Fortum - Puhtaan energiasiirtymän vauhdittaja

En ollut katsonut faksilokeroani, mutta yksi paperi siellä oli hiukan rullalla. Olisiko paperi loppumassa.
image

Kesäkuusta toki puolet jäljellä, mutta runsas puolikas antaa jo hyvää osviittaa. Olen taulukkooni päivittänyt Fortumin julkaiseman FI/SE2/SE3 painotusarvot.

Eli paremmalta hinta näyttää, kuin analyytikot ennustavat. Tuotanto on toki Q2:lla 10-15 % alempana kuin paremmilla kvartaaleilla. Konsensus kertoo 17 sentin EPSiä, mutta yllätys taitaa olla tulossa.

Uusi konsensus ilmestyy yleensä muutama päivä ennen ovk-päivää. Mukavaa Juhannusta kaikille teille ja käyttäkää sitä sähköä kuin viimeistä päivää. Pappakin vaihtaa kohta öljyn IVLP lämmitykseen.

EDIT: korjasin pienen viittausvirheen. Aamulla oli kiire golf-kentälle. Muutaman euron putosi 6-8 €uron optimointimarginaalilla ennustettu saavutettu hinta Q2:lla.

89 tykkäystä

No nythän pukkaa kiinnostavaa Fortum-uutista harva se päivä. Pidetään :+1: tällekin hankkeelle!

40 tykkäystä

Pientä tekstiä mutta klikkaamalla saa isommaksi.

20 tykkäystä

Kaupankäyntiroboista on lähtenyt johto irti tai sitten ohjaajat ovat suunnanneet juhannuksen viettoon. Kauppa on todella minimaalista. Päivän aikana eilenkin robotit kaupittelivat keskenään muutaman satatuhatta osaketta ja loppuhuutarissa sitten moninkertainen määrä.

Laitoin energiateollisuuden julkaisemat toukokuun luvut taulukkooni. Luvut ovat siis heiltä, mutta papan rapsa on ainoa, josta luvut löytyvät kvartaaleittain. Ao. taulukossa Q2/24 siis vain huhti- ja toukokuu. Kesäkuun lukemat tulevat heinäkuun puolenvälin jälkeen.

Tuotanto ja kulutus vastaavat tasaisen tappavalla menolla Q2/23 lukuja. Vesivoimaa on ollut enemmän käytössä ja ei niin yllättävästi atomin halkaisua vähemmän. Huoltoja on pukannut ihan kiitettävästi, joka tietenkin on tukenut hintatasoja.

Ja tietenkin pitää muistaa, että Suomen luvut ovat alle puolet Fortumin kokonaisuudesta. @Arimatti_Alhanko yo viesti tukee hyvin tulevaa kurssinousua. Lisäksi tänään uutisoitiin EU:n lisäpakotteista russijoille, että eivät enää saa käyttää satamia kolmansiin maihin LNG:n viennissä EU sopuun uudesta pakotepaketista Venäjälle | Uutisia lyhyesti | Yle

Hyvä tästä tulee, jollei jopa erinomaista. Hyvää Juhannusta kaikille ketjun lukijoille, Pappa pistää kaasun pohjaan ja avaan olut-tölkin. Saa tykätä viestistä, se aina jotenkin hivelee papparaisen itsetuntoa :heart:

EDIT: korjasin pari kirotusvirettä

145 tykkäystä