Gofore - Go for vai No go?

Mä pidän mahdollisena, että tässä on ostettu verkostoja, joiden kautta päästään etsimään sekä sopivia M&A kohteita, että voidaan tunnustella markkinaa Suomen ulkopuolella.

Mut kattellaan. Just nyt tää ale ei houkuttele ostoksille, kun oma osaaminen ei riitä erottamaan putoavaa puukkoa ja ensiluokkaista tilaisuutta toisistaan.

4 tykkäystä

TJ sanoi eilen Inderesin haastattelussa että mitään projektia ei ole tällä hetkellä pöydällä. Tarkoitti siis että yrityskauppaa ei ole nyt tekeillä. Kärkikin sanoi KL haastattelussa että tarkoitus oli laajentaa omistuspohjaa.

4 tykkäystä

Eikös kyse ole volyymeista ja siitä, kuka on aktiivinen osapuoli? Jos haluat myydä/ostaa pörssissä päivän hintaan Goforea 1,2 miljoonaa osaketta, niin aikaa menee kuukausikaupalla, koska päivän vaihto pörssissä on murto-osa tuosta. Samalla esim. pitkään jatkuva myynti painaa osakekurssia, kun ostajia on suhteessa vähemmän. Näinhän on ollut nyt esim. Tecnotreen kanssa, kun pääomistaja on pikku hiljaa myynyt omistustaan pörssissä.

Jos haluat myydä nopeasti ison satsin suhteessa päivävaihtoon, niin parempi on etsiä ostaja, joka suostuu ostamaan esim. 10% alennuksella koko pottisi. Jos vain dumppaat laitaan, niin ostotarjoukset pörssistä loppuu äkkiä, kurssi on romahtanut 50% etkä vieläkään ole saanut pottiasi kaupan.

Jos taas haluat aktiivisesti ostaa ison osan firmasta, etsit varmaan pääomistajan ja teet hänelle ostotarjouksen jollain preemiolla. Tai sitten teet julkisen ostotarjouksen koko osakekannasta, ja näissäkin on aina päivän hintaa korkeampi hinta.

Nythän Gofore on omien sanojensa mukaan kaivannut lisää rahaa kassaan kasvustrategiaa varten. Ehkä merkintäoikeusannin järjestäminen olisi ollut turhan kallista suhteessa hankittavan pääoman määrään tai liian hidasta suhteessa siihen, millä aikataululla käteistä tarvitaan.

11 tykkäystä

Tämä ainakin eilisessä haastattelussa kumottiin.

Se, että eilen ei ollut projekteja työpöydällä ei tarkoita, etteikö niitä etsittäisi aktiivisesti jo huomenna… Niin kuin TJ totesi, että tällä alalla kun sijoituskohde löytyy, täytyy olla nopea. Harmi tietysti, että (meidän) piensijoittajien osake laimenee uusien osakkeiden myötä, mutta uskon tämän olleen tarkasti mietitty liike ja palvelee pitkällä tähtäimellä kaikkia. Helposti unohtuu että velkavipu tomii epäonnistuneessa järjestelyssä myös alaspäin.

Järjestely oli kuitenkin sen verran laaja, että uskon taustalla olevan jo joku suunnitelma ja aikataulu kassan allokointiin. Tietenkään siitä ei voi puhua ennen kuin asioista virallisesti päätetään.

PS. spekulointi on mukavaa :male_detective:

7 tykkäystä

Oliko tänään ensimmäinen päivä kun annin osakkeet tulee kaupankäyntiin? Nyt jännityksellä seuraamaan miten vaihto Goforen osakkeella nousee kohisten.

Niissä taisi olla 180pv:n lockuppi kaikissa.

1 tykkäys

ENS eli SEB lisännyt muutaman päivän Goforea. En löytänyt mistään tietoa SEBin rahastojen omistuksia Goforesta (ei ole rahastojen omistamien yhtiöiden top 10:ssä.). Goforen suurimmat osakkeenomistajat listalla ei myöskään ollut SEBiä. Spekuloin, tulisikohan tästä SEB Small Cap rahaston seuraava tukijalka Harvian korvaajaksi.

