Inderesin analyysit (aik. Inderesin uusi suosituspolitiikka)

Tältä osin olen ehkä ilmaissut itseäni epäselvästi.

Tarkoitus ei ole väittää etteikö monelle firmalle 2021 olisi ollut hyvinkin normaali. Suhdanteista riippumattomat yhtiökohtaiset fundamentit olisivat olleet pääroolissa vaikka vuosi ylätasolta katsoen olisi ollut hyvinkin erilainen. Ehdottomasti tunnistan ja tunnustan tämän.

Väitän että ei ole ikinä ollut eikä ikinä tule vuotta jolloin pörssiyhtiöt isossa kuvassa olisivat eläneet niin irrallaan niistä kansantalouksista joiden piirissä ne operoivat. Pörssiyhtiöt operoivat bkt:n piirissä mutta niillä on ollut poikkeuksellisen hyvät oltavat siinä kehikossa. Tämä on mielestäni iso kuva joka yksittäisen yhtiön kohdalla voi päteä tai olla pätemättä.

Tänään laitoin taas tästä teemasta viestiä tuonne toiseen ketjuun. (Täytyy mainita että @Porssi-Petteri n panos oli totuttuun tapaan loistava.) Nämä viestit olivat osa isompaa kokonaisuutta jossa olen pohtinut viime vuoden syvintä olemusta.

Olen todellakin varautunut siihen että se koko iso kuva jota olen täällä maalaillut perustuu joillekin katastrofaalisille väärinymmärryksille. Mielestäni on mukavaa ja kiinnostavaa olla tässä oppositioissa valtavirran kanssa.

Olen yrittänyt kohtuullisen paljon tuoda esiin sitä että en yritä ajoittaa markkinoita kuin aivan pikkuisen. Tämä on ajoitushomma on sellainen josta pitää ehkä maksaa, hieman Massea mukaillen :wink:

No lopuksi täytyy kyllä todeta että taipumukseni kiinnostua suurista linjoista on maksanut minulle aika paljonkin. Jos muinaisia nettihuuteluitani katsoo, siellä on todella merkittävä osa luonteeltaan positiivisia (vastaa OSTA tai LISÄÄ). Ja niistä on yleislinja että onnistumisia on selvästi enemmän kuin huteja. Olisin menestynyt sijoittamisessa paremmin jos olisin jättänyt isoon kuvaan liittyvät pohdinnat kokonaan pois. Ei tässä nyt kerjuulle olla menossa mutta huomio on silti selvä.

Eli ymmärrän erittäin hyvin että kertoimet ovat minua vastaan kun oon kuvittelemaani isoa kuvaa hahmotellut, sen pohjalta pikkuisen myyntejä tehnyt (tietysti hirveästi liian aikaisin) ja jättänyt dipit toistaiseksi ostamatta.

15 tykkäystä

En tiedä kävikö viestistäni suoraan esille, mutta hiukan koin velvollisuudekseni tiedoillani Kajaania puolustella. Hänen työtään on ennustaa tulosta ja sitä kautta kurssia. Hän on ennustanut tulokset ja sitä kauttaa kertoimilla tehnyt kurssienuusteen. Kajaani on varmasti tiennyt kireän arvostuksen, mutta ei osaa sanoa kuinka kauan markkina hyväksyy kireän arvostuksen. Olen ainakin itse sitä mieltä, että Kajaani ei ennusteillaan kurssia pumpannut vaan sijoittajat. Kajaanin kurssi ennuste perustuu siihen, että sijoittajat arvottavat yhtiön kuten ennen. Sauli hyvin sanoi, että analyytikon pitää vain ennustaa yhtiön kehitystä. Kajaani/ Inderes on tässä hyvin onnistunut sekä valitsemaan ne hyvät yhtiöt, kuten lista näytti.

Sauli Vilen: Kiitos vastauksesta, en ole niin tarkkaan seurannut tuota suositus/mallisalkkua, että olisin ollut varma, että ette myy vähennä suosituksella. Olen havainnut, että usein sitä käytätte. Taaleri oli vähän henkilökohtaisesti kuuma peruna, itsellä kohtuu isolla painolla ja sattumalta sitä jo kevensin ennen teidän vähennä suositusta. Suosituksenne on yleensä hyviä ja tekee mieli toimia niiden mukaan. Minusta tuo Ukrainan tilanne ja toisaalta inflaatio sataa Taalerin Energian laariin. Pääomaa menee jakoon aika paljon ja tämä ei tunnu huonoimmalta vaihtoehdolta sijoituksia niin yritin luoda perspektiiviä teidän ajatuksilla. Siirtonne oli minulle joka tapauksessa odotettu, en muuten olisi kysymystä esittänyt.

