Hyzon Motors - Vetyvallankumous raskaalle liikenteelle

Omalta osalta voi sanoa että salkusta löytyy nopeasti katsottuna 23 eri puhtaasti vety lappua ja niiden omistus on aika tapissa nykyään :grin:. Ainut mikä omistusta oikeasti voi vielä lisätä on Hyzon… siksi tulee seurattua aika tarkkaan eri suunnista tämän kehitystä. Eikä tässä muuten mitään erityistä ole noihin muihin vety lappuihin ainakaan omalta osalta.

24 tykkäystä

Shorttirapsan jälkeen alkoi tämä kiinnostaa eniten. Mutta seurailen totta kai myös eri vetyfirmoja ja ostelen, jos omasta mielestä sopivaan väliin saa ostettua.

3 tykkäystä

Päälimmäisenä se, että heillä on jo pitkään ollut ihan oikeita, oikeassa maailmassa käytössä olevia tuotteita. Ei mitään lupauksia, protoja tai muuta “muttaa”.

Toisena se, että firman päätekijöillä on yli 10 vuoden historia vetyteknologian tutkija/teoriapuolelta. Ei siis markkinointifirma, vaan ihan alan ykkösosaajia. Ja edelleen, käytössä olevaa laitteistoa, joka on testattu esim. Australian 50 C helteissä ammattikäytössä ja hyvin tuloksin.

25 tykkäystä

Eikös Gaussin ole Ballard Powerin kumppani?

Itse olen sellainen savolainen, että pelaan molemmissa joukkueissa. Eli näen Plugissa todella ison yrityksen potentiaalin ja sijoitan siihen pitkällä horisontilla. Aina siis tämän vuosikymmenen loppupuolelle. Renaultin ja Plugin Hyvia -yhteistyöltä odotan paljon, mutta se suuntautuu enemmän pakettiautopuolelle. Renaultin raskaammat vetyajoneuvot ovat vielä kaukana.

Mielestäni Plugi ja Hyzon ei siis suoranaisesti kilpaile keskenään. Itseasiassa Plugin nopea laajentuminen tukee tätäkin sijoituskeissiä. Hyzonissa näen, että seuraavien 5 vuoden aikana kasvu tapahtuu rivakasti. Hyzonin etu on se, että heillä on sekä oma polttokennotuotanto että auton kasauslinjasto. Sen lisäksi tekniikan pitäisi olla erittäin kilpailukykyistä. Tällaisia toimijoita ei montaa ole, joten mielestäni yhtiö on hyvissä asemissa valmiina toimimaan heti kun markkinat alkavat kasvaa. Ja sitä ne kyllä tekee. Jos miettii ensi vuotta, niin ei taida kuin Hyundai ja Hyzon (+jotkut kiinalaiset toimijat) pystyä toimittamaan isompia määriä vetyrekkoja (jos jätetään linja-autovalmistajat ulos laskuista). Eikä tilanne juuri muutu vuonna 2023 (Hino ja ehkä Kenworth? tulee mukaan kuvioihin).

Voihan kaikki mennä v*tuiksi, mutta se on sitä sijoittajanriskiä se. Näen isoimpina riskinä aika arkiset asiat, mahdollinen työvoimapula, materiaalipula+hintojen nousu, logistiset ongelmat yms post-koronan ilmiöt. Samat haasteet toki on kaikilla vetyalan yhtiöillä edessä.

Itse en ole noita kahta yhtiötä enempää hajauttanut, sillä näen niissä eniten kasvupotentiaalia. Mennään siis Geelitukka ™ meiningillä. Pidän esimerkiksi Ballardia ja Bloom energyä mielenkiintoisina yrityksinä joilla tuntuu olevan laadukkaita tuotteita. En vain ole varma kuinka hyvin ne pystyy kaupallistamaan tuotteensa. Sekä Plugin että Hyzonin johto tuntuu olevan on juuri siinä erinomaisia. Andy varmaan pystyisi myymään äitinsäkin Korealaisille.

