Gofore - Go for vai No go?

Ihan side notena, olipa pientä vaihtoa eilen. 579 KPL.
Se ei kyllä hirveän paljoa ole.

Tän yhtiön vaihtomäärät tuntuvat laskeneet samaa tahtia kuin henkilöstön ääni on hiljentynyt some-kanavissa. Näillä asioilla ei välttämättä ole yhteyttä, mut seuraan mielenkiinnolla, onko kyse muutoksesta, jossa brändi muuttuu tylsäksi.

Sijoittajan, varsinkin instituutiosijoittajan, näkökulmasta tylsä on turvallinen. Varsinkin nykyisessä talous- ja turvallisuuspoliittisessa ilmapiirissä.

Rekrytointien, ja rekrytointien kautta kasvun ylläpidon, näkökulmasta tylsä taas on pidemmän päälle riski. Positiivinen erottuminen on työkalu, jolla hillitään palkkakulujen kasvua ja varmistetaan talenttien houkuttelu ja talossa pysyminen. Jos se pääsee rapautumaan, niin menee aika pitkään rakentaa imago uudelleen.

Toki tässä on se ongelma, että mulla ei ole konepohjaista mediaosumadataa. On ihan mahdollista, että pöhinä on vain siirtynyt somekupliin, joihin en näe. Se ei ole välttämättä lakannut olemasta. Mut jos vaihtomäärät pysyvät pieninä läpi kevään eikä kukaan intoile työstää Goforella, niin itselle se on signaali olla kasvattamatta positiota, ja jäädä seurailemaan, mihin firma on menossa.

1 tykkäys

Tänne kanssa haastattelu Goforesta

9 tykkäystä

Analyytikon ennakkokommentit Goforen Q1-tuloksesta. :point_down:

3 tykkäystä

Tervehdys palstalaiset! Olen Emmi Berlin ja aloitin huhtikuun alussa Goforen IR Leadina. Olen nyt @Timur_Karki kanssa palveluksessanne; ensin lähinnä keskustelua seuraten, ja myös jo hankkien vastauksia kysymyksiinne kunnes osaan vastata niihin itsekin.

Tänään meitä kiinnostaisi palautteenne uudistetusta neljännesvuosikatsauksesta, joka ilmestyi äsken. Tiedote on aiempaa lyhyempi tuoden kuitenkin kohokohdat asioista ja numeroista esille, ja neljänneksen tärkeät asiat esitellään laajemmin tiedotteen liitteessä. Miltä tuntuu formaattina?

Lähettäkää palautetta: investorrelations@gofore.com niin arvon vastaajien kesken kesäisen Gofore-tuotteen!

Tiedote ja katsaus: Raportit ja esitykset - Gofore

24 tykkäystä

Hei emmi :slight_smile:

Kiva saada lisää aktiivisuutta gofore puolelta tänne ketjuun.
Suosittelen “todennetun jäsenyyden” hankkimista tänne inderesin foorumeille, saadaan selvemmin tietää ketkä ovat “virallisia” goforen edustajia. :slight_smile:
esim @Sijoittaja-alokas osaa varmaan auttaa asian kanssa.

5 tykkäystä

Tervetuloa Emmi! :slight_smile:

Todella hienoa, kun kysytte yhteisömme mielipidettä - kiitos! :pray:

Hyvä huomio @Glarin. Tägään tähän @Yu_Gong in, meidän koodarigurumme, niin hän pystyy auttamaan asiassa, jotta Emmi saa samanlaisen “vihreän kilven” kuin me muutkin “todennetut käyttäjät”. :+1:

3 tykkäystä

Terve Emmi! Mä laitoin sulle validoinnin merkin tilillesi :slight_smile:

image

3 tykkäystä

Kiitos Yu! Sinun puoleesi olisinkin juuri kääntynyt. Aurinkoista päivää!