6 tykkäystä

Suosituspolitiikan muutos Handelsbankenilla, mielenkiintoista kuulla kommenttaja niin Inderesin analyytikoilta kuin palstalaisilta

Lyhyt aikaväli = 3kk
-osta: yli +5% potentiaali
-pidä: 0-5%
-myy: negatiivinen

Pitkä aikaväli = 3 vuotta
-Outperform: yli 40% potentiaali
-Market perform: 20-40%
-Underperform: alle +20%

Den kortsiktiga rekommendationen är en absolut rekommendation (Köp, Behåll, Sälj). Med Köp menas att aktien förväntas ge en totalavkastning om mer än 5 procent på tre månaders sikt, med Behåll avses en förväntad totalavkastning mellan 0 och 5 procent på tre månaders sikt, och med Sälj avses en förväntad negativ totalavkastning på tre månaders sikt.

Den långsiktiga rekommendationen är en kombination av absoluta och relativa rekommendationer (Outperform, Market perform, Underperform). Med Outperform menas att aktien förväntas ge en totalavkastning (förväntad kursförändring inklusive utdelning) om mer än 40 procent på tre års sikt. Med Market perform avses en förväntad totalavkastning mellan 20 och 40 procent på tre års sikt och med Underperform avses en förväntad totalavkastning om mindre än 20 procent på tre års sikt.

13 tykkäystä

Siirrän tänne, ei ihan pörssien suunnan aihe. :smiley:

1 tykkäys

Oikein siirretty, teknoista tuli mieleen :wink:

1 tykkäys

Yksityissijoittajat varmaan voivat eksyä noihin firmoihin omistajiksi myös ilman Inderesiä? Kaikki alkuvaiheen kasvuepelit eivät saa edes positiivisia suosituksia jos siihen ei ole aihetta.

Inderes ei ole mikään lintukoto missä kaikki sijoittajan omavastuu riisutaan pois. :smiley:

25 tykkäystä

Olen ihan samaa mieltä tästä, mutta silti mielestäni @musa_2 :lla on validi pointti tuossa. Kun tehdään perus “tuulipukukansalla” osakeanalyysiä, niin on valitettavasti tunnustettava se tosiasia että vain murto-osa käy analyysin läpi huolellisesti ja fundamenttianalyysin lainalaisuudet tuntien. On ymmärrettävä ja hyväksyttävä, että iso osa Inderesinkin tavoitehintoja ja suosituksia katsovista on operoimassa surkeilla tai vähintäänkin huonolla tietotaito-osaamisella.

Tästä päästään aasinsillalla siihen, että Inderesin olisi mielestäni hieman muutettava ja päivitettävä tätä suosituspolitiikkaa ja tällä tarkoitan ennen kaikkea tätä numeraalista tavoitehintaa. Ketä tuo 12 kk tavoitehinta edes palvelee? Ei se palvele oikein ketään: syvällisesti analyysiä lukevat (esim. Inderesin yhteisön aktiivit) eivät tuota tuijota ja sitten se enemmistö ja vähän sijoittamiseen aikaa käyttävä kansanosa tuijottaa sitä ihan liikaa.

Inderesin tavoite on demokratisoida tieto kaikille osakepoiminnasta kiinnostuneille. Moni on kyllä kiinnostunut osakepoiminnasta, mutta vain harvalla on aikaa ja ennenkaikkea osaamista panostaa siihen. Kyllä silloin mielestäni tuota suosituspolitiikkaa pitäisi viedä enemmän siihen suuntaan, että näistä 12kk tavoitehinnoista luovuttaisiin tai että mukaan otettaisiin myös pidempää horisonttia numeraalisesti ilmaistuna.

7 tykkäystä

Tätä asiaahan me ollaan palloteltu hyvinkin säännöllisesti ja itsekin myönnetty, että tämä ei ole optimaalinen malli. (inderesPodi 117: Suositukset ja tavoitehinnat (7.2.2022) | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus).

