Valoitetaan nyt lyhyesti myös muita kehitysasioita, etenkin kun Eka sivusi näitä asioita. Poimin nyt muutaman keskeisimmän näkökulman
Teki mieli tiputtaa tuo virkkeesi loppu pois, mutta oikeastaan lisäisin siihen niin saatavilla olevan ajan kuin kiinnostuksenkin. On hyvä ymmärtää että kaikki eivät kuluta montaa tuntia sijoitussisältöä päivässä (eivätkä haluakaan), vaan osa laittaa siihen 5 minuuttia päivässä tai vaikka tunnin kuukaudessa. Itselle sijoitusinformaation demokratisoinnissa on kyse yhtä paljon DCF-taulukoiden jakamisesta niitä arvostaville, kuin myös kevyiden visualisointien, ideoiden ja lyhyiden klippien jakamisesta kiireisimmille.
En tiedä lynkkaako joku mut huomenna toimistolla, mutta en rehellisesti muista milloin olisin viimeksi lukenut meidän raportin kokonaan. Useimmiten tulee luettua lyhyempi kommentti, katsottua / kuunneltua video, luettua foorumia, selailtua laajaa valikoivasti yms. Ja itse kuitenkin altistun vielä meidän materiaalille epäreilun paljon, joten en voi vaatia tai olettaa että 1) suuret massat löytävät helposti meiltä heitä kiinnostavat sisällöt ja 2) he jaksavat kuluttaa niitä samanlaisessa muodossa kuin tavalliset foorumiaktiivit tai DCF-nörtit.
Miksi nostin tämän esiin? Ainakin itselle ja meidän Inderes-alustan kehitystiimille nämä ovat selkeitä suuntaviivoja, joita seuraamme. Tämä ei tarkoita että raporteista katoaisi tunnusluvut tai unohtaisimme HC-käyttäjät, mutta pyrin ainakin itse tietoisesti helpottamaan palveluamme uusille sijoittajille, olivat he sitten nuoria, vanhoja, suomalaisia, ruotsalaisia, kokeneita tai ihan vaan kiireisiä kanssaeläjiä
Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä?
- Uusia sisältökonsepteja, vaikka @Tomi_Valkeajarvi luotsaama Salkkukatsaus tai @Juha_Kinnunen aloittama Arvonluojat.
- Uusia (AI) kokeiluja @Markus_Hav toimesta, esim. Ranen robokommentti Duellista
- Uusia parannettuja näkymiä Inderes.fi:ssä, esim. etusivun suosituimmat sisällöt -elementti. Tulevaisuudessa panostetaan erityisesti uusiin visualisointeihin, näistä lisää myöhemmin!
Ja ehkä nyt valotan samalla mitä meillä on tällä hetkellä työn alla:
- Uusi yhtiösivu - Sivu on käynyt eri design-iteraatioita ja sitä on koeponnistettu myös muutamien käyttäjien kanssa. Tarkoitus on helpottaa navigointia, näkymiä, käytettävyyttä jne. Jaan tänne pian uusimman version laajemmalle yleisölle, ja alamme sitä sitten devaamaan
- Pörssi-sivu ja graafi - Tämä on vielä kesken, mutta tarkoitus on ollut parantaa tuota sivua kevyesti. Samalla olemme kehittäneet parempaa graafikomponenttia, jota voimme käyttää myös yhtiösivulla.
- Vanhan sivun taustaprosessien siirto ja sivun alasajo - Ei käyttäjälle niin kiinnostava, mutta tekninen velka ja kuorma pitää kuitenkin maksaa
Classic.inderes.fi lakkaa siis toimimasta hyvin pian, eipä siellä ole enää ajantasaista sisältöäkään.
- Uusien ja vanhojen datalähteiden puljaamista - Liittyy yllä olleeseen SP500-kommenttiin ja muihin nykyisiin ja tuleviin haasteisiin. Toivottavasti näkyy myös loppukäyttäjälle hyödyllisinä asioina, aina näin ei kuitenkaan ole
Okei tuli vähän pidempi viesti kuin oli tarkoitus. Kiitos kaikille arvokkaasta palautteesta Palautetta ja ideoita saa laittaa pienellä kynnyksellä tähän ketjuun!