4 tykkäystä

Tarkkaa työtä Joni Grönqvistiltä ja Goforelta. Liikevaihto 400 000 euroa yli ennusteen ja oikaistu Ebita juuri ennusteeseen,

Rekrytoinneissa onnistuttu ja Devecton integraatio sujunut hyvin. Tulevaisuudessa kasvuajureita tietoturvasta, AI:sta ja Sotesta. Nautitaan kyydistä.

Neljännesvuosikatsauksen esitystavasta kiitosta. En osaa antaa mitään kehittävää palautetta. Ohjeistustakaan ei kaipaa.

7 tykkäystä

Hei.

Mielestäni yrityksen uusi neljännesvuosi katsaus oli erittäin informatiivinen, ehdin viimein perehtyä siihen.
Itse tiedote toi mielestäni tärkeimmät asiat esiin, mutta liitteenä ollut tiedosto avasi Goforen liiketoimintaa minulle entistä tarkemmin ja toi mielestäni arvokasta uutta tietoa! mm. liiketoiminnan jakaumasta, projektien laskutusperiaatteista jne (riskeistä)

Joten positiivista palautetta ja kiitokset :slight_smile:

5 tykkäystä

Kiitos @Tuulipuku ja @Glarin molemmille arvokkaasta palautteesta!

3 tykkäystä

@Tuulipuku & @Glarin Jos lähetätte yhteystiedoilla varustetun sähköpostin investorrelations@gofore.com -osoitteeseen, teille on Gofore-swäägiä tiedossa kiitokseksi nopeasta palautteenannosta :+1:

5 tykkäystä

Tänne kanssa äsken julkaistu etusivu Q1:ltä

Uusi vuosi alkoi odotetun vahvasti

Q1-tulos oli linjassa odotuksiin. Kuluvan vuoden kannalta positiivista olivat vahvana jatkuneet rekrytoinnit ja paraneva henkilöstön vaihtuvuus, jotka tukevat liikevaihtoa ja kannattavuutta. Odotamme tuloskasvun jatkuvan vahvana yritysostojen tukemana, mutta erityisesti rekrytointien mahdollistaman vahvan orgaanisen kasvun vetämänä. Osakkeen tuotto-odotus puoltaa edelleen positiivista näkemystä.

Liikevaihto kasvoi vahvasti maaliskuussa ja koko Q1:llä
Goforen liikevaihto oli jo tiedossa kahdelta ensimmäiseltä kuukaudelta. Maaliskuussa kasvu jatkui vahvana (37 %) ja ylitti hieman odotuksemme. Koko Q1:llä liikevaihto kasvoi 40 % 35,4 MEUR:oon. Erityisen vahvaa oli liikevaihdon orgaaninen kasvu (+23 %). Yksityisen sektorin asiakkaiden liikevaihdon kasvu oli Devecto-kaupan tukemana 61 % ja yhtiön vahvuuden eli julkisen sektorin asiakkaiden liikevaihto kasvoi 30 %. Lisäksi yhtiö onnistui todella hyvin rekrytoinneissa maaliskuussa ja henkilöstö kasvoi 28:lla 1043:een ja 191 (orgaaninen ~60) osaajalla koko Q1:llä. Q1:n rekrytoinnit yhdessä viime vuoden lopun kanssa luovat vahvan pohjan orgaaniselle kasvulle vuonna 2022.

Kannattavuus oli vahvalla tasolla Q1:llä ja linjassa odotuksiin
Yhtiön oikaistu EBITA oli 5,1 MEUR Q1:llä, mikä vastaa 14,4 % liikevaihdosta ollen linjassa odotuksiimme. Olemme oikaisseet EBITA:a PPA-poistoilla (0,9 MEUR) ja Devecto-yritysoston kertaluonteisilla erillä (0,5 MEUR), jotka olivat yli odotuksemme. Vaikka kannattavuus oli sektorin kontekstissa vahvalla tasolla, on yhtiön laskutusasteissa edelleen parannettavaa. Kannattavuutta painoivat sairaspoissaolot, kausiluonteisuus (verrattuna Q4:ään) ja edelleen korkea vaihtuvuus. Yhtiön kommenttien mukaan henkilöstön vaihtuvuus näyttäisi merkkejä paranemisesta verrattuna vaikeaan viime vuoteen, mikä on linjassa arvioihimme sektorista. Yhtiö alkoi nyt raportoimaan myös muita tulosrivejä Q1 :llä ja Q3:lla, mikä edelleen parantaa läpinäkyvyyttä liiketoimintaan. Liikevoitto oli 3,7 MEUR ja alle 4,1 MEUR:n ennusteemme. Näin osakekohtainen tulos oli 0,17 euroa osakkeelta.

