Harvia-foorumi eli Haarumi - Kansainvälistä kasvua ja hyvinvoinnin megatrendejä

Kesäale ilmeisesti alkoi, 52e tavoitehintoihin nähden alkaa nousuvaraa olla ladattuna hyvin.
Q2 näkymät ja odotukset eivät ole muuttuneet miltään osin, joten itselle tämä alennusmyynti tuli kyllä hieman puskista.
Kotiutteleeko väki perheelle kesälomarahoja sauna- ja tynnyriprojekteihin vai mistä johtunee? :wink: Suurinpiirtein samoilla päivämäärillä näkyy olleen notko kurssissa myös edellisvuosina :face_with_monocle:

34 tykkäystä

Kuinkahan paljon on vaikuttaneet nuo sisäpiirin kaupat. Saattavat hillitä ostohaluja.

Yliampuvalta tuntuu kuitenkin reaktio jos tähän ainoastaan perustuu, lähinnä kummallista olisi jos ei kukaan johtoryhmästä missään vaiheessa kotiuttaisi mitään tuottoja omaan ja läheistensä käyttöön ja elämiseen tällaisen nousuputken jälkeen. Kyllä tuotoista pitää elämän aikana nauttia, ei niitä hautaan pidä sisäpiirinkään viedä :slight_smile:

Tokihan monet “sijoituskonkareiden” oppaat neuvovat myymään heti jos vain joku sisäpiiristä osakkeenkin myy, mutta tässä kohtaa ajattelisi maalaisjärjen sanovan toisin heti kun vähänkään suhteuttaa mittakaavaa. Sitäpaitsi Harvia on pyyhkinyt pelkästään näiden konkareiden kommenteillakin pöytää mennen tullen ja palatessa. :wink:

Näkymät kun eivät ole muuttuneet, päinvastoin Q2-luvut tulemaan olemaan tehtaiden tehostamisten myötä entistä kovemmat, EOS-luvat jenkkilään ovat tulossa minä hetkenä hyvänsä ja Kirami-kortti on vasta pelattu käteen saunabisneksen rinnalle kasvatettavaksi myös maailmalle. Terveys- ja hyvinvointitrendi sen kun voimistuu voimistumistaan ja jenkkimarkkina buustaa kokoajan jne jne.

Yhtiön näkymät näiden asioiden pohjalta yhteenlaskettuna, nousuista huolimatta, eivät ole mielestäni vielä missään kohtaa Harvian tarinaa olleet tulevaisuudelle näin hyvät kuin nyt

Q2 tuloksia kun tärähtää luukusta sisään, niin kyllä siinä taas on Kauppalehdellä ihmettelemistä. :grinning_face_with_smiling_eyes:

41 tykkäystä

Jep, täytyy laittaa vähän perspektiiviin, jos johtoryhmässä jonkinlaista myymistä tapahtuukin. Ei voi odottaa että tällaisella kurssinousulla ei jossain vaiheessa joku kotiuttaisi tuottoja.

Fundamenteissa ei kuitenkaan ole tosiaan tapahtunut mitään negatiivista, joten eipä tästä pudotuksesta kannata liikaa huolestua.

4 tykkäystä

Usein kovan kurssinousun jälkeen on hyvä kerrata hieman omaa sijoitusstrategiaa ja tarkastella sijoituksen tuottopotentiaalia. Kuitenkin lyhyen aikavälin heilahtelut ovat täysin toissijaisia, jos tarkoituksena on pidemmän aikavälin omistus, sillä osakkeen hinta usein seuraa yhtiön kehitystä. Arvostus voi lähteä hieman omille poluilleen varsinkin tulosjulkaisujen välillä, mutta usein asia korjaantuu siinä vaiheessa, kun muistutetaan yhtiön kovasta tuloskunnosta lukujen avulla.

Nykyinen hintataso ei ehkä ole edullinen, mutta mitään näyttöjä heikentyvästä tilanteesta ei tunnu olevan. Useiden eri laajennusten ja tuoreimman yritysoston lomassa on Harvian johtajistossakin vakuututtu ainakin parin vuoden kestävästä, normaalia vahvemmasta kasvusta alalla. Samoihin aikoihin Harvia on jyrännyt oman alansa suurimmaksi tekijäksi eikä ole näyttänyt hidastumisen merkkejä. Kapasiteetin tehostus, yritysostot, terveystrendi ja kvartaali toisensa jälkeen annetut näytöt luovat uskoa kovaan kehitykseen myös tulevaisuudessa. Koronan hellittäessä joillakin osa-alueilla voidaan rauhoittua nykyisestä, mutta taas toiset markkinat (ainakin lähi-itä) todennäkösesti vahvistuu. Meno on jo niin kovaa, että linjastolta menee kaikki tavara ilman erillistä markkinointia.

