Inderes Oyj - "Yhtiö kuuluu kaikille"

Minkälainen osuus yhteisöstä ostaa premiumia ja olisiko sen osuuden kasvattamiseen muita käteviä pelimerkkejä kuin DCF taulukon muokattavat ruudut? :wink:

5 tykkäystä

Voisin tähän hyvään vastaukseen lisätä yhteisön rakentajan vinkkelistä, että tätä yhteisöä on aina kehitetty sillä oletuksella, että tämän laivan pitää seilata läpi myös vaikeammista markkinajaksoista.

Esimerkiksi sen takia meidän inderesTV:n sisällöt kuten analyytikkohaastikset, Vartit, Antilla on asiaa yms. yms., vaikkakin ne pyritään tekemään pilke silmäkulmassa ja mielenkiintoisesti, ei haluta olevan sellaisia rakettiemojibumtsibum-videoita missä hypetettäisiin osakkeita kattoon. Ei sellainen kuuluisi siis muutenkaan vakavasti otettavan analyysitalon tyyliin, mutta tuollaiseksihan sijoitussisältö herkästi saattaa lipsua huumassa. Stonksien romahdus kuuluu sijoittamiseen eikä sitä pidä unohtaa.

Erityisesti aktiivisista jäsenistä kiinni pitäminen on tärkeää, koska hehän tämän yhteisön hengen osaltaan luo. Toisaalta nousukauden mukana tulee paljon mukaan ihmisiä, joiden sitoutuminen ei ole syvää ja he oletettavasti jättävät yhteisön, kun pörssi ei menekään toivottuun suuntaan (he ovat aina tervetulleita takaisin :slight_smile: ).

Ehkäpä yhteisön todellista laatua ja ydinkokoa mitataankin lopulta oikeasti karhumarkkinassa. Siis sellaisessa oikeassa karhumarkkinassa, mikä kestää pidempään kuin yhden dipin ja muutaman kuukautta.

Jos tässä yhteisön koossa pitämisessä onnistutaan läpi tyrskyjen, auttaa aktiivinen yhteisön jäsenistö taas kasvattamaan yhteisöä, kun yleinen kiinnostus sijoittamiseen viriää jälleen.

Yhteisön ytimen pysyvyys on tärkeämpää, kuin absoluuttinen koko.

Anekdoottina todettakoon, että juttelin vuosia sitten sijoittajan kanssa joka tunsi Ruotsin nuoria osakesäästäjiä. Hän tokaisi, että finanssikriisissä aktiivien määrä puolittui.
Tämä ei ole mikään ennustus, mutta olen siitä lähtien pitänyt “perusoletuksena” että yhteisö ainakin puolittuisi pahassa karhumarkkinassa. Ja että tätä pitää rakentaa niin, että se kestää sen.

Eikä karhumarkkina ole tämän yhteisön pahin uhka edes. Se on todennäköisesti Inderes Oyj itse, jos yhteisön kunnioitus ja nöyryys omien jäsenten edessä unohtuisi tai pahinta, luottamus särkyisi. Amazonilla aina sanotaan, että asiakasta pitää pelätä. :smiley: En siis sano, että pelkään teitä jos näemme kadulla tai messuilla, mutta sellainen terve “pelko” ja kunnioitus on hyvä pitää päällä.

Inderesillä on mitä lie parisataa yhtiöasiakasta tai sinne päin, mitä tuossa viime raportissa nyt lukikaan, mutta vain yksi yhteisö.

134 tykkäystä

Inderes kertoo yhteisön olevan yksi strategiansa kulmakiviä. Foorumi on mielestäni tärkeä osa sitä. Foorumilla julkaistaan paljon sisältöä tekijänoikeuksia loukaten ja moderaattorit vähättelevät asiaa. Tekijänoikeuslaki on muuttumassa 1.1.2023 alkaen. En ole lakiasiantuntija, mutta ymmärtäisin, että sen myötä Inderes voi joutua vastuuseen foorumin jäsenten tekemistä tekijänoikeusloukkauksista.