Olen myös 100% samaa mieltä, että fokus menee isolla massalla edelleen liikaa suositukseen ja targariin, itse analyysin sijaan (Heikkilä&Vilén Osa 57: Miten saada eniten irti analyysistä? | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus)

Keskeinen haaste on se, että emme ole yksinkertaisesti keksineet parempaa tapaa tuoda näitä esiin. Mikä tahansa se suosituspolitiikka olisi, niin sen on pakko olla tosi selkeä ja simppeli, sillä iso massa lukee niitä. Joskus ollaan palloteltu ajatusta lyhyen aikavälin targarista ja pitkän aikavälin fair value haarukasta. Tämä idea on aina törmännyt siihen, että kahden eri numeron antaminen olisi tosi sekavaa (vrt. tuo Handelsbankenin malli).

Kysyntäänkin näin päin, mikä olisi teidän mielestä se malli joka palvelee teitä parhaiten? Reunaehtoina tosiaan yksinkertaisuus ja se, että jonkinlainen näkemys pitää antaa ulos :slight_smile:

EDIT: Ollaan kyllä valmiit tekemään isompiakia muutoksia, heti kun keskitään malli joka täyttää nämä kriteerit ja parantaa meidän palvelun laatua :+1:

18 tykkäystä

Joo on kyllä kaikki teidän tuottamat materiaalit tullut kuunneltua ja sullakin oli Sauli tosi hyvä jakso Lepikön Jukan kanssa pari vuotta sitten siinä lyhyeksi jääneessä sarjassa (Osakejahti), jossa myös kävitte läpi tätä samaa asiaa. Voisin hieman paremmalla ajalla tähän liittyen kirjoittaa pidemmän viestin, sillä tätä asiaa tullut jonkin verran myös pohdittua :slight_smile:

3 tykkäystä

Hitto, unohdin kokonaan sen Osakejahtijakson :sweat_smile: Mihin sijoittaisit, Sauli Vilén? | Osakejahti 2. jakso - YouTube

Laita ihmeessä tulemaan ajatuksia, jos et halua julkisesti laittaa, niin laita privana viestiä tai soittele. Meillä on ihan aidosti halu viedä tätä eteenpäin jos vaan keksitään miten. Olisi hienoa tuoda toimiala myös tältä osin seuraavalle vuosisadalle (tavoitehinnat ovat olleet suht samanlaisia läpi koko toimialan historian :smiley:) Sama koskee myös muuta porukkaa täällä (ping @musa_2)

9 tykkäystä

Mun puolesta voi jättää 1v targetin pois ja laittaa 5v target haarukan :slight_smile: Josko se kertois enemmän liiketoiminnan keskipitkän aikavälin potenttiaalista. 1v näkökulmasta vaan osta/lisää/vähennä/myy joka kertois tän hetken arvostuskuvaa.

En toki pistä pahitteekseni henkilökohtaisesti vaikka targettia ja suositusta ei olisi ollenkaan, jos vaikka vaihtarina sais DFC himmeliin avoimia ruutuja omien skenaarioiden tekemiseksi :wink: Tämä tuskin tieten täyttää sitä “yksinkertaista” -vaadetta suurille massoille…

4 tykkäystä

Yksi vaihtoehto voisi olla analyytikon määrittämä ”fair value” nykyisellä tiedolla ja oletuksilla. Tämä tosin hyvin todennäköisesti lisäisi ”Inderesefektiä” ja saisi porukan säntäämään ostamaan ja myymään osaketta silmät ummessa, jolloin analyysi voisi pahimmillaan olla itseään toteuttava.

Pidemmän aikavälin ”fair value” on sekin ehkä ongelmallinen, etenkin jos yksittäisen tavoitehinnan sijasta olisikin hintaväli.

Tavoitehinnan poistaminen sekin voisi sekin aiheuttaa pahennusta kansan syvissä riveissä. Ei ole helppoa :smile:

Tuossa targarin aikajänteessä 5v on valitettavasti liian pitkä. Voitte itse miettiä, että miten relevantti olisi 2017 annettu targari vuodelle 2022 :sweat_smile:

Ajatus 1v targarin taustalla on ollut se, että se on riittävä aikajänne jotta yhtiössä ehtii tapahtua asioita ja toisaalta ennustetarkkuus on tässä kohtuullisen hyvä. Mitä pidemmälle tätä aikajanaa venyttää, niin sitä enemmän tuo ennustetarkkuus heikkenee. Mielestäni 3v on ihan maksimi mihin tuon voi venyttää.

