No niin käytiin ja tosi hauskaa oli!
Joka kerta sama pieni harmitus, että jokaisen kanssa haluaisi jutella paljon, mutta vaikka olisi paikalla aamusta iltaan, niin väkeä on sen verran ettei ehdi kenenkään kanssa jutella tarpeeksi. Paikan päällä piipahtivat Ruoholahden henkinen johtaja ja pääjohtaja Torstikin:
(Torsin kuva lainattu Torstin haastiksesta, kuva on saatu Torstin ihmiseltä)
(Torstin apulainen ja pizzakokki @Mikael_Rautanen:kin kävi myöspaikan päällä)
@Verneri_Pulkkinen tuli myös yllättäen paikalle vapailtaan ja tuttuun tapaan Verneriä ei tarvinnut sen erityisemmin paikallistaa, kun seuraa vain ääntä ja naurua.
Monien kanssa tuli juteltua ja kaikkia oli kiva nähdä - vähän ehkä Sippolan kanssa painittiin tavoitehinnoista analyytikoiden kanssa, mutta se kuuluu asiaan. Muutenkin juteltiin kaikenlaista ja huomasin jälleen sen, mitä olen ennenkin todennut, että Inderes pyrkii jatkuvasti kehittymään ja paljon tapahtuu kaikenlaista näkymätöntä arvokasta työtä, jotka vievät asioita eteenpäin, mitkä näkyvät positiivisesti niin asiakkaille kuin yhteisölle enemmin tai myöhemmin. Plussaa myös siitä, että työntekijätyytyväisyys vaikuttaa olevan oikein hyvä.
Täältä pääsee tutustumaan joihinkin inderesiläisiin:
https://keskustelut.inderes.fi/t/alokas-haastattelee/
Eniten Johanneksen kanssa hengailin @Tomi_Valkeajarvi:n ja @Mikael_Maijala:n kanssa. Pelattiin hevospooloa (tai pöytäjalkapalloa ja olin niin kova siinä, että sain kirjoittaa nimeni sen pöytäfutispöydän alle… joku tietää ehkä miksi ).
(tämä kuvituskuva saattaa vastata todellisuutta, mutta AI ehkä ymmärsin väärin, mitä ajoin takaa)
Miten Mallisalkku on kehittynyt Inderes-aikanani:
Miten osakekurssi:
Toivotaan, että Alokas-efekti muuttuu joskus positiiviseksi.
Joka tapauksessa oli tosi hauska päivä aamusta iltamyöhään.
Kiitos ihan kaikille, jotka näin.
Hauskaa loppuvuotta Inderesin väelle!