Miten tekijänoikeuslain muuttuminen vaikuttaa Inderesin ja foorumin toimintaan?

Tein asiaan liittyvän kysymyksen Inderesin tulosinfon yhteydessä. Kaikkiin asiallisiin kysymyksiin luvattiin vastata. Voisiko @Mikael_Rautanen lopulta vastata kysymykseen?

9 tykkäystä

Kajaanille seuraaja:

46 tykkäystä

Pystytkö siteeraamaan mitä lain kohtaa loukataan usein, ja minkälainen sisältö mielestäsi sitä loukkaa? Laki kun taitaa enemmän käsitellä esim “teosto-maksujen” piiriin kuuluvaa sisältöä.

Ja minusta moderaattorit eivät juurikaan ole vähätelleet tekijänoikeus asioita, joten tästäkin voi antaa esimerkin jos löytyy helposti.

18 tykkäystä

@turbo Kertoisitko vähän tarkemmin miten täällä julkaistaan tekijänoikeuksilla suojattua materiaalia? Olisi kiva saada esimerkkejä koska aihe on kiinnostava. Paljon näkee sitaattioikeuden käyttöä (tekijänoikeuslaki 22 §) ja silloin on lähde mainittava mutta mielestäni niin kyllä tapahtuukin kiitettävästi. Sitaattioikeuden soveltamisesta voi lukea lisää esimerkiksi täältä: Mitä tarkoittaa sitaattioikeus? - Minilex

Tekijänoikeuslaki on kokonaisuudessaan varsin haastava ja sitä testataan eri kanteilta usein vasta oikeusistuimissa ja sitä kautta saadaan ennakkotapauksia. Siksi en ainakaan itse odottaisi että Inderesin toimari @Mikael_Rautanen alkaisi vetämään julkisesti kovin vahvoja suuntaviivoja siihen miten vasta käsittelyssä oleva lakimuutos mahdollisesti tulee vaikuttamaan foorumin toimintaan.

10 tykkäystä

Pahoittelut, että tämä jäi vastaamatta! Tämän tyyppiset riskit käydään läpi osana riskienhallintaprosesseja. Viime vuonna aiheesta tehtiin luonnollisesti aika tuhti DD-prosessi osana listautumista, jonka pohjalta sääntelyyn liittyviä riskejä on kuvattu Yhtiöesitteessä. Seuraamme lakimuutoksia ja hyödynnämme lakikumppaneitamme tarpeen mukaan näissä kysymyksissä.

30 tykkäystä

Tervetuloa Rauli! :slight_smile:

Inderesin uusi analyytikko Rauli Juva esittäytyy. Rauli viettää vapaa-aikaansa koripallon ja perheensä parissa.

30 tykkäystä

Tähän liittyen olisiko mahdollista raportoida / avata yhteisöstä muuta kuin jäsenien määrää? Esim. aktiivisuuden kehitystä kuvaavia tunnuslukuja, kuten vaikka kuinka paljon osallistutaan keskusteluihin (vaikka foorumin kirjoitusten määrä keskimäärin / mediaani per käyttäjä) tai kuinka paljon aikaa käytetään foorumilla / Inderesin sivuilla kuukaudessa jne. :slight_smile:

9 tykkäystä

Tästä on käyty paljon depattia! :smiley:

Yleensä meillä yhteisötiimissä halutaan olla mahdollisimman avoimia, mutta tällaisissä pehmeämmissä mutta tärkeissä mittareissa on monta muttaa. Ne heiluvat paljon, ne ovat epäselviä useille ihmisille jotka eivät työskentele someanalytiikan parissa ja kaiken kukkuraksi emme voi aina itse vaikuttaa tai edes välttämättä aina tiedä mitä kriteerejä lukujen takana on.

YAU:hun on päädytty siksi, että se on melko yksiselitteinen ja sen kasvaminen yli ajan on kaikin puolin kannatettava tavoite tiimin ja koko korporaation kannalta.

