1920–21 USA:ssa oli kaikkien varastosyklien äiti ja isoäiti.
Sodan aikana kertyi patoutunutta kysyntää. Lisäksi oli hintasulkuja. Vaikka musta pörssi epäilemättä rehotti, hintasuluilla oli kuitenkin merkitystä. Siispä hinnat olivat merkittävältä osalta jotain ihan muuta kuin millaisiksi ne olisivat vapaasti muodostuneet.
Kun poikkeusolot loppuivat, kysyntä oli hurjaa ja hinnat ampaisivat ylöspäin.
Nopeasti muodostui sellainen psykologia että jos haluaa tehdä rahaa myymällä mitä tahansa, on lukittava oma ostohinta aina heti tänään. Ja vaikutelma oli että kuinka paljon tahansa tilasi, aina loppui myytävä kesken. Näin ollen aina kun avautui tilaisuus saada tavaraa, siihen oli tartuttava heti. Jos tavara odotti omassa varastossa jonkin aikaa, se oli vain hyvä koska siitä saattoi pyytää hetken päästä paremman hinnan kuin tänään.
Mihin tahansa taloudessa katsoi, joka puolella näkyi vain hurjaa kysyntää. Tätä kaikki talouden toimijat ekstrapoloivat epämääräiseen tulevaisuuteen. Kun loppukysyntä alkoi salakavalasti pehmetä, aluksi sitä ei huomannut kukaan koska edellä kuvattu psykologia oli niin vahva ja varastoja täytettiin edelleen.
Sitten yhtäkkiä hirveä määrä toimijoita havahtui suurin piirtein yhtä aikaa siihen että tavara ei liikukaan sen skenaarion mukaan jonka pohjalta tilaukset ja varastot on mitoitettu. Niin moni löi liinat kiinni yhtä aikaa että seurauksena oli brutaali taantuma, jota ehkä lamaksikin voi kutsua.
Tuo oli niin traumaattinen kokemus kaikille joille jäi varastojen osalta mustapekka käteen että kukaan ei siitä alkaen koko 1920-luvulla uskaltanut tilata kovin aggressiivisesti varastoon. Eli mikään raju varastosykli ei ollut yhtenä palasena kokonaisuudessa joka suisti maan 1930-luvun suureen lamaan.
