Jokaiseen kvarttaali katsaukseen katauskauden luvut. Mielestäni selkeänä esimerkkinä vaikka Kamuxin esitystapa

  • Raportoitujen lukujen pyöristys riittävän tarkalle tarkkuustasolle. Jos tulos olisi vaikka 649 tuhatta euroa. Kymmeneen tuhanteen pyöristys on varmasti riittävän tarkka (0,65 Meur tai 650).

6 tykkäystä

Oma arvaus: osavuosikatsauksen tulosinfo ja sijoittajapuhelu termeinä menneet sekaisin arvostelijalla. On varmaan katsonut vain tuon tulosinfon ja ei ole ymmärtänyt, että erillisenä videona on sitten tarjolla Q&A. Tästä johtuen aiheettomasti moittinut järjestelyä. Ei ole ensimmäinen kerta kun olen huomannut, että termit menevät sekaisin jos ei kokopäivätyökseen sijoittamista harjoita. Ehkä tulosinfossa voisi mainita, että erillinen Q&A on tarjolla toisena videolähetyksenä (en muista, mainittiinko tästä vai ei).

5 tykkäystä

Kiitos kommentista! Tulemme avaamaan tilinpäätöstiedotteessa jatkossa H2:n lisäksi myös Q4: luvut. Muissa katsauksissahan onkin jo ollut kvartaalit erikseen kumulatiivisten lukujen ohessa.

16 tykkäystä

Huomenta!

Aika lentää ja Fondia täyttää tänä vuonna 20 v. Synttärivuoden kunniaksi teimme muutaman minidokkarin The Origin, The Present ja The Future hengessä. Näissä mm. Timo Lappi ja Johan Hammarén kertovat kokemuksiaan Fondian matkan varrelta.

Kiitos teille kaikille, että olette mukana Fondian matkalla :muscle:!

Tutustu dokkareihin täällä: https://fondia.com/en/en/rewriting-the-legal-industry

Tämi

27 tykkäystä

”Fondia on saanut päätökseen yhtiön omien osakkeiden hankintaohjelman, jonka aloittamisesta yhtiö tiedotti 1.9.2023. Omien osakkeiden hankinnat alkoivat 4.9.2023 ja päättyivät 15.3.2024. Tämän jakson aikana Fondia hankki yhteensä 54 323 omaa osakettaan, joiden kokonaisarvo oli yhteensä 356 633,60 euroa ja hinta keskimäärin 6,57 euroa osakkeelta.”

”Fondia Oyj:llä on yhteensä 3 953 134 osaketta. Yhtiö omistaa tällä hetkellä 149 454 omaa osakettaan, joka vastaa noin 3,78 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista.”

14 tykkäystä

Juha on julkaissut aivan erinomaisen laajan raportin Fondiasta.

21 tykkäystä

Uusi video Fondiasta.

13 tykkäystä

Hyvä, informatiivinen ja ajatuksia herättävä video! @Tomi_Valkeajarvi oli taas tehnyt kotitehtävät hyvin ja kysymykset olivat osuvia. Haastattelua oli miellyttävä seurata.:tophat: Toki myös propsit analyytikolle asiantuntevista vastauksista.

Mietin tuota AI:n käyttöä. Videossa mainittiin, että myFondian malli pohjaa vastauksensa lakimiesten kirjoittamiin teksteihin. Luulisi ihan näin maallikkona, että puhtaan lakitekstin sekä oikeuden päätösten olevan ihan mukavan staattinen alusta tekoälyn kielimalleille? Tosin avoimet lähdekoodit pystyvät niitä varmaan jo analysoimaan maksutta. Olenkohan ymmärtänyt oikein?

Edellisen osarin Q&A:ssa toimari sanoi, että nykyiset henkilöstöresurssit riittävät saavuttamaan liikevaihtotavoitteen. Se kuulostaa lupaavalta kannattavuuden kannalta. Joitain asiakkaita oli menetetty konkurssien sekä säästötoimenpiteiden myötä, mutta tämän voisi kuvitella olevan lyhyen ajan riski. Mistä tästä ikuisesti mörnivästä Hesulimaasta kuitenkaan koskaan tietää. Lyhyen aikavälin vastoinkäymisillä voi toki olla vaikutusta henkilöstöpysyvyyteen, joka on käsittääkseni kriittinen tekijä tälle yhtiölle. Fondia ilmeisesti maksaa vähän pienempää liksaa kuin muut lakifirmat, mutta joillain osakepohjaisilla palkitsemisjärjestelmillä tätä puolta voisi varmaan kompensoida.

