Nykyisessä geopoliittisessa ympäristössä on erittäin harmi, kuinka riippuvainen Harvia on Muuramen tehtaasta. Tämä riski saattaisi realisoitua erittäin ikävästi, jos huonossa tapauksessa Suomi joutuisi jossain kohtaa hyökkäyksen kohteeksi. Uskon, että tätä riskiä hinnoitellaan nyt aika vahvasti osakkeeseen, paljon vahvemmin kuin mahdollista tuotannon lakkautusta Venäjällä jne.
Voi olla juuri näin, että osakkeeseen hinnoitellaan Venäjän hyökkäystä Suomeen.
Harvian nykyarvostuksella voi olla houkutteleva ostopaikka pitkään salkkuun, jos käykin niin, että 5-10 vuoden päästä sodasta on toivuttu ja geopoliittinen tilanne rauhoittunut.
5-10 vuoden kuluttua on todennäköistä, että Harvian tulos/E-komponentti on kasvanut saunamarkkinan kasvuvauhtia, tai nopeamminkin. On myös mahdollista, että geopoliittiset jännitteet ovat rauhoittuneet ja markkina hyväksyy Harvialle taas esim. P/E 20x kertoimen. Tällöin olisi tiedossa merkittävä arvonnousu kahdella eri vivulla (korkeammat kertoimet + tuloskasvu) sijoittajalle, joka ostaa nykyarvostuksella.
Voi myös olla, että 5 vuoden päästä Venäjä hyökkää Suomeen ja tekee mitttavaa tuhoa infrassamme ja väestössämme. Siinä konkurssissa ei enää hirveästi ole salkun performanssi mielessä, kun itse ajattelin kuitenkin jäädä Suomeen auttamaan maan puolustamisessa.
Harvialta tuli tiedote liittyen toimintaansa Venäjällä:
Harvia Oyj vahvistaa keskeyttäneensä
maaliskuun alussa liiketoiminnan Venäjällä. Keskeytyksen syynä on sota Ukrainassa ja nopeasti muuttunut tilanne. Yhtiö tuomitsee Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan.
Venäjän osuus Harvia-konsernin liikevaihdosta oli 6,4 prosenttia vuonna 2021 (11,5 milj. euroa). Konsernin palveluksessa Venäjällä on 27 henkilöä. Harvialla ei ole Venäjällä tuotantolaitosta.
”Tuomitsemme sodan Ukrainassa ja olemme järkyttyneitä sen aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä. Olemme mukana tukemassa Ukrainan sotatilasta kärsiviä ja autamme kaikin keinoin paikallisia kumppaneitamme Ukrainassa”, toteaa Harvia Oyj:n toimitusjohtaja Tapio Pajuharju.
Yhtiö seuraa tarkasti ja jatkuvasti tilanteen kehittymistä sekä sen mahdollisia vaikutuksia Harviaan. Yhtiö tiedottaa viipymättä, mikäli Harvian arvion mukaan on nähtävissä suoria ja merkittäviä taloudellisia vaikutuksia.
Olen tässä kohtaa pettynyt tiedottamislinjaan - jos toiminta keskeytetään kokonaan niin aika helposti siitä voisi ajatella, että tuo 11,5 M€ liikevaihto menetetään käytännössä kokonaan. Jos se ei ole “suora ja merkittävä taloudellinen vaikutus”, niin mikä sitten on oleellisuusraja? Nyt kaipaisi kyllä vähän lisätietoja vaikutuksista, ei vaan ympäripyöreää lausuntoa.
Eikös Harvia ole ennustanut aika “konservatiivisesti” ja maltilla? Vaikka venäjän luvut ottaisi kokonaan vuosiennusteesta pois, päädytäänkö siihen haarukkaan, mitä Harvia on ennustanut kasvun osalta? Siinä tapauksessa tuollainen lause olisi ymmärtääkseni ihan mahdollinen.
Kai johdon oletuksena on että tuotteet saadaan myytyä (tilauskirjat!) muualle.
