Remedyn yllättävä osakeanti romahti kurssia lähes 15 %:lla. Vasta viime aikoina palautunut, mutta silloinkaan ei kerrottu syytä yllättävälle annille. Toivottavasti tässä Goforen tapauksessa ei käynyt Lehtoja, kun sisäpiirissä oli tietoa lähitulevaisuudesta ja yhtiön sisäisistä asioista ja myivät osakkeet huipulla.
Sisäpiirille jäi kyllä tässä tapauksessa merkittävä omistus, ja käsittäkseni vuoden lockup.
Se tässä on lisäksi erikoista että osakesäästäjien edustaja kävi Remedyn ketjussa silloin kommentoimasta ja moittimassa toimintatapaa. Miksi ei nyt?
Neljällä suurimmalla omistajalla yhteensä noin 7 miljoonan osakekappale pino osakkeita. Tj:lla 250k osaketta (huom. Osaketta ei nykyarvo). Samaan aikaan porukka itkee täällä 50 kpl osakeomistuksena päällä että nyt on kusetettu olo kun perustajat tekivät exitin myymällä 1.2m kappaletta. Haloo? Tuntuu että yritetään tahallaan tehdä kärpäsestä härkänen nyt.
Kaikki on suhteellista. Heille 1,2 miljoonaa osaketta on jollekin toiselle 100 osaketta.
Pointti oli se, että myyjillä on edelleen erittäin merkittävä positio
No, ainakin tällähetkellä näyttää siltä, että osakeyhtiölain kohta 5, ei ainakaan toteutunut rukkapuvuille, kurssin sulaessa ja voittojen häviessä horisonttiin…
Jep. Tämä on vissiin semmoinen operaatio, että siitä seuraa hirvittävä kitinä joka tapauksessa. Siksi lienee fiksuinta tehdä se näin nopeasti, ettei paskanjauhantaa kestä viikkokaupalla.
Uskon, että kurssi toipuu suhteellisen nopeasti ja pitkällä tähtäimellä operaatio korottaa yhtiön arvoa ja pörssikurssia. Miksi? Siksi, että kysymys on laadukkaasta yhtiöstä, jonka johto tekee hyviä päätöksiä. Hajaantukaa.
Jos sijoittaa hyvin lyhytjänteisesti niin varmaankin totta se harmittaa kun kurssi on 20e eikä 23e, mutta itse olen ainakin mukana pitkällä pelillä ja tämä luo mahdollisuuksia kasvaa taas aivan eri tavalla kuin ennen yritysostojen kautta. Gofore tipahti tämän myötä aivan eri laariin kansainvälisesti kuin ennen tätä kauppaa. Lisäksi, ottaen huomioon Goforen track recordin yritysostojen kanssa, tämähän on mahtava tilanne.
Juuri näin. Tällä(kään) dipillä ei ole pitkässä juoksussa mitään merkitystä. Uskon samoin, että tämän vedon vaikutukset ovat positiiviset. Joka haluaa veivailla ja treidailla, tehköön niin. Pitkäjänteisen sijoittajan laariin tämäkin peliliike vielä sataa. Siksi tätä periaatteellisen mielensäpahoittamisen järkevyyttä kannattaisi hiukan miettiä.
Kiinnostaa keitä nämä kansainväliset sijoittajat ovat. Kun tulee nimet esiin, niin voi paremmin arvioida millainen tämä järjestely on.
Samaa tulin nyt katsomaan, että onko täällä Gofore ketjussa samanlaista hyökkäilyä Osakesäästäjien taholta, jota Remedy sijoittajat sai niskaansa.
Ei kai sijoittajat saanut kritiikkiä vaan yritys?
Miksi muuten pääomistajat eivät voi tarjota suoraan osakkeitaan kv sijoittajille? Toiseksi miksi kv sijoittajat eivät löytäisi yritystä pörssistä ja ostaisi osakkeet sieltä? Miksi ne pitää tarjota alennuksella? Minäkin voin ostaa 21 euroa 19 eurolla.
Tottakai voi. Suunnatun annin yhteydessä johdon myynnit ei ehkä saa niin suurta negatiivista huomiota verrattuna että firma joutuisi tiedottamaan pelkistä johdon myynneistä. Eli omistajille otollisempi paikka myydä.
Sama homma. Minäkin mielenkiinnolla odotan ketä lähtenyt mukaan. Kansainvälistä kasvua ajatellen näkisin positiivisena asiana kansainvälisen omistuspohjan.
Huolestuttavinta tämä venkslaus on juuri pitkän aikavälin sijoittajien kannalta. Jos pääomistajat eivät kohtele pienosakkaita yhdenvertaisesti, miten voisi luottaa, että vastaavaa omistuksen liudentumista ei tapahtuisi jatkossakin. Toivotaan, että nopealla aikataululla tulee tietoa kerättyjen rahojen käyttötarkoituksesta, muuten vaikuttaa aika erikoiselta kuviolta.
Tuplana vielä kun sai tankkauspaikan samalla kaupan päälle
Haluaisin vieläkin kysyä joltakin asiaa tuntevalta, miksi kansainväliset sijoittajat ei löydä jonkun yrityksen osakkeita pörssistä päivän hintaan vaan ne pitää tarjota ja antaa alennuksella?
”Se että hinta muodostui sellaiseksi kuin se muodostui, sille ei mahtanut mitään."
Näen Goforen tapauksessa nyt riskinä tuon ulkoisen oman pääoman allokoinnin. Omalla pääomalla täytyy olla suurempi tuotto-odotus, joten toivottavasti tässä ei tosiaan ollut kyse mistään omistajien halusta rahastaa vaan oikeasti sopiva ostokohde on tiedossa.
Pahin mahdollinen skenaario että nyt ostetaan jotain keskinkertaista tai paskaa. Omalla pääomalla rahoitetun yritysoston pitää tuottaa paremmin kuin lainarahalla rahoitetulla.