Harvia-foorumi eli Haarumi - Kansainvälistä kasvua ja hyvinvoinnin megatrendejä

No niin, Cilla otti näköjään asiasta kopin:

“Juttua muokattu 6.5.2021 klo 12.30. Poistettu kappale koskien analyytikkojen tavoitehintoja”

24 tykkäystä

Facebookin Osakesijoittaminen-ryhmässä käyty keskustelu Harviasta kertoo mielestäni mielenkiintoisella tavalla, kuinka moni kokeneempikin ja asioihin perehtynyt sijoittaja ei ole perillä vielä mitä Harvialle on viimeisen vuoden aikana tapahtunut.

3 tykkäystä

Tein samanlaiset havainnot one-pagerista. Pohdin asiaa sen jälkeen siltä kantilta, että on meidän piensijoittajien etu, että Dansken analyytikko ei välttämättä ole ihan pallon päällä. Tämä tarkoittaa sitä, että meille osake hinnoitellaan maltillisemmin ja lisäostojen entryt ovat kohtuuhintaisempia. Danske on kuitenkin jo sen verran iso pohjoismainen pankki, että heidän analyysejaan lukee myös ulkomaiset sijoittajat, vähintäänkin pohjoismaiset instituutiot.

Näillä hinnoilla ostettaessa 2021e P/E on omissa kirjoissa pikemminkin 25:n tienoilla, mikä ei todellakaan tunnu kohtuuttomalta ottaen huomioon näkymät. Dansken analyysissä 2023e liikevaihdon kasvukin painuu jo alle 10%:n, mihin en vielä itse saadun tiedon valossa ihan usko. Voihan tässä käydä niin, että 2020-2022 buumin jälkeen homma hiipuu ja saunat nähdään turhakkeina. Itse en tähän usko.
Toivon pörssiin kunnon kesädippiä, jotta Harvian keskiostohinnat eivät karkaa liian korkealle.

11 tykkäystä

Taisi johto sanoa tuossa q1 esityksessä, että yli 50% työntekijöistä on nyt suomen ulkopuolella. Mitä nyt nuihin suomen palkkoihin tulee, niin "pienet metalli pajat " maksavat sen 10-14€/h palkkaa (+ lisät ).

Lisäksi Muuramella on urakka palkkaus malli. Tee enemmän taivutuksia koneella tms niin lisää liksaa. Tuohon palkkaus malliin tuskin uudet työntekijät aivan heti pääsee myöskään, vaan heille maksetaan joku X€/h.

Kannattaa ottaa huomioon, että kyseisten yhtiöiden tehtaat taitaapi pyöriä jatkuva 3-vuoro / tai 12h menetelmillä. Tällöin myös palkka edut on huomattavasti korkeammat ( arkipyhä korvaukset + yö lisät ) Osalla taitaa olla myös eri TES.


Silti olen sitä mieltä, ettei se meidän osakkeenomistajien pussissa tuntuisi, maksaa pieni extra bonus :moneybag:

11 tykkäystä

Kyllähän tämän kurssireaktionkin ymmärtää. On noustu kovaa jo joskus aikaisemmin ja sitä paitsi etukäteen jo sanottiin, että menee hyvin. Silloin pitää rankaista. Lisäksi on kevät, toukokuu, sivutuuli ja sitten vielä se kuun asento. :crescent_moon:

Nyt siis puhutaan kuitenkin toimialasta, joka ei ole millään lailla megatrendi. Kysyntä tuntuu olevan täysin yksittäinen piikki ja tarvetta esimerkiksi tuotannon laajennuksille ei ole ollut eikä vissiin ole näköpiirissäkään. Lisäksi Harvian on yksittäisenä brändittömänä toimijana miltei mahdotonta viedä muuttuvia kustannuksia hintoihin, kun muuten kukaan ei halua enää ostaa niitä. Kamalaa lojuuttaa tavaraa varastossa happanemassa. Lautametrikin maksaa nykyään jo jauhelihapaketin verran. Ei ole kivaa, kun joutuu kustannussäästöjen takia istumaan saunassa raakalaudan päällä. :sweat:

Muutenkin koko saunatouhu tuntuu nykyään olevan medialähteiden perusteella pelkästään jenkkien hömpötyksiä ja siellä kuitenkin aika rajalliset markkinat. Kohta ne varmaan väittävät myyvänsä saunatuotteita Aasiaankin…hah…siellä nyt on muutenkin kuumaa.

