Porukka tekee sijoitusvirheitä koko ajan. Shorttaaminen on onnistunut monta viikkoa putkeen joka saattaa luoda hyvän olon tunteen takin sisälle.
Saattaavatte ajaa miinaan, koska niin vahva on nousu Hyzonilla. Odotinkin jotain tällaista, mutta en kuitenkaan aivan vielä. 10% nousuhyppäys polttaa kyllä sortseja.
Shorttaus on voimissaan silloin, kun osake on pitkässä laskussa pienellä vaihdolla. Silloin pienilläkin määrillä saa hintaa painettua alaspäin. Kun taas ostovolyymi kasvaa voimakkaasti käännettä ennakoiden, shortit toimii usein katalyytin voimistajana, koska niitä joutuu lähteä sulkemaan nousussa ja jos myyntilaita on ohut, ostettavaa ei löydykään ihan läheltä = short squeeze.
Kyllä vain. Eikös periaatteessa short squeezin siemenet kylvetä juurikin vähän tällaisissa tilanteissa? Mielenkiinnolla odotellaan mihin päädytään. Hyzon on kuitenkin aika pieni volanen lappu ja moni varmasti uskoo firman olevan laadukas eivätkä myy lappuja tällä hinnalla → ei löydy ostettavaa ja noi shorttipositiot tulee aika kalliiksi sulkea.
Toivon mukaan saadaan lainoitusarvo lähitulevaisuudessa. Joku tätä taisi aiemmin kyselläkin, mutta en muista kuulleeni siitä lisää, joten laitoin itsekin pyyntöä ja tässä vastaus.
Viimeinen tosiaan vanhasta twiitistä Holthausenin Twitteristä. Kokoonpano on muuttunut jonkin verran.
Ahdin on ainakin uusittu tuossa uudessa kokoonpanossa.
(Putket menee eri suuntaan ja ahdin eri tavalla paketissa)
Ahtimen valmistaja ja tyyppikilpi piilotettu
Isommat pelurit toimii noin, mutta normitreidaaja ei saa niitä haltuunsa muuten kuin suoralla sell orderilla.
Isojen erien lainauksella on usein myös jokin kiinteä aikajänne, joten korot joutuu maksamaan koko ajalta (en ole henkkoht koskaan tällaista tehnyt, joten ihan tarkkaan en tunne yksityiskohtia).
Tuolta löytyy kilpailijan infoa aiheesta videon kera.
HYZON ei paljon anna vehkeitään kuvata kyllä.
Eikä muutenkaan hirveesti tiedota ennenkuin tavara on valmis ja autossa kiinni. No, eipähän anneta kilpailijoille ylimääräistä tietoa vahingossakaan.
Vodel1, valistatko tietämätöntä. Miltä ajalta tuo fee pitää maksaa? Eli jos shorttaaja lainaa 200 000 osaketta á 6USD/kpl = 1,2 MUSD kokonaisarvo, josta 6,5% = 78000 USD. Onko tuo päivävuokra, kuukausivuokra vai mikä? Ja maksetaanko vuokra sitten osakkeen vuokraushetken arvon mukaan?
Kyseessä on vuositason vuokra, eli päivätason saa sitten jakamalla tuon summan 365. Tästä syystä Hyzonin lainaajilla ei ole paineita ollut palautella osakkeita, koska jos ei ole lainassa järkyttäviä määriä, ei osakkeiden lainaminen päivätasolla maka hirveästä. Sitten kun mennään niihin tapauksiin, jossa lainattavaa ei ole ja alkaa näyttämään kunnon squeezin mahdollisuudelta, niin korota saattavat hypätä satoihin prosentteihin, jolloin jo päivätasolla alkaa tulemaan pelkästä korosta selkään kunnolla shorttaajille. QS squeezissa viime vuonna taidettiin mennä johonkin +800% korkoihin
Korko myöskin määrittyy päivätasolla, eli se muuttuu shorttaajille päivittäin, jos korko muuttuu.