Taas kerran kun katsoo omaa omistusta, on omistuksen kasvattamisen mielenkiinto ehdottomasti suurempi kun mahdollisten voittojen kotiuttaminen. Sen lisäksi että uskon edelleen koviin tuottoihin, kuuluu Harvia suomalaisista yhtiöistä siihen luokkaan, jota on ehdottomasti kunnia omistaa.

54 tykkäystä

Ja kun yhtiöstä kehittyy kasvava laatuyhtiö, mitä Harvia todellakin on, niin ei näitä saa koskaan “halvalla” kun se potentiaali on tiedossa. Koneeseen tietysti huono verrata kun toimialoilla ei mitään tekemistä keskekään, mutta koska sitä on saanut “halvalla”? Ei koskaan kun katsoo juuri sen hetken lukuja, peruutuspeilistä katsomalla monta kertaa.

Toki Harvialla on vielä matkaa siihen että on pörssissä perinteinen laatuyhtiö, mutta näyttöjä on tähän asti vähintään riittävästi.

Ja kyllä sijotusoppaat huutaa aina noiden sisäpiirikauppojen perään, myy jos sisäpiiri myy, osta jos ostaa jne. Mutta järkeä tuossa pitää käyttää. Kun samat oppaa huutaa kuitenkin että ei kaikkia munia samaan koriin. Sitähän se on pahimmillaan, tai parhaimmillaan, kun on hyvä liksainen duuni ja tuhti osakeomistus samassa firmassa. Jos minä olisin vastaavassa tilanteesa niin ihan varmasti välillä keventäisin ja käyttäisin rahaa muuallekin jos ei muuten niin hajauttamalla.

Itse en ainakaan vedä tästä mitään johtopäätöksiä tässä casessa. Ja aivan sama kuin hyvää jälkeä firma tekee, niin välillä otetaan alempaa vauhtia. Voi katsoa ihan minkä tahansa kasvavan yhtiön kurssikäyrää. Q2 lukujen jälkeen se sitten taas nähdään missä oikeasti mennään.

31 tykkäystä

USA:n EOS-luvan myötä aukeaa aivan toisenlaiset markkinat. Markkinoiden kokoa ja ostovoimaa riittää. Sitä tässä odotellaan…:+1:

8 tykkäystä

Osaatteko sanoa miksi Harviaa seuraa niin harva analyytikko? En oikein itse keksi sille enää mitään perusteluja.

1 tykkäys

Mitä nyt niihin myynteihin tulee.

Taitaa nähdä jo otsikosta vastauksen eli allokaatiokysymys. Tulkitsen tuon niin että henkilökohtaisen talouden riskienhallintaa siis.

3 tykkäystä

Mikko Mäkinen varoittelee Harvian tähdenlennosta HS Vision kolumnissaan (maksumuurin takana):

10 tykkäystä

”Esimerkiksi Harvian kiukaiden arvellaan tuplaantuvan tulevina vuosina uudestaan.”

Joo-o, tämähän on tosiaan pelkkä kiuasfirma. Nää klikkiotsikot voisi kohta jo jättää klikkailematta.

27 tykkäystä

inderesPodi 105: Kilpailuedun lähteet (7.6.2021) | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus Harviakin löytyi ansaitusti Saulin ja Petrin vahvan kilpailuedun omaavien yhtiöiden listalta.

13 tykkäystä

Muissakin ketjuissa tälläistä kysymysten väistelyä toki tapahtuu, mutta haarumilla harvinaisen paljon mielestäni. Eli jos joku on jossain esittänyt mielipiteensä, että harviaan on ladattu todella paljon odotuksia nykykurssilla, niin haarumilla kilpaa mietitään miten tämä kysymys voitaisiin sivuutaa koska hän myös mainitsi sanat “suomalainen kiuasfirma” “korvauskysyntä” tms…, eikä hän varmastikaan tajua että harvia on niin paljon enemmän.

Eli omasta mielestä olisi foorumille ja itsekullekkin hyödyllisempää argumentoida miksi itse luottaa tuon kasvun realisoituvan, eikä vain huutele että “joo-o, eihän harvialla ole muuta kuin kiukaiden korvauskysyntää suomessa”.

PS. itse en pääse artikkelia lukemaan, niin en osaa ottaa kantaa mäkisen argumentteihin, mutta tämä olikin ennemmin yleinen kommentti.

18 tykkäystä

Ei tuossa Mäkisen tekstissä sen yksityiskohtaisemmin Harviaan paneuduttu.

En itse näkisi sitä niin että Harvian osalta kymyksiä sivuutettaisiin, tai uskottaisiin sokeasti kasvuun tms. Enemmänkin kyse on siitä että Harvia on jo nyt näyttänyt oikeasti olevansa paljon muuta kuin kiukaita, ja sen markkina (ja ennen kaikkea potentiaali) on paljolti ihan muualla kuin SUomessa.

