Huonoimmat sijoitukset tekee juuri tunteella, kun kurssikehityksessä näkyy punaista reilusti. Kannattaa vaan pitää oma sijotusstrategia kohdillaan ja mennä sillä. Nämä vetylaput heiluvat kuin heinäseiväs tuulessa ties minnekin. Nyt kannattaa muistaa, että tällä hetkellä markkinoilla ja yhteiskunnissa on erittäin paljon paineita panostaa vihreään teknologiaan ja tuossa mielessä nämä vedyt ovat vasta alkumetreillä.
Vaikka esim. Nikola on saanut kakkaa niin paljon osakseen, minulla löytyy firmaa kohtaan luottoa siitä syystä, että siellä on useampia firmoja pyörimässä Nikolan ympärillä ja viemässä tuotetta eteenpäin. Tällä hetkellä monessa firmassa testaillaan lopputuotteita ja hiotaan tuotteita ennen lopullisten valmistusprosessien käynnistämistä. Peräedellä puuhun meno tuskin koskaan tuo mitään kunnon tulosta missään. Siksi onkin hieman huvittavaa ollut seurata joidenkin kirjoittelijoiden yltiöpäisiä odotuksia ja kiirettä näiden suhteen. Hiljaa hyvää tulee
Jenkkipörssissä on aina vähän eri meininki, nämä shorttaajat pyrkivät monesti iskemään kovilla odotuksilla ladattuihin yrityksiin joilla ei ole vielä pidempiaikaista näyttöä tuloksellisesta myynnistä, hinnassa iso osa oletusta ja osakkeita liikkuu päivätasolla suhteellisen vähän jne.
Tuntuu, että nämä uusiutuvien energioiden osakkeet ovat hyviä kohdemaaleja, tuoreempien yritysten yritysviestintä on monesti vielä vähän epävarmaa ja toiminta ruokkii helposti huhujen syntyä. Itsekin päässyt pyöräyttämään sisuskalut ympäri Enphasen ja Plugin shorttihyökkäysten kanssa, onneksi en myynyt vaan luotin taustalla oleviin instituutiosijoittajien mukanaoloon.
Ei tässä @Meri kirvestä kaivoon ole heitetty, tämä on sentään tänä vuonna yksi niistä harvoista lapuista joilla on tappiota tehty
Katsotaan miten tilanne etenee, sain 1.87€ omista pois ja nyt pyöritään samoissa. Mikäli FuelCell saa tämän selvitettyä ja homma alkaa näyttää taas paremmalta, niin mua ei haittaa maksaa tästä vaikka 20% enemmän takaisin ostaessa jos samalla riskitaso laskee ja näkyvyys paranee. Tämä oli myös oman salkun tasapainottamista pois näistä korkeamman riskin firmoista, joita on tänä vuonna salkkuun eksynyt enemmän kuin laki sallii.
A standard SureSource Hydrogen system generates approximately 2.35 MW of electricity and 1.2 tons of hydrogen per day, enough electricity to supply approximately 2,350 average-sized homes…
Millähän kavalla tuo on laskettu. Esim. Suomessa, joku keskiverto omakotitalon vuosikulutus on n. 20MWh/a. Keskiverto rivitalossa jossa sähkölämmitys liikutaan ehkä 10-13 MWh/a. Näillä minä saisin omakotitalolle n. 55 kWh/vrk , eli 2350 asunnolle n. 129MWh/vrk. energiatarpeeksi. Kun taas tuossa kevyemmässä vaihtoehdossa puhuttaisi n. 27kWh/vrk, josta päästään n. 64 MWh/vrk 2350 asunnolla.
No se paniikkimyynti ei kovin hyvin mennyt (eihän ne ikinä), mutta onneksi positio oli vasta sen 2% salkusta.
Mutta nyt alkaa hiertämään se, että ilman mitään uutisia mennään taas 2.5$ tasolla, jossa toki oltiin ennen ilmoitusta tuosta osakeannista. Ehkä jään kelkasta tarkkailemalla tilannetta, mutta toisaalta olen mukana muissa alan yhtiöissä joissa näyttää olevan sama suunta. Joten itse pitää kyllä odotella riski/tuotto-suhteen paranemista ja informaation lisääntymistä ennen uudestaan kyytiin hyppäämistä. Vilpittömät onnittelut niille jotka hyödynsivät tuon shorttidipin ja täydensivät omistustaan
Enpä huomannut tuota ensin kun kännykällä selailen. Eli jos oikein ymmärsin niin Toyotan kanssa vihdoin konkreettista yhteistyötä tulossa, alkuun yksi jakeluasema. Kertoo kyllä paljon arvostuksesta ja markkinasta kun tuo saa kurssin kiitämään.
Niin onhan tuo mittakaava vähän muutakin kuin vain “jakeluasema”… Toyotan suurin tuonti sama jenkeissä jonka läpi liikutellaan 200.000kpl niiden autoja. Niiden liikutteluun tarvitaan hiukan energiaa… joka muuttu nyt vedyksi. Ja sen tekee FuelCell.
Niin siis mittakaava on 100 kWh:n polttokennovoimalaitos jonka toisena tuotteena tehdään vetyä omaan käyttöön. 2.35 MW sähköä päivässä on oikeasti aivan mitätön määrä. Paljonko FuelCell tekee tästä projektista liikevaihtoa vuodessa? Entä paljonko kassavirtaa tuotetun ylimääräisen sähkön myynnistä jota Toyota ei käytä?
Näen tämän paljon enemmän symbolisena kuin taloudellisesti merkittävänä, siksi ihmettelen miten firman arvo voi kasvaa tästä julkistuksesta 75M$. En ole arvosijoittaja, ja ymmärrän tämän skenen menevän aivan muiden ajureiden mukaan. Silti sijoittajana yritän miettiä paljonko omistukseni arvo riippuu/kasvaa tiettyihin asioihin liittyen.