21 tykkäystä

Nope.

https://www.ir.plugpower.com/Press-Releases/Press-Release-Details/2020/Plug-Power-and-Gaussin-Collaborate-on-Hydrogen-Powered-Transportation-Vehicles/default.aspx

https://www.gaussin.com/news/gaussin-group-announces-an-initial-contract-for-hydrogen-powered-yard-trucks-atm-h2-with-plug-power-these-38t-vehicles-will-be-delivered-starting-in-november-2021-and-deployed-to-plug-powers-customers

8 tykkäystä

@everlaastia jo tuossa mainitsikin Hyzonin vahvuudet. Ja jos keskustelua olet seurannu niin aika hyvin myös Hyzon on maailmankartalla. Uusi Seelanti, austraalia, alakomaat. Ranska? Kiina? Usa? Korea? Saudi Arabia? Kysymysmerkillä ne maat minne ei vielä ole toimitettu rekkoja.
ZeroAvialle kennot testiin.
Ensivuona pitäisi tulla Gen-3 polttokenno.

Näistä ehkä eniten odotan austraalian toimitusten lisääntyvän, kiinan saudien markkinoille pääsyä. P-Amerikassa varmaan alkaa kohta jotain tapahtua kunhan ssavat päätöksiä aikaan…

12 tykkäystä

Hyzonin johdolla myös riittää näkemystä ja osaamista. Täydet edellytykset kyetä viemään suunnitelmaa eteenpäin ja pysyä teknologisesti kilpailukykyisenä.

Muutama poiminta:

Rajesh Bashyam


“He earned numerous awards and some of his selected awards include Director’s postdoctoral fellow award from LANL, best postdoctoral publication prize in experimental Science for his paper published in “Nature” in 2006 at LANL, Ballard’s Technology and Product Development Excellence award in 2012, Ballard’s Prolific Inventor Award for the year 2015, 2016 and 2018.”.

Pat Griffin

Shinichi Hirano

Arthur Koschany (CHIEF SCIENTIST)
“Dr. Arthur Koschany has 20 years of hands-on fuel cell technology experience and is one the world’s most renowned fuel cell scientists specializing in compact and lightweight power systems.”

Yrityksen hallituksessa istuu myös asiantuntevaa porukkaa. Muutama poiminta myös sieltä:

Viktor Meng
"Viktor is Managing Director of Bscope Ltd, part of the Piëch-Nordhoff family office, focused on the management and execution of the long term strategic and sustainability interests of the family.

Prior to co-founding Bscope, Mr Meng prepared, initiated and facilitated the entry of Porsche Holding GmbH, Europe’s largest automobile distribution and retailing company, into the rapidly growing Chinese market."

Dennis Edwards
“Mr. Edwards has been the President of Detroit Chassis, an assembler of rolling strip chassis, since November 2017 and has deep leadership experience overseeing global operations, program and launch management for major auto suppliers such as Lear Corporation, Advanced Engineered Products and Dura Automotive Regional plant responsibilities throughout Southeast Asia at Lear.”

Kd Park
“Mr. Park has served as an Executive Managing Director of Korea Zinc Co., Ltd. since January 2020 and has over 28 years of experience with the company in strategy and planning.”

Ivy Brown
“Ms. Brown was the President of United Parcel Service Northeast from April 2013 to January 2020. Ms. Brown’s career at UPS spanned 32 years.”

11 tykkäystä

“SEC Form 3 filed by new insider Hyzon Motors Inc.”

Mitä tämä tarkoittaa?

1 tykkäys

Shorttihyökkäyksen takia näkisin että Hyzon on nyt alennusmyynnissä verraten muihin vetyosakkeisiin. Esim. Marketscreenerissä matkaa analyytikoiden ka -tavoitehintaan on Plug Powerilla 12 %. Hyzonilla 231%. Mielestäni Hyzonin shorttihyökkäjä yrittää ratsastaa tapauksella Nikola, joka on vetysijoittajien tuoreessa muistissa.

21 tykkäystä

Käsittääkseni Pat Griffin ilmoittautuu Hyzonin sisäpiiriläiseksi tuolla ilmoituksella. Tuon lapun mukaan mies ei omista ko yhtiön osakkeita. En tiedä meinaako alkaa ostelemaan osakkeita vai onko tämä aina vakio toimintatapa uuden johtohahmon saapuessa yritykseen. Eelonin aikakaudella ei taida näillä kauheasti olla merkitystä. :scream:

Muut korjatkoon jos olen väärässä.

