Honkarakenne Oyj

Lähinnä mietin teknisiä rajoituksia eli mihin asti tuo painumaton hirsi riittää korkeussuunnassa.

Hongan sivuilta:

Omakotitalojen lisäksi aidosti painumattomasta hirrestä rakennetaan mm. rivi- ja kerrostaloja, hotelleja, kouluja ja päiväkoteja, jotka sopivat luontevasti kaupunkien keskelle.

1 tykkäys

Mietteitä osarista?
Osakekohtainen tulos ainakin tuplaantui, liikevoitto parani 1,8milj omavaraisuus 56%
osake -9% :thinking: näkymät pettymys?

Osari mielestäni ihan hyvä 2019 osalta, odotin itse hieman kovempaa tulosta. Tämän vuoden näkymät eivät olleet niin hyvät, kuin moni varmasti odotti… Uusi tuotantolinja valmistunut ja tilaukset kasvoivat, kuitenkin hieman epävarmuutta ilmassa tulevasta.

1 tykkäys

"Honkarakenteen liikevaihto taipui - Venäjä romahti lisää, ja korona on uusi uhka

Hirsitalovalmistajan näkymät ovat vaisut. Liikevaihdon ja -tuloksen odotetaan jäävän edellisvuoden tasolle. Osinkoa ei heru edelleenkään."

Arvopaperin juttu lienee suurin syy laskulle. Aika jänniä johtopäätöksiä vetivät kyllä tilinpäätöksestä. Pääomapalautusta toki tulee, mutta siitä ei jutussa ole mainintaa.

2 tykkäystä

@Stryker. Aika negatiivissävyinen oli Olli Harman artikkeli. Tulos oli linjassa 2019 loppuvuoden tulostarkennuksen kanssa. Liikevaihto vuoden 2018 tasoa (-2,9%) ja tulos ennen veroja “merkittävästi parempi” (tuplausta voi kai pitää merkittävänä :slight_smile:). Pääomapalautus ei näemmä Ollia kiinnostanut, vain osinko, jota Honka ei ole vuosiin maksanut.

Honka näyttäisi saaneen kulupohjansa kuntoon. Tämä mielestäni se paras uutinen. Toivottavasti 2020 aikana tilanne vielä paranee, kun tehdasinvestointi saatetaan loppuun. 2019 tuloksen perusteella ja 3,5€ osakkeen hinnalla P/E on alle 9, joten huiman kalliina tätä osaketta ei voi pitää. Liikevaihdon pitäisi toki kääntyä nousuun.

2 tykkäystä

Näkymien ennustamisessa mielestäni sinällään vastuullinen ennuste, jos korona iskee ennusteita isommin niin skeptisen varovainen mielummin kuin “rotsi auki”. Ilman tätä pöpöä tässä olisi hieman toisenlainen arvostustaso.

1 tykkäys

Sama. Hongan viimevuotinenkin ohjeistus konservatiivinen. Sijoittajat eivät opi mistään. Esim. Marimekko antanut viime pari vuotta pari posaria ja se palkittiin laskulla tämän vuoden ohjeistuksen suhteen.

Se mitä itse pistin jo posarissa hongalla paperille, oli että liikevaihto laskisi -10% h2 koska tätä ei muutettu posarissa (samaa tasoa, ja h1llä vastaava kasvu).

Tilaukset h1llä alas -10% ja nyt sama ylös.

En mä vaan jaksa näitä tyhmiä markkinoita, tuntuu ettei mitään osata lukea vaan mennään posariin sillä mentaliteetilla, ja sama toisinpäin lukematta itse sisältöä.

Po palautustakin. Alma Median uutisoinnit kaikissa lähteissään on niin järjettömän ala-arvoista kuraa.

:man_facepalming::man_facepalming::man_facepalming:

5 tykkäystä

Vihdoin nousua. ATM +6% ylöspäin, taitaapi pitkälti johtua Kauppalehden jutusta. Käy mulle.

Onko linkkiä laittaa, vai onko tämä vain paperisessa lehdessä? En löydä Kauppalehden sivuilta tai googlesta mitään.

Oho. Mun virhe. Kyseinen uutinen olikin muutaman päivän vanha.

Mikäköhän tätä sitten nostaa…?

Olisikohan tässä muhimassa positiivinen korona-ylläri. Kesämökit menneet uutisten mukaan hyvin kaupaksi. Joku voi rakentaa ostamansa vanhan mökin tilalle myös uuden. Ehkä myös mökkitonttien kauppa on käynyt hyvin. Puurakentaminen on muutenkin myötätuulessa, myös julkisen rakentamisen puolella, päiväkodit jne. Hirsitalo sitoo hiilidioksidia, megatrenditkin antavat siis tukea. Analyytikkoseurantaa ei taida olla ollenkaan. Itse olen tankannut tätä ihan perstuntumalta, saa nähdä miten käy.

3 tykkäystä

Tässähän on mukavasti aikaa vielä tätä mutustella ennen julkkaria. Varmasti myynnin kehitys on ollut positiivista tälläkin toimialalla.

1 tykkäys

Osari ens viikolla, onko positiivinen tulos ylioptimistisesti ajateltu?

Tottakai tulos voi olla positiivinen. Muttta kuukaudessa tultu yli 20 % yli, eiköhän se kurssinousu ala olla jo sisään leivottu. Lisäksi pienet vaihdot haasteena.