Mikäli joillakin on pääsyä kyseiseen tietoon ja/tai korjattavaa, niin lisätkää tänne.

1 tykkäys

Niin siis tuohan tarkoittaa vain sitä että SEB on ollut välittäjänä kaupoissa. Ostajana voi olla taustalla kuka vain.

5 tykkäystä

Melkoinen putoava puukkohan tämä alkaa kohta olla teknisessä mielessä jos luisu jatkuu ensi viikon alussa. Mielenkiintoista nähdä kuunvaihteessa ketkä siellä myy isommista omistajista. :slight_smile:

Huhtikuussa on Evli ja Danske esim. lisäilleet rahastoihinsa.

https://gofore.com/sijoita/osake-ja-osakkeenomistajat/suurimmat-osakkeenomistajat/

Perustajaosakkaat ovat tainneet hävitä tässä luisussa kohta jo melkein saman verran mitä saivat noista myynneistään, noin niinkuin kurssin sulamisen kautta tuolta huipuista. Hyvä muistaa että huiput tehtiin jo ennen niitä myyntejä.

Edelleen ollaan kotimaan verrokkeihin nähden preemiolla hinnoiteltuja (PE tai EV/EBIT), joten varaa on lasketella. Varsinkin nyt kun moni muukin sektorin lappu on päästellyt hyöryjä.

On toki totta, että Gofore on tietyllä tavalla laadukkaimmasta päästä sektorin firmoista ja ansaitseekin arvostukseltaan olla kärkisijoilla.

3 tykkäystä

Eivät he ole hävinneet tai voittaneet yhtään mitään. Turha laskeskella kurssin perusteella teoreettisia höpöjä, kun realistisesti ei mahdollisuutta myydä.

1 tykkäys

Niin, ei perustajaosakkaat ole myymässä lisää osakkeita vielä pitkään aikaan. Todennäköisesti vasta, kun kurssi ylittää 40e. Jos Gofore kasvaa keskimäärin sen 10-20 prossaa vuodessa, niin liikevaihto tulee moninkertaistumaan kymmenessä vuodessa ja osakekurssikin nousemaan nykytasostaan merkittävästi.

Aika hiljaista on ollut Goforen kauppojen tiedotuksissa nyt, jos vertaa vaikkapa viime vuoden loppupuolelle.

1 tykkäys

Kommentti oli osoitettu tuohon ylempänä kommentoineille, kun osa porukasta surkutteli kurssilaskun johtuvan näistä myynneistä. :slight_smile: Ehkä pieni pohdinta auttaisi laittamaan tämänkin asian kontekstiin.

Viittasin suuremmilla omistajilla muihin kuin perustajaosakkaisiin, ne myynnit on kaikilla tiedossa jo ja lockupit rullaa, joten sitä ei ole syytä spekuloida.

Kommenttini taustalla oli siis se, että tämä on minusta herkullinen case tutkia kuumentuneessa markkinassa “rivisijoittajan” mielenmaisemaa. Jos omistajien myynnit ja suunnattu anti instikoille aiheuttaa näin paljon mielipahaa niin onko aidosti pääoman pako osakkesta siis seurausta tästä vai ihan normaalia jäähdyttelyä? Tätä voi yrittää hieman arvailla noista TOP 20 tilaston muutoksista kun saadaan toukokuun statsit pöytään. :slight_smile:

Hah, tiedät selvästi omistajista jotain mitä minä en. Aivan yhtä hyvin voi olla että ensi jouluna joku myy laitaan omat lappunsa mistä tahansa syystä oli se kurssi sitten 15, 20 tai 25 :smiley:

Jatketaan kaikki arvailua, hyvää viikonloppua!

3 tykkäystä

Nätisti etenee! Tässä olin tulkitsevinani myös kauttarantain viittausta yritysostoon ulkomailta (Saksahan siellä on jo nimettynä tärkeäksi?) antirahoilla.Gofore Oyj: Gofore Oyj:n liiketoimintakatsaus 1.–30.4.2021: Kasvu jatkui huhtikuussa | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus

6 tykkäystä

Tätä kurssilaskua seurailleissa olen pohtinut, onko minulta jäänyt jotain huomioimatta? Mitään negatiivisia uutisia en ole havainnut ja liiketoiminta näyttää kehittyvän oikeaan suuntaan.

