Fortum - Puhtaan energiasiirtymän vauhdittaja

Ei ne lähtökohtaisesti olekaan kiinnostuneita osakemarkkinoista, mutta rahoitusmarkkinoista kyllä, koska harva näitä käteisellä ostelee. Teolliset toimijat (yksi potentiaalinen ostajaryhmä) on yleensä aika vivutettuja toimialalla, joten tässä tilanteessa jarrutellaan kasvuinvestointeja ja kerätään mieluummin puskuria. Sama kaupungeilla / kunnilla oletettavasti, ja lisäksi he miettivät jo tulojensa tippumista.

Ehkä mielenkiintoisin ryhmä olisikin Privante Equity (PE) ja infrarahastot, joilla on edelleen todella paljon pääomia - kaikkihan eivät edes saaneet rahoja sijoitettua huippuaikoina. Nekin tietysti haluavat käyttää velkavipua näin “matalatuottoisien” assettien kohdalla, mutta jos taseet on kunnossa, niin ei kai sen pitäisi olla ongelma. Täältä voisi siis hyvin löytyä hyvinkin maksukykyisiä kanditaatteja, mutta silti tällä hetkellä valuaatioita katsotaan eri kulmalta kuin vaikkapa vuoden vaihteessa. Fiksut vastapuolet voivat hyvin odotella, miten tilanne kehittyy, ja ostella kriisin keskellä muita vastaavantyylisiä assetteja - enkä nyt siis tarkoita Fortumilta, vaan muilta sektorilla.

Paras hinta / arvostustaso saadaan silloin, kun päästään oikein kunnon huutokauppaan, ostajilla polttelee rahat taskuissa ja rahoittajat tarjoavat mielellään vipua. Mielestäni se aika meni jo, ja samalla todennäköisesti korkeammat arvostustasot. Mutta ei se tarkoita, että tilanne surkea olisi.

Olen mielelläni väärässä, koska positiivinen suositukseni tykkäisi kyllä kovasti hyvistä uutisista!

7 tykkäystä

Fortum omistaa nyt 69.6 % sekä Uniperin osakkeista että äänistä.

9 tykkäystä

Pekka Lundmark puolustaa hyvin vahvasti tässä jutussa Fortumin osingonmaksua:https://www.hs.fi/talous/art-2000006452699.html

10 tykkäystä

Noniin. Tämä selkeyttänee Fortumin toimintaa ja rakennetta jatkossa. Eiköhän tässä olisi pientä mahdollisuutta analyytikkojen targettien nostoille…?

1 tykkäys

Ohhoh! Varsin yllättävä kannanotto väistyvältä toimitusjohtajalta.

1 tykkäys

Jutussa Anders Oldenburgin (Seligson) näkemyksiä Fortumin osien summasta:
https://www.seligson.fi/sco/suomi/phoebus/blogi/vko-13-20-yhtioiden-velkaantuneisuus/

8 tykkäystä

Näyttää siltä, että Fortumin kurssi sai hieman nostetta tuosta @NukkeNukuttaja’n viestistä.

1 tykkäys

Mikä osa oli yllättävää?

1 tykkäys

Yllättävää oli etenkin se, että toimitusjohtaja ylipäänsä kommentoi johtamansa yhtiön osingosta käytävää keskustelua; asia kun ei kuulu toimitusjohtajan toimenkuvaan. Ehkäpä Lundmarkilla olikin päässään EK:n hattu kommentoidessaan Fortumin osinkoa — siihen suuntaan Hesarin jutun otsikkokin taisi viitata. Ja oikealla asiallahan hän sinänsä oli perusviestissään: tässä tilanteessa kaikkien kuluttamaan kykenevien tulisi jatkaa kuluttamista.

Osakeyhtiölaki:
5 §
Toiminnan tarkoitus.
Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin.

Jos yhtiön osakkeen kurssi laskee voimakkaasti ja se pidättäytyy kaiken lisäksi osingonmaksusta niin tätä pykälää ei noudateta. Sehän on toiminut oikeastaan täysin sitä vastaan.

Mitä tarkoitat?

  • yhtiö ei itse määrää kurssiaan
  • voiton tuottaminen omistajille on eri asia kuin osingon maksaminen. Voiton tuottaminen on sitä että liiketoimintaa tehdään menestyksellisesti, osingon maksu on vain yksi maksutapa, kortilla vai käteisellä.