YAU on siis yearly active users, eli 12 kuukauden sisällä palveluun kirjautuneet jäsenet. Tämä luku missaa sen poppoon väkeä joka käyttää palvelua kirjautumatta sisään, mutta onpahan insentiivi saada heidätkin kirjautumaan.

Se on myös mittari, jonka mittaus ja kriteerit on täysin omissa käsissä.

Sisäisesti seuraamme tietysti paljon sivutrafiikkia, istuntoja, niiden kestoa ja kaiken maailman muita mittareita mitä GA tarjoaa. Niiden todenmukaisuus riippuu kuitenkin Googlesta ja niiden auki selittäminen on vaikeampaa, joskaan ei varmasti mahdotonta. Mediatyyppiselle palvelullehan tuollaiset luvut on melko relevantteja.

Foorumi on hyvin tärkeä Inderesiä ja yhteisön ydinpaikka. Tässä mielessä sen tunnusluvut on yhteisötiimin mielessä joka päivä. Kuitenkaan ne ei kerro kuin nimenomaisesti foorumista, ei koko sekavasta ja valtavasta palvelusta jonka lonkerot repsottaa siellä ja täällä. :smiley: Niiden materiaalinen vaikutus esim. liiketoiminnan koviin euroihin on hyvin, hyvin epäsuora.

Olen tykännyt että ne ei olisi osa pörssiraportointia, koska toistaiseksi niistä voi puhua avoimemmin. Tavallaan olisi kaunista, jos foorumin analytiikkapaneeli olisi kaikille näkyvissä koko ajan koska jäsenethän sen meiningin täällä tekee. :slight_smile: Jos ne olisi osa pörssiraportteja niin niistä ei varmaan voisi hiiskua enää sanaakaan kuin vain rapsan yhteydessä.

Foorumilla meille laatu on yli kaiken. Ehkäpä DAU/MAU kuvaa sitä kohtuullisesti, mutta lopulta meidän ultimaattisin mittari on subjektiivinen: onko täällä kiva olla? :smiley: Vernerin & modetiimin päivän fiilis mittari ei ole kovin tieteellinen, mutta koska olemme myös itse sijoittajia niin luulen meidän ymmärtävän hyvin milloin foorumi on kiva paikka sijoittajille ja milloin ei.

Mittareiden avaamiseen menee myös oma aikansa, mikä on pois tiimin kaikesta muusta työstä.

Pitää siis pohtia miten tätä aluetta voisi kehittää niin että tietoa olisi sitä janoaville ja kaikille tasapuolisille.

37 tykkäystä

Tämä pelko on mielestäni vähän liioiteltu. Eikös esim Fellow Finance pyörittänyt sivuillaan aikanaan lainavoluumimetriikoita lähes päivätasoilla vaikka nämä luvut toki olivat myös ydinliiketoimintaa ja osa normaalia “pörssiraportointia”.

Lainaan tähän nyt varmuuden vuoksi itse Mikaelia, siitä, miten sen listautumisen ja läpinäkyvyyden kanssa piti mennä ettei liikaa ala nämä “Muuten kyllä mutta kun pörssiyhtiö” selitykset lisääntymään. :wink:

12 tykkäystä

Hyvä pointti ja tarkennetaan täältä raportoinnista vastaavien puolesta sen verran, että sääntelyn tai tiedonantovelvollisuuden näkökulmasta tässä ei ole ongelmaa. Jos jotain päätetään tuoda osavuosiraportointiin mukaan, haluamme vain olla tarkkana, että mittari on sijoittajille aidosti relevantti ja raportoinnissa pitää olla johdonmukainen, eli sitä ei voi vaihtaa kvartaalista toiseen ja sen tulee kestää aikaa (tämä on suurin haaste mittareiden valinnassa). Lähdimme liikkeelle YAU-mittarista, mutta tiedostamme, että se on vain yksi monista eikä heijastele kokonaiskuvaa. Pohdimme jatkuvasti, mitä muuta yhteisön aktiivisuutta/laatua kuvaavaa tietoa voisimme teille tarjota.