Nostimme hieman ennusteita ja odotamme selvää tuloskasvua vuonna 2022
Odotettua parempien rekrytointien ja positiivisten vaihtuvuuskommenttien myötä nostimme ennusteita ~4 % lähivuosille. Lisäksi yhtiön pitkäaikainen hyvin tasainen ja vahva tekeminen antavat luottoa kuluvaan vuoteen sekä pitkän aikavälin tavoitteita kohti etenemiseen. Ennustamme Goforen kasvavan 34 % vuonna 2022 vahvan orgaanisen kasvun (24 %) vetämänä. Odotamme EBITA-%:n nousevan 14,4 %:iin (2021 14,0 %). Kannattavuusparannusta ajaa matalampi vaihtuvuus, korkeammat asiakashinnat ja nousevat laskutusasteet. Ennustamme yhtiön kasvavan orgaanisesti IT-palvelumarkkinaa nopeammin lähivuosina (2023-2025: 8-10 %) ja EBITA-%:n pysyvän 14,5 %:n tasolla vuosina 2023-2025.

Tuotto-odotus puoltaa edelleen positiivista näkemystä osakkeesta
Gofore on IT-palvelusektorin Suomen listattujen yhtiöiden kärkeä perustuen laadun, kasvun ja kannattavuuden pitkään historiaan. Hyväksymme yhtiölle selvän preemion verrokkeihin. Osakkeen arvostus on EV/EBITA-kertoimilla 17x ja 14x vuosina 2022-2023 ja arvostuskertoimet kokonaisuudessa neutraalit. Odottamastamme tuloskasvusta sekä osingosta muodostuva tuotto-odotus ylittää tuottovaatimuksen puoltaen edelleen positiivista näkemystä osakkeesta. Kuuma osaajamarkkina pitää riskitasoa kuitenkin koholla, vaikka yhtiö on vastatuulista huolimatta selvinnyt erinomaisesti.

12 tykkäystä

Gofore on mm. kuukausikatsauksineen ollut esimerkillinen tiedottaja jo pitkään. :+1:

Erityismaininnan tällä kertaa ansaitsee mielestäni Q1 liiketoimintakatsauksen esityksen lopusta löytyvä erittely aikaperusteisten ja kiinteähintaisten projektien välillä. :+1::slight_smile: En muista nähneeni tällaista erittelyä aiemmin. Useimpien IT-palveluyritysten kanssa kyseinen tieto taitaa löytyy vain sanallisesti (“ei lainkaan”, “vähän”, “paljon”, …) analyytikkohaastatteluista jos niistäkään.

lähde: https://ml-eu.globenewswire.com/Resource/Download/40b63166-65d1-4c3f-880a-1b0b584b234b

9 tykkäystä

En tiedä onko tästä ollut vielä missään. Vaikka eipä tuo mittakaavassaan hirveän suuri tai merkittävä ole. Työ jakautuu 4v.

www.kauppalehti.fi/uutiset/husin-it-konsulttien-kilpailutus-paatokseen-tassa-ovat-jopa-40-miljoonan-sopimusten-voittajat/c3aa1c96-1e43-4e08-8f4d-e33be34f4fd3

7 tykkäystä
13 tykkäystä
13 tykkäystä

@Joni_Gronqvist analyysi toukokuun katsauksesta :+1:

9 tykkäystä
7 tykkäystä