Firman toiminta on muutenkin ollut kyseenalaista. Luvataan ensin kasvaa vaan yli 5 pinnaa, mutta kasvut huitelee ties missä. Ei piensijoittaja pysy edes perässä, inte så roligt.

Noniin, vähän edes vakavemmin…jos nyt katselen tätä saunatouhuilua puolikin vuotta taaksepäin, niin tässä on tapahtunut globaalisti valtava loikka saunan tunnettuudessa ja näkyvyydessä. Tämä perustuu nyt pelkästään empiiriseen havaintoon. Tuntuu, että joka jenkkijulkaisussa mainitaan jotain saunaan liittyvää. Aasian puolella on tämä pandemia ollut vissiin jonkinlaisena tulppana, mutta sekin on vissiin lähdössä lentoon. Nyt tekisi mieli käpertyä aikakapseliin ja tulla sieltä ulos viiden vuoden päästä katsomaan, että kuinka monta saunaa pallolla on silloin olemassa ja missä ne ovat. Sitä ei tarvitse miettiä, että kuka ne on myynyt :grin:

15 tykkäystä

Mielestäni työntekijät saavat palkkansa sen mukaan kuinka vaativaa työ on ja korotukset keskimäärin sen mukaan kuinka hyvin he sen työnsä tekevät (esim. palkan henkilökohtaiset osuudet). Jos firmalla menee erityisen hyvin ja se on selkeästi työntekijöiden ansiota, niin palkankorotukset ovat paikallaan. Jos työntekijät tekevät työnsä kuten ennenkin ja firmalla menee erityisen hyvin, niin se ei ole vielä peruste korotuksille. Tämä on tosin vain minun oma mielipiteeni, mutta työskentelen itsekin käytännössä tehtaalla joten tämä on näkemykseni sitä kautta, enkä usko että Harvia on sen ihmeellisempi tehdas kuin mikään muukaan. Ei minulla ole tietenkään mitään sitä vastaan että firma tarjoaa hyvän tahdon eleenä palkankorotuksia, mutta jos ei tarjoa, niin ei siinäkään ole edellisiin perusteisiin vedoten mitään paheksuttavaa tai ihmeteltävää.

6 tykkäystä

Tän päivän keskisuomalaisessa oli juttu Harviasta jossa mainittiin, että Harvialla on Muuramessa 220 työntekijää. Lisäystä viime vuodesta n. 40. Ulkomailla ilmeisesti n. 300 työntekijää jos tuo 524 työntekijää yhteensä on kohdillaan.

2 tykkäystä

Mitäs tätä enempää miettimään joten kysytään oisko täältäpäin tavotettavissa ketään muuramen tehtaalta tuotannon puolelta, olisi mielenkiinnosta mukava kuulla näkemyksiä sieltäkin suunnasta miten tämä kaikki pöhinä yms näkyy ja vaikuttaa siellä päässä tehdasta, sellainen ala kuitenkin ja tehdas vieläpä tuossa “nurkan takana” josta varmasti näkee hyvin sen ison kuvan missä mennään. Olisihan se mahtava kun saisi ns. oman agentin “kentälle” :smile: ja samalla myös uutta näkökulmaa tämän kaiken lisäksi. kaikki tieto tietenkin yleisellä tasolla ja lain sallimissa puitteissa

15 tykkäystä

Suomalaiset rynnistivät mökkikaupoille – laina- ja vakuutushakemuksissa huima kasvu | Talouselämä 6.5.2021

”Mökkivakuutuksia otettiin kuluneella neljänneksellä 15 prosenttia enemmän viime vuoteen verrattuna. Suosikkimökkikuntana jatkaa Kuopio”, kertoo Pohjola Vakuutuksen korvauspalveluiden johtaja Sari Styrman."