Näen ihan mielenkiintoisena tuon Inderesin laskeman 12kk:n 15-20%:n tuottopotentiaalin varsinkin, kun siinä ei ole otettu huomioon potentiaalista arvostuskertoimien nousua, jonka luulisi seuraavan kasvun ja kannattavuuden parantumista. Etenkin kun otetaan vielä huomioon, että jatkuvalaskutteiseen liikevaihtoon perustuva liiketoimintamalli tuo mukanaan mukavasti defensiivisyyttä. Voisi siis kuvitella risk-rewardin olevan ihan hyvä. Älkää nyt kuitenkaan menkö ostelemaan päämärkänä tämän perusteella, kun oma osto-ohjelma on vielä kesken.

Jäin vielä mietiskelemään tuota tekoälyä ja sen mukanaan tuomia mahdollisuuksia sekä uhkia. Varmaankin on juurikin niin, kuten videossa mainittiin, että alussa se voi tuoda kannattavuus etuja. Mietin kuitenkin, että jos tällainen jotenkin lyö läpi, niin voisi olettaa, ettei ole kovinkaan kummoinen homma jollekin isolle toimijalle kopioida ja kehittää vastaava palvelu ja ottaa helppo raha pois kuleksimasta.

Laajassa rapsassa oli tällainen kuva:


ja tällainen:

Onkohan mitään käsitystä, että millainen osuus Fondian liikevaihdosta kertyy isommilta asiakkailta? Terveisiä @Tamer_Mohsen ille, kun on ollut puhetta siitä raportoinnista. Olisin myös kiitollinen, jos avainlukuja kuten erilaisia liikevaihdon jakautumisia esitettäisiin myös taulukoissa eikä vain raakan tekstinä. @Thyme tästä jo yllä mainitsikin, mutta repetitio est mater studiorum. Ainakin omat aivot sisäistävät taulukossa ja/tai kuvaajissa esitetyn tiedon nopeammin ja paremmin.

Kirjoitin tämän osaksi muistiin itselleni liittääkseni sen Nordnetin tarjoamaan erinomaiseen muistiinpanopalveluun. Olisin kuitenkin kiitollinen kommenteista tai ainakin toivottavasti muistan kysellä asiasta seuraavan osarin Q&A:ssa, joka toivottavasti jälleen järjestetään.

19 tykkäystä

Täysin oikea huomio ja tuommoisen mallin rakentaminen ei teknisesti ole hankalaa jos/kun käytössä on riittävästi lakitekstejä ja oikeuden päätöksiä formatoituna jollain järjellisellä tavalla. Mallien rakentaminen onnistuisi teknisesti kyllä sinänsä keneltä tahansa. Tuollainen RAG hyödyntävä LLM kannattaa tehdä jos tavoitteena on hakea tietokannasta tietoa, kuten @eesau toisessa ketjussa mainitsi, mutta ihan yhtä hyvin voidaan tehdä staattinen tekoälykielimalli ja rakentaa se osista vaikkapa MoE-tekniikalla.

Mielestäni on väistämätöntä että tekoäly tulee vahvasti osaksi juridiikkaa lähitulevaisuudessa, mutta kysymys on vain siitä, että kuka sen tekee ja kenellä on rahaa käyttää juristeja kielimallin koulutusvaiheessa tuunaamaan vastauksia oikeaan suuntaan, jotta minimoidaan hallusinoinnin riski. En tiedä onko Fondian tekoälymallien kilpailuetu tässä vaiheessa edes oleellinen kysymys, koska jos olet ainoa peluri markkinoilla niin saat koko markkinan haltuusi ja Suomen kokoisessa niche-markkinassa kilpailun syntymisessä voi mennä varsin pitkä aika. Mäkin voisin periaatteessa tehdä oman tekoälylakimiehen avoimia malleja ja julkisesti saatavilla olevaa tietoa hyödyntäen, mutta viitsinkö tai onko aikaa? No ei tietenkään, vaan odotan että joku toinen tekee sen ja laittaa saataville kohtuullista korvausta vastaan :cowboy_hat_face:

Tuskin sinne hirveätä nousuryntäystä on tulossa vaikka mitä sanoisit. Tätä 15-20% tuottopotentiaalia onkin saanut jo odotella muutaman vuoden ajan :smiley:

Onko @Mikael_Rautanen vielä mukana keississä?

20 tykkäystä

Tuo 15-20% potentiaali on helppo saada tällä scenaariolla (A).

Markkinan mielipide lienee tämä scenaario (B):

Paljonko annetaan painoarvoa scenaariolle A ja paljonko B:lle. Se onkin se hyvä kysymys. Kuten Eka nostikin niin A:n osalta tölkkiä on potkittu (ainakin jos kurssia tuijottaa). Pinnan alla minusta kuitenkin valmius kohti A scenaariota on kokoajan parantunut.