25 tykkäystä

Tässä alla on yhtiötiedote Inderesin omassa hallussa olevien osakkeiden mitätöinnistä. :slight_smile:

18 tykkäystä

Ja vastaavasti uusien osakkeiden rekisteröinti

Kauppahinta muodostuu suunnatussa osakeannissa tarjottavasta enintään 49 619 kappaleesta Inderes Oyj:n osakkeita sekä 0,6 miljoonan euron käteismaksusta. Suunnatussa osakeannissa Inderes Oyj tarjoaa myyjille merkittäväksi enintään 49 619 kappaletta yhtiön uusia osakkeita merkintähintaan 40,95 euroa per osake.

18 tykkäystä

SEB:n tekemä ulkopuolinen analyysi vihdoin julkaistu ja saatavilla avoimesti täältä: SEB Research

55 tykkäystä

Ja tässä vielä koko raportti jos ei jaksa etsiä tuolta linkkiä josta ladata :slight_smile:
SEB - Inderes initiation - 18 May 2022.pdf (2,6 Mt)

35 tykkäystä

Sijoituskeissinä päällimmäisenä mielessä valuaatio, kun liiketoiminta on melko tuttua.

SEB fair value 35-39 euroa ja taustaoletuksena lähivuosille n. 16% lv kasvua ja n. 15% ebitaa joka nousee lähivuosina kohti 25%.

Näillä oletuksilla osake on melko täyteen hinnoiteltu. Mitäs olette mieltä oletuksista? Inderes on painanut lv-kasvua viime vuosina n. 40% CAGR. “Hyytyykö” kasvu nyt, kun markkinat ja IPOt näyttävät jäähtymisen merkkejä?

Minkälaista kasvua olette itse arvioineet? Mielestäni SEBin arvio on realistinen, ehkä hieman pessimistinen.

27 tykkäystä

Joo eipä tuota analyysiä voi turhan härkämäiseksi syyttää. Homma oikeastaan voidaan kutistaa “suomen markkina on aika lailla täysin hanskassa, kasvuvaraa on rajoitetusti. Jos pohjoismaiden valloitus onnistuu kasvuvaraa on rutkasti, mutta tähän sisältyy riskejä ja fair valueen ei ole leivottu unelmahöttöä”

Eli sijoituskohteena riippu aika lailla siitä uskooko että Inderes pystyy valloittamaan ulkomailla isosti markkinaa vai ei. Ja osakkeen nykyhinta on aika lailla oikealla pallokentällä jos ei pistä hirveästi painoa tuolle pohjolan valloitukselle näyttöjen ollessa vielä ohuita.

18 tykkäystä

Mun mielestä 35-39€ fair value on hyvin järkevä ja omissa laskelmissakin päädyin samaan haarukkaan.

Inderesissä on tiettyä ”hypeä”, mikä on näkynyt arvostuksessa etenkin ensimmäisinä pörssipäivinä.

Jos Inderes pystyy näyttämään kannattavaa kasvua muissa pohjoismaissa, niin sitten ehkä arvostuksessa on nousuvaraa, mutta ainakin nuo muutaman viikon takaiset 45€ hinnat olivat mielestäni liian kalliita.

Itse olen kipuillut jo kauan Inderesin arvostuksen kanssa. Mielelläni ostaisin lisää, mutta kireä arvostus on hillinnyt suurempia ostoshaluja.

Inderes panostaa kasvuun, joka syö lyhyen aikavälin kannattavuutta. Uskon kyllä, että Inderesin porukka tietää mitä tekee. Nykyinen arvostus kuitenkin vaatii kärsivällisyyttä.

Voihan Inderes nykyisellä hinnalla olla keskimääräistä parempi sijoitus myös siten, että se laskee muita osakkeita vähemmän pörssiromahduksessa. :smile:

22 tykkäystä

Voisiko Inderesin yhtiösivulle pistää taulukkoa toteutuneista luvuista? Ei aina tarvitsisi aukoa tilinpäätöksiä muistin virkistykseksi :slightly_smiling_face:. Tällä hetkellä näyttää niin tyhjältä :neutral_face:.

16 tykkäystä