Tuo on itse asiassa heräte kaikille. Kun yhtiö ostaa omia osakkeitaan halvalla tulevia palkitsemisia varten, voi jokainen sijoittaja miettiä, kannattaako itse tehdä samoin. Vaikken Hyzonin bonusohjelmassa olekaan, harmittelen edelleen sitä etten lisännyt positiota 5 euron pinnassa. Ehkä harmittelen vuoden päästä etten lisännyt sitä edes Marraskuussa 2021, kun osake oli noussut vain 60% ATL:stä. Osakemarkkinat kun ovat loputon harmistuksen aihe, jopa silloin kun salkku on vihreä. Ehkä jatkan hannailua ja voivottelua…
En tiedä kuuluisko nämä jollekin toiselle osastolle mutta onkohan tuolla nyt jotain kehitteillä?
(Eilen julkaistu tuo twiitti)
Tänne kuuluu. Hyvä tietää etukäteen niin voidaan kaivaa valaan teurastusvälineet kaapista valmiiksi.
Mielenkiintoinen juttu. Luulisi että teho on shorttirapsoista jo hävinnyt. Miksi kokeilla enää uudestaan?
Täällähän ei kukaan tiedä jos vaikka hieman pienemmän(?) yrityksen/instituution shorttipositio on edennyt pisteeseen, jossa se alkaa uhata salkun totaalista tuhoutumista. Tämän hetkisistä 5$ pohjista on kuitenkin noustu jo melkoinen matka. Ostamalla firman osaketta pörssistä pahin takaisku on ostetun yrityksen konkurssi ja täten sijoitetun pääoman menettäminen. Lyhyeksi myymällä tuota alarajaa ei ole.
Siinä ei miljoonan osakkeen shorttipositio vielä paljon paina, jos joku Saudi-Arabian valtion rahasto on ostolaidalla ottamassa koppia sitä mukaan kun hintaa yritetään painaa alas.
Fintelistä lähti juuri viimeisetkin vapaat shortit maailmalle, tai jäi sinne 15000. Samoissa luvuissa liikuttiin silloin kun shortit tämän kimppuun hyökkäsi lokakuun alussa. Tullee jännä päivä, pääsee Hyzonin omat ostot heti käyntiin
Nyt olis hyvä paikka saada vahvistus tuolle 50:lle toimitetulle autolle.
Qanonin mukaan tulo vielä puuttuu
Ei kai tuossa missään mainita että kohde olisi Hyzon? Voi olla ja varmaan onkin jo uusi kohde työn alla…
Usein kun kasvuyhtiö ostaa omia osakkeita takaisin pienissä määrin, niin vähän ajan päästä rekrytään jotain avain henkilöitä lisään firmaan, pidän itse positiivisena omien osakkeiden osto-ohjelmaa pienessä määrin. Sitoutetaan tärkeitä henkilöitä ja silleen.
Nimenomaan, mistä kytkös Blue Orca->Hyzon? Jos joku haalii shortteja, eiköhän se ole sulava jäävuori?
Sinnehän sitä mennään.
Jos omien osto alkaa niin kova työ on pitää vielä huomisen.
Tässä lähinnä mietin niitä huomisia optioiden erääntymisiä. Muute tämä lasku ei häiritse ja kun katsoo mitä nyt pörsissä tapahtuu
Enemmän tää nyt tänne kuuluu kun tuonne kurssien ihmettely ketjuun…
Jonkin sortin uutinen, eipä siinä mitään uutta käsittääkseni
Hyzon – Auffällig hohe Umsätze bei steigenden Notierungen - HZwei
“Samalle päivälle on näissä isommissa lapuissa monta eri strikea.
Sen vuoksi kannattaa ihan yleisesti varoa perjantain loppupäivän kaupankäyntiä”
Tähän ei vielä kukaan vastannut kun aiemmin kyselin, että mitä siis olisi varottava? Sen tiedän että perjantain loppuillan kaupankäyntejä pitää varoa etenkin jos sattuu nauttimaan kosolti erinäisiä janovirvokkeita.
Siis huomenna erääntyy kasa Hyzonin optioita, ja puttien ja call:ien haltijat pyrkivät kaikin keinoin muuttamaan kurssia omaksi edukseen.
Ei siis pidä myydä hädissään, kun kurssi lähtee jyrkkään laskuun tai ostaa peläten jäävänsä junasta, kun kurssi lähtee jyrkkään nousuun.
Arvostus tasaantuu jälleen maanantaina.
Näin olen tämän ymmärtänyt.
Olisko niin että oikeaa vaihtoehtoa ei ole laitettu ollenkaan. Huomenna Jan Bakkerille toimitetaan uusi rekka ja merkkiä saa arvuutella. Tämä siis Instassa…
Toivottavasti pian päästään siihen tilanteeseen ettei jokaista yksittäistä rekkaa tarvitse kaivella ja arvailla.
Ensimmäinen osto Hyzonia juuri tehty, mielenkiintoinen yritys kyllä kyseessä ja potentiaali on valtava. Ja jos mm. Soros mukana niin tuskin tämä ainakaan niiden (oliko keväällä) olleiden huhujen mukainen laitos ole.