Incap sijoituskohteena

Mieluusti kuulisin myös enemmän historiasta, mikä meni rajusti pieleen.

Itse hyppäsin mukaan edellisen annin aikoihin 2015. Tuolloin liikevaihto oli muistaakseni 25 miljoonan paikkeilla syvän sukelluksen jälkeen. Vaasan metalliteollisuus oli myyty ja keskityttiin elektroniikkaan. Tuossa taisi olla käännekohta käsillä ja firma alkoi parantaa kvarttaali toisensa jälkeen. “Suuri yleisö” tämän löysi vasta muutama vuosi sitten kun Kakkonen kahmaisi aika potin 6 euron paikkeilla. Tässä on käsillä todellakin huikea onnistuminen käänneyhtiöstå kasvuyhtiöksi.

7 tykkäystä

Inderesillä tavoitehinnan nosto 17,50€ → 19€.

2 tykkäystä

Mielestäni yrityksen kyky kasvaa kannattavasti riippuu hyvin paljon yrityksen johdosta. Jatkuva kasvu vaatii kuitenkin halua ja kykyä etsiä jatkuvasti kasvun mahdollisuuksia, päivittää strategiaa, tehdä oikeita investointeja ja johtaa organisaatiota mahdollistamaan kasvu.
Tästä syystä ostin aikanaan mm. Marimekkoa, koska Tiina Alahuhta kykeni selkeästi kääntämään yrityksen kasvuun ja kykenee reagoimaan liiketoimintaympäristön haasteisiin.

Itsestäni on tuntunut, että Otto Pukk:lla on ollut myös vahva rooli InCapin 2015/2016 alkaneessa kasvussa. CV:n mukaan Otto tuli 2015 johtamaan Viron tehdasta. Puolivuotiskatsauksissa ei erotella Viron toimintoja mutta niissä kerrotaan että tehdas on kannattavan kasvun uralla.

Olisi kiinnostava tosiaan tietää tarkemmin historiasta ja mihin osa-alueisiin on eri vaiheissa panostettu

2 tykkäystä

@Joonas_Korkiakoski, voiko positiivisen tulosvaroituksen ajankohdasta vetää mitään johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen? Tuli siitä mieleen, että samaan aikaan kuitenkin anti käynnissä ja tulosvaroituksen myötä annin ehtojakin muutettiin. Lähinnä siis mietin, että voisiko anti olla menossa tahmeasti eteenpäin, jolloin positiivinen tulosvaroitus antaisi vähän vauhtia merkintään?

Itsehän en näistä anneista oikein mitään ymmärrä, joten voi olla, että nolaan itseni tällä kysymyksellä ihan täydellisesti.

4 tykkäystä

Terve Mauri!

Tulosvaroitus on arvopaperimarkkinalain mukaan aina sisäpiiritietoa ja se on julkistettava niin pian kuin mahdollista. Annetun tulosvaroituksen myötä antiesitettä oli täydennettävä, sillä esitteessä tulevaisuutta koskevat lausunnot perustuivat esitteen laatimishetkellä voimassa olleeseen ohjeistukseen. Esiteasetukseen perustuva perumisoikeus puolestaan liittyy EU-lainsäädäntöön, eikä sillä ole varsinaisesti tekemistä itse yhtiön kanssa. Eli tiivistettynä eilinen tulosvaroitus annettiin, koska sille nähtiin operatiiviset perusteet, eikä sitä ole syytä ajatella antiin liittyvänä “ekstraliekityksenä”.

6 tykkäystä

Toivottavasti anti menisikin tahmeasti niin jäisi enemmän toissijaisia jaettavaksi myös omaan salkkuuni :blush:

1 tykkäys

Jos 7,5€:lla saa 18€:n osakkeen niin tuskin😊 Mutta onko riskinä, että tiputaan jos jengi haluaa vähentää uusia osakkeita? No tämä jää nähtäväksi ja liikkeet tämän annin ympärillä ovat olleet kiinnostavat. En aikaisemmin ole ollut tällaisessa mukana, joten en yhtään tiennyt miten osake/merkintäoikeudet tulisivat käyttäytymään

Vähentäessä lähtisi salkusta ensimmäisenä ostetut ensin FIFO periaatteella, jolloin verottaja myös kiittää.

Tyhmä kysymys mutta jos on merkannut jo ensisijaisia sekä toissijaisia niin onko vielä mahdollista merkata lisää toissijaisia? :thinking:

Kyllä kai se onnistuu kun ilmoitat vaan pankillesi siitä kun merkintäaikaa vielä on.

Onnistui toissijaisten merkkaaminen toistamiseen. Merkkasin nyt reippaasti niin toivotaan että saa edes jotain.
Eikö tästä kuitenkin kannata ottaa kaikki mahdollinen irti kerta merkkaushinta on niin edullinen nykypäivän kurssiin verrattuna?

Jaa-a, sijoitusneuvojahan ei saa antaa. Mutta itse laitoin toissijaista saman verran kuin oli noita ensisijaisiakin. Olisin voinut laittaa enemmänkin, mutta pidin aika pienenä todennäköisyytenä että sieltä mitään saisi eli katsoin turhaksi sitoa varoja lisää.

Niissä vastaava tyyppisissä anneissa missä olen mukana ollut toissijaisia on yleensä jäänyt jaettavaksi 2-3% luokkaa kokonaismäärästä. Se kun jaetaan samassa suhteessa ensisijaisten kanssa niin siitä voi arvioida lukumäärää.

Onko kellään tietoa/arvausta siitä, milloin noiden toissijaisten merkintöjen kohtalo ratkeaa?

Torstaina pitäisi tulla osakeannin lopullinen tulos.

Tulos tuli, anti ylimerkattu. 42888 osaketta jäi toissijaisille merkinnöille, eli 2,95% kokonaismäärästä.
Jos sait alunperin esim 333 merkintäoikeutta, nyt saat 333x0,0295 = 9,82 toissijaista. Miten tuo pyöristyssääntö menee, nähtävästi alaspäin, eli 9 kpl?

Onko edellä esitetty ajatusmalli oikein?

Ja millätavoin & milloin toissijaiset vahvistetaan?

Vai onko tämä oikea laskukaava?

42 888 osaketta jäi toissijaisille merkinnöille, eli jokainen toissijainen merkitsijä saa 3,99% merkitystä määrästä. Esim. merkitsit toissijaisessa 101 osaketta, niin saat 4 osaketta. Tuo 3,99% tulee: 42 888 osaketta / toissijaiset merkinnät 1 075 526.

Tuo on oikea ajatusmalli mikäli jokainen merkkareilla merkinnyt on merkinnyt myös toissijaisessa. Näin ei tietenkään ole, vaan osa on merkinnyt vain ensisijaisessa.

Totta, eli Ronin malli taitaa olla lähempänä oikeaa.

Tulee mitä tulee. Lisäilin karvan verran vielä lisää suoraan markkinoilta