Pingataampas @Juha_Kinnunen, @Antti_Viljakainen ja @Petri_Gostowski myös tänne, koska he pohtivat näitä juttuja meidän päässä :slight_smile:

7 tykkäystä

Nykyinen malli on aivan toimiva, että target + suositus ovat ne pääviestit

Analyysia voi kuitenkin rikastaa ja enemmän korostaa erilaisia vaihteluvälejä.

Esimerkkinä verkkokauppa.com

Viime kesältä:
image
“Suhteessa nykyiseen tuloskasvuennusteeseemme (2021-2024e 9 % CAGR tuloskasvu) pidämme absoluuttisesti neutraalina arvostushaarukkana P/E (fwd.) 22-25x tasoja”
“. 2025 ennusteemme ovat 775 MEUR:n liikevaihto ja 4,4 %:n liikevoitto”

Minusta oli ihan fine, että olitte positiivisia - kaupanala arvostettiin muutenkin korkealle ja verkkiksellä oli hyvä boogie päällä.
Mutta kuitenkin tulisi jotenkin enemmän korostaa mahdollisia muuttujia 1-5v aikavälillä.
Verkkokaupan ebit-% heiluu 2-4.5% välillä riippuen syklistä → Silloin kun ennustetaan 4+% ebit% otetaan riskiä syklin muutokseen ja kilpailun kiristymiseen.
Kaupanalan PEt heiluvat vaikka 12-25 → On aika riski odottaa arvostustasojen pysyvän pitkään 22-25 tasolla.

→ Verkkokauppa oli sekä kannattavuuden, että arvostuksen osalta hyvässä syklissä. → Sijoittaja ottaa riskiä molempien kääntymisestä. Voisi olla joku haitari, että näette fair valuen olevan 6-10e, mutta teistä on juuri nyt perusteltua antaa target 9,3 ja uskoa verkkiksen heiluvan fair valuen yläpäässä, sillä sekä yhtiö, että markkina ovat hyvässä iskussa.

Viimeisin:
image

Nyt droppasivat sekä Ebit% että kertoimet.
Minusta raportista käy ihan hyvin ilmi, että pitkässä juoksussa tämä ei ole surkea paikka ostaa, vaikka olettekin vähennä puolella. On ihan perusteltua sanoa, että ette näe juuri lähiaikoina käännettä.

Kuitenkin, vaikka olette vähennä puolella, voisi tässä jotenkin kommunikoida, että fair value range on nyt 4,5-7,5e ja yhtiö on fair value haarukkansa alapäässä. → Ette usko lyhyen välin käänteeseen, mutta on kuitenkin a) melko edullinen b) kannattavuudessa parantamispotentiaalia c) markkinatilanne voi taas parantua → Siksi FV haarukassa on tilaa nousulle.


Tämä on muuten aivan erinomainen - Tämä kertoo paljon.
image

Vastaavia voi tehdä kertoimien lisäksi muistakin asioista, kuten yllänostettu ebit%.
Voisi olla vaikka liikevaihdon kasvuprosentistakin.

Esimerkiksi verkkis kasvutahti:
Uskotte, että kasvu on realistisesti 5-10% vuodessa (23-25), mutta nyt tuntuu perustellummalle uskoa kasvun olevan haarukan puolen välin alapuolella. (vastaavasti 2020 olisi voinut highlightata, että 10% vuosikasvu osuu odotettavan haarukan yläpäähän ja siten on riski, että kasvutahti hidastuu)


Näitä haarukoita voi siten eri tilanteissa hyödyntää erilailla.
Case QT 160e & lisää. “arvostustaso perustuu sijoittajien tuottovaatimuksen 6% tasoon. Uskomme olevan perusteltua tuottovaatimuksen liikkuvan 6-10% tasolla. Siten fair value haarukkamme on 100-170e. Uskomme QTn liikkuvan tässä markkina ympäristössä lähempänä tuottovaatimuksen alareunaa ja siten pysymme positiivisella puolella”

32 tykkäystä

Inderes yhteisökin on nykyään niin laaja ja se joka meitä aktiiveja parhaiten palvelee on tuskin optimaallisin vaihtoehto niille jotka eivät ole tähän harrastukseen näin hurjasti hurahtanut kuin me jotkut aktiivit täällä foorumilla jotka tavoitehintoja ja niiden määrittelyä eniten kritisoidaan.