Olisiko venäjällä mahdollista edes mahdollista harjoittaa kannattavaa liiketoimintaa? Jos venäjän tuotteet valmistetaan vaikka muuramessa (tiedotteen mukaan ei olekaan tuotantoa venäjällä), tuotantokulut on pitkälti samat missä ne myydäänkään, mutta venäjältä saataisiin 50% alhaisempi liikevaihto ja luultavasti karusti tappiollinen tulos, kuin vaikka 1kk sitten, johtuen ruplan heikohkosta suoriutumisesta. Eli lyhyellä aikavälillä kysyntää varmaan löytyy muualtakin, mutta varmaan aika nopeaan päästään myös testaamaan paljonko sitä kysyntää oikeasti on, kun uudet tehtaakin ovat hetken päässeet puksuttamaan kiuasta kunnolla ulos.
Ohjeistukseenhan harvia pääsee vaikka liikevaihto ja -voitto tippuisi vaikka 30% (riippuen tulkinnasta), mutta ilmeisesti ainakaan toistaiseksi yhtiö ei näe että tämä muutos vaikuttaisi esim. vuoden 2022 tulokseen juurikaan (jos vertailukohtana “ukrainan sodaton”-todellisuus, jossa vielä kuukausi sitten elettiin).
Eli jos aiemmin oli näkymät 100% liikevaihdon kasvulle, niin jos se nyt olisikin heidän papereissaan vain 80% kasvu, niin silloinhan “heidän arvion mukaan OLISI nähtävissä suoria taloudellisia vaikutuksia”.
Harvian tilinpäätöstiedotteesta löytyy annetut näkymät (ennusteet). Ne ovat seuraavat:
“Harvian tavoitteena on pitkällä aikavälillä keskimäärin yli viiden prosentin vuotuinen liikevaihdon kasvu, yli 20 prosentin oikaistu liikevoittoprosentti sekä nettovelan suhde oikaistuun käyttökatteeseen välillä 1,5x−2,5x.”
Toteutuneet lukemat vuodelta 2021 olivat:
"Liikevaihto kasvoi 64,2 % Oikaistu liikevoitto kasvoi ja oli 26,4 % liikevaihdosta.
Harvia ei julkaise lyhyen aikavälin näkymiä."
Näiden lukujen ja tuon Venäjän liikevaihdon kokoluokan (6,4 % vuonna 2021) valossa ainakin itse näkisin että tiedote oli erittäin asiallinen ja riittävä.
Sieltähän sitä kommenttia tuli ja lähipäivinä ennusteita tarkistetaan alaspäin. Itsekin olen ollut hiukan yllättynyt tuosta Harvian kurssin rajusta laskusta näille tasoille, koska pidän yhtiötä nyt ainakin jokseenkin defensiivisenä ja kriisin kestävänä. Tietysti tilannehan nyt maailmalla on poikkeuksellinen…
Käsittääksemme Venäjä-liiketoimintaan ei myöskään liity merkittäviä saatavien tai muiden omaisuuserien alaskirjausriskejä.
Harvialla on n.16 Meur myyntisaatavia (muita saatavia n.4meur), joista iso osa venäjällä, onko teillä tietoa tarkempaa lukua saatavista Venäjältä?
Vaikkei näitä alaskirjattaisi, eikö niiden arvo ole luultavammin jo puolittunut, vai tuleeko maksut euroina, jolloin alaskirjausriski nousee myös roimasti? @Thomas_Westerholm
Harvialla on vuonna 2020 merkittäviä myyntisaami-
sia johtuen asiakassopimusten pitkistä maksu-
ajoista. Harvia on myös joissain tilanteissa tukenut
tuotteidensa jakelu- ja jälleenmyyntiasiakassuhteita
hyväksymällä tavanomaista pidempiä maksuaikoja
ja sopimalla erääntyvien saatavien osalta uudesta
maksusuunnitelmasta, mikä on lisännyt myyntisaata-
via erityisesti Yhdysvalloissa ja Venäjällä.
Ihmettelisin, jos pörssiyhtiöllä on ruplasaatavia, jotka odottaa saavansa mutta ei ole suojannut valuuttakurssiriskiä. En tiedä tarkalleen Harvian suojauspolitiikkaa mutta sinisilmäisesti on toimittu, jos ilman valuuttakurssisuojia on operoitu Venäjällä.