Vai onko kyse vain epäluottamuksesta liittyen suunnattuun osakeantiin?

8nkohan @Joni_Gronqvist tulossa päivitystä suosituksiin kurssilaskun myötä?

1 tykkäys

Jos lyhyellä aikavälillä suosituspäivityksestä, ilman uutisia kurssi elää, niin voinee vaan katsoa tavoitehintaa ja päätellä siitä, ollaanko “lisää” vai “vähennä”-tasolla.

Jos on pidemmällä jänteellä mukana, ei kannata huolia liikaa lyhyen ajan kurssiliikkeistä. Nyt esimerkiksi ei käsittääkseni ole tullut huonoja uutisia, vaan kurssi on reagoinut antihintaan ja myynteihin. Jos ajatteli ostamisen arvoiseksi ennen niitä, voinee olla iloinen, että nyt saa samaa kamaa halvemmalla lisää. Tai sitten vaan antaa niiden olla salkussa ja olla välittämättä lyhyen välin heilunnasta (pelkkiä numeroita, ellei realisoi). Jos on aie myydä, niin tilanne on tietysti toinen :blush:

8 tykkäystä

Oletatko, että suuremmat sijoittajat, jossa yksittäiset ostot liikkuvat miljoonaluokissa ostaisi markkinasta suoraan lappuja yhtiössä jossa vaihto pientä? Perjantaina koko vaihto ollut 1.1m euroa.

Mitä oikein haet takaa tällä jatkuvalla negatiivisen ilmapiirin luonnilla tässä ketjussa?

2 tykkäystä
1 tykkäys

Voin taustoittaa hieman tätä osakemyyntiasiaa. :slight_smile:

Olemme pyrkineet tekemään aika hallittuja muutoksia omistusrakenteeseen aikojen saatossa ja paketti on mielestäni pysynyt varsin hyvin kasassa. IPO:n yhteydessä vuonna 2017 omistajat myivät pienen osuuden osakkeistaan, jotta A) osakkeesta saatiin edes jonkun verran likvidi eli free floatia riittävästi B) perustajat tekivät ensimmäisen merkityksellisen kokoisen osakemyynnin 16 vuoden yrittäjyyden jälkeen.

Nyt enää kukaan muu perustajista kuin minä ei ole yhtiön johtotehtävissä, mutta edelleen olemme halunneet toimia yhdessä rintamassa omistuksen suhteen. Tämän kevään suunnatussa osakeannissa tuli seuraava luontainen paikka keventää omistusta, eli 3,5 vuotta edellisen jälkeen. Nyt yhtiö tavoitteli uutta pääomaa ja kansainvälisiä sijoittajia ja tässä taas oli samantyyppinen tilanne kuin IPO:ssa, eli järjestelyyn oli hyvä saada volyymiä lisää, joten kanavoimme perustajien mahdolliset myyntihalut/tarpeet tähän järjestelyyn. Näin omistuksen muutos tapahtui suunnitellusti ja yhtiön strategiaa tukien.

Mitään jatko-osia osakemyynnille ei ole suunniteltuna, sen uskallan tässä todeta. Perustajat ovat erittäin tyytyväisiä siitä, että omistus on järjestelyn jäljiltä laaja-alaisempi ja siten osakkeen arvon kehittymisen kannalta vahvempi – samaan aikaan kuitenkin me perustajat olemme edelleen neljä suurinta osakkeenomistajaa, mikä vaikuttaa esim. osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpanoon jne. Aika näyttää, että kuinka yhtiön omistus muuttuu jatkossa. Pyrimme pysymään kiinnostavana yhtiönä niin piensijoittajien kuin kansainvälisten instituutioidenkin näkökulmasta ja sitä vasten suuntaamme viestintäämme ja muuta sijoittajien palvelua.

Vastaan mielelläni myös muihin kysymyksiin liittyen edellämainittuun suunnattuun antiin, yhtiön strategiaan tai historiaan. Operatiivisiin asioihin en tietty ota täällä kantaa.

72 tykkäystä