Vähemmän perehtyneiden kritiikki tavoitehinnassa kohdistuu yleensä pääosin siihen että analyysi oli ja arvio firman tulevaisuudesta oli huono koska firma ei saavuttanut tavoitehintaa X tietyllä ajanjaksolla, kun pörssisyklissä tai vaihtoehtoisesti firman fundamenteissa muuttui jokin asia joka ymmärrettävästi pakottaa siihen että tavoitehintaa on pakko muuttaa.
Pidempään fundamenttianalyysia lukeneet osaavat katsoa niitä firman tulosrivejä ja sen perusteella pyrkivät haastamaan analyytikon työnlaatua ja sitä miksi analyytikko näkee kyseisen firman tulevaisuuden niin erilaisena kuin esimerkiksi aktiivi.

Pörssi-Petterin QT esimerkki käyvän arvon haarukan esimerkistä kuvastaa hyvin sitä mitä itsekin arvostaisin ja nämä haarukat antaisivat tukea sille omalle käyvän arvon haarukalle mitä itsekin pyrin erilaisista yhtiöistä muodostamaan.

Nämä pylväsdiagrammit mitä Nordea on esimerkiksi Nohossa ja Antti Lapwallissa käyttivät niin antavat huomattavasti enemmän tietoa siitä mikä voisi olla yrityksen käypä arvo eikä analyytikkokaan joudu automaattisesti hirttäytymään orjallisesti tiettyyn tavoitehintaan.
image
image

Valuaatio kun ei tarkkaa tiedettä ole niin itse pidän siitä että saa saa useita erilaisia analyyseja ja malleja oman arvonmäärityksen tueksi ja nämä myös helpottavat sen arviointia kuinka paljon turvamarginaalia osakkeen hinnasta saattaa kullakin hetkellä löytyä. :slightly_smiling_face:

Editoidaan vielä että nämä eivät Saulin ja kumppanien ongelmaa tavoitehinnan kanssa ratkaise, mutta olisivat sitä mitä itse haluaisin nähdä tavoitehinnan tukena.

25 tykkäystä

Itselläni tuli mieleen, mitä jos varsinaisesta TP:stä luovuttaisiin ja sen sijaan annettaisin tuotto-odotus % + suositus? Esimerkkinä Huhtamäen analyysistä;

Ainakaan ei olisi “kansalla” jotain X€ määrää jolloin myydä, kun osake nousee 0,01€ yli Inden TP:n. Toki tiedostan, että voisi sitten ruveta siirtymään katsomaan suurimpia tuotto% osakkeita.


Toinen asia, mikä tuli mieleen on osakesarjat. Esim tämänpäiväisessä päivityksessä @Olli_Vilppo päivitteli Keskon hintaa. Tässä olisi mielestäni hyvä paikka vinkkailla osakesarjoista? ( ja esim. likviditeetti riskeistä, jos ostaa A - osaketta )

kuva
kuva

9 tykkäystä

Tavoitehinnoissa on montakin ongelmaa. Itse lopetin tavoitehintojen seuraamisen aika nopeasti sijoitusurani alussa kun tajusin että analyytikoiden antamat tavoitehinnat on vain nykykurssi ±5 %, eikä ne kertoneet oikein mitään siitä onko yhtiö oikeasti hyvä sijoituskohde. Fokushan on yksittäisessä yhtiössä. Meneekö nämä niin että sijoittaja klikkaa yhtiön nimeä, näkee positiivisen suosituksen ja saa tästä vahvistuksen jo olemassa olevalle ostoaikeelleen?

Teknisempiä huolia on se etten tiedä analyytikon sijoitustyyliä tai sitä sopiiko se yhteen omani kanssa. Sijoittamisen mahdollisuudet näyttävät aika erilaisilta riippuen siitä onko tuottovaatimus 5 %, 7,5 % vai 10 %. Tähän ei ole oikeaa vastausta kun eri ihmisten halu karttaa riskejä vaihtelee. Alhaisella tuottovaatimuksella suositukset voi olla positiivisempia. Ongelmana on myös, että suosituksen peruste voi DCF:n sijasta olla vertailu verrokkeihin ja tämä taas vaikuttaa joltain arbitraasin hakemiselta. Sijoittaja ei siis voi yhdeltä vilkaisulta tietää, mitä tavoitehinta merkitsee.

