Inderes Oyj - "Yhtiö kuuluu kaikille"

Webcastikin saatu katseltua ja kirjataan vielä omiakin tuntoja.

Osarihan oli yllätyksetön mikä on lähtökohtaisesti positiivista jos yhtiön nykyiseen strategiaan on luottoa eikä sijoitusteesi perustu siihen että joutuisi odottamaan jotain strategiapäivitystä.

Esitysten positiivisin kuvaaja oli omasta mielestäni tämä.
image
Tänä vuonna päästäneen jatkuvan liikevaihdon suhteen yli kymmeneen miljoonaan mikä on hieno virstanpylväs ja lisää yhtiön ennustettavuutta kun lähtökohtaisesti osarit ja muut voidaan bookata kalenteriin jo hyvissä ajoin etukäteen.

Työntekijämäärä kasvoi entisestään, onko henkilöstömäärän lisäämiseksi edelleen painetta (seitsemän työpaikkaa auki) vai aletaanko tämän suhteen näkemään tasaantumista?

IR-ohjelmistojen kehitystyö on ilmeisesti ns valmis ja näiden suhteen ollaan ilmeisesti siirtymässä enemmän ylläpito ja jatkokehitykseen, onko uusia tuotteita jo suunnitteilla vai mihin yhtiön koodarit lähtevät seuraavaksi syventymään syvemmin (Inderes 2.0?)?

Onko Sammon laaja raportti herättänyt mielenkiintoa myös muissa pörssin suurissa yrityksissä ja onko tiedusteluja tehty että heidänkin yhtiöstään tehtäisiin vastaava?

Kasvu ilman yritysostoja oli omasta mielestäni vaisua ja 6% vertailukauteen nähden, tyydyttikö tämä haastavassa markkinassa vai mitä ajatuksia tämä kasvu herätti tulevaisuutta ajatellen?

Inderesin tarinahan on edelleen kunnossa, aktiivisten jäsenten määrän lasku ja ruotsin käynnistysvaikeudet eivät kuitenkaan ole missään nimessä positiivisia signaaleja pitempää tähtäintä ajatellen.

Mitä Ruotsin suhteen voisi esimerkiksi lähteä kokeilemaan kun sinne uusi rekry saadaan rekryttyä on hieman tämän tyyppisiä kieli poskessa tehtyjä tietoiskuja joissa taustalla pyörii muutakin kuin studion tausta ja ote on muutenkin hieman rennompi kuin nykyinen meno.

Inderes muistuttaa päivä päivältä enemmän sitä mitä Inderesin ei pitänyt olla!
Puku päällä pönötystä samalla kaavalla vuodesta toiseen eikä luovuus pääse kukkimaan, pahiten tätä alakuloa ilmentää ettei Vernerin Varteissakaan ole enää säätietoja tai sorsaperheitä kuvituksena. :smiling_face_with_tear:

38 tykkäystä