Siksi on on niin ihmeellistä että yhtiö edelleen toistuvasti nousee esiin esimerkkinä liiketoiminnasta joka on hyötynyt koronasta, ja joka tulee kärsimään kriisin päättymisestä. Ja joka kerta ne argumentit tuntuvat olevan yhtä laiskoja, tyyliin “ei niitä suomalaissaunoja joka vuosi rempata, kohta lähtee kurssi sukeltamaan”.

10 tykkäystä

Miksi harvia ei ole yhtiö joka on hyötynyt koronasta, eikä tule kärsimään sen päättymisestä? Vaikka onkin kaikin puolin erinomainen yhtiö.

Johtohan on joka osarin ja vuosikertomuksen yhteydessä maininnut itse että odottaa näin tapahtuvan, mutta se on myös heille ja heidän jälleenmyyjille täysin auki, että millä laajuudella.

4 tykkäystä

En näköjään voi muokata, mutta tarkoitin, että Mikko Mäkinen on hyvä hyvä sijoittaja ja jos hän ottaisi suoraan kantaa Harviaan, saattaisin siihen kiinnittää huomiota, mutta ilmeisesti kyse oli yleisemmästä kommentoinnista.

Ei harvia halvalta näytä, mutta kysyntää ja tilauskantaa ja trendiä on takana minun ja varmaan monen muunkin mielestä.

6 tykkäystä

Ynnäilin eilen saunanlauteilla Harvian kassan käyttöä. Q2 ja Q3 tuloksien osalta odotukset on kovat, mutta mielestäni todennäköiset. Oma skeptinen suhtautuminen nykymarkkinatilanteeseen sai miettimään, mitä jos kursseja korjailtaisiin alaspäin vaikka 6kk sisällä reilustikkin. Kassaahan saisi käytettyä omien osakkeiden ostoon ja luotua omistaja-arvoa ilman (massiivisia) pääomanpalautuksia. @Petri_Kajaani kysäseppäs “Tapsalta” osto-ohjelman liipaisinherkkyydestä. Kassa tämän tulisi mahdollistamaan. Eikä haittaisi vaikka Harvia olisi taas se kotipörssissä, joka näyttäisi, miten omistaja-arvoa luodaan.

Tämä nettovelkaisuustavoitehan tätä oikeastaan huutaisi.

15 tykkäystä

En oikein usko, että omien osakkeiden osto-ohjelmia nähdään kovinkaan pian. Harvialla on fantastinen track record investoimisesta omaan liiketoimintaan kovalla kannattavuudella, ja sen taas pitäisi nostaa kynnystä ostaa omia osakkeita - miksi käyttää rahat buybackeihin, jos pystyt laajentamaan omia tehtaita ja ostamaan kylpytynnyrifirmoja paremmalla tuotto-odotuksella? Oma mutuni sanoisi, että buybackien alkamiseen vaaditaan kyllä ihan selkeää korjausliikettä.

Mutta jos Pajuharju ja co. päättäisivät käyttää tuota kassaa voitonjakoon, niin haluaisin itsekin ehdottomasti nähdä omien osakkeiden ostoja. Ei niinkään siksi, että vältyttäisiin osinkoveroilta, vaan siksi että saataisiin yhtiöltä kannanotto Harvian tulevaisuuteen. Edelliset omien ostot (kannustinjärjestelmään, ei mitätöitäväksi) tehtiin viime joulukuussa lähes ATH:ssa (keskihinta karkeasti 20,5 €/osake), ja nuo ostot ovat yhtiön suotuisan kehityksen myötä osoittautuneet fantastisiksi. Mutta nyt ollaan tilanteessa, jossa kasvu menee lyhyellä tähtäimellä katosta läpi, mikä samalla vaikeuttaa kurssitason kestävyyden arviointia. Olisiko jälleen yhtiön mielestä hyvä aika tehdä ostoja esim. kannustinjärjestelmää varten ennen, kuin Q2 ja Q3 tulokset julkistetaan ja näkyvyys tulevaan kirkastuu, vai olisiko johdon mielestä parempi odottaa kirstun päällä laskua tai jakaa kassasta osinkoa? Tuo “kannanotto” helpottaisi yhtiön tulevaisuuden tarkastelua.

Mun amatöörin silmissä yhtiön johtoryhmä ansaitsee valtavasti luottamusta, jos se osoittaa kykenevänsä omien ostoihin hyvällä ajoituksella. Harvia ei ole ihan täysin aukottomasti tätä todistanut, mutta en yllättyisi yhtään jos seuraavatkin ostot osuisivat hyvään aikaan. Koska ne ostot tulevat, se jää nähtäväksi.

4 tykkäystä

Eikö nämä joulukuun "takaisin"ostot liittyneet johdon palkitsemisjärjestelyihin? Itse en ainakaan ole huomannut omien osakkeiden ostamista ja niiden mitätöintiä sen jälkeen.

1 tykkäys