Hyviä uutisia Harvian omistajille! En usko että tähän trendiin on tulossa muutosta lähitulevaisuudessa etätyömahdollisuuksien lisääntyessä. Suomen osalta kasvun ajureiden luulisi siis olevan kunnossa :harviaraketti:

13 tykkäystä

Eikös se niin ollut (vai muistanko väärin), että jos osake nousee 53,5 euroon niin Harvia on miljardin firma? Tämähän saattaisi olla todellisuutta jo Q2 tuloksen jälkeen. :face_with_monocle:

17 tykkäystä

Handelsbanken aamupalasta poimittuna:

Analyysiuutisia
Harvian keskipitkän ajan näkymä yhä suotuisa
 Saunat käyvät kaupaksi, kun ihmiset rentoutuvat kotonaan
 Tuotantokapasiteettia kasvatetaan
 Nostimme tavoitehintaa
Harvia on johtava saunakiukaiden ja komponenttien valmistaja. Se on kyennyt historiallisesti hyvään kasvuun ja kannattavuuteen. Me uskomme, että näin on myös jatkossa, sillä markkinat kasvavat ja saunomiseen panostetaan entistä enemmän. Harvia on vahvistanut tarjontaansa yritysostojen kautta, ja uskomme, että tällekin on luvassa jatkoa.

Yhtiön ensimmäinen vuosineljännes oli vahva, mikä oli jo ennakkoon tiedotettu. Ennusteisiimme nähden erityisesti Keski-Euroopan operaatiot pärjäsivät mallikkaasti. Vaikka vertailuluvut muuttuvat yhä vaativammiksi, vaikuttaa yhtiön johto olevan luottavainen näkymien suhteen. Mielestämme Harvian tilauskirja vaikuttaa terveeltä ja vastatakseen kasvavaan kysyntään yhtiö edistää projektejaan, joilla tuotantokapasiteettia saadaan kasvatettua USA:ssa, Romaniassa sekä Suomessa.

Osakkeen ostosuositus pysyy, ja nostimme tavoitehintaa samalla kun nostimme liikevoittoennusteita 2021-23. Uudet lisäosingot ovat mahdollisia.
OSTA – tavoitehinta 48 eur (oli 39 eur)
Alkuperäinen analyysi: Mika Karppinen
5.5.2021 klo 16:18 CET
Lisätietoja suosituksista ja alkuperäiset analyysit ovat
saatavilla Handelsbankenin konttoreista. Analyytikot
arvioivat suosituksia jatkuvasti ja niitä päivitetään

19 tykkäystä

Jos jollain on laittaa palstalle kuvaa/tietoa Hanskan numeerisista ennusteista, niin kiitos jo etukäteen!

Nythän on niin, että Tapsa & Co pystyy sijoittamaan minun roposeni paremmalla tuotolla kuin mitä ikinä itse pystyisin. Toivon, että laittavat lisäosingot ennemmin poikimaan investointien muodossa. Osingot ovat normaalille piensijoittajille joka tapauksessa suuruudeltaan karkkirahoja, josta muutenkin hyötyy lähinnä valtio ja sitä kautta stailauspalvelujen tuottajat :joy:

Ei muuta kuin uusia matoja Harvian koukkuun :superhero:

38 tykkäystä

Toisaalta jos rahaa tulee enemmän kun fiksuihin investointeihin voidaan käyttää, niin osinkoja kannattaa jakaa. Negatiivisessa korkoympäristössä rahan makuuttaminen tilillä maksaa sen 0,5% yönylikorkoa, jota ei ole järkevää maksaa. Ja huonoja investointejahan emme missään nimessä halua. :stuck_out_tongue_winking_eye:

11 tykkäystä

Totta, erittäin hyvä huomio kyllä tämäkin. Siitähän on Petrikin raporteissaan kehunut, että ei ostella kaikkea vaan ostamisen vuoksi, vaan investoinnit ovat oikeasti harkittuja. Lisäksi huomioidaan tietty järkevä hinta. :+1:

13 tykkäystä

Seuraan tällä hetkellä kuuluuko lähipäivinä sisäpiiri-ilmoituksia johdon liiketoimista. Yleensä niitä on osarin jälkeen ollut, sekä myyntejä että ostoja. Jos kumpiakaan ei kuulu, niin tämä voisi viitata siihen että siellä on sisäpiirihanke käynnissä ja kaupankäynti jäädytetty.