12 tykkäystä

Varmaan jälleen huonosti asettelin sanojani, mutta minun pointti oli oikeastaan vain se, että pohjalla on Fondian sisäinen tietokanta - eikä siis mikään internetin ihmeellisestä maailmasta vastauksia etsivä. Eli kun maallikko voi ajatella, että minähän saan kaiken ChatGPT:n kautta niin mikäpä tuossa on, mutta bullshit sisään ja samaa ulos. Lakitekstejä kai pystyy avoimet lähdekoodit analysoimaan, mutta kai se on hyvä, että on materiaalia myös soveltamisesta eri tilanteisiin.

Te voitte sitten fiksumpina keskustella noista nyansseista asiaan, minulla ei ole lisäarvoa siihen tarjota.

Juu. Eihän tämä putkeen ole mennyt, mutta ehkä tässä nyt pikkuisen pitää Hesulimaan yleistäkin kehitystä peilata. Jos on Helsingin pörssin asiantuntijayhtiö niin aika heikkoa on tainnut olla tuolla ajanjaksolla, jopa Gofore on painanut kolme vuotta käytännössä paikoillaan. Fondialla on jatkuvasti suhteellisen isot osingot rullanneet, niin ei tämä nyt suurin luuseri ole ollut historian monimaisista ongelmista huolimatta. Viimeksi taisi olla keskustelut tyyliin, ettei tämä liiketoiminta käänny koskaan ja @Pohjolan_Eka taisi nimetä Fondian lakialan Lehdoksi. Ei se nyt ihan niinkään tainnut mennä.

Heikosta träkistä huolimatta olen luottavainen tulevasta, mutta ennustaminen on vaikeaa - erityisesti tulevaisuuden. Mutta katsotaan taas vuoden päästä uudelleen :+1:

Edit: korjasin pahimpia typoja

35 tykkäystä

Pohdiskelen tässä vain itsekseni mikä tällaisen tietokannan todellinen hyöty lopulta on. Lakiteksti on sen verran kapulakielistä ja pikkutarkkaa, jotta se siis on varmasti oikeudellisessa mielessä validia, että kuvittelisin ihmistyön korvaamisen olevan verrattain hankalaa. Siis ainakin silloin, kun pitää tuottaa tekstiä

Ehkä tuollaiset tietokannat nopeuttavat tiedonetsintää ja tätä kautta parantavat tuottavuutta

5 tykkäystä

Et asetellut, enkä viitannut tekstissäni sinun sanomisiin vaan yritin vain pohdinnoissani kehittää omaa vajavaista ymmärrystä tekoälystä.

Paljon tässä ehtikin jo yhdessä illassa ja aamuna oppia tuolta tekoälyketjusta.

Testasin tuota Fondian AI-layweria jollain yksinkertaisilla kysymyksillä kuluttajansuojasta sekä irtisanomisajasta, kun en mitään järkevämpää tai spesifimpää keksinyt. Toistin saman harjoitiksen OpenAI:lla. Fondialta sai hieman yksityiskohtaisemman vastauksen. Tosin lähteitä ei ollut. Lisäksi AI-laywer kertoi avoimesti, jos ei tiennyt vastausta ja pyysi ottamaan yhteyttä lakimiehiin.

Mitä taas tulee Ekan mörnimismanailuihin, niin kyllähän tässä keississä olisi tarkoitus haistella, josko firma olisi saatu nyt parempaan kuntoon johdon vaihtumisen myötä. Ainakin asiakas- sekä työntekijätyytyväisyyden kehitys puoltaisi sitä seikkaa. Mutta mistä näistä kusetusmarkkinoista ja kriisestä saatana tietää, kun mitä tahansa ostaa niin paskaa se silti vielä tuntuu olevan.

15 tykkäystä

Joo, ei tämä noussut mutta ei myöskään laskenut, eli kultainen keskitie taisi lopulta olla oikea. Olen vieläkin sitä mieltä että kyllä lakialalla pitäisi pystyä tekemään paremmin ja enemmän rahaa kuin Fondian nykytaso, mutta kyllähän näin vakaalla liiketoiminnalla ja kurssitasolla yhdistettynä osinkoihin voitaisiin kevyesti perustella alhaisempi WACC, kuin mitä analyysissä käytetty 10,2 % ja sitä kautta käypä arvo vaikka sinne 10 euron tuntumaan. Eri asia tietty että innostuuko kukaan ostamaan firmaa ja purkautuuko tämä teoreettinen aliarvostus vielä vuosiin, kun firmalla on pitkä historia mörnimisestä, eikä kasvu ole kovinkaan kummoinen.

21 tykkäystä