Kukaan ei tiedä tulevaisuutta kuitenkaan, joten tavoitehinnan asettaminen 12kk jaksolle on vähän hölmöä. Minua häiritsee tosi paljon se ettei analyytikot pysy vakaumustensa takana, vaikka se olisi näyttävästi ilmaistuna etusivulla. VerkkokauppaCom on sama yhtiö maksoi osake sitten 2€ tai 10€. Jos sanotaan että osakkeen todellinen pitkän aikavälin arvo on vaikka 5€, niin sitten kun ulos tulee joku ostopäällikköindeksi tai inflaatiotilasto, sännätään kuin aropuput korjaamaan näkemystä ja tavoitehintaa.

Ehkä paras anti tavoitehinnasta on niiden oletusten avaaminen, jotka ovat tavoitehintaan johtaneet. Jos nämä oletukset toteutuisivat, niin osake olisi tämän arvoinen. Olen joskus käyttänyt tätä hyväksi päätöksiä tukemaan. Yhden tavoitehinnan sijasta tai lisäksi analyysissa voisi olla avattuna liputettuihin riskeihin ja mahdollisuuksiin perustuvia skenaarioita.

4 tykkäystä

Mitään konkretiaa luonnollisesti tarjoamatta: olisi kiva pystyä jotenkin helposti ja nopeasti erottamaan tarkoittaako “Osta” huippufirmaa siedettävään hintaan vai keskinkertaisuutta poikkeuksellisen halvalla. Eli tavallaan ajatus siitä mikä on suosituksen aikajänne. Tavoitehinnan kohdallahan se on vuosi. Mutta onko suosituksen? Milloin Osta tarkoittaa “Osta ujo pinkka lyhyeen veiviin” ja milloin “Osta vaikka et saisi katsoa kurssia kymmeneen vuoteen etkä myydä”? Tämä toki avautuu usein analyysiä lukemalla, mutta jos olisi keino erotella nämä toisistaan, niin se helpottaisi valintaa mihin yhtiöihin lähtee lähemmin tutustumaan.
Toiseen asiaan: nuo tuotto-odotuskaaviot ovat olleet tosi havainnollistavia raporteissa, mukava että ne tuntuvat yleistyneen.

2 tykkäystä

Kuten Sauli ja @musa_2 viittasivatkin, niin tuo on käytännön mahdottomuus jo pelkästään lukijakunnan monimuotoisuuden takia. Riittävän pitkään kun materiaaleja katsoo, lukee ja kuuntelee, niin huomaa kyllä ne samat nimet, jotka toistuvat positiviisissa konteksteissa ja joihin pätee suositusvaihtoehdot:

  1. Screaming buy (osta)
  2. Hyvä sauma tehdä ylituottoa (lisää)
  3. Istu käsien päällä hetki (vähennä)
  4. Muista, että myynnistä menee luultavasti isot verot (myy)

Ei tällainen “hiljainen suositusjakauma” ole ehkä ideaali, mutta sen verran avoimesti siitä vitsaillaan että sen voi jokainen oppia ja omaksua.

Tuotto-odotuksen ilmoittaminen olisi munkin mielestä ihan positiivinen korvike tavoitehinnalle, mutta ongelmana on arvostuskertointen volatiili luonne. Ei luultavasti ole analyytikoillekaan kivaa julkaista laaduaks ja tarkka analyysi pienyhtiön tuotto-odotuksesta, joka vanhenee kolmen tunnin päästä kurssin karatessa Inderes-efektin siivittämänä.

Toinen vaihtoehto, jota voisi ehkä käyttää enemmän, olisi bull- ja bear caset analyysissä. Joihinkin yhtiöihin tämä ei sopisi kovin hyvin (onko esim. Elisalla realistisesti kolmea toisistaan merkittävästi eroavaa casea esitettäväksi?), mutta se voisi auttaa lukijaa hahmottamaan erilaisia mahdollisuuksia liiketoimintojen tulevaisuudessa. Joissakin firmoissa olisi esimerkiksi hyvä olla bear casena jonkin ison riskin realisoituminen (asiakaskonsentraatio, regulatorinen riski yms.), kun taas joissakin voisi käyttää bull casea demonstroimaan korkean potentiaalin saavuttamista, vaikka siihen kohdistuisikin isoja riskejä. Tässä huono puoli on luultavasti korkeampi työmäärä tehdä kolme casea, mutta kaikkien firmojen analyysiin sitä ei myöskään tarvitsisi tehdä.

9 tykkäystä

Tästä tuli mieleen… Tavoitehinnat ja suositukset on kuin hyvän tahtoinen jekku aloittelijoille. ;D Ja sen päälle niillä on signaaliarvoa niille, jotka jaksavat lukea analyysia.

12 tykkäystä