7 tykkäystä

Kävin katsomassa PlugPowerin lukuja ja firma on huomattavasti suurempi kuin Hyzon. Plug Power MCAP = 23 miljardia USD vs. Hyzon MCAP = 1,4 Miljardia USD. Viimeisen kuukauden Plug Power on raketoinut ~50% ja firma on hyvin mielenkiintoinen, näen että MCAP voi aikanaan olla helposti 10x tämän hetken arvoon nähden jos (kun) liiketoiminta menee suunnitelmien mukaan. Kuitenkin, kun vertaan nyt Hyzoniin (ihan vain lukujen valossa), Hyzonissa on kasvupotentiaali paljon suurempi seuraavista syistä:

  • Pienempi yhtiö → Enemmän kasvuvaraa
  • Hyzon on nyt ihan “Black Friday” alennuksessa shorttiraportin jälkeen.
  • Kuten @samiska mainitsi, analyytikoiden tavoitehinta vs. nykyhinta on aivan eri sfääreissä.
  • Pienet hyvät uutiset vaikuttavat kurssiin voimakkaammin Hyzonilla (kun on pienempi yhtiö)

Disclaimer: Tämä ei ole sijoitusneuvo. Pienillä yhtiöillä riskitkin on suurempia. Fiksu sijoittaja hajauttaa rahansa useampaan kohteeseen. Näen kuitenkin että Hyzonilla on kurssin kaksinkertaistuminen nykyhintaan nähden lyhyellä aikavälillä (ja 2-3 vuoden aikavälillä 10-kertaistuminen) todennäköisempää kuin Plug Powerilla.

Laitan Plugin seurantaan ja jos se dippaa vielä tuonne 20USD tienoille, harkitsen position hankkimista.

25 tykkäystä

Onkohan uusi tilaus?.
Sinkkikaivokseen viisi hyzonia (ainakin suunnitteilla)

14 tykkäystä

Käsittääkseni puhuttu vain yhdestä testirekasta tähän mennessä Korean Zincin toimesta tuolla, eli itselleni ainakin oman muistikuvan mukaan uutena että tulisikin 5?

Edit, muistinpa väärin :smiley:

4 tykkäystä

26 tykkäystä

Itse hiukan karsastan Motley Foolia, mutta kaikki huomio massoille on aina parempaa näkyvyyttä meille :smiley:

3 Hydrogen Stocks I’d Buy Right Now | The Motley Fool

tldr, Hyzon on siel :smiley:

Edit: iskenpä silmät lepoon hetkeks, vanhoja artikkeleita :s

9 tykkäystä

Ja itseasiassa lisäystä vielä tuohon edelliseen 5 rekan viestiin:

https://www.schwab.wallst.com/research/public/news/viewStory?YYY20_ty9M1HpQ1xV7iLx+frMH3GCfj0Fk8lxJjGItynU2PhKi54MXL7ArK08t55FdKtrn4HOCK9w5J81NFm6EQY2Nbc72XvB4M6zV1M+t0F2MHhc=&a=1

Eli Korea Zinc on saanut miljoonarahoitusta vetyynsä, joka toisaalta nopeuttaa edesauttaa mahdollisia uusia ostoja Hyzonin suuntaan.

Edit: Eilen. Eli Aussi aikaan tänä aamuna.

21 tykkäystä
23 tykkäystä

Sivuhuomiona Suomessa suurin sallittu massa on 76t liikenteessä rekoilla, siitä voi vetää vertailua, että nyt tulevat 140 tonniset Ausseihin vetämään väliä. Noiden CO2 päästöjen kulutusten tippuminen voi olla kovakin luokannosto tulevaisuuden ESG painotteisissa rahastoissa, niin paine on kova yrityksissä jotka tuollaisia määriä rekkoja käyttävät.

17 tykkäystä

Suomessa saa nykyään jo erikoisluvalla isompiakin kuormia, Lapissa pyörii 104t puurekkoja.

Mutta tuossa roolissa vedyn hyöty vrt. akut korostuu, pitkät matkat ja isot massat ovat mahdottomia akkuvehkeille.

30 tykkäystä

Sama ajatus, vetyteollisuuteen on hyvä hajauttaa eri pelureihin. Vaikka PLUG onkin vahva toimija, en lähtisi yhdellä yhtiöllä mukaan. HYZN osalta luulen, että shorttihyökkäys sai monet tähän mukaan, nythän hinta on ollut houkuttelevalla tasolla sen ansiosta. Heidän kennothan on ainakin paperilla parhaat.

36 tykkäystä