Puhutko tässä nyt vuodesta 2020? Mikä mahtoi olla tilanne myyntisaamisten suhteen 31.12.2021. En ainakaan löytänyt tilinpäätöstiedotteesta vastaavaa tekstiä.
tilipäätöstiedotteen mukaan myyntisaamisia ja muita saamisia olisi ollut yhteensä 20,4m€. Ei ole mielestäni mainintaa kuinka suuri osuus tästä on Venäjältä. Tuo vuosikertomuksen teksti koskee vuotta 2020, en toki osaa sanoa onko vieläkin annettu pidempiä maksuaikoja myös vuonna 2021.
Kukaan ei vielä tiedä mitä venäjä touhuaa tästä maailman tappiin.
Toistaiseksi hommat on pistetty seis ja tilannetta seurataan. Olisi typerää ajaa kaikki alas jos Putin vaihtaa hiippakuntaa viikon sisään ja pienen häröpallon jälkeen maan meno muuttuu dramaattisesti. Toisaalta jos Putinin “ammattilaisarmeija” jatkaa touhujaan pitkään niin jossain kohtaa on pakko luovuttaa.
Eli itse tässä kohtaa lukisin että “keskeytetty on, seuraamme hommaa jonkin aikaa ettei tule hätiköityjä päätöksiä pysyvistä muutoksista”.
Realismia on että parin viikon sisään maailma voi taas olla hyvin erinäköinen. Jos tilanne on samanlainen vaikkapa kolmen kuukauden päästä ja firma edelleen toteaa että keskeytetty on ja seuraamme tilannetta, siinä kohtaa voi alkaa jo kyselemään että mitäs tässä jahkaillaan.
Noin 3000 osaketta lähti salkusta. Omistuslistojen mukaan kokonaisomistus ennen näitä kauppoja oli 9966 osaketta.
Sama hallituksen jäsen toki oli myyjäpuolella jo viime kesänä, eli ei sinänsä mikään uusi käänne. Lisäksi esityksen perusteella ei olisi jatkamassa hallituksessa enää ensi kaudella.
Itse tulkitsen tuon niin, ettei tilanne aiheuta esteitä taloudellisten tavoitteiden saavuttamiselle. Toiminnan keskeyttäminen Venäjällä vaikuttaa varmasti myyntiin kyseisellä markkina-alueella. Tilauskirjat ovat tuhdit, joten muuten Venäjälle menevää tavaraa viedään varmasti jatkossa muille markkinoille. Vaikea tässä kuitenkin arvioida, miten kysyntä kehittyy muilla markkinoilla kuluttajien heikkenevän ostovoiman ja koetuksella olevan kuluttajaluottamuksen vuoksi. Toisaalta kuluttajien taseet ovat melko hyvässä kunnossa ja tämä tilanne voi samalla rajoittaa esim matkailuun kohdistuvaa kulutusta.
Yhtiö ei ole avannut maakohtaisia saamisia, joten tämä jää arvioinnin varaan. Mutta jos oletetaan että Venäjällä yhtiö on antanut keskimäärin muita maita tuplasti pidemmät maksuajat mutta muuten saamiset suhteessa liikevaihtoon olisivat linjassa muun konsernin kanssa voisi karkea arvio Venäjäliiketoiminnan myyntisaamisista olla 6,4 % * 2 * 16,2 = 2,1 MEUR. Toki jos tuo summa kirjattaisiin kokonaisuudessaan alas se painaisi yhtiön raportoituja lukuja, mutta mikään katastrofi olisi. Käsittääkseni Venäjällä maksuliikenne ja logistiikka melko tukossa, mikä hankaloittaa saatavien tulouttamista, mutta vaikea nähdä, että kaikki maan saatavat jäisi saamatta.
Juuri näin.
Olet oikeassa ja tilanteet muuttuvat varmasti nopeasti jatkossakin, mutta nyt tuntuu siltä, että liiketoimintaympäristön normalisoituminen länsimaisten yhtiöiden näkökulmasta vaatisi Venäjällä vallanvaihdosta. Aikajänteen arvioiminen näinkin suurille muutoksille on käytännössä mahdotonta.
Itsekin ihmettelin tuota luokittelua, mutta siellä Venäjällä ei tosiaan ole kiinteää tuotantoa eikä kokoonpanofunktiota.