1 tykkäys

Minkälaisia odotuksia Honkarakenteen osalta? Keväällä tulosvaroitus koronan ja lakon vuoksi, mutta sen jälkeen onkin ollut ihan hiljaista. Hirsiomakotitalojen markkinaosuus jatkanut kasvuaan ja mökkikauppa ehkä näkyy saaduissa tilauksissa, tokkopa niitä vielä juurikaan on ehditty toimittamaan. Asuntomessuista taas ehkä hyvää pöhinää, mutta ei vielä luvuissa näy sekään. Päiväkoti/koulurakentaminen lienee kuitenkin vielä melko pientä, vaikka saattaakin olla pidemmällä aikavälillä kasvussa. Venäjä oletettavasti vähän parantanut H2/2019 verrattuna (parempi tilauskanta), mutta Global Markets lienee laskenut, vai onkohan ollut jotain isompia projekteja?
Tän osakkeen osalta on aika lailla sumussa ja pitää vaan mennä mutulla ja toivoa, että hirsirakentamisen trendi jatkuu hyvänä ja johto tekee oikeita asioita. Salkussa 2000kpl ja kovasti mietin keventääkö, vai ei. Tällä hetkellä sentää pääsisi eroon, joskus tuppaa olemaan laidat aika ohuena. Hankintahinta koronadipistä 2,6€. Viime syksynä tuli myös tehtyä onnistunut holdaus noin 2,5€ => 4€. Saisi edes joku analyytikko seurata, niin tietäisi edes millaisia lukuja väki tältä odottaa. H1/2019 ei ollut vielä mikään loistava, joten jos siihen peilaillaan, niin voisi tulla positiivinen “yllätys”…mene ja tiedä.
https://www.hirsikoti.fi/fi/media/hirsiomakotitalojen-markkinaosuus-on-edelleen-kasvussa

5 tykkäystä

Honkarakenne on haastava yhtiö omistaa ehkä juuri siksi kuin ei ole sitä seurantaa. Toisaalta taas tämä avaa hyviä paikkoja niin kuin kerroit ne myös käyttäneesi. Itselläni ei ole nyt hetkeen ollut honkaa mutta jos oikein muistan eikös tulos painoitu yleensä H2:lle. Kuten mainitisit tulos oli pehmeä H1/19 ja näin ollen jos tulos on edes parempi voisi olla positiivinen vastaanotto. Kiinnostava yhtiö kaikin puolin ja mielenkiintoista nähdä tulos ja reaktio.

Kieltämättä tässä on ollut omaan silmään vähän *buy the rumor sell the fact * makua, mutta toisaalta sijoittaja sentimentti on niin huipuissaan että voi tulla vielä hyvät tulosrallit.

1 tykkäys

Tein alustavan kassavirtalaskelman Honkarakenteesta ja se näyttää todella hyvältä. Myös ROIC reilusti yli WACC:n, likviditeetti huono, ei seurantaa. Katson huomisen osarin, mutta nään tässä firmassa paljon potentiaalia. Osaako kukaan sanoa miksi mikään analyysitalo ei seuraa tätä? Ei ole kuitenkaan ihan pienimmästä päästä.

2 tykkäystä

Tulosvrpituksen pukkasi, uskon markkinaodotusten olleen paremman vuoden puolella?

1 tykkäys

Oman näkemyksen mukaan ihan kohtalainen ja suhteellisen odotettu raportti. Ei kai se huono ole, jos osakekohtainen tulos nousee 30% ed vuodesta. Kotimaan kasvu ihan hyvää ja ulkomaat vähän dyykannut, mikä nyt ei ole yllätys korona-aikana.

“Suomessa liikevaihto kehittyi positiivisesti ja oli 11 prosenttia parempi kuin vuotta aikaisemmin vastaavana ajankohtana. Omakotitalojen myynti on kehittynyt edelleen positiivisesti. Vapaa-ajan mallistoa uudistettiin alkuvuonna ja uusi mallisto on herättänyt kiinnostusta markkinoilla. Päiväkotikohteiden kysyntä on pysynyt viime vuoden tasolla, mutta kiinnostus koulukohteita kohtaan on kasvanut ja odotettavissa on hirsikoulujen määrän kasvua. Tilaus-toimitusketjuun ja myyntiprosessiin tehdyt tehostustoimet alkavat näkyä: toiminta on tehostunut ja asiakaskokemukseen kiinnitetään yhä enemmän huomiota. Olemme kehittäneet ja vahvistaneet palveluliiketoimintaa ja tuotteistaneet uusia palvelumalleja. Kotimaan myyjäverkoston kehittäminen jatkuu edelleen.”

“Karstulan tehtaan investoinnit ovat edenneet, joskin koronatilanne aiheutti viivästymiä laitetoimituksiin ja asennuksiin. Uusitun linjaston arvioidaan olevan tehokkaassa tuotantokäytössä loppuvuonna 2020”

Tuo viimeinen asia yhdessä kasvavan kysynnän kanssa antaa kuitenkin positiivisia odotuksia tuleville vuosille. Yhtiön tase on siisti ja johdolla iso omistus, joten en pidä 10 P/E lukua pahana.
Kaikille tulos ei selvästikään maistunut, mutta holdaillaan sitten tarvittaessa vähän kauemmin. Vaihto aina niin pientä, että muutokset suuntaan ja toiseen suuria, jos joku haluaa ostaa/myydä.

5 tykkäystä

Itse tyytyväinen osariin, vaikka markkinat erimieltä jos kurssireaktiota katsoo. Mikäli tällaisena aikana yhtiö kasvattaa tulosta, niin kiitos lisää lappuja salkkuun.

1 tykkäys