Voisiko olla että sen kuuluisan norsupyssyn liipasinta oltaisiin painamassa lähiaikoina? Tästä saatiin mielestäni hienovaraisia vihjeitä osariesityksessä.

51 tykkäystä

Olkaa hyvä, HB analyysiä tarjolla :slightly_smiling_face:

Harvia 2021-05-05 15_18-1.pdf (836,9 Kt)

31 tykkäystä

Harvia on terveystrendin aallonharjalla tosiaankin. Aihepiiristä eli saunan terveysvaikutuksista on jo kymmeniä vuosia ollut suomalaisessa lääketieteilijöiden piirissä aika ajoin ollut keskustelua ja jokunen tutkimuskin julkaistuna. Tein nyt kokeeksi haun tiedehakupalvelulla Google Scholar hakusanoilla sauna health benefits ja pelkästään vuodelle 2021 rajattuna on hakuosumia kirkkaasti yli 400 kpl. Tämä luku ei huom kuvaa tiedejulkaisujen määrää mutta on osoitus että aihepiiri on aika rapsakasti tapetilla niin ammattilaisilla kuin suuren yleisönkin joukossa.

13 tykkäystä

Kuuntelin vielä kertaalleen tuon Q1 presiksen. Muutama huomio…

On jotenkin huvittavaa, että Harvian tuotantoa laajennetaan sieltä täältä ja suunnitellaan uusia laajennuksia sillä tahdilla, että analyytikotkin joutuu pinnistelemään että pysyvät suunnitelmien perässä.

Toinen huomio. Olen lukenut aikoinaan kehon kielestä yhden kirjan. Sen pohjalta katsoin presistä ja tulin siihen johtopäätökseen, että Harvian seuraava hankinta on aivan loppumetreillä. Kuulemme siitä oman arvioni mukaan vielä ennen juhannusta. :shushing_face:

Ja sen vielä sanon, että miettikää sitä kasvun määrää vielä sen jälkeen, kun Pohjois-Amerikan ja Aasiankin markkinat lähtee vetämään. Vissiin on pöhinää Arabiankin suunnalla…

62 tykkäystä

Hauska tuo Handelsin ennuste muutenkin. Harvia viimeinkin kertoo, että liikevaihto kasvaa 2-3 vuoden aikajaksolla aiemmin kerrottua nopeammin, eli kaksinumeroista vuosivauhtia. HB:N ennusteessa kasvut on seuraaville vuosille liikevaihdossa ovat 6,9% ja 1%. Tavoitehinta 48e.

Täytyy päivittää omakin ennuste, kerran muutkin ovat sen tehneet. Inderes ja Danske on nyt toukokuussa liikevaihdon osalta samassa luvussa, eli 151 MEUR, mitä helmikuussa uskalsin jo itse povata. HB:n vastaava 142 MEUR.

Jos työkseen analyysejä tekevä ihminen voi Harvian arvonnäärityksen perustaa tällaiseen faktaan (Maria Wikström, Danske Bank) :

Kun 3kk aiemmin perusteena oli:

niin katsotaan mihin minä perustan arvonmäärityksen. Todennäköisesti huomioin ennusteessa sen, että Q2/2020 huhtikuussa oltiin Suomessa tilanteessa, jossa mm. Uusimaa oli suljettu puolet kuusta ja kaupoista ostettiin ainoastaan vessapaperia. Myös EOS tuli lukuihin mukaan vasta toukokuun alusta, eli 1/3 kvartteria on edelleen poikkeuksellinen verrattuna vuodentakaiseen. Myös sekin pitää tietenkin huomioida, että tuotantokapasiteetin nosto USAssa ja Romaniassa on viimeinkin kokonaisuudessaan käytössä.

71 tykkäystä