Ei määrää ei. Ymmärrän tuon osingon maksamattomuuden jos heillä on joku järkevä suunnitelma sen käytölle, jolla uskovat saavansa voittoa omistajilleen. Ja omistajille voiton tuottaminen on juurikin osingon maksaminen ja/tai pyrkimys osakkeen arvon kasvattamiseen.

Fortumin sisäpiiri on nyt ostellut n. 220K€ edestä yhtiön osakkeita, viimeisimpänä Hpj. Ei mitään miljoonaluokan ostoja vielä, mutta silti positiivinen asia mielestäni :+1: Kuinkamonen muun yhtiön sisäpiiri on nyt tankkailut edustamansa yhtiön osaketta? Ei taida kovin montaa löytyä…

Omasta mielestäni pitkän aikavälin tuotto-odotus on selvästi positiivinen Fortumin kohdalla, vaikkei mistään kurssiraketista voida puhua. Hyvää 1,10€ osinkoa ( inb4 tulee tiedotetta… ) joka ei varmaan muutamaan vuoteen kasva. Vuoden 2021 jälkeen Fortum voi hankkia loputkin osuudet Uniperista markkinoilta jolloin todellinen yritysjärjestely potenttiaali pääsee valloilleen.

1 tykkäys

Eiköhän järjestelyitä tule jo ennen, uskoisin että kaasun treidaustoiminnot myydään pois ensiksi koska se ei varmasti herätä tunteiden paloa Saksan ay-liikkeen piirissä eikä oikein istu Fortumin ydinajatukseen muutenkaan.

Osaako kukaan arvioida mitään järjellistä hintaa tuolle osalle Uniperista?

Klo 14.00 Fortumin yhtiökokouksen kutsu.

Esityslistassa osinkoehdotus näyttäisi olevan ennallaan.

9 tykkäystä

Tiedän että @Juha_Kinnunen kiirettä pitää vaikka olettekin eristetty sinne uudellamaalle :smiley: Mutta kehtaan silti kysyä, että onko piakoin tulossa päivitystä Uniper + Fortum luvut, nyt kun Fortumilla on se enemmistö osuus? :face_with_monocle:

2 tykkäystä

Kiitokset kysymästä @Nyyb.K

Kotitoimistolla on pyöritelty myös Fortumin ja Uniperin lukuja, mutta ei ne vielä ole lähelläkään julkaisukelpoisia. Mites sen nyt sanoisi, “first, do no harm” :laughing: Mielelläni näkisin Fortumilta vertailutietoja luvuista, jonkinlaisia pro forma-lukuja. Tasehan saadaan nyt Q1-raportin yhteydessä ja toivon, että samalla saataisiin myös jonkinlaisia historiallisia vertailulukuja. Fortumin Q2-raportissa on sitten myös Uniperin tulos mukana.

Periaatteessa nuo Fortum + Uniper luvut on tietysti helppo laskea yhteen, mutta kirjanpidossa on joitakin eroja ja erityisesti Uniperin tulokseen tehtävät oikaisut ovat aika hankalia. Uniperin valtavan kokoluokan alta pitäisi saada kaivettua (ja ennustettua) ne oikeasti merkitykselliset luvut. Kun saan noihin mielestäni riittävän luotettavuuden, niin julkaisen ne muidenkin ihmeteltäväksi.

Aikataulua en uskalla kommentoida, mutta henkeä ei kannata pidätellä - tässä voi mennä vielä pitkään :man_shrugging:

29 tykkäystä

Kiitti päivityksestä @Juha_Kinnunen , ymmärrän haasteet keississä.
Mainitsit, että Uniperin kokoluokan alta pitäisi saada kaivettua ja ennustettua ne oikeasti merkitykselliset luvut. Pystytkö antamaan maistiaisia (ilman lukuja) siitä, mitkä asiat ovat niitä oikeasti merkityksellisiä?

Kyky tuottaa vapaata kassavirtaa, ja ne tekijät, jotka siihen loppujen lopuksi vaikuttavat. Operatiivinen kassavirta ensisijaisesti, mutta myös investointitarpeet ja tulevaisuuden mahdolliset vastuut (esim. hiilivoimaloiden alasajo). Kassavirrastahan löytyy konsensusennusteita, mutta en osaa vielä sanoa, miten luotettavia ne ovat tai mille oletuksille ne perustuvat, kun omat mallit eivät ole valmiita.

3 tykkäystä

Miten todennäköisenä @Juha_Kinnunen pidät sitä skenaariota että Fortum listaisi kaasun treidausbisneksen pörssiin? Itse funtsinut tätä yhtenä potentiaalisena skenaariona, toinen se että myydään pääomasijoittajille.