Kysymys on vähän hankala vastata. Voisi esimerkkinä vastata niin, että rahasto varmasti tällä hetkellä kärsii maantieteellistä Venäjän läheisyydestä. Onko riski aiheellinen on toinen kysymys. Maailman sijoitusvarallisuudesta suuri osa on Yhdysvalloissa ja sieltä katsottuna Ruotsi on Ukrainan mitan päässä Venäjästä.
Suomisijoittajana sitten voi miettiä kumpi on riskisempi sijoittaa Suomeen vai Ruotsiin Venäjän kannalta? Kysymys oli milloin rahasto lähtee nousuun. Silloin, kun Venäjäriski pienee niin varmasti noustaan. Milloin pelko haihtuu, en osaa sanoa.
Itse olen sijoittan Spiltan Aktiefond Invesment Bolagiin. Sijoittaminen on pitkäjänteistä puuhaa. Kerron, ensiksi, että olen hiljan keventänyt rahastoa ja sen tein teknisen analyysin vuoksi, koska rahastossa oli ns. dead cross eli 50 päivän liukuva keskiarvo leikkasi 200 päivää liukuvan keskiarvon. Tuo erittäin simppeli tekninen mittariherättä suurta keskustelua yskikertaisuutensa vuoksi. Itse en halua tavallaan taistella trendiä vastaan tai ehkä paremmin taistelen trendiä vastaan viivästetysti. Dead crossin jälkeen usein on luvassa laskua ja usein aika voimakkaasti jonkin aikaa. Kun Dead cross tapahtui Spiltan Aktiefond Invesment Bolag oli jo yli myydyssä tilassa ja mielestäni voi hyvin olla teknisesti katsottuna mahdollista, että pohja oli 7-8.3. Kuvaajasta näyttää minun silmään, että tässä voisi olla edessä jonkinlasita sivuttaisliikettä jonkin aikaa.
Tekninen analyysi ei ole syy miksi sijoitan Aktiefond Invesment Bolagiin. Syy on ihan toinen. Ensinnäkin rahaston arvostus on matala, yritäppäs löytää Morning Starista rahasto, jonka P/e on ja P/B on vastaava ja lisäksi kasvuluvut on samaa suuruus luokkaa.
Jos onnistut löytämään onko kulut samaa suuruusluokkaa? Kuka rahastoa hoitaa? Minkälaiset näytöt? Jos ajattelet Spiltan Invesment Bolagia niin sen salkkua oikeastaan hoitavat Investor (Wallenbergit) 28%, Industrie Värden 16% ja Kinnevik 8%. Wallerbergit esimerkkinä löytyy 100 vuoden historia menestyksekkäästä salkunhoidosta. Investor on mielestäni loistavasti positioitunut nykyiseen markkinatilanteeseen. Sillä on puolustusteollisuutta SaaBGripen, Kaivosteknologiaa, lääkintää ja pankkeja. Muilta sijoitusyhtiöiltä löytyy pankkeja ja kiintestöjä, jotka hyötyvät korkojen noususta ja inflaatiosta. Itse ajattelen niin, että yhtiöt tekevät minulle töitä. Jos tilannetta peilaa nykyiseen tilanteeseen niin läpi kahden maailman sodan, 1970 korkean inflaation jne. Tämä kaikki 0,20% kuluilla. Itse harkitsen sijoituksen myymistä, jos löydän paremman. Sitä ennen minulla löytyy aika monta huonompaa sijoitusta myytäväksi.
Myydessäni Spiltan Invesmentbolagia minulla suuria vaikeuksia myydä, koska tunsin yhtä neljästä parhaasta rahastosta. Spiltan tuntuu parhaalta, koska siinä halvimmat kulut vs. Spilkatn Global Invesmetn Bolag, Seligson Top Brands ja Seligson Top Pharma. Kaikki sisältävät loistavia yhtiöitä ja aika loistavien yhtiöiden ystävä. Arvostukseltaan ja kuluiltaan Spiltan Aktiefond Invesment Bolag on omassa luokassaan, se tarkoittaa samaa tuotto-odotukseen. Pitää vain jaksaa odotella se 3-5 vuotta. Sillä aikaa tankkaan tasaisesti.