Harvia-foorumi eli Haarumi - Kansainvälistä kasvua ja hyvinvoinnin megatrendejä

Vuoden lopussa Harvialla oli kassan pohjalla 40 miljoonaa euroa rahavaroja ja velkaantumisaste on laskenut lineaarisesti yli vuoden ajan.

Tulemmeko näkemään uusia yrityskauppoja lähitulevaisuudessa?

1 tykkäys

Koen että osakekurssi hinnoittelee jo kaneja hatusta…toisaalta eiköhän näitä yritysostoja olisi jo tehty, jos kohde, myyntihalukkuus ja myyntihinta olisivat kohdanneet. Eikös Pajuharju sanonut jo 2021 (muistaakseni), että “ostoslista” kyllä löytyy. Samoilla linjoilla varmaankin mennään.

ehkä itse tekisin niin,

  1. eräänä vaihtoehtona on ostella esim. infrapunasaunapuolen jne yrityksiä, ja yrittää laajeta sinne yhä enemmän, eli kaikkien kuumien huoneiden toimittajaksi,

  2. ehkä valitsisin enemmänkin toisen tien, Harvia löylykiukaiden ja -saunojen kuninkaaksi, tekisi vielä voimakkaampaa tuotekehitystä ja markkinointia, ja ihmiset isoissa kohdemaissa yhdistäisi terveyssaunan yhtä kuin Harviaksi

a) sähkökiukaan kehitys grillikiukaasta ja saunasta hieman muuksi ylivertaiseksi

b) puukiukaan suurimman ongelman eli valtavan suuret lämmöt harakoille ratkaiseminen, nykyisinhän osataan jo puhdas, paras palaminen

2 tykkäystä

Hyvää mainosta saunalle ja Suomelle, kavereilla lähes 9milj. tilaajaa.

27 tykkäystä

ehkä hieman tyypilliseen tapaan, tässä videossa tuodaan se saunan puoli, joka aikoinaan lopetti itseltä saunomisen, oli tyyliin kuka istuu pisinpään kivuliaassa muurahaiskeossa

video on ihan hauska, mutta saunaosuus 10.25-

ongelmana oli tulleet huonot kiukaat ja sitten saunat, aikoinaanhan saunat osattiin, upeita savusaunoja jne,

siellä on isot löylymarkkinat, tyyliin maailman paras terveyssähkösauna, ei nämä kidutushuoneet

4 tykkäystä

Toimitusjohtaja Matias Järnefeltin katsaus tämän päivän yhtiökokouksesta! :blush:

31 tykkäystä

Kylläpä toimari hehkutti jenkkien markkina ja jenkkien liiketoiminnan vetäjä videossa! Taivas on vain rajana :blush:

10 tykkäystä

Harvian markkina-arvo on 726 milj.

Inderesin hyvällä foorumilla keskustellaan, mitkä osakkeet tästä 10 kertaistuvat

voi olla, että se on esim. Sauna 360 (omistus toki US) tai Huum tai joku muu

katselin alibabasta paljonko maksaa siellä

ja taitaa tulla piippuineen

miten muuten Harvian organisaatiomuutos on edennyt? Kuka on innovaatiojohtaja nykyisin?

käytännnössä se, joka ratkaisee, ettei sähkögrillisauna ei ole kuivan ylikuuma tai löylyt kuin lehmän henkäys

ja puukiukas, jossa todelliset hukkalämpötilat harakoille eivät ole nykyisiä hirveitä,

nämä kaksi big unique selling pointsia (USP) ratkaisevat todellisesti kilpailun

Analyytikon ennakkokommentit Harvian Q1-tuloksesta. :point_down:

14 tykkäystä

Ei anna Rauli peräksi…

image

21 tykkäystä

Tuossa nyt “suositus päivitetty” päiväys itse asiassa vähän johtaa harhaan. Siinä on tämä päivä, koska tein marginaalisia ennustemuutoksia pre-kommentin yhteydessä ja siksi tietokantaan on ladattu uudet tiedot. Suositusta ja tavoitehintaa ei kuitenkaan ole tässä yhteydessä oikeasti tarkasteltu, kuten ei näiden lyhyiden kommenttien yhteydessä yleensäkään.

20 tykkäystä

Varmaan kannattaisi sitten korjata systeemejä ettei tuota viestiä tulisi jos oikeasti ei ole tarkasteltu tavoitehintaa… nyt tuo voi johtaa porukkaa pahasti harhaan. Aamun huutarin hintataso ilmplikoi että jotkut ovat ottaneet tämän ihan signaalina että tavoitehinta on uudelleen vahvistettu.

17 tykkäystä

Kannattaa muistaa, että tänään irtosi Harviasta 0,34€ osinkko :slight_smile:

13 tykkäystä

Hyvä muistutus, mutta huutari implikoi 1,6 euron “osinkodippiä”. Joka tosin korjautui avaukseen, eli avautui sittenkin 40,40 tasolla eikä 39 eurossa, eli ehkä vain pientä normaalia huutarisekoilua.

7 tykkäystä

Pistetään tämä jatkopohdintaan. Tässä tapauksessa nyt en näe isompaa ongelmaa, mutta teknisesti hieman virheellinen kyllä ja voisi jossain muussa tilanteessa näyttää hämmentävältä.

14 tykkäystä

@Mauri:n tviitti Harviasta ja USA:sta :slight_smile:

https://twitter.com/Salkku_Mauri/status/1785174411324100911

46 tykkäystä

Myös Google-hauissa näkyy kiinnostus Harvian brändejä kohtaan.

Hakusanana:
harvia sauna + harvia heater + almost heaven sauna + almost heaven saunas + eos sauna

Sentiotecin tuotteita en saanut mukaan, taisi tulla liian pitkä kysely ja Google ei suostunut antamaan tulosta.

Huiput näyttää osuvan kutakuinkin aina tammikuulle, joten siitä hieman viitettä eri vuosille.

29 tykkäystä

Kosteuden ja kuumuuden kestävä Harvia saunakaiutin. Jos uutta saunaa tekisin niin ennemmin tuo kuin kalliit itegroidut kaiuttimet.

10 tykkäystä

Tuollainen kaiutin on loistava idea. muotoilu hiukan kallellaan JBL…?
Kauitin palvelee myös esin nuorisoa festareilla, kun on kuumaa ja kosteaa keliä!
Kajari kestää alalaudetta…huom!

image

Tein muuten tilauksen Harvian verkkokaupasta:
image

30 tykkäystä

Hyvä avaus tuo saunakaiutin. Nykyiset JBL kaiuttimet kestävät myös saunaa, omakohtaista kokemusta on yli viiden vuoden ajalta. Mutta varmasti monelle kuluttajalle tärkeää, että on erikseen “luvattu” saunakestävyys.

13 tykkäystä